Edelleenkään ei mikään oikein pure. Unetus on äärimmäisen huonoa, särky vastaavasti mittavaa. Kumpaankaan ei auta mikään nappi, ei meditointi eikä medikalisaatio – huom! ei myöskään asenne, jota joku peräänkuulutti! Kuulkaas, siitä on n. 10 v. kun ensimmäiset säryt alkoivat, melko tismalleen. Ettenkö jo tietäisi, mikä kipu on mistäkin peräisin ja mikä siihen ehkä auttaisi... Unetukseen auttaa se, että saisi elää omaa vuorokausirytmiään, joka on täysin poikkeava näistä ns. normeista. Ikävä kyllä.
Näin eilen ihmisiä, paljon. Minulle jopa puhuttiin – hämmästyttävää!!! Kävin Hakiksessa pika-pikaa noutamassa jokusen kilon tofua, mausteita, kastikkeita jne. Vii Voanista. Jaamme ne Belgarionin kanssa. Hallissa tuli paha olo, liikaa raakaa lihaa. Mutta kun piti lepuuttaa koipisia. Torilla linkkasin hetken; kalat eivät näyttäneet tässä helteessä hyvältä eli jätin ostamatta. Vihanneksia on kotona niin paljon, ettei mitään ylläriä löytynyt. Kukkia olisi ollut ja edukkaasti, mutta kun eräs karvatakamus tykkää niistä myös, niiden syömisestä siis ,D Ainakin jos ne ovat hyvän tuoksuisia ja värikkäitä. Nekin siis jäivät sinne ihastuttamaan muita.
Pääsin kotoon aikaisin, laadin kasan heiniä ja eväkset täksi päiväksi. Sitten tunniksi puoliuneen; se todellakin on hyvin lähellä meditointia. Ei oikeaa unta, mutta melkein. Se vain vaatii tietyn olotilan, aina se ei onnistu. Ja toisinaan käy kuten päiväunillakin eli sen jälkeen tulee vain huonompi fiilis. Eilenkin taas nousin, itku silmässä – asioista, joista en täällä aio jaanata. Eivät ne kuulu tähän typerään lokiin.
Edelleen olen miettinyt ja pähkinyt, vaikka asiat eivät siitä miksikään muutu. On asioita, joille minä en voi yksinkertaisesti yhtään mitään – en sitten niin millään. On asioita, joille voisi ehkä tehdä jotakin, mutta työ- ym. tilanne huomioon ottaen se joko ei kannata tai siinä on liiallisia vaaroja. Ottakaa huomioon ikäni ja sairaudet! Joten jäljelle jää katkero Welhotar.
Welhotar, joka tällä hetkellä alkaa jo oikeasti kaipailla lomaa. En ole ollut edes sairaslomalla tms. tod. pitkään aikaan. Hmph, syytä olisi kyllä ollut, kantti vaan ei anna periksi, prle. Ei sitten millään. Ja mitäkö minä lomalla? Itse asiassa en yhtään mitään, en todellakaan. Pari juttua olisi, mutta se vaatii erinäisiä toimenpiteitä enkä minä ole ollenkaan varma nyt mistään. En varsinkaan itsestäni.
-------------------------------------------
Purrrrrrrrrrrve, kaiffat! Joohei, nyt toi mami sitt kävi joka paikass. Ja tiätteks, ei mulle mitää. Ei siis hei yhtää mitää. Mäki oon katkero ja mäki meditoin ny. Me ollaa samiksii mamin kaa. Hmph. No, mull on jömmas tuala kyllä jotai. Ei siin mitää. Mutt arvatkaas hei, mä purin-raavin mamin eile iha siakaleiks. Kattokaas, se oli just lähös röihi ja sill oli jo sen stiflat koipisis. Joteski sen koipi liikku taas nii, ett mä iskin heti kii. Verta tuli iha äldesti ja mä menin pakoo, mutt ei toi sanonu ku rumei sanoi. Sitt se vaa rauhotteli mua. Mäki luulen, ett joku on joskus potkinu munta tai jotai. Mami vaa sano, ett ku se nii usee käy just tollee, ett ku jalka tulee jollai tavall niinku lähell tai jotai. Emmä ymmärtäny mistä se selitti. No kummiskii, vähäks sen on koipi pahan näköne... *häpee* Emmä sitä tarkottanu sillee, se vaa tuli jostai. Ku kummiski mä sitt sain mennä viakkuu heti ku se tuli ja kaikkee. Emmä tosissaa, en varpist >o< Hakee nyt sen kuva, ettei tarvii kenenkää taas valittaa... mulle käy mikä vaa. Ai tommone, juu ihan ok.
Kliffaa tiiskanderia kissinkat!
---------------------------------------
Vincent, jalkani näyttää tiikerin raatelemalta lihamöykyltä...
Päivän slogan: Mitä enemmän mietin, sitä monimutkaisemmaksi asiat muuttuvat.
Päivän biisi: Subterranean Homesick Blues
Luettua: Denise Mina – Kammio ei kuulu Garnethill-trilogiaan, mutta omela opus tämäkin. Sarjamurhaajan tavallansa vankilaan passittanut psykologi joutuu itse murhista tuomituksi, murhaaja vapautetaan uuden murha-aallon ilmettyä tämän ollessa vangittuna, mutta silti jotakin outoa on tekeillä. Mies yrittää selvittää tilannetta ja alkaakin paljastua peräti outoja juttuja... melko mielenkiintoinen tarina. Sopii lukea. Robin Cook – Soluhautomo, no epäuskottavaa perus-Cookia, en ihmeemmin pidä. Tämä vain tempaistu hyllystä lähinnä odottelu- ja matkalukemiseksi. En suosittele kuin ao. hyypän kavereille. Jayne Anne Phillips – Kiuru ja Termiitti, tarinaa Korean sodan aikaisista ihmiskohtaloista, erilaisella ja oudommalla tavalla. Ei nyt parasta tänä kesänä luettua, mutta aika lähelle pääsee. Suosittelen!
EI KISSIKENKIÄ - NORMISTIFLAT...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti