Ei sitä sitten sunnuntaina päässyt oikein päiväunillekaan, ei siihen tilaan. Hemmetti. Aloin vain miettiä taas liikaa asioita ja siitähän ei koskaan mitään hyvää tule. Vain paha mieli, ketutus, katkeruus ja muuta inhottavaa – oikein Welhotarmaisia asioita. Ei hyvä päivä, ei yhtään.
Eikä siinä sitten muuta. Minä vain teen kaiken väärin, en tee ollenkaan, jätän väliin... Ähh, antaa olla. Onko elämä oikeudenmukaista? Tapahtuuko mukaville ihmisille hyviä asioita? Onko elämä juuri sellaista kuin ansaitsee? Ponnistelu, kamppailu ja yrittäminen on turhaa. Se on vain sarja perättäisiä lannistavia nöyryytyksiä! Tässä tämä.
-----------------------------------------
Purrrrrve, kaiffat! Hei, mä sainkii ny paljo tilaa. Mami oli vähä omituin eile, vänisi taas, vaiks mä yriti mennä viärihoitaa sitä. Se vaa sano, ett ainoo kehe voi luattaa, oonki mä. Nii oonki! Mä oon aina paikall, varpist. Enkä oo ees purru sitä pitkää aikaa. Mitä nyt eile aamull oksusi valkosell matoll, iha keskell. Mutt se sano, ett ois ne muutenki voinu pyykät nii ett mitä välii. Kilti son, mun mami! Noi ihmiset ei vaa oo kiltei sille, en tajuu. Poika on joo, mutt seki käy nykysi nii harvon. Muaki se vähä haamittaa, mutt ei sill voi mitää, sano mami. Se sano, ett sill on oma emälä, ett ei sen tarvii kenenkää muitte murheit viäl kestää. Me sitt vissii kestetää vaa kimpass. Kaikki härnäritiput ja ötökätkii, hjuu. Mami lupas jeesaa mua niittenkii kans. Ai ett must oli eile huano kuva, no ku ei just löytyny parempaa! Voisitte teki vähä miättii, enneko aina mollaatte, hei.... ei se sitä tahallee varpist laittanu, mutt ku se ei enää ain jaksu ettii. Kyll se mulle kelpas. Tääki kelpaa – mä nimittäi oon tän torpan ainoo valopää *tsihih*.
Nii ja seuraavaa viikkoo jokasell.
--------------------------------------
Vincent, ainut puolustajani kavalassa ja kylmässä maailmassa.
Päivän slogan: Tiedän ajattelevani asioita, joita en kuitenkaan tee – ja siitäkin saa aina rangaistuksen.
Päivän biisi: Tell Me
Luettua: Denise Mina - Garnethill ja Pako luennassa uudelleen. Welhotar pitää Garnethill-trilogiasta. Riittävän synkkä, psykoottinen ja likainen – suosittelen muillekin ao. mielenlaadun omaaville. Epäkevyttä kesälukemista.
KISSIKENKÄT JÄTETÄÄN KOTIIN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti