Kyllä se joskus on kiva olla sosiaalinen eläin. Varsinkin kun toveritar oli loihtinut varsinaiset kurmeeruuat, no siis ainakin meikäläisen silmin. Juomia tietenkään unohtamatta. Suorastaan harmitti, ettei jaksanut syödä enempää. Ja juotuakin tuli sitä-sun-tätä, ihan riittävästi. Eli kiitoksia vaan, kovasti, oli mukavaa kaikin puolin!
Samalla tuli katsastettua ns. uusi asunto, uusi siinä mielessä, että enhän minä siellä ole koskaan päässyt käymään. Nätti, avara, mukava – sopiva. Asujansa näköinen, saattaapi olla, että rätväisen kuvan tuonne alle, jos se onnistui... Tutustuin samalla myös erääseen mielenkiintoiseen herraan, joka ei kyllä välittänyt minusta tuon taivaallista. Kotoon pääsin siististi (no ihan hiukka huijien) tolppataksolla eli soitimme tuttavan hätiin ja ilmoitimme hänen olevan tolpalla. Mukavampi kaikille, hänelle tuloja ja minulle kyyti ovelta ovelle. Kotona olin ennen puolta yötä, vastaanottokomitea oli jakelemassa kidutusohjeita ja märisi omiaan. Lahjoin Vincentin jauhelihalla. Huomasin kyllä, että ketutus oli saanut hänet merkkaamaan aivan pienen lirun, tuskin huomattavan. En jaksanut muistutella asiasta, oli aika väsy olo.
No pientä puuhastelua siinä ja suoraan goisimaan. Ajattelin nukkua pitkään ja rauhassa. Katin kontit eli kissin tassut. Heräsin klo 2 tienoolla aivan hemmetinmoiseen kramppaamiseen, molemmissa koivissa. Huusin ääneen, en päässyt edes lääkekaapille. Kun hiukan helpotti, käväisin kietaisemassa kaksinkertaiset magnesiumit. Se auttoi, mutta vain vähän. Tunnin päästä kramppasi taas, mutta hiukka lievemmin. Kävin huitaisemassa kipumömelöt, relaksantit ja muut. Nyt ei juuri kramppaa, mutta pohkeet ovat arat ja kipeät. Auts! Miten minä pystyn keskustaan parin tunnin päästä?
Tarkoitus olisi nimittäin tehdä normiroudaus Belgarionin kanssa. Kymmenkunta opusta odottaa kirjastossa noutajaa eikä ruokaa kaapissa ole mitenkään liikaa. Jääkaappi näyttää enemmän maustevarastolta ,D Pakko se on pyrkiä matkaan, ehkä kevyt liikunta helpottaa. Jotakin kivaa syötävääkin pitäisi keksiä – jospa sitä samaa wokkijuttua, mitä eilen kylässä sain, oli niin herkkua, että Belgarioninkin tiedän siitä pitävän. Serkuissakin kävin eilen, ostin vähän makeita ja salaatteja sekä pienet tuliaiset toverittarelle. Heh, jo neljäs osastoltamme on jämähtänyt Serkkujen tavissalaattiin.... Työkaveri pyysi minua tuomaan ”purkin sitä samaa, mitä te muutkin aina ruokiksella syötte, kun se oli niin hyvää”. Eli kaali-porkkana-kurkku-sipuli –salaattia, kaikki suikuloina, ehkä hiukka hapatettu ja sitten säilötty suht mietoon etikkaliemeen. Minusta se puolustaa paikkansa työsalaattina, ei tarvitse kannella useampia purtiloita. Kun ottaa evääksi vaikka tattaria ja soijarouhesoossia, lämmittää sen mikrossa ja jääkaapista voi sitten lisätä salaatit päälle. Hyvin sillä pärjää ja se on kivan rohevaa syötävää.
Että kyllä se nyt vaan on pakko lähteä keskustaan, ei auta. Lähden huitaisemaan hiukka juomapuolta kehiin!
--------------------------------
Purrrrrrrrve, kavrut! Joo, siis hei, mami sano, ett se tulee myähää. Sen myähä oli täll kertaa mun miälest jo yä. Ettäs kehtaa. Tommone kissimami ja luudaa ulkon kaik yät. Vähäks on epist. Ja piän kissi jätetää yksi kotoo ilma mitää (toim. huom. silkkaa valehtelua!). Ja sitt ku se tulee kotii, se haisuu vaiks mille. Jolleki heekulle, jolleki oudolle, vähäks mä pidin puhutteluu sille. No, siält tuliki sitt iso biitti jauhist, pidin kyll sen jälkee viisaast nassun ummes. Tulin viakkuu goisii, mutt se oli vähä levotoine ja semmost, vaihdon sitt jalkopäähä kummiski. Tänään Poika onneks tulee, me varpist saadaa jotai heekkuu, toivottavast fisust tai semmost kliffaa. Me Pojan kans digataa! Mami nii välii oo, voi mennä vaiks muuall syämää, nih kerta. Ai, päh, ku sitä tarvitaa duunaa ne safkat ja maksaanki ne! No se voi syädä eriksee toises kattaukses ilma meit. Mutku sitä tarvitaa ostaa kaikk mun taravat, ku o loppu... ähh, olkoo. Mä mamill vihane oo, mä tiän miss se oli >o< Tsihih, mä tiän, mä tiän, se ei pysty mua huijiin! Mä nimittäin haiston siit tuttui haisui. No nyt se lupas mulle jotai heekkuu viäl aamuksi, oisko sill vähä huano omatunto (toim. huom. muuta ruokaa EI ole!). Mmm. mä meen jo venttaa....
Kliffaa viikendii vaa kaikill kissinkoill – ja orjilkii vaiks välill!
---------------------------------
Vincent, miten mukavaa, että ajattelet myös meitä orjia välillä ,D
Päivän slogan: Olo on melkein kuin ilman krapulaa, mutta vain melkein....
Päivän biisi: Lauantai-ilta
Luettua: Katja Kettu – Hitsaaja. Estonian uppoamisyön tapahtumia eri henkilöiden kautta. Kuka tekee ja mietii mitäkin, uutinen käy vain harvalla henkilökohtaisesti mielessä. Jokaisella on meneillään oma kriisinsä, tavalla tai toisella. Vain eräs heistä pelkää siskonpoikansa puolesta, joka luultavasti oli laivalla mukana.... Sujuvaa, hiukka ahdistavaa kerrontaa ihmisistä, joilla kenelläkään ei tunnu menevän hyvin, jotka haluavat muutosta elämäänsä tavalla tai toisella – ja jotkut lähtevät sitä ehkä toteuttamaankin. Ei paha, luettava opus, mutta en nyt mitenkään menisi suosittelemaankaan, en ainakaan ahdistuneille tai masentuneille kavereilleni. Kaunista tästä ei oikein saa tekemälläkään, ei ole tarkoituskaan. Welhotar luki mielenkiinnolla, mutta tuskin arvottaa sen enempää.
LOKOSAA LAUVANTAITA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti