Tämä on väsynyt, kyllästynyt ja kipeä. Tämä voisi ottaa lomaa ja lähteä puumaksi Jenkkilään ;D Olisi lomaakin jäljellä. Voihan vettu, viikon töissäolo saa ihmisen närkiksi, kipeäksi ja harkitsemaan kaikenlaisia järjellisiä ja järjettömiä tapoja saada itsensä pois tuollaisesta työelämästä. Toisaalta, näen ainakin eläviä ihmisiä – kotona on vain siis se Karvatakamus. Ja toisaalta, ne viikon ainoat sanatkin tulee lausuttua töissä. Ei kyllä kovin monta, mutta sen verran, että puhekyky ei aivan kokonaan ruostu. Prle!
Tänään on pakko käydä Itiksessä. Ai että, jos minä jotain inhoan, niin noita ostoshelvettejä. Mutta kun siis on pakko. Varasin aikaakin asiointiin ihan kokonaista puoli tuntia, yäks. Hyvällä tuurilla saan asiani hoidettua kaappaamalla vain tavarat ja kassan kautta ulos sekä sitten käymään vieraissa eli sikäläiseen ruokakauppaan etsimään erästä tuotetta. Siinähän on taas iloa täksi päiväksi! Hei, Welhotar matkailee ympäri-ämpäri Tsadia, koska matkoja on tälle kuukaudelle vielä jäljellä.
En ole tehnyt mitään viikonloppuna, en ainakaan mitään järkevää tai hyödyllistä. Olen vain makoillut ja lukenut sekä houkutellut unta. Unen kanssa ei ole onnistunut, olen nukkunut vähän ja äärihuonosti. Herään aina kääntyessäni tai muuten vaan liikahtaessani. Tiesittekö, että se on yön aikana aika monta kertaa? Tosi monta, oikeastaan.
Jotkut tässä lähistöllä ja talossakin ovat viritelleet ne helvetin värilliset valoletkut parvekkeilleen! Jos jotakin voi inhota oikein täpöllä, niin niitä. Juu, on minullakin valot joskus myöhemmin talvella. Semmoiset pienimmät mahdolliset tiplukat, kirkkaat ja tavalliset. Enkä minä pidä niitä päällä koko ajan. Enkä varsinkaan niinä helvetillisinä pyhäpäivinä, joita inhoan maailman eniten.
Nyt muuten voin kertoa, että inhoan vaihteeksi taas kaikkea. Siksi minä menenkin parvekkeelle rauhoittumaan.
Purrrrrrrrrrrve, kavrut! Joohei, tääll ei sitt yhtää mitää. Mami on maannu ja mä oon goisinu. Mitää uut kunno safkaa ei oo tullu, tavallist kissinmuanaa vaa. Mutt oon ollu kilti, mun miälest ainaki. Ja toiki anto just kaakkei ja uutta määkäruakaa, ett ei täss mitää. Se mikä haamitti, ett Poika oli nii vähä aikaa. Tosi tylsä... eikä kukaa käy juttelees mun kaa, siis kukaa muu ko mami vaa. Mäki tahon oman viaraan tai jotai?! Kissiviaraan >o< Ai, toi sano, ett ei käy. Ett mä en osaa olla. Mist se sen muka tiätäis.... nii no joo, jos mä en kert ennenkää oo tullu toimee muitte kans. Meijät on sitt tuamittu, ku me ei kert kumpikaa tulla toimee kenenkää kans. Meijä on pakko asuu vaa kaksistee... aika tylyy, hei! Oli tääll vähä taas kapelii yks päivä, ku mä en suastunu syämää kaakkei jostai syyst ja mami suuttu siit. Heekkuja eikä kelpaa! Just, sitt vähä juastii peräkkäi ja semmost. Tai mami ei siis juassu, mutt mä jolisin ja juaksin. Ja sitt vast menin ja söin ne kaakit. Kiusallaa, meinaa. Kyll toi sen tiäsi, kuha anto taas mennä. On meill välill kliffaaki! Ei oo ketää muut ja me makoillaa toss viärekkäi ja mami paijattaa munt ja mä saan laittaa tassut sen vaiks päähä, jos mä haluun! Se ei pelkää eikä välitä, vaiks vähä tassut ja kynnet lispahtais. On ne lispahtanukki, sill o naarmu kaulas. Eikä se ees suuttunu siit, ko se kert hihvas, ett vahinkoha se. Ja must o fotokii, tsiigatkaa, hei on!!! >o<
Kliffaa alkuviikkoo, tuliaisii toivoo mä!
---------------------------------------
Vincent, siis sinulle tuliaisia =O
Päivän slogan: Minä menen. Sitten minä ehkä tulen. Mutta pitäisikö tämän olla sitä, jota muut kutsuvat elämäksi?
Päivän biisi: With a Little Help From My Friends
Luettua: Robin Cook – Äkkikuolema, argh, olipahan taas Cookia kerrakseen. Jätkähän vain huononee ajan kanssa. Hätäisesti vetäisty kehnohko juoni, jossa paha saa palkkansa. Ei totuudenomaisuuden häivääkään, joitakin fiboja jopa. Eikä pysy oikein koossa, joko editoitu rankalla kädellä tai kaverille annettu sanamäärärajoitus. Tumpputavaraa, hyllyyn takaisin ja äkkiä! Jens Lapidus – Siisti kosto, odotin tältä Stockholm noir 2:lta hyvää jatkoa 1. osaan, ja katit. Muuten ihan ok, mutta tietysti tämäkin kaveri sortuu juoneista tavallisempaan eli sähläämään hyvään tarinaan mukaan Palmen murhan ja suuren salaliiton. Voi mähnä, ei lähestään 1. osan veroinen siitä syystä! Fyi! Minette Walters – Kameleontin varjo, tästä minä pidin, ei kehno ollenkanas. Juoni toimii hyvin ja syyllinenkin paljastuu vasta lopussa, kuten pitääkin ja on ylläri ainakin osalle... Suositellaan dekkareiden kavereille! Ulla Konttila – Nousevan ahdingon talo, tekstin mukaan pitäisi olla vieroituksessa olevan narkkarin tarina. No joo, hv, enkä tarkoita hyvä veli. Tässä kaveri on syönyt pampuloita ja juonut bisseä parin vuoden ajan vähän liikaa. Ja 4 viikkoa vieroituksessa parantaa kaiken. Arrrrrrrrrrrrgh - leidi ei ole oikein todellisuushakuinen, tsori vaan. Kannattaisi käydä täällä Malmilla ensin. En suosittele siis.... Jonathan Tropper – Kuinka lähestyä leskimiestä, hömpän tapaista dharmaa. Ei ihan kamala, tässä on hetkensä, mutta niitä on tosi vähän. Muutama aika hyvä juttu sekoiluista ja poikapuolen räimeistä, mutta ei, ei tämäkään toimi. Ei tätäkään voi ottaa vakavasti, ei edes hömppänä, vaikka sinnepäin enempi kaatuukin, suorastaan rämähtää. Kesken hyvä dekkari...
JA KISSIKENKILLÄ VAAN EDELLEEN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti