Kyllä bloggaaminen on sitten vaarallista! Kaikkihan ovat tietysti jo eilen lukeneet tämän... ja nyt Suomessakin ajetaan kuin kärmestä pyssyyn, että "internettiin saisi kirjoittaa vain omalla nimellään", tämä oli lainaus ties kenen suorasta puheesta. Blogisti, tunnista vaara ja varaa monta sala-salanimeä käyttöösi jo nyt. Ei, toivoakseni tämä ei ole yllytystä rikokseen... en tunnusta kuin korkeintaan vähän elähtäneeni.
Ja vaihteeksi taas taksoasiaa... Minun pitäisi saada jotakin korvausta siitä, että opastan taksot oikealle ajoreitille! Eilen Varastolle mennessä koppitakso ei tunnistanut osoitetta, hänet piti ohjata sinne Tuusulantieltä lähtien kohta kohdalta, kaistat mainiten sekä mistä kääntyä jne. Huh.... No, iltapäivällä tuli normitakso, ratissa iloinen mamu, joka ei saanut paikanninta toimimaan (?) oikein. Hänet jouduin opastamaan Varastolta aivan kotiovelle asti. Minusta se nyt olisi kuitenkin taksojen tehtävä tietää minne ajaa ja miten, mutta ei näemmä ole. Paluukyyti oli aika viheliäistä, kun en itse aja, oli oltava tarkkana kaistojen ym. kanssa. Iisalami voisi korvata tällaiset kyydit vaikkapa yhdellä ylimääräisellä vapaa-ajan matkalla – eikö vaan?
Merkittäköön myös iloisana tiedoksi, että Polgaran kirjalaari on valmis, käykääs katsomassa. Vinkkejä on tullut, kiitoksia vaan kommentoijille. Vastauksena ensiksi kirjojen eri sivuille jakamisesta: se voi olla hankalaa, tulen päivittämään tätä Belgarion tekemällä ohjelmalla ja komentotulkilla – en siis käsin. Ensimmäistäkään päivitystä ei ole vielä kokeiltu, joten toistaiseksi Kirjalaari toimii vain tuolla yhdellä sivulla. Materiaalia on nimittäin melkoisen paljon.
Kaikki alkoi siitä, että halusin suht helposti ja nopeasti HelMetin lainaushistorian jonnekin itselleni käsiteltävään muotoon. En siis välttämättä edes blogiin, mutta vaikka Exceliin kivana tiedostona. Kun lainamäärä on suuri, ei niitä enää välittäisi siirrellä käsin tai käsitellä muutoinkaan yksi kerrallaan manuaalisesti. Belgarion kuuli märinäni ja silmääkään räpäyttämättä lupasi laatia huvikseen ja harjoituksekseen ohjelman, jolla saan vain haluamani tiedot kätevästi siirrettyä minne tahansa, vaikka blogiin ,D
Tällä hetkellä (osaa ei siis ole päivitetty) lainoja on 19.5.2007 – 31.10.2008 välisenä aikana 1007. HelMetissä ne ovat muodossa
Maan laulu / Ford Richard ; suomentanut Sirkka Aulanko Ford, Richard 31-10-2008 Kappale 2
ja Kirjalaarissa ne ovat sitten muodossa
Ford, Richard: Maan laulu 
Valitettavasti en pysty juuri nyt järjestämään tuohon hakutoimintoa, en ole löytänyt sopivaa (tai ne ovat maksullisia), joka toimisi oikein. Eli jos haluat hakea kirjan nimellä, kuukkeloi blogin nimi ensin ja sitten kirjan nimi – yleensä tämä toimii. Toivottavasti otat myös huomioon sen, että Kirjalaarissa on vain pieni osa lukemistani kirjoista. Eli ennen lainaushistorian alkua lainatut, muuten vaan luetut ja omistamani kirjat puuttuvat kokonaan. Halusin tämän kuitenkin tänne, ihan piruuttaan. Toivottavasti tästä on edes jollekin iloa ja hupia, ehkä jopa hyötyä. Sen verran tilanne on vielä auki, että pientä fiilausta teen sopivin välein noiden pika-arvostelujen kohdalla. Ne eivät kaikki ole täysin paikallansa eli arvota mielestäni aivan oikein. Eli pieniä muutoksia kissojen määrässä varmasti tulee, muutakin pientä hiomista on. Mutta minusta tämä oli ihan kokeilemisen arvoista. Olkaapa hyvä, Polgaran kirjalaari! Kiittäkää tästäkin vain Belgarionia, poikaani, Kiven vartijaa, Suurta Koodaajaa *tsihihih*, se meni näköjään harjoitustyönä muiden joukossa ,D
Tähän sainkin kulumaan eilisen vapaa-aikani, eipä juuri muuta ehtinyt. En hirveästi pidä kesken olevista asioista, joten tämä homma oli saatava mahd. nopsasti mallillensa. Varastolla on lievää työsumaa, ei mitään katastrofaalista. Siitähän selviää tekemällä, ei sen kummempaa. Ei hätiä, ehdin selailla nettiäkin eli ainakin tärkeimmät uutiset, kuten joka aamu. Tunnen edelleen olevani outo lintu Varaston leidien joukossa. Tietyissä porukoissa en ymmärrä, mistä he puhuvat (tv-ohjelmat, julkkikset, leffat ja näyttelijät) enkä kommentoi kuin korkeintaan vähän svinduillen. Kun taas pöydässä puhutaan asiaa, kommentoin mieluusti politiikkaa, eräitä päätöksiä, maailman tapahtumia. Kollegat eivät näytä kovasti pitävän tavastani. Mutta siitä hevon humpat – minä olen tottunut olemaan yksin muutenkin, ei se haittaa. Joskus olisi vaan mukava kälättää jonkun hengenheimolaisen kanssa muistakin asioista. No, heitä ei Varastolla ole. Ikävä kyllä. Työkavereitaan ja sukulaisiaan ei voi valita, onneksi on pari ystävää (onhan???) sentään olemassa!
------------------------------------
Purrrrrrrrrve, kaiffarit! Tiätteks, oliks eile jotai vikaa ilmass, ku mä goisin ihan koko päivän. Mami tuli himaa, ehti ruiskuu ja mä heräsin vast sitte ku se jo kalisteli kattiloit? Eiks ookki paljo goisittu, koko päivä niinku. No, kävin mä tiätty syämäss ja laatikoll ja sillee, mutt muute mä vaan goisin. Sitt mä olinki pirtsakkaa poikaa ja häiriin mamii ku se oli täsä. Mä halusin niin kamalast taas paijatus-rapsutust ja pusutteluu ja kaikkee. Olin ihan koko aika siin ja tökin sitä kuanoll. Se väitti, ett mun henkitys haisuu. Haisuu senkin hönkä, höh. Eilenki se viälä söi sitä ku näyttää jauhikselt, mutt onkii vihannest tai jotai. Mä sain taas uutta muanaa, härkää soossiss. Se oli melkee viälä parempaa ku edelline! Aika heekkuu noin niinku tavismuanaks. Sitt mä herätinki se jo aikasi tänää antaa kalkonii ja pari hampulikaakkii, ne on kivan sitkeit ne kaakit hampaiss. Nyt mä oon jo taas käpertyny tänne goisiin. Mull ei tosiaan oo mitää kertomist, yks surkee goisimiskuva vaa.
Ett kliffaa keskimmäist viikon päivää ja muistetaa goisii oikee kunnolla!
------------------------------------
Vincent, sinua tuskin kannattaa maanitella goisimaan tai syömään?
Päivän slogan: Minäkin tahdon elää enkä vain pysyä hengissä.
Päivän biisi: Elegia (tsekatkaa linkki, tämä e i ole se, mitä te luulette!)
Luettua: Kyllikki Villa – Elämän korkea keskipäivä, päiväkirjaromaani 1960-luvulta. Welhotar piti tästä, kuten aikaisemmista matkakirjoistakin. Olen aina ollut heikkona päiväkirjoihin, muistelmiin ym. Tässä yksinhuoltajan elämää 60-luvulla. Rakkaussuhde, joka on loppumassa raadollisesti. Kulttuuripersoonia ja normaalia äidin elämää. Minä pidin tästä ja suosittelen tästä kirjallisuuden lajista pitäville, erinomaista ajankuvaa kaikin puolin. Likeltä kulttuuriteko julkaista tämäkin... Jeff Long – Seinämä, muistelunomainen kiipeilyretki saa äkkiä uusia ulottuvuuksia. Huippu tuottaakin kuolemaa, hallusinaatioita, muistoja – jotakin, jonka haluaisi unohtaa. Äkkiä pelastajat ovatkin pelastettavia ja tilanne on vähintäänkin omalaatuinen. Äärimmäisen piinaavaa pelon ja kauhun tunnetta, absurdeja tilanteita ja ajatuksia. Ehdottomasti suositeltavaa luettavaa piinaavan kauhun ja epäilysten ystäville, Welhotar suosittelee.
KEKSELIÄSTÄ KESKIVIIKKOA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti