Jatkoa tarinoihin täällä. Muori muistelee 1970-lukua ja kirjoittaakin sen mukaisesti.
********************************************************************************************
Lehmuksen lehdet olivat vielä vihreät. Kesä Salamalla oli parhaimmillaan, väki liikkui – Janne vain kaipasi tyttöä. Tyttö oli kertonut jo talvella lähtevänsä. Mihin, sitä se ei ollut sanonut. Tiesimme vain, että sillä oli tarkoitus käydä ainakin Pariisissa. Naureskelin, tottakai Janis käy katsomassa Jimboa... Nyt ei naurattanut. Tyttöä ei ollut näkynyt moneen kuukauteen. Jannekin oli huolissaan ja ylipuhui minut hakemaan Omppua Puolalankadulta. Tiesin saavani, vaikka en ollutkaan vielä sen ikäinen. Minullakin oli hennatut hiukset ja näytin vanhemmalta kuin olin. Puhuttiin kesästä. Kerroin työstäni Tukholmassa, liftaamisesta Köpikseen, ajasta siellä. Janne oli kateellinen, vanhemmat olivat pakottaneet hänet jollekin kesäkurssille.
Äkkiä jotakin tuttua vilahti torin väkijoukossa ja Janne alkoi hihkua. Tyttö oli tullut takaisin. Se käveli hitaasti pitkässä hameessaan, odotti valoissa ja tuli istumaan. Olin kateellinen. Iho oli sulaa kultaa, hiukset kauniit, hymy yhtä leveä kuin aina. Sille sopivat ne pisamatkin. Kuuntelin puolella korvalla soinnukasta ääntä, joka kertoi Jannelle Euroopasta. Se oli jotenkin juuttunut Kreikkaan, puhui vain Ateenasta ja jostain Plakasta. Viimeisen yön se kehui ajelleensa jonkun upean kundin kanssa punaisella Corvetella. Tulin vielä kateellisemmaksi. Oma, ihana kesäni kutistui latteaksi.
Ehdotin, että siirtyisimme Taikkarille. Työssäkäyvä väki alkoi tungeksia hetkeentarttujien tiellä. Tyttö sanoi, että sillä oli vielä joku juttu, tulisi sitten myöhemmin. Menimme kaupan kautta Taikkarille. Asetuimme igluun, että näkisimme kaiken. Upea näköala yli kaupungin. Tyttö viipyi.
Lopulta Janne huikkasi, se näki tytön jo kaukaa. Minua nauratti taas. Näytti kuin tytöllä olisi ollut valkoiset nilkkasukat jalassa. Kun se tuli lähemmäksi, huomasin, että se olikin sideharsoa. Jalassa sillä oli jotkut sairaalan läpyskät. Se kertoi käyneensä päivystyksessä. Kreikassa se oli kävellyt monta viikkoa ilman kenkiä. Kuumat kivet ja asfaltti olivat tehneet tekosensa – jalat täynnä tulehtuneita rakkoja. Silti se hymyili. Kengät olivat ainakin kokoa 45, mutta silti se oli kaunis. Katsahdin sitä silmiin; kuin Omppua Jaloviinassa. Se vain hymyili leveästi ja ehdotti, että siirtyisimme kallioille. Kai se muisteli edelleen Kreikkaa ja niitä kallioita.
*********************************************************************************************
POLGA GOES 1970'S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti