Olen minä väsy, voi jestas. Ei voi mitään, tämä alkaa heti maanantain jälkeen. Vaikka miten ottaisi rauhallisesti (tai ei-rauhallisesti), mikään ei auta. MUTTA – vielä ensi viikko ja sitten Welhottarella on loma, kesäloma ,D Eeheheheeh, kun kukaan muu ei enää ole lomalla, minulla on mistä ottaa. Ja talveksi jää parikymmentä lomapäivää *virnuaa*. Kun räntää sataa ja muut kahlaavat töihin marraskuun mitäänsanomattomana tiistaina, minä käännän tyytyväisenä kylkeä kahden peiton alla, kurotan sukl... sukat ja kirjan käsiini ja aloitan mielettömän aamuluentasession. Keittelen toiset aamukaffet, en pue päivävaatteita olleskaan jne. Käytännössä siis 3.5 viikkoa jää ainakin talveksi. Ja jos en saa jatkosopparia Varastolle, kaikki on pidettävä ennen vuodenvaihdetta, myös jo kertynyt uusi loma. Jota tulisi sitten – ööööö – vielä lisäksi melkein toiset parikymmentä päivää. Ei paha! Eihän, ajatuksena siis? Sanokaa jo, että joku olisi edes vähän kateellinen kerran minullekin, edes minun mielikseni. Jooko?
Eilen sain taas aikaiseksi toistaiseksi tuntematonta herkkua, muhennettua parsakaalia. Jömmassa oli nimittäin jo ennestään puisevaa sellaista, kun vieras toi uutta tuoretta herkkua. Vanha joutui siis pataan ja keitettäväksi. Koska se oli tosiaan kuivaa, mietin mitä tehdä. Ja kas, omasta päästä taas. Keitin sen kunnolla lähes kypsäksi varsinensa kaikkinensa. Vedet huut helkkariin. Sitten päälle pari ruokalusikallista Liiterin yrttirahkalevitettä (joku sulatejuusto, murenneltu savutofu tai soijakerman lörähdys ajaa saman asian), sieniliemikuutio muserrettuna ja ei kun sauvasekoittimella tasaiseksi. Mitään nestettä ei tarvinnut lisätä. Sitten sössöön sekoitin pieneksi pilpottua purjoa ja pienen pieniä kuutioita paprikaa. Olipa vinkeän näköistä, mutta äärettömän hyvän makuista mössöä! Kannattaa kokeilla, minä söin tämän sellaisenaan. Olisi varmaan hyvä lisuke johonkin muuhunkin ja jokainen tietty maustaa tavallansa. Nyt tuli vain tämmöinen kokeilu, jota teen toistekin. Oli vaan niin karmiva nälkä ,D Vegetys pelaa, hjuu... tai ainakin jonkinasteisena!
Pitäisi ja pitäisi taas, onneksi Belgarion ei yhtään pistänyt hanttiin, kun pyysin apua kauppa-posti-yms. roudaukseen. Hän tietää saavansa kuitenkin jotakin hyvää iltaruokaa ja vähän herkkuja mukaan, opiskelija-avustusta nähkääs. Nyt kun menossa on kaksi kesäkurssia vielä ennen Lipaston alkamista eikä hän saa mistään tukiaisia, ovat ruokarahatkin melko vähissä. Josko sitten kehittelisi pienen stipendin parin viikon päähän. Hän lupasi sitten parina päivänä avittaa mattopyykissä ja Kummisedän loppujen vaatteiden ja tavaroiden setvimisessä ja pyykkäämisestä. Se on pakko hoitaa talopesulan isoilla koneilla ja tehdä jonkinlainen erottelu käypäisistä ja roskiin heitettävistä, niitäkin kun on vielä mukana jätesäkeissä. Tytöt eivät olleet pystyneet kaikkea hoitamaan, olivat vain tyhjänneet kaiken säkkeihin sekaisin. Ei niin mukava homma, mutta välttämätöntä. Hyvä, että saa siihen kaverin... en oikein yksin selviäisi – en fyysisesti enkä varmaan psyykkisestikään, alkaisin ulista ääneen. No, sekin on sen ajan murhe!
Varastolla oli yllättäen eilenkin ihan siedettävää. Uutta pomoa ei vielä ole valittu ja väliaikainen on lomalla. Juorut kulkevat, mitään ei ole vielä tiedossa. Silti kaikki paiskivat töitä kohtuudella, myös minä siis. Ehdin kuitenkin tehdä tärkeimmät eli lukea muutaman uuden lokin ja ok, myönnetään myönnetään, ihan vähän vaan kommentoida. Taksotkin ovat kulkeneet melkein ajoissa. Odotan vain kelien muuttumista ja talven tuloa, ans kattoo sitten. Hyvä kuitenkin näin, odottelemaan joutuu, mutta ei tuntitolkulla kuitenkaan, vain kerran meni tosi överiksi ja kerran oli minut unohdettu kokonaan. 1.5 kk:n aikana aivan kohtuuhyvin. Nyt kun kirjoitan tästä, tietysti tänään taas tapahtuu jotakin todella merkillistä.
Edelleen on myönnettävä, että minusta on vähän pelottavaa: minulla on kamalan paljon lukemattomia kirjoja! En muista, olisiko tällaista tilannetta ollut kuin muutaman kerran aikaisemmin. Hienoa toki, mutta jostakin syystä vähän ahdistavaa. Olen nimittäin aina tottunut metsästämään uutta luettavaa kissojen ja koirien kanssa – nyt sitä vaan on tuotu minulle kotiin erinäisin tavoin =O Elämä on outoa, mutta kummallista.
Jospa tästä jotenkin jaksaisi friskaantua. Päivän tuhokin on tehty, vitamiinijuoma kaatui pienen *köh* kirjan hennosta kosketuksesta pitkin pöytää ja plaattiata. Tiedättehän, että lasillinen nestettä on vähintään litra, kun sen joutuu siivoamaan pöydältä ja muualta, argh. Pääsiäiskäsi minä! Toiseksi, kulutin melkein puoli tuntia kälyisen Vintoosan Visvan asetuksien säätelyyn, argh. Ei ne prleet ole siellä, missä ne ennen oli – siis kun töissä on XP jne. No tehän tiedätte mitä minä tarkoitan, prleen Keitsin poika!
Tänään on kuitenkin jo vähän raikkaampi keli, hienoa. Löysin myös päälleni paidan, jota en muistanut omistavanikaan – kiitosta vaan kaappikummitus. Eikä kun Varastolle ja sitten Malmille sekä illalla kotiin. Sitten minä vasta väsy olenkin *huokaa jo etukäteen*.
------------------------------------
Purrrrrrrrve, kaiffat! Mä en kyll oo siis hei yhtää väsy, en olleskaa. Vaiks en sitt saanu eile fisuliinii. Sain kissimuanaa, kalkonii ja hampulikaakkei. Iha vähä orja paijatti, tooooosi vähä. Se o viäläki vähä vissii myrtsinä jostai, emmä vaa tiijä mistä >o< Ymmärrä yhtää olleskaa tommost. Mutt mä tiän, ett Poika on luvannu tulla tänää ja sen Reppu kaa. Mä saan taas kyttii sen viakus ja se tua mulle heekkui. Ja jos oikee hyvä tsägä käy, se antaa kans jotai suaraa sen lautaselt, niinko joskus, mmm. Tykkään <3 Mami on nii tavis, Poika on iha eri jutska. Ja sitt mamikii jää himaa ja me saadaa olla kaksistee enkä mä sillo tee yhtää typerii judekoi. Siis yleensä ainaskaa. Jollei mua tahaltee jätetä yksin tai jotai. Mä lupaan kyll yrittää taas olla oikee kilti (tual on mjunaisii, mä näin elittäi). Tai en tiijä, tosa aamyästä ku mami kävi ylhääl ku sitä veti koivista, mä hyäkin sen koipii – ei voinu mitään, ne koivet vaa tuli siihe etee ja noli nii paksut ja herkun näköset, ett mä iskin kii. Ja mami kiroili, hui. Ei toi oo jaksunu ottaa fotoi. Lupas ottaa sitt viikonloppun, ett tämmöne kuva täll kertaa ja täält.
Kliffaa viikendii hei kaikill kissinkoill – häntylit pystyy ja tassut menoks!
---------------------------------------
Vincent, olikohan tuo jotenkin tahditon toivotus? Minusta se kuulostaa siltä...
Päivän slogan: Minä pidän yksinkertaisista asioista: puhtaista vihanneksista, siisteistä kissoista ja mielikuvituksekkaista ihmisistä.
Päivän biisi: This Land Is Your Land
Luettua: Ruth Rendell – Kerro, kerro kuvastin, Rendelliä parhaimmillaan. Psykologinen trilleri omituisista tai erikoisista ihmisistä – tai normaaleista ihmisistä, jotka muuttuvat jostakin syystä. Linkistä taas lisää. Tämäkin uudelleen luettavana ainakin toista kertaa. Welhotar pitää Rendellistä kovasti ja suosittaa muillekin. Mielellään runsaana kerta-annoksena eli kaikki opukset suht peräjälkeen kuten minä yleensä nautin näitä enemmän julkaisseiden kirjoista. Bernard Beckett – Genesis, erinomaisen oudohko tarina, jonka päätös on vielä oudompi. Toteutus äärimmäisen mielenkiintoinen. Vähänkään scifistä kiinnostuneille ehdotonta luettavaa – minä pidin kovasti paljon!
Kai see o perstai kevennyski tehtävä – ajjumankekka ett siäne teke ihmise tosi ouroiks *hekotta selälläs*!
KISSIKENKÄT NYT JO TOSI KIPEISIIN KOIPIIN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti