Ei niin kaunista aamua, hrrr, vähän viileää siis! Sadetta näyttäisi olevan kohta tulossa. Hyvä, ei harmita jolkotella sisällä ja manailla tekemisiä ja tekemättä jättämisiään. Jospa tänään saisi laattiat pestyä eli mopattua, edes. Tulisi tehdyä jotakin hyödyllistä. On jotenkin typerä olo olla sairiksella, jos ei mitään tapahdu. Ainakin koekeittiömme tulee tänään taas toimimaan *virn*.
Eilen käytiin sitten vetskulla Vincentin kanssa. Suosittelen tuota meidän Apexia, joka on nyt muuttanut isompiin tiloihin. Mukava henkilökunta ja kivat lääkärit. Yllättävän paljon näyttää olevan myös asiakkaita, joten eipä kai kukaan kehnossa paikassa käy. Eläinkavereille on tarjolla myös makupaloja rauhoikkeiksi sekä odotustilassa että vetskun huoneessa – mukavasti ajateltu, jos hermostuttaa...
Otin Vincentin kopan jo aamuvarhain tuohon lattialle muistutukseksi, että hän saa itse tutkia ja haistella ja muistella, mitä tulee mieleen. Hetihän kissi kiipesi sinne ja kävi taloksi. Ei mitään ongelmia siis koppahomman kanssa. Ainoastaan ulkona odotellessa tuli vähän mouruntaa, oli liikaa kovia ääniä, sellaisia, joista Vincent on aina säikkynyt. Kaikenlaisia koneita, kolinaa ja mekkalaa, mitä lienevät tehneetkään tuossa naapuritalossa. Autossa kuului vain pientä miukunaa. Apexissa oltiin sitten jo ihan hiljaa, kun oli paljon mielenkiintoisia haisuja ja minä varmuuden vuoksi tungin pari sormea kopan raoista rapsuttamaan.
Odotellessamme tapasimme "äidin pienen mussukan" eli valtavan ison sekarotuisen (osa oli varmasti bernhardilaista, osa jotakin muuta isoa ,D), joka oli astunut lasiin ja kaksi kaunista kissiä. Ja kisseistähän siinä sitten puhuttiin, tietysti. Molemmat olivat myös piikille tulossa, nättejä kuin mitkä, toinen HeSystä myös pentuna otettu. Sievä musta-valkoinen neiti....
Lääkäri on siis meidän henkilääkärimme, joka sanoi Vincentin olevan näköjään yhtä timmissä kunnossa kuin ennenkin. Ei mitään ongelmaa, vain hampulit pitää putsata jossain vaiheessa. Sovittiin, että puolen vuoden päästä olisi hyvä aika. Vincent oli kiltti, mutta utelias eli kun vetsku käänsi selkänsä, oli Vincent jo lattialla haistelemassa muiden haisuja. Piikkikin upposi nätisti, eikä mitään tappeluja tms. tullut. Oikein esimerkillistä käytöstä kissiltä kaikkinensa! Lisäksi pyysin sitä niskaan laitettavaa matolääkettä (Profender), johon sain reseptin. Se on niin helppokäyttöistä, sen kun levittää niskaan ettei kissa saa käpälöityä ja nuoltua sitä, jo tehoaa. Viimeksi ainakin se oli helpoin tapa. En halua kuvitellakaan saavani Vincentiä huijattua jollakin piltsunmurusilla, no jaa, ehkä jauhelihan seassa. Mutta silti tämä on varmin tapa hoitaa homma nätisti kotiin. Hiukan se on kalliimpaa, mutta tuo antotapa on tosiaan niin helppo eikä kiusaa kissaa ollenkaan, joten parempi niin.
Taksotkin kulkivat aivan kohdallansa, kun tulin ulos Apexista, taksi kaartoi oven eteen eli pääsimme suoraan kotiin. Lisäksi kuski oli vielä eläinystävä, tosin hänellä oli koira, mutta kokemusta myös kissoista, joten juteltavaakin riitti. Ihan hyvä reissu kaikinpuolin. Kyllä tuosta palvelusta, hyvästä rekisteristä ja sairauskertomuksista jne. mieluusti maksaa sen 60 euroa, joka lasku oli. Jos siis joutuu käymään vain normaalisti kerran vuodessa!
Eipä sitten eilisestä muuta, tuo riitti molemmille aamujärkytykseksi ja uinuttiinkin sitten ruuan jälkeen kunnon päikkärit. Tänään koekeittiömme taitaa tuottaa jälleen tattaria ja mahdollisesti siikaa, sitä olisi nimittäin pakkasessa. Ja vihanneksia. Ja jospa koko komeudelle vääntäisi pienen kastikkeen Härrasta yrttien kera... rapoa kokeilusta ehkä huomenna. Minua kiinnostaa tuo tattarin irtonainen ominaisuus, siitä voisi tehdä sellaista tukevampaa ruokasalaattia, nyt vain ei ole salaattia eikä tule. Kauppapäivä on vasta perjantaina. Eli tyydymme muihin vihanneksiin; paprikaan, kaaliin, porganaan, kurkkuun, sipuliin... Hitsi muuten, miten kehnoja perusvihanneksia on myynnissä, porganatkin ovat ihan kamalia! Jäks! Luulisi nyt tuottajia edes kiinnostavan mitä myyvät, samoin kauppoja. Minä näet en kuori porganoita koskaan, hinkkailen ne vaan puhtaaksi ja pilpon sitten. Nyt ei voi, ne ovat niin iljettävän oloisia ja näköisiä. Irtotavaraa ei lähikaupoista ainakaan löydy, torilta tietty, mutta kun ei nyt olisi varaa käyttää ylimääräisiä matkoja yhtään tässä vaiheessa kuukautta.
Eli tässä siis tärkeät asiat Welhottaren residenssistä; kissa ja ruoka! *virnuilee* Onko elämässä jotakin muuta?
---------------------------------------
Purrrmenta, kavrut! Hei, no joo, toi nyt ehtiki sitt taas rapota kaikki jo *kissamöks*. Mäki oisin halunnu kertoo jotai, mutt toi on kyll parempi skrivaa. Siis tärkeint oli se, ett jesh, mua kehuttii, ett mä oon timmis kunnos eikä mitää vikaa oo. Hampuleis on jotain kivei, ku pitää tsekkaa, siis ett pitääks se ottaa pois vai eiks. Juu, mennää mennää. Mull oli kyll iha jänskää. Eikä pelottanu – no iha vähä, mutt sille sopivasti, enkä jolissu tai huutanu tai mitää! Oikee sillee käyttäytysi, niinku kunnon kollit ainaski. Nii ja mä tapasi kaks komeet kissaa, toine oli semmone oikee karvane iso kolli, ei me muut ku moikatii. Toine oli sitt semmone siro ja piäni neiti, tsori, leidit, se oli mulle iha liian nuari. Mutt nätti ku mikä, seki oli HeSyst otettu iha pentun. Sen kans me vähä jutskattii, ku sitä pelotti ja se miuku. Sitt se hiffas, ett mä oon siin viäress ni se lopetti ja alko juttelee mun kaa, niinku rauhottu. Mä nähkääs sanon, ett sill ei taatust oo mitää pelättävää, ku se kerta oli nii hyvän näköne ja sen mamiki sano, ett se on ollut kerta terve. Nii se saiki vaa sen piiki ja tuli melkee heti takas. Vähä se oli leuhka, ku se mein vetsku oli sanonu sitä kaunottareks ja sopusuhtakseks ja vaiks mitä >o< No oli se nätti, juu, mutt niinku mä sanoin, ihan liika nuari! Ett mein reissu meni tosi hyvi. Eikä mua se hampulijutskakaa pelota yhtää, mä luatan noihi, ett ne ei tee ainaskaa mitää pahaa mulle. Mamiki kehu, ett mä oli jo paljo rohkeemp ku viimeks ja kaikkee. Mä sain napikoit sitt himass, ja hei, ruaaks mami oli jömmanu mulle jauhist, iha mulle vaa. Ite se söi jotai vanhoi jämii. Oli hei heekkuu. Sitt me oltii tyytyväisii ja goisittii vaa. Hirveest blosas sitt, ett mä en oikee voinu olla partsill, ku siälä kolis ja tuukki meni iha sekasi. Ett mä loikosin mamin viakus sänkyss. Täss mä oon aamull oottaas mun kopass, ett me lähetää...
Mull on tommone hassu koppa, ku mami ei oo hankkinu semmost oikeet. Se sano, ett nii harvo tarvitaa ja mä mahdun toho viälä ihan hyvi. Nyt mä painun kattelee partsill, siält kuulu äske tirppalintuje äänii, mrrrr. Huamisee!
-----------------------------------------
Vincent, tirppalinnut eivät tule parvekkeelle nenän eteen – onneksi...
Päivän slogan: Minulla on ikävä työtäni – erityisesti kahvi- ja ruokataukoja!
Päivän biisi: If You're Going To San Fransisco
Luettua: Alan Bennet – Epätavallinen lukija, mitä tapahtuukaan kun Englannin kuningatar käy ensimmäisen kerran kirjastoautolla ja jää kiikkiin lukemiseen ja kirjoihin? Hauska, satiirinen pienoisromaani siitä, miten kaikki yrittävät estää kuningattaren lukuharrastusta ja mitä tästä seuraa. Suosittelen kaikille! Seppo Saraspää – Ansiosidonnainen, miten Lapin mies pärjää, kun raksahommat loppuvat? Ensin vähän korkataan ja sitten humalapäissään tulee tehtyä yhtä sun toista, josta seuraa mm. erään leidin pitkäksi venähtänyt vierailu ja muitakin tapahtumia pienessä kyläyhteisössä! Aika lukukelpoinen pienoisromaani tämäkin, pohjoisen miehen itkunaurua ja vinkeitä. Ihan luettavaa, ei mitään suurta, mutta kotimaiseksi aivan kelvollista. Diana Chamberlain – Varjo sydämessä, kirjan täydeltä dharmaattista hömppää, mahdottomia tapahtumia ja suuri paljastus. Vain hömpän ystäville sadepäivinä luettavaksi, ei oikein iske meikäläiseen. Mikko Karppi – Väinämöisen vyö, erinomaisen outo tuttavuus. Dekkari, joka liikkuu normimaailman ja Kalevalan maailman välillä Sammon avulla. Juonta on mahdoton selittää, tämä on varsinainen tiiliskivi. Kirjoittaja on kyllä Kalevalansa lukenut, hirmuinen mielikuvitus ainakin. Kaikki alkaa kahdella murhalla, jotka vaikuttavat ensin jonkin kultin tekemiltä, kunnes asiaa alkavat tutkia henkilöt, jotka liittävät ne Kalevalan mytologiaan. Sampoa etsitään ja löydetään ja lopputapahtumat sijoittuvatkin sitten osittain Kalevalan maille. Jos aikaa ja haluja on, suosittelen. Tämä on niin mahdoton opus, ettei osaa sanoa onko tämä hyvä vai aivan kamala! Jokainen päättäköön itse. Welhotar iloitsee ainakin erikoisesta kekseliäisyydestä ja tekijän perehtymisestä aiheeseen ;D
SADEKASTA TIISTAITA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti