Äärettömän normaali söndaagi. Ketuttaa, särkee ja vetuttaa – ilmakin on niin ahdistavaa ja kosteaa, argh. Minä en jaksa, en tykkää enkä halua. En mitään.
Ruokapuheita jostakin syystä luetaan, varmaan siksi, että on kiva lukea läskin syövän ja ahmivan sekä tekevän ruokaa – eikö? Eilen tein taas kukkakaalimuhennosta, jokusen uuden potun, palasen fisua – njam se nyt vaan on. Tälle päivälle jäivät jämät ja huomiseksi pitänee kehittää jotakin muuta. Unohdin muuten mainita, että armas Belgarion oli kerännyt The Äiteelle vattuja ison törpöllisen. Nekin ovat pakkasessa, en jaksanut eilen syödä. Että käy hermoon tämä aika. Ihmiset säntäävät metsään marjaan ja sieneen – no menkää, terveet penteleet. Tällä erää toinen koipeni on niin kipeä, että olen perstai-illasta asti liikkunut seinistä ja huonekaluista kiinni pidellen. Ei ole kiva kuulla sitten saavutuksia. Kyllä. Minä olen järjettömän katkera ja kateellinen, kyllä teidän se pitäisi jo tajuta! Enkä mene ostamaan mitään torilta, en taatusti. Enkä osta pakkaseen mitään. Yksinkertaisesti, en vain syö marjoja enkä sieniä. Se on minun ratkaisuni! Hah – vetuttaako?
Taksot pitäisi taas tellita, jep-jep. Muuten, muistattehan, että mainitsin Stadin kyydin nimen muuttumisesta ja siitä tiedottamisesta HEINÄKUUN alkupäivinä. No, perjantaina eli 7.8. tuli 21.7. päivätty kirje, jossa asiasta kerrottiin palvelujen käyttäjille! Mikä reagointinopeus, mikä mahtava ulosanti ja mikä uskomaton nopeus postin kulussa – minä ihailen Tsadin Muilutuksen nopeutta ja tehoa nyt aivan äärettömästi. Mikään muu taho ei ole vielä pystynyt tällaiseen! Mutta annas olla, kerran korttini jostain syystä näytti, että en olisi maksanut omavastuuta, vaikka olinkin – se näkyi seuraavana päivänä ja jouduin maksamaan kahtena päivänä maksut itse, ennenkuin asia korjattiin sos.tstossa. Toki sos.tsto maksoi matkani minulle kuitteja vastaan takaisin, 2 kk:n päästä. Näin hienoa se on, tällainen mahtava palvelu, jonka me saamme ihan ilmaiseksi ja mitään tekemättä – kuten taas minulle kerrottiin! Voi vee, on hienoa olla koipivammakko. Tajuatteko te, että minä EN koskaan parane? Minä EN tule koskaan kävelemään roskista pidemmälle – en vaikka mitä tekisitte! Antaisitte jo minun jäädä kotiin. Muuten tulen harkitsemaan varsin radikaaleja toimenpiteitä asian hoitamiseksi itseäni tyydyttävällä tavalla. Minä en halua muuta kuin olla rauhassa kotona, lukea, kirjoittaa, syödä kerran päivässä ja lepuuttaa koipia niin, että ne eivät näytä halkaistuilta ranskanleiviltä, kuten nyt. Oi miksi, oi miksi? Kirottu?
Prle, taidan varata ajan omisarvikselle ja lietsoa itseni raivoon. Se voisi tehota. Ainakin jotakin tapahtuisi, luultavasti minut heitettäisiin ulos tai haettaisiin sillä kivalla autolla, jossa ovat mukana mukavat nuoret valkotakkiset pojat. Jos ei lääkärikään ymmärrä ja määrää tuollaisen kasan mömelöitä, ollaan melkoisen hukassa kaikenlaisten tärkeidenkin asioiden kanssa. Olen näköjään taas raivo- ja itsesäälituulella. Ei ihme, en ole kahteen yöhön saanut nukuttua. Päiväunetkin ovat olleet muutaman minuutin urvahduksia. Luulin montakin kertaa nukkuneeni pitkään, kun katsoin kelloa, oli mennyt ehkä 10 min. Hiukan uuvuttavaa...
Naapurikin (se alakerta, taas, huokaus) osoitti mieltään ja kälkätteli kovaan ääneen hajuista ja melusta? Mistä ihmeen melusta? Varmaan siitä, kun kaaduin ovea vasten – taisi niiden koira säikähtää. Kele. En minä sille mitään voinut, että koivet eivät tuossa oudolla kynnyksellä pidä. Eivät kyllä pidä siis tasaisellakaan, mutta parvekkeen kynnys on sellainen kynnyskysymys *eh – vaisu eh*! Ja haju oli tietysti tupakkaa ja kukkakaalia. Perkele, kai ne nyt itsekin syövät jotakin muuta kuin makkaraa? Tai en minä tiedä, en minä haistele muiden oloja. Eikö niilläkään ole mitään luettavaa? Jospa kävisi työntämässä jokusen puoluelehden tahi kasvattavan kirjan postiluukusta terveisten kera ,D Juu, tuo oli hyvä idea! Saan taatusti ikuisia vihamiehiä, tai sitten selviää, että he eivät osaa lukea. Ainakin kuvalaatikon mökä sieltä kuuluu jatkuvasti... eee.. onkohan niillä lupa *kiero virn*. Voisin alkaa ilmiantajaksi, hyvää hyvyyttäni, kunniallisena kansalaisena?!
Ah, olen veemäisen pahalla tuulella. Nukkuminen jäi taas yrittelyksi. Turhaa siis. Väsyttää.
------------------------------------
Purrrrrrrrrve, mä just jolisin ton toisee kertaa ylös. Se on vaa taas ponppinu ylhääl ja manannu. Ei tommone oo kivaa, se häirii mua. Ja sitt se vaa ei oo kiva, ku joutuu herättää sen. Soli nähny taas jotai unta ja heräs siit sitte keske. Ehän mä voi tiätää, millo toi kattelee unii ja millo ei, tsori vaa. Ei vissii sitt oo tiados mitää heekkuikaa, hmph. No, partsill on kuiteskii kliffa makoilla ja eile illall mä kävin syömäss salaa kaikkii mahdollisii lehtii – oli tarvis. Nii ni eiks tää ala niistäki mutisee, ettei tarttis. Kyll tarttee, kissin tarttee. Enkä mä suastu syämää sitä kylvöheinää, son pahaa. Kuivatut kukkastejämät o parempii, ne on ku raksui. Rauskuu vekkulist hampuleiss. Ja hei, nyt on yäöttiäiset tulleet. Mä sain semmose oikee ison kiinne yälä, heekkuu, joo. Se kans raksu hampais ja mamii vissii vähä yäkötti. Minkä mä sille voin, jos mä oon kiinnostunu niinku tommosest piänelukkatiäteest. Jotai p****a se on skrivannukki taas tonne, eihän toi se oo. Son joku ihme juttu taas. Mä en tajuu, jos mä kertoisi jotai tommost, toi sanois ett mä valhettelen. Juu, jos ihme skrivaa jota tommost, se kertoo tarinan. Ett ei vois hei vähempää kiinostaa. Eikä taaskaa oo fotoo – ihme touhuu täälläki. Orja uudelleekoulutuksee ja heti, ainaski viimestää sen lomall. Sillo se ehtis hyvi... tämmöse se kummiski löys, kelpaa toi.
Kliffaa söndaagii hei kaikill kissikamuill!
-----------------------------------------
Vincent, harvinaisen tahditon jopa kissaksi.
Päivän slogan: Olen koira, joka kulkee Helvettiin ja takaisin.
Päivän biisi: Mä lähden stadiin
Luettua: Eeva Vuorenpää – Kotkansilmän uusi loisto, kartanotrilogian viimeinen osa eikä ihan kehno tämäkänä, ylläri, ylläri. Nyt päästään jo 80-luvun loppuun, kartanon uusiin suunnitelmiin ja traagisiin sekä rhomantillisiin tapahtumiin. Luettavaa viihdettä, sellaista suosiville oikein mukava opus. Lisää toisaalla. Neil Gaiman – Hautausmaan poika, hyvin gaimanmaista tarinaa nuorisolle. En antaisi ihan lasten käsiin, varsin pelottavaa kuitenkin. Vinkeä kuvitus tukee hyvin tarinaa, jossa eloon jäänyt vauva joutuu hautausmaan asukkien hoidettavaksi ja kasvatettavaksi, josta seuraakin varsin villejä kokemuksia. Suositeltava kirja myös aikuisille, erit. Gaimanista kiinnostuneille, kaveri osaa kirjoittaa myös nuorille – liekö omaa kokemusta peräti?
HV:T KAIKILLE KENGILLE!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti