Kylläpä oli eilinen sunnuntai jotenkin masentava päivä. En saanut mitään aikaiseksi. Tein vain ruuan, loput siitä eväkseksi. Mikähän siinä on, että tuore broilerisuikula naturell ei muuten maistu Vincentille? Outoa. Niin, päivän aikana vain lueskelin, kirjoja ja lokeja, makoilin ja vetelin parit päikkärit. Päikkäreillä näin kyllä varsin veikeitä unia; toisessa unessa entinen työkaveri P., hyvin pitkä leidi aina farkuissa ja villapaidassa, oli pukeutunut beigeen polvipituiseen leveään hameeseen ja isoruusukuvioiseen pitkään tunikaan. Päässä oli vielä huivi. Olimme jossain työpaikassa vaihtamassa kaikkien huoneita toisiinsa – eli jokainen siis joutui ikäänkuin muuttamaan. Minä ihmettelin P:tä niin kovasti, että en oikein pystynyt muuttohommiin ja muut jupisivat ,D Toinen taas oli oikein mielenkiintoinen unonen, pyörin moottoripyöräjengin kanssa joissain ajoissa. Hyvin mukavia miehekkäitä köriläitä pyörineen, tietysti minua kyyditettiin ja annettiin ajaakin jollain pienikuutioisella välineellä. Tämä oli mukava uni; paljon miehiä ja koneita, kaljaa ja ruokaa sekä huulenheittoa. Melkein kuin livenä ;D Vähänkö olin pettynyt kun heräilin, pääsin vielä kertaalleen jatkamaan samaa unta vähäksi aikaa, sitten se vaan loppui *masentunut huokaus*!
Ajattelin tässä kertoa, että kyllä meikäläinen on vähän outo linto Varaston muiden konttorirottienkin seassa. Eipä ole paljon yhteistä siis. Ehkä parin henkilön kanssa vähäsen, muttei muutoin. Nämä ihmiset kun eivät käy kirpputorilla, eivät lue (paitsi juorulehtiä, joista sitten kovaäänisesti eräs henkilö rapoaa pitkin viikkoa kuin hyvistä tutuista), eivät keskustele politiikasta, ammattiyhdistyksistä tms. Minuahan pidetään omituisena mm. siksi, että olen kertonut ostavani vain käytettyjä vaatteita, samoin huonekaluja.. Erehdyin ehdottamaan samaa eräälle vasta eronneelle, ilme oli hui kauhistus –luokkaa. Hän ei missään nimessä käytettyä, ei, ei toki. Jostain paremmasta huonekaluliikkeestä ja koottuna, eikä mistään Ikeasta, höh. Eikä siis varsinkaan käytettyä. Toinen taas oli tyhjännyt puolet huushollistaan jätelavalle kertomatta mitään kuin vasta jälkeenpäin. Olisi siinäkin voinut olla jotakin tarpeellista tahi hyödykästä. No, tämä on pientä. Mutta tosiaan, keskusteluvaihtoehdoista on puutetta. Aivan selkeästi he eivät usko, että luen niin paljon kuin todella luen. Kun kerron, että en katsele TV:ta, sitä ei usko kukaan. Käytän aikaa tietokoneella niinkin paljon kuin käytän ja että minulla on inva-taksia varten kortti. Kaikki tämä ylittää jotenkin heidän kokemuspiirinsä ja ymmärryksensä, valitettavasti. Parin ylemmän virkahenkilön kanssa on kyllä tullut puhuttua aika paljon kirjoista ja historiasta, eräs heistä selkeästi välillä hakeutuu huoneeseeni vain keskustellaakseen näistä. Sinänsä mukavaa, meitä erottaa vain iso kynnys – hierarkian perkele! Kauhistelemme tietysti iltapäivälehtiä, jotka joku mies aina kantaa kaffehuoneeseen. Jokainen kuitenkin näyttää lukevan ne tarkasti, minä silmäilen myös syödessäni otsikot, tietysti! ;D Ei, ystävää tai edes sellaista hyvää työkaveria ei täältä kyllä löydy. Se on jo 3 kk:n aikana käynyt ilmi. Ei kyllä vihamiehiäkään, kunhan osaa suhtautua neutraalisti näihin kehumisiin ja pakkomielteisiin – ja Welhotarhan osaa =E
Tämä viikko on sitten ohjelmoitu erinomaisesti torstaihin asti. Kaiken lisäksi minut on kutsuttu pippaloihin torstai-iltana! Ajatelkaa, ihan kotipippalot, ruokaa ja viiniä. Uuden kissan kunniaksi nimittäin, vaikkapa, eli hyvä syy kokoontua akkaporukalla. Mutta kun en yhtään uskaltanut myöntyä vielä, voin olla nimittäin ihan repopoikki. En haluaisi mennä sinne sitten turhaan valittelemaan ja pilaamaan muiden fiiliksiä. Sovittiin, että soitan T:lle torstaina iltapäivällä vielä. Jos en ole täysin poikki, menen ehdottomasti käymään. Kaikki ovat entisiä, lähes parhaita työkavereita Herjaamosta ja heitä olisi mukava tosiaan nähdä... mutta nämä kivut, säryt ja väsymys. Älkää nyt iskekö, pliiz, tämä kauniisti anelee tämän kerran! Tarjolla sosiaalista elämää – niin kovin harvinaista näinä päivinä, jonkun toisen tekemää ruokaakin olisi kiva syödä ja maistella vähän viiniä... Voi että!
Hitsi, taas menivät yöunet aivan ketuillensa. Klo yhden jälkeen olen vain kääntyillyt ja horrostellut, lopulta puoli kolmelta en enää jaksanut. Oli pakko nousta. No, päivitetään tässä ja puuhastellaan sitten jotakin. Onneksi illalla ei ole mitään pakollista, pääsee vaikka nukkumaan heti töistä tultua. Flunssa ei muuten osoita paranemisen, jos ei pahenemisenkaan oireita. Yskittää välillä, on tukkoinen olo. Pletto, en viitsisi mennä lekurillekaan. Kohta on kuitenkin päästäinen, vain kolme aamua, vain...
-----------------------------------------
Purrrrrrrrvinka, kaikki kavrut! Hei, vähäks tääll on ollu tylsää. Mami yritti eilen leikkii mun kaa, mutt jostai syystä mua ei sitt hotsittanu. Mä olin sellasell tappelutuulell, ett mä olisin purettanu-raapittanu kaikkee, oikee äksynä, nimittäi. Onneks mami hiffas sen, se kyll huusi rumasti, ku mä hyäkin sen koipiin. Äh, melkee ehdin, se kyll vaistoo näköjää, millo mä hyäkin. Piti sitt väistää äkkii ja olla ihan muina kissoina. Enkä mä oo saanu heekkuruakaakaa. Sitä broiskuu tarjottii, käväsin mä sen sitt syämäss yälä. Jostai syyst sekää ei heti maistunu. Oisko semmost kollitautii, niinko mami sano. Ett niinku kolli maaliskuuss. Ett on vähä levotoine olo, haluis tapella ja kaikkee. Eikä tääll oo ku toi mamiska. Enkä mä nyt välttis haluis olla sen kans huanois väleis ja tapella. Ett vähäks täss on vaikeet nyt pikku kissill. Niinku näytellä, tarkotan. Mä pyydän sitä nyt päästää mu partsill, ihan nyt just... Ähh, mä sitt mennykkää ulos, vaiks toine levitteli ovee ja houkutteli. Mä ootan ekaks mun aamuruakaa, mä sain jo heekut, kalkonii ja napikoit. Onks meill vähä tylsää, hei?!
Täss mä just yritän saada mamilt jotai oikeet ruakaheekkuu – taatusti toimii! Huamisee, kaiffat!
-----------------------------------
Vincent on ollut kovin oikukas koko viikonlopun. Tosiaan kuin kolli maaliskuussa ,D
Päivän slogan: Iso pino lukemattomia kirjoja – Welhottaren parhaat ystävät yöllä; eivät kuorsaa, vänise eivätkä valita!
Päivän biisi: Call The Doctor
Luettua: Eva Wahlstöm – Homma hanskassa, suomalaisen nyrkkeilijänaisen elämäntarinaa. Ei niin paha kuin voisi kuvitella. Jos minä pystyn lukemaan jotain urheilupitoista tarinaa, tämä on sellainen. Kertomus vahvasta tahdosta, läpitunkevasta voitonhimosta ja rankoista treeneistä sekä itse otteluista. Ei siis todellakaan niin kamalaa, kuin voisi kuvitella. Lisäksi järkevä leidi – hankki ns. oikean ammatinkin siinä sivussa. Eli ihan luettavaa tavaraa vaikka yökirjana. Nigel McCrery – Myrkynkeittäjä, tästä Welhotar piti kovasti. Erilainen rikosromaani, murhia puutarhatuotteiden ja kasvien avulla, ja millaisia =O Erinomaisen kummallinen, outo, mukaansa vetävä ja petollisen helppo tarina, jonka loppu on osoittautuu vielä oudommaksi! Suosittelen kaikille dekkareista ja poliisikirjoista kiinnostuneille – tämä on kyllä aivan omaa laatuaan.... pitkästä aikaa erilainen tätä genreä edustava kirja! Plum Sykes – Erojuhlat Manhattanilla, tosi puhdasveristä hömppää, niin sokerista, että jo hiukka vaikea lukea. Suhteita siellä ja täällä, vaatteita ja merkkivaatteita, välillä myös dharmaattisia tunteita ja seurapiirijuttuja. Suosittelen vain puhtaasta hömpästä kiinnostuneille, meikäläiselle vähän liian siirappista tarinaa. Kas, tässä tulikin luettua eilen oikein äärilaidalta toiselle noita opuksia *virn*!
VIIKON ALKUA VAAN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti