Nonnih, kele. Tulihan sitä nukuttua jo melkein 3 tuntia, täällä kehnossa saunassa. Nukahdin, kun alettiin leikkiä ukkosta, heräsin sen laantumiseen. Keli ei raikastunut pätkääkään. On tuhottoman hikistä ja kosteaa – ei nukuta. Nousin ja keitin aamukaffet, hiinä-ja-hiinä, että voi sanoa sunnuntain puolella kuitenkin. Särkeekin, joten riivin kourallisen mömelöitä. Varmasti päivityksen jälkeen tai välissä voisivat jo päikkäritkin maistua.
Heheehe, meillä on siis parveke nyt! Meillä tehtiin myös eilen hommia. Belgarion jo pakeni kesken kaiken, ilman kaffetta. Luuli varmaan, että keksin vielä jotakin. Ei nyt kuitenkaan. Minusta kyllä tulisi ihan hemmetin hyvä pomo *ihailee kykyjään*! Suunnittelin tuossa aikaisemmin istuskellessa, miten parveketta järjestellään. Sitten vain kerroin Belgarionille, mikä siirretään ja mihin. Toimii! Tosin Belgarion oli katkero, koska hänen mielestään chilit olisi pitänyt siirtää. Voi olla ja ehkä teenkin sen. Se kukkapöytä on pieni ja kepoinen, jotta voin tehdä sen itsekin. Lisäksi hän viritteli reteot, jee, ne toimivat ja ihan hyvällä paikalla. Lisäksi hän kiristeli pöydän ruuvit, tytär kertoi niiden olevan vähän löysällä ja kyllä pöytä vähän heiluikin – eipäs heilu enää, nih! Ja mitäs vielä, juu, vietiin varastoon tavaraa, pengottiin vähän muita tavaroita esille ja haettiin jokunen vaate. Kummisedän kaikki vaatteet pitäisi näköjään käydä läpi joku päivä. Sekään ei olisi iso homma, mutta en viitsisi yksin sinne mennä. No, ans kattoo tuokin asia. Kyllä se tästä, joskus. Ja koska tekeminen oli päällänsä lisämömelöiden ja kivun muodossa, imuroin koko huushollin vielä illalla, meni samoilla säryillä. Täksi päiväksi jäi vain pölyjen pyyhintä (se on oikeasti hieman riehakkaampi operaatio, lähes lapiointi) ja lattioiden moppaus. Täällä nyt vaan pölisee niin hitosti, minä ja kissa ilmeisesti. Mutta eiköhän sekin siitä sopivasti ajoitetun lääkityksen avulla.
Muuten kävimme vain eilen kaupoilla, minä ihan tsioskilla asti vihannesostoksilla. Ai että, tämä tykkää kovasti kun on vehreää apetta tarjolla kohtuuhintaan. Herkuksi raaskin tilipäivän kunniaksi tarjota meille kulhollisen kirsikoita. Ovat muuten äärihyvejä, met molemmat pidämme niistä kovasti. Lounaaksi Belgarion halusi thai-tai-kalakeittoa ja sitä myös sai, riittävästi. Hän olikin viikon elänyt ekslusiivisesti tofulla ja korvapuusteilla, tietysti itse laadituilla. Että vähän vaihtelua ikäänkuin. Malmilla tapasin myös pari kaveria, eivät olleet kuulleet Kummisedästä kuin vasta äskettäin. Kovasti utelivat, no, pakkohan se oli kertoa mitä, missä ja kuinka jne. Onneksi takso tuli, toinen leidi roikkui kaulassani kevytjuovukkeessa itkien ja soperrellen sekavia – pääsin pakoon nätisti. *huokaus* Minä jotenkin olen jo sisäistänyt asian, minulla on välillä kovakin ikävä ja säpsähdän ajatuksiani. Huomaan välillä miettiväni, miksi Kummisetä ei ole käynytkään hetkeen ja ovien rapsahdellessa tai hissin pysähtyessä kerrokseen ajattelen, että kohta hän tulee. Kunnes muistan totuuden. Toisaalta en myöskään näe mitään painajaisia, unet hänestä ovat olleet enempi mukavia ja tavallisia.
Talon piknik- ja tutustumistilaisuus, voi kääk! Kerroin asiasta Belgarionille ja molemmat hekottelimme asialle. Siis aivan taatusti viimeinen paikka, mihin kumpikaan menisi. Hassua, että tuo poika on tullut minuun niin kovin monessa asiassa. Siis hyvässä(kin)... ,D Tuntui sinne jokunen tästäkin rapusta pyyhältävän ja kammottava kuolleen, käristetyn elukan haisu tuntui MEIDÄN parvekkeelle asti. Ajattelin jo tempaista vähän lomperoa ja mennä sanomaan pari valittua sanaa haisusta – kerrankin olisi ollut tilaisuus panna vastaan. Eilen nimittäin alakerta tuuletti myös ruskean kastikkeen ja jonkun elukkaperäisen ”kunnon ruuan” haisut meille asti. Onhan se tietysti mukavan raikasta syötävää tällaisella kelillä. Välittömästi vastasin tietysti mauste- ja valkosipulipilvellä ;D Taistelua käydään näemmä kaikilla rintamilla...
Tuo ns. ukkonen ei oikein toiminut, salamat iskivät pilvistä toisiin eikä edes jyrissyt kunnolla, ei tuullut, ei mitään – ainakaan Malmilla. Edelleen päätä (ja polvia) särkee siihen malliin, että kunnon rähinä olisi vielä tulossa. Toivottavasti, ei tällä kelillä olisi kiva olla Varastollakaan. Nuoriso näyttää viihtyvän hyvin tuossa tarhan pihassa, siellä istuskelee toistakymmentä ei-enää-tarhaikäistä. Eivät nuo ihmeemmin kyllä mekkaloikaan, sellaista taustakälätystä eli siististi ovat, minusta. Jospa nyt menisin hetkeksi pitkällensä uudestaan... juu, ei mitään unta tullut, kunhan lukaisin vähän.
-------------------------------------------
Purrrrrrrrrrrve, kaiffat! Nyt mull kyll on siis oikeet kunnon kissinpäivät. Mami otti eile mulle sulaa mjunuaisii heti aamust niinku heekuks. Söin kaikki, ku se duunas jotai pasteijoi viälä noille. No sitt se alko tekee sitä taifisuu. Mun piti tiätty viälä pummii sitäki, vaiks olinki jo ihan täys. Sain hei fisuuki. Arvatkaas, oliks vähä ähky. Sitt menin tonne partsill, ku se oli duunattu jo valmiiks. Mull oli jätetty se mun oma korituali ja kaikki just niinku kohallee, heitin siihe sitt lötköks ja otin suulist ja goisin tiätteks huisin monta tuntii. Ihan siihe asti, ku tuli nii hirmusen kuuma, ett ei enää voinu olla. Tulin sitt sisää tonne lattiall makoilee. Mutt kyll oli kivaa, ja poikaki oli täälä Repun kans ja kaikkee. Mull oli hurrrrrrrrrrjan hyvä päivä. Heekkui tuli nii, ett viäläkää kunno ruaka ei maistu. Ei kyll mami mitää oo laittanukkaa, ku mä en oo pumminu. Kaakit mä kyll halusin ja vähä kalkonii, mun aamupala nääs. Mami syä enemmä, aina niit kärtsättyi leipii tiätteks. Ihan aina ja sitt kaffetta semmosest saavist. Ja niit piltsui. Ja monta lasii jotai litkui. Sitt se vast alkaa olla hereill, ainakii niinku joteskii. Nyt se ei vaa oo taaskaa goisinu. No, me goisitaa sitt myähemmi. Mäkää en oikee saa goisittuu, tääll on tosi lämmin, vaiks kaikk räppänät on auki meinaa. Ei oo hyvä missää, äske makoilin mamin olkapääll nii ni siin vast kuuma tulikii! Ja tiätteks, kaike huipuks toi otti eile fotoi – kerranki, siis tajuu taas mikä siihe on menny. Ekaks märisee ja makaa mont päivää, sitt märisee ja alkaa toimii. On se outo, mutt se onki mun mami >o< Täss mä oon eile just ottaas suulist ja goisiis, heräsi siihe, ku kuulin kaameran ääne!
Kliffaa söndaagii hei kaikill – mä toivottelen heekkupäivää teilkii vaiks tänää!
---------------------------------------
Vincent - siirrymme normaaliin päiväjärjestykseen, nyt!
Päivän slogan: Me olemme Welhotar – Me emme välitä – Meidän ei tarvitse!
Päivän biisi: Vain yksi mies voi nostaa myrskyn
Luettua: Kathy Reichs – Pyhät luut, no voi ei, nyt tämäkin sekoontuu Tavinskiin... ei hyvä. Leidi tutkii luurankoa, jonka jossain vaiheessa epäillään olevan jessen ja jessen perheen =O Tuota, ei parasta Reichsia muutenkaan. Melkoisen sekava pakkaus kaikkinensa, ei toimi meikäläisellä. Vain Reichsin parhaille kavereille. Raija Tervomaa – Mut sulle sattuu aina, slangipakinoita ja muisteloita. Ei paha, lievää päällekkäisyyttä on eikä slangi kuulosta siltä, kuin sen pitäisi. Mutta toisaalta ja toisaalta, eri puolilla Tsadia puhutaan eri tavalla, eri sukupolvet puhuvat eri tavalla jne. Ihan siedettäviä muisteloita ja kerrontaa. Ei kuitenkaan mitään hirmuisen sykähdyttävää, välipalalukemista. Judy Merril Larsen – Kaipauksen aika. Ellenin poika menehtyy ikävässä tapaturmassa, vesiskootterin ajaessa päälle rauhallisella rannalla tuttavien mökillä. Lapsen kuolema on pahinta, mitä vanhemmalle voi tapahtua, miettii Ellen. Ja jenkkitapaan asiasta pistetään tietysti pystyyn oikeudenkäynti. Kirja sinänsä on ihan luettava, äidin tuntoineen ja ajatuksineen. Oikeudenkäyntiosio vähän vesittää tarinaa. Tätä voisi suositella kaikille vanhemmille, vesiskootterien kanssa (prleen vehkeet, sanon minä) tekemisiin joutuville sekä toki lapsensa menettäneille (jos etsii vertaiskirjallisuutta). Ei kehno, mutta ei nyt maatakaatavan ihmeellinenkään. Parempiakin on aiheesta olemassa.
TÄNÄÄN KISSIKENKÄT LEPUUTTAVAT VUOROSTAAN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti