Sunnuntai-ahi iski eilen pahempana kuin pitkään aikaan. Sunnuntait pitäisi kieltää. Tai järjestää jotakin puuhaa itselleen. Mutta kun ei pysty kykenemään, vähänkö ketuttaa. Siksi nukuin. Siksi eilinen toisiopostaus. Oli niin ankea olo. On vieläkin. En silti poistanut tuota Päiväuni-juttua, ihan sen kirjoittaminen oli itselleni ainakin tarpeen. Annetaan siis olla; minkä kirjoitin, sen kirjoitin.
Pitäisi. Pitäisi Varastolle. Pitäisi sitä ja tätä, mikään ei nyt vaan huvita. Pakolliset asiat teen, en muuta. Eikä minun muuta tarvitse. Hoitaa Vincent, että rassulla on kaikki hyvin. Muu huolehtikoon itse itsestään. Juu, kyllä minä tästä. Jep-jep. Maahaamaan Varastolle, olemaan kilti sihteerikkö. Se vähän outo, mutta muuten ok, kai. Selailemaan blogeja, niitä yltiöpositiivisia, jotka alkavat suorastaan vetuttaa. Että jollakin voi muka mennä niin hyvin! Että joku muka voi olla niiiiiin onnellinen! Hah.
Ei, tänäänkään en aio tehdä mitään järkevää. Ehkä en koko viikolla, jos siltä tuntuu. Makaan ja luen. Luen ja makaan.Riivin riittävästi mömelöitä pitääkseni säryt ja kivut osittain kurissa sekä itseni lievän rauhoittuneena, etten ala kirkua holtittomuuksia ja räävittömyyksiä – vaikka syytä joskus olisikin. Miksi ihminen ei saisi reagoida siten kuin oikein on? Omasta mielestään siis. Eivät kaikki pysty ajattelemaan mukavia asioita, jo ihan luonteenkin puolesta. Minä opin jo pienenä, että kyllä odottaa voi, mutta välttämättä mikään luvattu asia, ehkä se kivakaan, ei toteudu! Ehkä pessimismini juontaa juurensa jo niin kovin pitkältä. Freudilla voisi olla asiasta jotakin sanottavaa. Tosin Freud Marx Engels & Jung ovat sanoneet sen kaiken jo paljon paremmin levyillänsä – kuunnelkaa joskus ja ajatelkaa Welhotarta. Ehkä sitten ymmärrätte paremmin.
Muuten vaan väsyttää. En sitten saanut kunnolla unta, uniavitteista ja kaameasta väsymyksestä huolimatta. No, kyllä n. 4 h pitäisi riittää. Silmät ovat turvoksissa, mutta sen voi aina laittaa allergian piikkiin. Olenhan minä allerginen, oikeasti, mutta myös allerginen tällaiselle elämälle.
Kello hipoo kolmea, nuoriso yrittää hajottaa puiston penkkejä... jos tuntisin niistä jonkun, huutaisin, että soitan kotiin. Ei, en uhkaisi poliisilla, se toisi liikaa jännitystä heidän elämäänsä. Pahintahan se olisi, jos joku känättävä muori soittaisi lapsen kotiin. ”Yöllä tyttärenne oli tuossa ulkona, puistossa. Niin-niin, oli, oli kyllä. Saman ikäisten kloppien kanssa! Juu, penkkejä yrittivät hajottaa. Ei, ei teidän tyttö. Ei se jaksanut, se vaan yllytti muita ja kikatteli...” Varmasti olisi hävettävämpää kuin reipas pinkominen pakoon hiljaa partioivaa lähipoliisia ,D Ahh, miten inhottavia ajatuksia mielessäni sikiääkin. Toisaalta, ei tuon ikäisten (vaikuttavat 13 - 15-v.) pitäisi olla ulkona tähän aikaan. minun mielestäni siis. Ai että minä itsekö tuon ikäisenä? No, mutta kuulkaas, se on ihan toinen juttu, silloin oltiin Turuus ja vuosituhatkin oli aivan eri =I
Jahas, jospa tästä tupakalle... Edelleen on sellainen olo, että myrsky vain odottaa tuloansa, nihkeää, karvat nousevat pystyyn niskassa. Kyllä se jonakin päivänä vielä rytisee ja minä jaksan odottaa!
--------------------------------
Terrrrrrrrrvis, kissinkat! Mä menin taas herättää ton orjan, ku mont päivää taas ollu himass. Kyll se tänää lähteeki taas röihi, juu. Olin siis oikees, mutt vähäks se oli kärtty. Puhu taas nii rumei, ett alko hävettää. Enhä mä pyytäny ku valoi päälle ja sen hereill, nii ja raation pääll. Ku tääll ei kukaa puhu mull mitää öisi kerta. Nii ni sitt mä tuun tähän tsiigaa ja lököön ku toi skrivaa. Tota, kai mä voinki tunnustaa, ett iha koht mä goisin... Mä tiän, tota ottaa päähä se! Mun hei, mä oon kissi, mä tarviin paljo unta. Kuha muistaa mun päiväsafkat ja uutta vodaa kuppii. Ja siivoo, hei sen laatikon, jookosta? Eile toi olikii taas semmosell omituisell pääll, volisi ja märisi, vänisi ja väsäs jotai piäntä. Silti mä en saanu mitää oikeet heekkuu, vaa kyll se silti paijatti mua. Mä tunki ja tunki väkisin sen kainaloo, ettei se voinu enää ees lukee. Sitt sitä alko jo huvittaakki >o< Sillee annetaa viärihoitoo, nääs. Sitt mä vetäsi oikee kunno kaavaykät, kerranki kyll iha kokonaa paljaall lattial – ensk ollukki viksu? Tähä sitt saa laittaa foton must, ku kert niit otettii. Ne on kyll vähä samanlaisii kaikki, mutt mä tiädän, ett jotku diggaa must! Ai ei vai, kyll varmaa nii diggaa, mä tiän. Hei, giltsit, hei – tulkaa tsiigaa!!!
Kliffaa viiko alkuu Lokistaniaa iha jokasell!
-----------------------------------------
Vincent, olet edelleen itserakas, märisevä karvatakamus!
Päivän slogan: Hän oli minulle se oikea, minä hänelle väärä.
Päivän biisi: Mä tahdon töihin virastoon
Luettua: Johan Streng – Pastori katosi lomalennolla, ja sai kadotakin. Kirjalla en juuri näe ansioita. Tutkintaa Suomessa ja etelässä, pari arvattavaa käännettä. Ei, tästä ei kertakaikkiaan irtoa mitään sanottavaa. Yhtä tylsä kuin takakansi, jonka tekstin näkee lukea vain suurennuslasilla (huom. BoD:ia käyttävät – muistakaa myös takakansi!). Kathy Reichs – Kaivojen vainajat ja Kuoleman kyydissä. Tämäkin sessio jatkuu. Kuten olen sanonutkin, Reichs on hieman reilumpaa ja hiukan inhimillisempää luettavaa kuin Cornwell. Kaivojen vainajat keskittyy paljolti Guatemalaan, sen sisällissotaan sekä tutkii myös Kanadaan asti ulottuvaa murhavyyhteä. Kestää hyvin toisenkin lukukerran. Kuoleman kyydissä puolestaan käsittelee moottoripyöräjengejä, niiden välisiä taisteluita, tehtyjä murhia ja syyttä kuolleita sivullisia. No, kuitenkin Reichs harrastaa myös pientä mukavaa yhteiskuntakritiikkiä, joka on aina plussaa näissä jenkkijännäreissä. Suosittelen siis, jos selvittämättömät murhat ja kuolinsyyn tutkinta ja vanhat luut kiinnostavat. Leena Lehtolainen – Kun luulit unohtaneesi, tämäkin sessio jatkuu kesän ajan. Ja tämän kirjan muistinkin kohtuuhyvin. Ei paha ollenkanas. Tämä ei siis ole Maria Kallio –kirja, vaan täysin itsenäinen romaani, erään perheen (tai oikeastaan suvun) lähihistoriaa kaikkien sen jäsenten kertomana. Tekniikka on vinkeä, samoin tarina. Tiedän, kaikki eivät tästä pidä. Itse kyllä suosittelisin ainakin kokeilemaan... jokainen lukee tätäkin tarinaa omalla tavallansa, samoin loppua.
HAA, SADETTA RIPSII...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti