Uaaah *venyttelee*, taas minä olen nukkunut! Outoa. Vai voittaako väsymys jo niin, että normiunet alkaisivat pikkuhiljaa palailla? Kovasti toivoisin sitä. Heräsin vain kerran yön aikana, sekin saavutus sinänsä. Että siltä osin ei pahaa sanottavaa. Ainakin 6 h unta *klapatuksia*! Olin eilen taas töissä aivan järjettömän väsynyt koko iltapäivän enkä kotonakaan oikein saanut mitään aikaiseksi. Väsymys painaa joskus niin, että ei jaksa tehdä mitään konkreettista.
On syytäkin olla virkeänä, Welhottarellahan on tänään menoa. Minähän kerroin, että olen menossa kylään, siis oikealle vierailulle. Hemmetin kyläluuta! Eilen jo valmistauduin pakkimalla kassini ja etsimällä vähän sitä-sun-tätä mukaani. Lataamalla kaameran ja kännikän. Tarkistamalla rahavarat varmuuden vuoksi. Sekä laittamalla vaatteet kissan ulottumattomiin ;D
Mutta miksi ihmeessä kaikki putki- tms. työt tehdään aina joko myöhään syksyllä tai varhain keväällä? Residenssistä oli eilen nimittäin lämmin vesi poikki klo 19 asti. No, ei siis kokosuihkua. Eipä se wanhaa Welhotarta haitannut. Pari kattilallista vettä lämpiämään ja hiusten pesu altaassa, jos siihen pystyi pienenä, pystyy nytkin. Hups, en vaan muistanut olevani nykyisin huomattavasti jäykempi ,D Mutta nyt hiukset ovat kuitenkin puhtaat! Mietin siinä, että jos Pikku-Polka aikanaan halusi pestä hiuksensa muulloin kuin saunapäivinä, ihan itse se oli vesi kannettava ja lämmitettävä sekä kannettava vielä poiskin. Vähän myöhemmin toisessa asunnossa tuli jo kylmä vesi hanasta, menikin, että homma oli helpompaa. Tämä ei tuolloin ollut mitenkään erikoista tai outoa, ainakaan tuttavapiirissä. Asuttiin pienissä puutaloasunnoissa, hyvä jos tosiaan vesi tuli ja meni. Joissakin oli vesiposti pihassa ,D Vielä 70-luvulla asuessani Tsadissa, Kalliossa ja Sörkassa, kummassakin asunnossa vesi tuli ja meni myös lämpimänä, mutta kylpyhuonetta ei ollut. Vain pieni WC, jossa ei ollut edes käsisuihkua eikä lattiakaivoa. Silloinkin oppi taituroimaan hiustenpesujen ja pikkupyykkien kanssa ihmeellisen oudolla tavalla – apuna oli aina melkoinen määrä sanomalehtiä. Että ei lämpimän veden katkaisu ole katastrofi.... hiukka harmitti vaan, kun muistin sen vasta kotoon tullessa.
Varastolla se pikku kiirus jatkuu eli töitä on riittävästi. Aivan varmasti siellä on taas pino odottamassa. Lähdin taas, tapani mukaan, mahdollisimman aikaisin, työkaveri huuteli perääni. Sanoin, että tulisi itsekin 6.30 tienoolla, niin voisi lähteäkin aikaisemmin. Tämä leidi kun nousee kuuleman mukaan ihan riittävän aikaisin, mutta ei vain saa itseään liikkeelle lähteäkseen kustannuspaikalle vaan haahuilee kotona. No, niin haahuilen minäkin, minä päivitän lokia. En usko, että hänellä on päivitysongelmaa ,D Pakko kertoa, että eilen taas eräs leidi pisti nokkansa aamulla sisään tupakkahuoneen ovesta, kun istuskelin siinä yksin. ”Eihän täällä olekaan ketään”, leidi totesi ja painui pois.... Hmph, ei ketään. Aivan, Welhotar on Ei-Ketään! Selvä, se niistä kivoista ja ymmärtäväisistä työkavereista, sympaattisista Varaston työntekijöistä. En ehtinyt edes sanoa perään mitään jämäkkää, häipyi liian nopeasti. Toisaalta, olen parhaani mukaan yrittänyt pitää turpani edes joskus kiinni. Meikäläinen kun ei ole kaikkein mukavinta seuraa suuttuessaan toisen puheista. Tähän asti se on aika hyvin onnistunut, pari kertaa olen kuittaillut veemäisesti, mutta vastapuoli ei ole ymmärtänyt tarkoitusta – lienee vain hyväksi hänelle!
Ei mitään ihmeellisempää rapottavaakaan tällä erää. Hörhö soitti, oli saanut kaikki rahat ja oli lomalla Malmilla. Haukuin hänet jo etukäteen, kerroin myös, mitä teen, jos hän ei palaa Kuivaamolle. Lupasi! Lisäksi kertoi saaneensa eilen avatuksi tilin, lopultakin. Lupasin tarvittaessa myöhemmin avittaa paperihommissa, jos siihen on tarvis. Hörhö kun helposti hermostuu erilaisiin anomuksiin jne. Olen minä muitakin avittanut niissä asioissa, minä nähkääs pidän (ja tämä on yksi omituisuuteni) lomakkeiden, selvitysten, anomusten ym. täyttämisestä ja laatimisesta. Kiva palapeli aina sellainen!
No niin, ei kun pakkaamaan tavaroita ja kevyet eväät – minulle on jopa luvattu jotakin herkkua iltapalaksi, jihhaa. Jonkun muun tekemää ruokaa =O
----------------------------------
Purrrrrrrrmenta, kavrut! Mami, hei, mun mami tulee vast myähemmi illall. Mä en ala, en olleskaa. Just se oli pois ja nyt taas, se on epist. Mutt eile jo syätii fisuu, pistettii yks donaripuukki fifti-siksti ja mä sain viäl semmose hiano kurmeepuuki lohta. Ai ett oli heekkuu. Mä meni iha sekasi, menin sitt purraa mami viakkuu ja tunkin sen ja kirja välii ja purrasi ja töki sen nassuu. Mami aivasteli ja väitti, ett mä haisun fisull nii, ett ei voi ees pusia. Voipas, mä pusin ku se ei kerta pusinu, tsihih. Se aivasteli lisää >o< Sitt se nauro ja sano, ett joku kissi voi mennä heekuist sekasi. No mä vähä meni, ku sitt leikittii viäl mylpyröill ja kaikkee. Se lupas tulla aikasi himaa ja sitt mä saan lisäheekkuu. Ja päiväks se laittaa mulle jotai muanaa tarpeeks. Kyll mä jaksan venaa sitä, jos heekkuiki on tuloss. Ja huamenn tulee Poika taas käymää, ett sillonki saada varpist jotai parempaa muanaa ku tavallisest. Ja mulle tuadaa kaupoist taas kaikkee mun taravoit – senki mami lupas, ku kaikki alkaa olla taas lopus. Nyt mä vedän pualiunkkoi tässä sänkyll ja tsiigailen tota skrivaamist. On hyvä olla, tääll on lämmint ja mukavaa, mmmm. Enkä oo tehny tyhmyyksii! Ja yritän muistaa, ett en tee tänäänkää. Mami kyll taas muistuttaa siit, iha varmast. Siit on tullu vähä liianki tarkka, hitsi, se tsiigaa kaikki mun mestat joka päivä... Ei se sitt eilenkää ottanu fotoi, ku se latas jotai kaamerajutskaa. Tämmöse löysi, kai tääki fotost käy. Mutt viikonloppun mami saa ottaa must ja vaiks Pojast sitt kuvei kerranki tarpeeks. Mä oo ite ollut pitkää aikaa framill.
Kliffaa viikendi alkuu kaikill – pidetää kivaa ja mourutaa heekkui!
-------------------------------
Vincent, kaikki eivät pidä mouruamisesta....
Päivän slogan: Jos minä miettisin, mitä minä haluaisin ja tekisin – minä tekisin mitä haluan!
Päivän biisi: The Fool On The Hill
Luettua: Alyson Richman – Van Goghin viimeinen rakkaus, ilmeisesti osittain pienen totuudensiemenen sisältävä romaani Vincent van Goghin viimeisestä rakkaudesta nuoreen naiseen, joka toimi hänen mallinaan. Vincentiä hoitavan homeopaatti-lääkärin tytär, jonka elämä on suljettua, suojeltua ja eristettyä. Suositan, pidän van Goghista ja vaikka tämä olisikin pelkkää tarinaa, kirja on erinomaisen hyvin kirjoitettua ajankuvaa. Tyttären elämää kuvataan hyvin, hänen herääviä tunteitaan, outoja ajatuksia (se rakkaus....) ja unelmiaan tulevaisuudesta, jotka hänen isänsä ja veljensä suvereenisti latistavat. Yllättäen tohtorin talossa asuu myös toinen eristetty nuori nainen, jonka tarina myös selviää lopussa. Kirjoittajan loppusanat ovat mielenkiintoiset romaanin synnyn kannalta. Welhotar suosittaa, vaikka tässä on lievästi hömpän makua mukana. Kuitenkin loistavaa ajankuvaa sekä tutkittuja taustoja, lukekaa ihmeessä, jos taide kiinnostaa – ja mikä ettei muutoinkin tietysti!
PERUSTEELLISTA PERJANTAITA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti