Jos taas listaisi, mikä olisi mukavaa.
1. Olisi mukavaa lähteä vaikka kävelylle, yksin tai jonkun kanssa. Mille perkeleen kävelylle, näillä koivilla?
2. Olisi myös kiva lähteä syömään ulos. Ai, samoin näillä koivilla eikä tiedä koskaan mihin kuntoon ne äityvät, samoin sopiminen mistään kovin pitkällä tähtäimellä on mahdotonta – olen joutunut perumaan niin monta menoa. Mukavaa ja tärkeääkin.
3. Olisi mukava, jos olisi joku kaveri. Mikä helvetin kaveri, kuka minua kestäisi? Tai uskoisi, että olen todella niin kipeä kuin olen. Katsokaas, tässä on sellainen vekkuli piirre, että näytän tavalliselta läskiltä ämmältä, joka vain huviksensa vänisee. Kun selässä ei ole mitään inva-lappua eikä apuvälineitä käytössä.
4. Olisi kiva käydä kylässä, olisi niitä sellaisiakin tuttuja. Miten? Taksomatkat eivät riitä, en halua käyttää hyväkseni muiden alentuvaa hyväntahtoisuutta ja taas – entäs jos koivet eivät kestä tai minulla onkin niin huono olo, että en pysty olemaan edes pystyssä...
Helevetin kivaa tämä ns. elämä! Täällä sitä kökitään neljän seinän sisällä ja spontaanisti ei lähdetä minnekään, ei tod. Onneksi on kirjoja! En sano mitään muuta. Onneksi!
Ylläolevan kirjoitin eilen illalla – tai oikeastaan yöllä – kun ei nukuttanut. Vieläkin on yö eli nukuin välissä vähän aikaa. Ei se mieli miksikään muutu. Annetaan tuonkin ylenannon olla. Ketuttaa sen verran taas, vaihteeksi, tämä oleminen täällä sidottuna neljän seinän sisään. Jos se olisi täysin vapaaehtoista, luultavasti tekisin niin kuitenkin. Mutta kun ei, asia onkin toinen. Paljon veemäisempi tunne, yllättäen.
Selkä alkaa olla myös kipeä, se johtuu liiasta makoilusta. Mutta kun on kipeä, pitää makoilla... aikamoinen noidankierre. Olkapäät ovat vähän paremmat, totta kai, kun ei tarvitse olla töissä. Tätä voisi jatkaa loputtomiin, tätä vatkutusta. Jospa lopettaisin sen näiden ällöpyhien jälkeen tähän. Arkisin voi valittaa sitten arkisia asioita. Normiasioita, ikäänkuin. Joka tapauksessa, taksot on taas tilattava ja varastolle pungerretava huomisaamuna. Pari kuukautta töitä tarjolla ilman lomaa, onneksi osa ainakin hyvinkin rauhallisia päiviä, mikäli oikein muistan viime kesältä.
Ähh – tässä välissä kävin lähtemässä Pariisiin hyvässä seurassa sekä bussissa, kentällä että koneessa. Olipa mukava ja viihdykäs uni, sellaista ei koskaan tapahdu IRL. Siksi lopetankin tämän kirjoittamisen tältä erää tähän. Menen muistelemaan unta, josko sen saisi vielä jatkumaan – tai edes jonkun toisen vastaavan.
Päivän slogan: Elämä on unissa!
KISSIKENKÄT TARVITSEVAT LEPOA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti