Minä vihaan. Yksinkertaisesti vihaan maanantaita ja lähes kaikkia muitakin päiviä. Oikeastaan vihaan kaikkea. Hieman kuluttavaa – ehkä. Voisihan sitä energiansa käyttää ihastelemalla itseään ja omia toimiaan, kuten jotkut. Voitan vee, sano. Jos ihminen toimii mielipidelääkkeiden voimalla noin, toimikoon. Minä en. Mieluummin vihaan ja näytän tunteeni kuin kuljen zombiena, muka-sosiaalisena olentona muovipussi päässä. Kai muuten tiesitte, että mielipidelääkkeisiin koukuttuu erittäin vahvasti *eheeh, häijyä naurua*? Siksi niitä pitäisikin syödä vain tietty aika ja ajaa alas hitaasti. Jostain kumman syystä tiedän henkilöitä, jotka ovat rouskuttaneet niitäkin jo vuosia – ilman taukoja, tottakai. Jos on joku aito tunne vaikka päässyt vahingossa väliin. Jotta tätä ei heti luettaisi provoksi, tämä EI siis koske heitä, jotka syövät ao. mömelöitä todettuun keskivaikeaan tai vaikeaan masennukseen - se ompi eri asia.
Lisäksi vihaan naapureitani, jotka eilen taas käristelivät lihaa niin että pahaa teki. Jopa kissi siirtyi sisätiloihin. Hah. Tulkaapas tänne vittuilemaan ja kohta ne varmasti tulevatkin. Elo alkaakin olla mallillaan. Ei tässä ole vielä oikeutta tällaisesta asiasta ikinä käytykään! Onneksi avustajia varmasti riittää *virn*, tarpeeksi asti. Seuraava kysymys varmaan koskee sitä, mitä minä kasvatan parvekkeellani. Erehdyin kovaan ääneen puhumaan ”tajunnan räjäyttävistä chileistä”.... heille se chili-osio ei varmaankaan mennyt perille. Ilmeisesti he epäilevät minun kasvattavan jotakin muuta. Tämä on taivahan tosi. Eilen kuuntelin pariskunnan mekkalaa – he ovat harvinaisen kovaäänisiä omalla parvekkeellaan nimittäin. Joko tarkoituksella tai sitten vain huonokuuloisuuttaan. Todella mielenkiintoista. Lisäksi herra Itse pitää jöötä koko kulmakunnan kääpiöille everstin äänellään, huutelee parvekkeelta jne. Jessus, missä ne kuvittelevat oikein asuvansa? Takahikiällä?
Ketutti sen verran, että pistin vaatetuksenkin vaihteeksi taas uusiksi *eheheeh*. Näyttää toooooosi pahalta, oikein ilkeältä siis. Varsin minut nyt huomataan – on tyytyväinen olo, kyllä. Enkä silittänyt yhtään ainutta vaatekappaletta, hameen on tarkoitus olla kurttuinen ja paita saa elää muuten vain omaa elämäänsä (se onkin ihan itse tehty ,D). Josko tällä saisi jo hankittua edes huomautuksen? Puna-musta Häijy Kissa –laukku kulkee toki mukana, samoin siilireppu. Ei – siinä ei ole siilin kuvaa, siinä on siilin piikit, muahhahaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaah!
Omisarvis ei ole töissä, tarkistin eilen netin kautta. Voi prle, en minä voi mennä sinnekään sitten. Siellä on se yksi idiootti, joka kyselee ilmoista, kun valittelen kipua. Kaipaanko aurinkoa tms. Kele, minä kaipaan myrskyä ja lepoa! Kun vielä jaksaisin nämä kaksi viikkoa töissä. Nyt olen aivan varma, että yhdet kunnon pikkarikännit tulen riipaisemaan. Koska olen sen arvoinen.
----------------------------------
Purrrrrrrrrrrrrve, kaiffat! Nyt en kyll tiijä mitä sanoo, toi anto koirulin muanaa >o< Taisin syädä sitä sekasin kissinmuanan kans. Jäks, kui tommost voi tapahtuu. Onkoha Poika sekonnu joteskii? No, ei täss muuta, itteasias, soli iha hyvää. Mä vaa hiffasin, siit kuvast meinate, ett soli semmost safkaa, gulps. Vissii se meinaa myrkyttää ton alakerra koira, ei ois paha ideo. Kun noi lähtee töihi, mä voisin käydä pudottaa vähä muanaa siält postilodjust – hurtta on kuiteski sen verra idio, ett syä kaikk mitä tippuu. Sais maata rauhas partsill. Eilenkii kyll makasin, mutt sitt se räyhkä tuli vinkuu sinne alas omalle partsillee. Se on niitte lihansyäjie koira, meinaa. Ett meill ei nyt katota sitäkää oikee nätist, vaiks se ekaks oli mamin miälest kliffa. Mutt sitt see miäs o vissii lannistanu sen iha, ku se vaa vikisee tuala nytkii. Iha omituist, en mä vaa vikise, mä paan joikuen nii ett koko Malmi kuulee, ett soon mä ku on hereill, mjouuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuh. Jos on niinku tarvis. Ai ett ei taaskaa oo fotoi, joo ei varmaa. Toi vaa luki ja raivos ja söi mömelöit eile. Just ja safkan oli jotai kurmitsoi, ei taaskaa kissill mitää kivaa. Onneks mä saan hampulikaakkei ja lupas toi kalkonii, jömmast kaikkee meinate. Ai ett maalattu katti, jaha, niinku mä, just *huoh*. No son kummiski täält.
Kliffaa viiko ekaa päivää kaikill muill, mutt ei mamill!
---------------------------------------
Kiitos, Vincent, sinä ymmärrät tämän(kin) ongelman.
Päivän slogan: Parempi kuolla seisaallaan kuin elää polvillaan.
Päivän biisi: Pieni ja hento ote
Luettua: Heikki Morgan Hämäläinen - Kyytipoika, auts, kammottavaa paashaa hirveässä paketissa. Osin oikoluku tekemättä, graafikkoakin olisi tarvittu (juu, vinksua vaan muuallekin!). Tarinakin pissii jo pahoin allensa, ei tätä kertakaikkiaan jaksa lukea kunnolla - ei sitten mitenkään. En voi suositella kuin välttämään tätä opusta, lähtee heti takaisin kirjastoon... Helen Walsh - Englantilainen tragedia, luennassa uudelleen eikä edelleenkään petä. Pakistanilaistaustaisen, osin monikulttuurisen eli isi onkin aito englantilainen ja haluaa tuoda sen esiin, perheen tarinaa eli mitä kaikkea tapahtuukaan paashaisessa lähiössä, miten lapset joutuvat heroiinikoukkuun ja mies vieraille teille. Walsh osaa kertoa sen varsin elävästi - suositan. Tällaista elämä nyt vaan on, suosittelen! Kesken eräs erinomaisen mielenkiintoinen tiiliskivi, josta huomenna enemmän.
TOTTA SE ON - KISSIKENKILLÄ VARASTOLLE!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti