Vihainen Welhotar meni eilen heti kotoon tultuaan iltapäikkäreille. Heräsi ja kahmi eväänsä pakkasesta. Haukkui kissan uudelleen ja meni taas nukkumaan. Unia riitti melkein 6 h. Univelkaa on vieläkin. Mutta eipä tarvitse töissä ainakaan näppiksellä pilkkiä, prle.
Kaikki alkoi siitä, että kotoon tullessa kaikki oli sekaisin – koti oli siisti kun lähdin. Karvatakamus oli siis pitänyt omaa kivaa. Eihän siinä mitään, mutta klaffisoffa oli oudosti pengottu – jep-jep, kusethan sinne oli väännetty ja oikein täpöllä vielä. Ei mikään pieni liraus tai merkkaus vaan täysimittainen kastelu. Ensin lensi kissa arestiin kylppäriin. Perään lensivät klaffisoffat pestävät osat. Onneksi Vincent ymmärsi pysyä basessa koko illan ja yönkin, olin raivoissani. Luulin tuon vaiheen jo ohittuneen. Lisäksi soffa oli aamulla käsitelty haisuaineella, tosin vain vähän, mutta kuitenkin. Nyt seurassamme on lievästi nolo kissa, joka aamulla tuli pummimaan ruokia ja heekkuja, jotka tietysti saikin. En minä kissaa arestissa pitänyt, siis ovien takana, enkä nälässä. Ovi oli auki ja iltaruokaakin vein. Sanoin vain, että minun sänkyyni ei ole tulemista. Täysimittainen Welhottaren raivokohtaus siis, ja niin kypsä sekä aikuinen reaktio. Häpeän itseäni.... puolusteltakoon asiaa kuitenkin järjettömällä väsymyksellä ja sillä, että Vincent on viime aikoina ollut harvinaisen rakastettavalla tuulella eikä ole tehnyt tyhmyyksiä. Tämä oli siis täysin odottamatonta. Argh, suututtaa vieläkin lievästi. Mielenosoitustahan se, mutta en tiedä miksi. Ei pääse enää ulos suoraan parvekkeelle päivän aikana, koska on niin kylmä? Ei saa ruopia edes kukkapurkkeja? On myös ehdoteltu, että kukkia ei syötäisi? Jotakin tällaista, arvelen.
Varastollakin oli eilen hiljaista, joten siksi väsy iskikin aivan mahdottoman täpöllä. Kamala tunne, mikrounia siinä pöydän ääressä... pilkintää töitä odotellessa. Yritin taas mapitella ja järjestää, käydä muualla tapaamassa ihmisiä jne. Eihän se auta, kun on niin väsy. No, tänään on toinen meininki. Tiistai on viikon lähes kiireisin päivä, toinen on torstai. Joten eiköhän sitä tavaraa ala taas pöydälle tulla. Jopa toivon sitä, että pysyisi pirteänä ja tikkana muutenkin, myös illalla.
Pilkin lisää taksossa ja kotona vaihdoin vaatteet suoraan yökkäriin ja kävelin tuon raivarin jälkeen suoraan sänkyyn. Tipahdin uneen parissa minuutissa eli siitä voi vain kuvitella väsymyksen asteen. Nukuin ehkä tunnin. Sitten nousin etsimään evästä, pakkasessa oli soijasoossia ja muussia, joten ne sulamaan ja tänään evääksi. Onneksi olen joskus pakastanut valmiita annoksia ,D Kähmelöin vielä siinä lääkkeiden ym. tarpeiden kanssa ja painuin oikeasti nukkumaan. Jossain välissä luinkin vähäsen. Ja taas uni tuli äkkiä. Kerran kävin hereillä, vessassa ja juomassa vettä, uudelleen uneen melko reippaasti. Heräsin sitten kissan varovaiseen märinään... en huutanut suoraa huutoa. Kissa sai ensimmäisenä äsken ruokansa, herkkunsa, napikkansa – ihan kaiken.
Welhotar on myös vihainen siksi, että jotkut suunnittelevat isänpäivän viettoa. Päivän, joka on täysin markkinavoimien keksintöä. Joulumyynnin pieni aloitus. Isät saavat typeriä sotakirjoja ja kehnoa partavettä, mahdollisesti jopa kunnon lounaan. No, lasten omatekemät kortit voivat olla kivoja, mutta silti. Vastustan, minä vastustan ehdottomasti tällaista juhlaa ja varsinkin juhlan tuottamaa kulutusta. Jos nyt välttämättä haluaa näitä isänpäivää ja äitienpäivää viettää, sen voisi tehdä vaikka soittamalla tai käymällä heidän luonaan ja osoittamalla jollakin muulla tapaa, että välittää vanhemmistaan. Ja tätä muistamista voisi harjoittaa vaikka läpi vuoden, ei vain yhtenä päivänä, jos kerran on väleissä vanhempiensa kanssa. Ei ostamalla jotakin! Welhotar jyrkästi ehdottaa muita keinoja ja suuntaa jälleen taikuutensa valtavirtoja ja markkinavoimia vastaan.
Ei, minulla ei ole mitään mukavaa kerrottavaa tänään. Minä olen vieläkin vähän huonolla tuulella. Lisäksi Opera kaatuilee omaksi huvikseen tuolloin tällöin. On pakko päivittää IE:llä ja senkin vanhalla versiolla, kun en viitsi uutta asentaa. Kirjalaarinkin ongelmia olisi ratkottava, mutta siinä tarvitaan vielä Belgarionin apua. Se jää siis viikonlopun huviksi.
Minä menen nyt keittämään kaffetta ja miettimään asioita!
-----------------------------------
Purve, kavrut! Jos tulisitte nyt vaiks käymää, näkisitte aika vihaskan mamin. Tai ei se enää vihaska oo. Eile se oli. Mull on ollu tosi kliffaa joka päivä, ku mami on siistiny kaikki aamusi ja mä saan tehdä päivisin mitä mä haluun ja leikkii. Ainut vaa, ett oon yksin. Eikä se hirveesti heemostu, jos mä vähä järjestele mattoi tai peittoi tai semmost. Nii ni mä sitt eile funtsin (mami sanoo, ett en tosiaa funtsinu), ett jos mä vähä lirauta toho soffall, se ei hiffaa sitä. Meinate ku sen rotsi, mikä pääll se käy tupakall, makaa siin ain iltasi. Ett ei se mitää haisui sitt huamaa. No, ehän mä muistanu, ett se liraus näkyy kans. Ja kun mun piti vaa lirauttaa ja niinku merkkaa, tuliki samall koko lasti. Öööö, nii tota, vähäks mami suuttu. Ei, ei se lyäny mua tai mitää. Huitas takamuksell sill rätill ja mä painuin suaraa basee. Sitt lensi peräss pyykkii koko soffa, tai siis sen soffan tyynyt ja se peitto ja kaikki. Mä olin kyll nolo! En mä taas muistanu, vaiks mä kuin yritän, mä en muista! Mutt ku piänell kissill on nii paljo muistettavaa pitki päivää, ja hei, se päivä on tiätteks pitkä. Nii ett mun tarttee vaa olla nyt tarkkan. Mami kyll anto iha uutta ja tosi heekkuu puukkiruakaa, mutt illall mä en saanu kaakkei. Nyt aamull mä sain ihan kaikkee mitä mä halusin. Mutt on mull viäl sen verra nolo olo, ett mä meen iha miälellää tonne basee goisii ja funtsii mun juttui. En tajuu, miks ihmiset on vihaskana, jos merkkailee mestoi. Mami sano, ett se dunkkis on sitt ihan hirvee. Ei mun miälest. Ihmiste miälest sitt vissii on. Ollaa me kavrui, sillee varovast taas. Molemmill on vähä paha olo. Siks ei oo must taaskaa fotoo, ei mami kehdannu ottaa must kuvaa tääll basess, se sano, ett se ei ois reiluu. Laitettii sitt tämmöne. Emmä kyll uskaltais tollee mamin konell, en taatusti. Mä muute oon jo hinautunu mami sänkyy, se ite pyys...
Kliffaa päivää kaikill – ja hei, älkää te alkako ainaskaa merkkailla tein himas mitää mestoi!
-----------------------------------
Vincent, kyllä sinä silti olet torpan suosituin karvatakamus!
Päivän slogan: Jonain päivänä, jos Vincent suo, minä saan nukkua hyvin ja pissittömässä huushollissa!
Päivän biisi: Viha
Luettua: Juha Seppälä – Paholaisen haarukka, joku arvostelija mainitsi tämän syksyn tärkeimmäksi kirjaksi. Olen eri mieltä, en pitänyt tästä. En muutenkaan ihmeemmin pidä Seppälästä enkä hänen tavastaan kirjoittaa. Jollei tärkeäksi asiaksi sitten nouse kirjan henkilögalleria sijoitusneuvojasta kelloseppään, verkkotuottajaan ja sosiologiin. Ja kas kummaa, joku bloggaa tässäkin kirjassa *virn*. Eli en ihmeemmin pitänyt, lienee siis niin kyldyrelliä. Jokainen tehköön asiasta itse omat johtopäätöksensä, varmasti tämän moni lukee ja ymmärtääkin oikein. Ei tämä epäkyldyrellli Welhotar kuitenkaan. Veijo Baltzar – Sodassa ja rakkaudessa, tarina mustalaisyhteisön matkasta Saksassa ja kohtaloista fasismin aikaan eli joukkotuhosta, holocaustista, joka koski myös mustalaisia. Sinänsä en ihmeemmin pitänyt kirjasta eli mustalaisten kuvauksesta, se tuntui jotekin epäaidolta, oli niin keski-eurooppalaista, aivan erilaista kuin Suomessa. Vierastan tätä, koska itse tunnen paljon ihan kotomaisia romaneita. No, ehkä tämä on tarkoituksellista, Baltzarilla lienee ollut ongelmia heimon kanssa aikaisemmin. Itse holocaustista sen verran, että minä ainakin tiesin historiasta jo sen, että hävitettäväksi vietiin myös romaneita. Kuinka paljon, siitä ei ole tarkkaa tietoja, vain arvioita, koska tuolloin romanit vielä liikkuivat varsin vapaasti koko Euroopan alueella. Eli tarina ei ole kovin kummoinen, olisin pitänyt enemmän kotimaisesta asettelusta. Mutta suosittelen lievästi, käy myös rakkaustarinasta, lujasta sitoutumisesta, vahvasta solidaarisuuden ja yhteisöllisyyden kuvauksesta.
PAREMPAA TIISTAITA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti