No voi nyt se kuuluisa äimän käki! Ette kyllä usko, miten ilahtunutta väki oli, kun palasin takaisin eli olin täpöllä hommissa klo 6.40 alkaen. Siinä kuulkaas käytiin ihastelemassa ja ihmettelemässä, hymyämässä ja naureskelemassa. Työkaveri suorastaan kiljui, miten IHANAA on, kun olen takaisin töissä =O Tunsin itseni lähes kuningattareksi, vähintään nyt Rinsessaksi. Tarkastelin tilannetta, kävin tupakalla ja kuulin siellä osan tilannekatsausta. Pärsheelleenhän kaikki oli mennyt! Henkilö, jonka piti lomittaa, oli ensin ollut sairaana, sitten kieltäytynyt osasta töistä. Yksi oli ollut viikon ylimääräisellä lomalla... ihan noin vaan. Kaveri toiselta osastolta oli sitten vähän yrittänyt avittaa, sen minkä omiltaan pystyi. Muuten hommat olivat kiertäneet sitten yhdellä ja toisella – sen kyllä huomasi! Hrr – lähtevissä läystäkkeissä oli niin karmeaa jälkeä, että hävetti. Onneksi nimmareista näkyy, että se EN ole ollut minä. Isot niput viime viikolta oli suoraan jätetty minun tehtäväkseni ja ilmeisestä syystä kyllä, siis. On se mukavaa olla suosittu. Edes yhtenä päivänä vuodesta ,D
Eli täpöllä tuli tehtyä töitä eilen, melkein ilman kunnon taukoja jopa. Jotakin pientä jäi vielä, mutta sain pahimmat pois ja edelleen käsiteltäväksi. Se on jo iso asia, että muutkin saavat jotakin tekemistä... Juu, olin ja olen edelleen väsy, ei voi mitään. Tällaista se taas on ja tulee olemaan. Tylsää ja ankeaa, eikä tuo olkapää todellakaan pidä tietyistä hommista. Kirjoittaminen sinänsä on ihan ok, mutta kaikki muu koskee, sattuu ja tekee kipeää! Lisäksi mukista läikkyy kaffet pitkin käytäviä ja heittelin taas lusikoita ja kaffenpuruja ympäriinsä – se on se sama käsi, kun pito tietyissä asennoissa lakkaa. Arvatkaas, montako mukia, lasia ja lautasta on kotona hajonnut? Aika monta.
Lisäksi uusi päällikkömme, kutsutaan häntä tästä lähtien Upoksi, kävi esittäytymässä heti aamusta. Olisin mennyt kyllä itsekin juttusille, mutta oli jätetty kyllä harvinaisen isot pinot hommia. Tein siis rauhassa niitä ja ajattelin, että ehtiihän tuon. Ihan jees, olen kuullut fifti-siksti –juttuja hyvistä ja huonoista puolista, en ota kantaa. Minä muodostan ihan itse oman käsitykseni. Sen verran vain, että hän oli oikein hyvillään työajoistani, vaikka niitä ihmettelikin. Lyhyesti kerroin ne vanhat perusteluni, että kun olen pirtsakka ja tuottelias aamulla, saavat muut iltatyönsä heti tullessaan eteensä. Sitten ilmoitin en-olevani-kännissä, jos horjuilen käytävillä ja kerroin koipitarinan. Häntä vain huoletti, jaksanko. Kerroin senkin, että aina en, mutta yrittelen vähän säännöstellä näitäkin hommia, jos vain pystyn... *valehtelin taas kirkkain silmin*. Mainitsin kyllä myös siitä, että käden takia nuita sairiksia on ollut, pääasiassa lyhyitä. En minä paljoa ole oikeasti ollutkaan poissa, enhän?! Kissaihminen hän ei ole, sen hän tunnusti, mutta muuten ihan pystyvä leidi. Kyllähän minä hänet tiedän, toiselta osastolta siirtynyt vain meille. Että ei outo sinänsä, kyllä hänkin minut tietää ja on teettänyt töitäkin joskus. Joten odotamma vain – otsastokokous ottaakin paikkansa heti keskiviikkona. Tiedänkin jo osan, mitä sieltä tulee. Eli töiden ja ihmisten siirtoja osastojen välillä – väittävät, että se ei koskisi toimistoväkeä. Toivottavasti ei, olen juuri ehtinyt kotiutua tuonne jotenkin (eli raahata osan viitakkoa ja välttämätöntä rekvisiittaa mukaani).
Omisarvis kirjoitti lisää mömelöitä, ohjeisti ottamaan lisälääkitystä illalla (sen Tradolanin iltasalaatin tienoolla) ja kirjoitti lähetteen OMT:n. Varasto maksaa x 5 käyntiä, jos Pazilasta löytyy, täytyy katsastaa. Hei – jos joku tietää, voisi inhvota minua!!! Pyysin nyt, että kävisi läpi ne tutkimusjutut. Että koipia ei ole ultrattu vuosiin, selkä ja lonkka on kuvattu, katsoisi nyt ensin ne ja sitten tekisi jotain tuolle kädelle. Hän nimittäin luki sieltä aivan alusta, jossa on maininta, että jaloissa kulumia – sehän oli se aivan ensimmäinen epäily, kun se yksi idioot väänteli koipiani ja katsoi kaksi minuuttia; läski, ei liiku, kulumaahan se! Lisäksi hän ihmetteli myös, eikö lonkkaakin (ja selkää) varten olisi jotakin glukosamiini-tyyppistä lääkitystä tarjottu – no kun ei ole. Että nyt sitten odottelen, löydänkö ensin sen OMT:n huomenna vaikka. Tänään en ehtinyt. Käyn ne kerrat, jotka luvattu on. Jos ja kun ei auta, valitan lisää. Lisäksi sanoin, että merkkaisi papereihini, että en tod. ole lääkkeiden väärinkäyttäjä, kuten ed. työarvis luuli, siis puheista päätellen. Kiihdyinkin siinä jo eli sanoin, että meillä Malmilla on tapana ostaa paremmat huimeet ihan itse eikä syödä nappeja turhaan ;D Hän sitten rauhoitteli ja sanoi vain, että ei tuo varmaan sitä tarkoittanut. Pyysin kuitenkin merkintää, koska varmaan joudun uusimaan lääkkeitä muiden luona useinkin... Että sellaista! Tutki ja väänteli kättäni, piti sitä pahana ja tulehtuneena (kuten en olisi tuota tiennyt!). Ei edes tarjonnut sairista, pyytämällä olisin varmaan saanut. Toisaalta, olin sen verran tohkeissani, että annoin olla. Voihan sitä taas sitten hakea, jos oikein siltä tuntuu. Oikeastaan parempi näin eli välillä kokeilla ns. normityöviikkoa... että kuinkas kipeä sitä taas perjantaina oikein onkaan! No – nyt on repsuja vaikka muille jakaa – en kuitenkaan jaa *muahahaah*. Sitä fibroa hän nyt painotteli taas lähetteessä, vaikka nyt todella selkeästi sanoin, mikä ei ole fibroa ja mikä on. Kyllä sen itse tietää ja tuntee, viiden vuoden jälkeen.
Muutoin ei juuri nyt sen kummoisempaa. Ei jaksa kehittää mitään, ei kirjoittaa mitään, ei tule edes mieleen mitään... Annetaan siis olla, jospa huomenna lisää! Ai niin, täytyy varmaan tänään tehdä viikon ensimmäinen täsmäisku Serkkuihin – tarttee appeita, sluprs...
Eipäs kun sittenkin: Jotta pienituloisten (?) elämä saataisiin vielä vaikeammaksi, niin ruokakauppojen ale-tarroista aletaan kohkata. Voi perkele, en paremmin sano. Vaikka niitä nyt harvemmin vastaan tulee, kun en syö lihaa, leipää ja juustoa sun muuta joskus tulee ostettua alella, jos vaan löytyy – harvemmin löytyy. Mutta että tästäkin saadaan aikaan oikein byrokratian kukkainen paashaisimmasta pääästä! ARGH, sanoo Welhotar.
---------------------------------------
Purrrrrrrrrve, kavrut! Siis hei, mä luulin, ett toi menee kauppaa. Sehä meniki töihi, hurrrrrrjan kauan joutusin oleen taas iha yksi. Onneks toi jätti partsin oven auki, ett mä pääsin ees sinne ja siäl voi sentää olla, ku oli lämmint ja kliffaa. Sitt vähä mä olin oksunu, ku raksut oli nii hyvei. Mutt muute olin iha siisti poika, ja kilti, hjuu. En mitää muut ollu tehny, ei toi ainakaa oo hihvannu. Sitt mä kyll olin iha sitä miältä, ett piti saada fisuu – ei tullu. Täh, siis eka duunipäivä eikä ees fisuu? No, se lupas, ett jos vaiks huamenn. Söin sitt tavismuanaa ja raksui, iltakaakit se sentäs muisti. Jotai ruahoi se pupels itte, niit tippuki, mutt en mä semmosii sentäs syä, jäks. Nii et anti olla vaa. Tänää vois jo jotai fisuruakaa olla, hei jooko? Ai ett taas katotaa. Mä en tajuu, aina vaa katotaa ja katotaa! Hmphmh, täss vois jo alkaa vaiks uhkailee, en nyt viäl viitti. Tarvii kattoo, aamupalaks ainakii tuli kalkonii. Nyt se taas maistuu, outoo. Olikoha siin aikasemmas jotai feeluu >o< No, mä meen nyt kuiteski goisii, mä jaksa täss tsiigaa tota ihme nakutteluu... Oonha mä hei komee kollipoika, oonha?
Kliffaa daagii kuiteskii kaikill!
---------------------------------------------
Vincent, ei joka päivä jokainen voi saada fisua, eihän?!
Päivän slogan: Kolme asiaa, joita voi katsella kyllästymättä: Meri. Tuli. Toisten ihmisten epäonnistuminen. (Ja tämä ei ole oma hajatelma, se on ihan lainatavaraa!)
Päivän biisi: King Of Dreams
Luettua: Katharina Hagena – Omenansiementen maku , tästä minä pidin, tosiaan. Iiris perii isoäitinsä omituisen talon, jossa vietti aikaa ja kesiä lapsuudessaan. Varsinkin puutarha oli tärkeä hänelle ja ystäville. Kirjassa Iiris muistaa kesiä, erästä varsinkin, jonka aikana tapahtui paljon dramaattista ja tunnepitoista. Murrosikäisten tyttöjen heräävää seksuaalisuutta ja muuta mielenkiintoista. Samalla hän viettää nykyhetkeä, kesää talossa ja ränsistyneessä puutarhassa ja tapaa samalla erään kiinnostavan vanhan tuttavuuden. Tästä lisää myöhemmin toisaalla – joten ei nyt herkkua enempää ;D Suositan! Anders C. Krogh – Jaguaarin voima, vuosi Amazonian sademetsässä. Norjalainen nuori kaveri haluaa tavata intiaaniheimon, joka elää täysin eristyksissä ja melkein onnistuu. Jotenkin tässä etsitään nyt sitä, minkä jo tiedään olevan tuhoutunut ja tuhoutumassa. Pidin osasta, osa vähän tökkii, en tiedä miksi. Suhtautuminen on ok, mutta sitten taas tulee vähän outo olo kaverin ajatuksista. Ekologiasta, sademetsien tuhosta jne. kiinnostuneille varma pala, luettavaa tavaraa, helppoa välipalaa siis. Miksei, siis herättäähän tämä myös ajatuksia, jos ei ole ollut tietoinen siitä, että siellä tuhotaan mielettömiä määriä metsää jne. Jotenkin ei nyt ole minua hirveästi innoittava opus, valitan. Jack Higgins – Kovalla kädellä, no just, tältä kaverilta ns. jännäriperushuttua, väkivaltaa ja murhia sekä krash-pum-räksiä kaihtamatta. Ei paljon kiinnosta, meni yölukemisena hiinä-ja-hiinä. Tumppuosastoa eli luetaan tumput kädessä ja palautetaan pikaisesti kirjastoon. Ahhh, niin, postin italiaanovastine toi pakettikortin. Minua odottaa 1 kg kirjoja ;D Haen ne varmaan huomenna, koska tänään pitää katsastaa posti yhden toisen lähetyksen varalta, joka ei ehkä mahdu luukusta. Ziitosta jo etukäteen, en tiedä mitä on tulossa.
KISSIKENKÄT TAAS KULUTUKSEEN!
PS: Onko nyt täysikuu, vai miksi unetoinen Malmilla nukkui taas jotain 2 h 40 min? Kele, se mihkään riitä, nih =I
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti