Juu, vielä tulossa olevista blogeistani lisää eli taas tuli mieleen muutama. Erityisen viihdyikkäitä olisivat esim. Suomen Gambiina-Addiktit, 12 pulloa hyllyllä, Polgara Drinks And Smells, Katkolta kajahtaa, Huhtikuun Suuri Pullovaihto, Paminaa pameista; ihan vain noin ensiehdotuksiksi. Tai sitten voisi ylläpitää kaikkia. Kirjablogina tietysti Tuntematon Polgara, Täällä Malmin tähteiden alla, Polgara malmilainen – hän joka eleli yksinäisenä kaikki elämänsä päivät, Tunnustan elähtäneeni, Polgara on Polgara ,D Että jos vain sitä eläkettä nyt tultaisiin väkin tyrkyttämään (Hei päälääkäri, tule täytä resepti!!!), jäisin oitis vapaaksi lokittajaksi!
Olen luvannut jutun lehteen ja ajattelin kirjoitella sen tässä vapaalla. Kas kun kertyy tuota muuta puuhaa ja tekemistä oitis kovasti paljon. Ideoita tulee rutosti, ei kuitenkaan asiaan liittyen. Ehkä minä sen jonain aamuna väkisin koostan esiin. Ei väkisin, se on väärä sana. Aloittaminen on vaan niin vaikeaa, kyllä se tuolla takakopassa on jo valmiina *uskottelee ainakin*.
Satujatar tuossa kyseli lokissaan, eikö kirjoittaminen koskaan kyllästytä? Vastaan tässäkin, että ei. Ensiksikin, tämä kaikki on täyttä tajunnanvirtaa. Toiseksi, minä päivitän lokiani tietääkseni päivämäärän, kellonajan sekä täytyykö mennä töihin vai voiko lotkotella kotona. Lisäksi tämä toimii kalenterina, sairaskertomuksena (!!!) ja avoimena valitusfoorumina kaikenlaiseen ketutukseen. Lisäksi tämä selvästikin huvittaa joitakin lukijoita, luultavasti ainakin erästä viranomaistahoa, ziitos pojat vaan! Myös tuo lääkintäpuoli näyttää osoittaneen kiinnostustaan, kiva tuo vaklausvehje tuolla. Kaikkea siitä löytyykin, kun osaa etsiä *virn*. Ei älkää peljätkö, se on täytetty, se lasi nimittäin! Ota sie kuulee sisko huikka äläkä sie murehi...
Ja mitäkähän järkeä tässäkin aloituksessa oli – ei yhtään mitään! Kunhan pääsin jorinan alkuun. Eli normirapoa sitten vaan kehiin, sitähän kaikki toki malttamattomana odottavat. Ai että ei, no tässä sitä silti tulee – oikein rapiasti!
Pää luulee, että nyt on sunnuntai eli ei unta taaskaan viime yönä. Pari tuntia ja ylös, kele. Tosin tuo lentely sai sitten enemmän aikaa. Olipa väkeä liikkeellä. Minut kutsuttiin mukaan mielenkiintoisella tekstiviestillä, jossa luvattiin kaikille yli kolmekymppisille munaa. Eipä näkynyt, sikäli turha juttu. Mutta hauskaa oli, noitia, kissoja, tanssia, luutia jne. Täytyy tässä nyt sitten valvoa auringon nousuun asti. Ihan vain, että näkisi sen nousevan.
Belgarion on siis lomalla ja poikkesi täällä syömässä puoli residenssiä tyhjäksi. Piirakka teki kauppansa, samalla reseptillä kuin viimeksi, mutta täytteenä savukalaa, herkkareita, purjoa. Kermana lime-kookos –ruokakermaa. Tähän olisi kyllä paremmin sopinut kolmen juuston kerma, tuo toinen sopinee paremmin tipuvaihtoehtoon. Mutta hyvää oli, kaikki meni hetkessä kiittelyjen kera. Jälkkärinä siis sitä jätskiä ja kinuskikastiketta, ihan vähän vaan, siis sopivasti. Sitten jämähdettiin vähäksi aikaa katselemaan Potteria... no joo. Älyttömästi siihen oli saatu väliin upotettua mainoksia, nämä täällä eivät ymmärtäneet! Belgarion myös palautti minulle kaikki kirjansa ja keskittyi – ylläri, ylläri – vanhoihin pääsykoetehtäviin hiukka manaillen. Muisti palailee hänelläkin pätkittäin! On siis aloitettava riittävän ajoissa. Muuten hänellä näytti menevän kohtuuhyvin, ei mitään erityistä kerrottavaa. Poika on hyvässä kuosissa ja pirteä, mikäs sen parempaa. Allegriakaan ei vielä pahemmin vaivaa, patistin hakemaan lääkkeet kuitenkin ajoissa Upiksesta.
Sitten Welhotar siivosi, oikeasti siivosi. Jopa kirjahyllyt tomutin, hirveä pölykasa niihin keräytyy yllättävän äkkiä. Olen löytänyt tähänkin toimintoon sopivat välineet eli parhaiten pölyn saa pois (jos kirjoja ei siis pölytä ihan yksitellen) sellaisella pehmeällä käsiharja & kihveli –setillä, harjakset ovat riittävän pehmeät ja pitkät, että ne ylettyvät hyvin kirjojen väliin. (Niksi-Pirkka, hohoi!). Sitten imureerasin koko huushollin. Pyyhin pölyt, nyt huomaan, että pari paikkaa unohtui – korjataan tänään. Lisäksi piti sitaista pari kasvia eli peikonlehti oli äitynyt kasvamaan väärään suuntaan ja lamonut, samoin yhdistelmä kultaköynöstä ja herttalehteä leikki triffidiä ja yritti kuristaa naapurikasvin. Kaikki tämä siis, huolellisesti ajoitettuna mömmöjen ensimmäiseen tehonousuun! Kyllä tuli puhdasta, oikein mukavaa siis. Mopata en enää jaksanut, se tekee jo tosi kipeää oik. olkaan. Eli se nyt jäi, ehkä tässä vielä, jos uudestaan innostun.
Huomasin, että olin jättänyt ruokaostoksista kokonaan pois ylimääräiset riisin ja pastan. Kirottua, pitääkö tässä väkisin alkaa karpata, kääk! Taidan soittaa Kummisedälle, josko hänellä olisi kauppa-asioita. Ruokaa siis on, mutta ei lisukkeita. Kaffekin on aikalailla vähissä.... No, olin silloin yksin liikkeellä enkä olisi pystynyt kantamaan yhtään enempää, mitä tuolloin ostin. Että omahan on vikani.
Tänään on siis lauvantaki... mmm... jospa pyykkäisi ja yrittäisi sitä juttua saada edes alkuun. Kyllä se jatko ja korjaus siitä sitten, kunhan saan jotakin koneelle pohjaksi. Taidan kuitenkin ensin mennä vähän uudelleen lepäämään ja yrittää pieniä uusiounia, meillä tuo kierrätys on arvossaan. Myös unien.
--------------------------------
Purrrrrrrmenta, kissikaiffat! Vähäks oli eile kliffaa. Poika oli täälä ja mä sain lojuu sen viakus. Vaiks vähä kävi taas hullusti. Mami anto mulle aamulla heekkupussimuanaa ja mä tiätty söin kaikki. Sen jälkee tuli nii iso uni, ett piti mennä päiväpeiton alle oikee goisii. Mä heräsi siihe, ett Poika oli jo täälä. Mami on kyll aikastas kilti, se oli jo tehny piiraka valmiiks, mutt säästäny mulle kaks biittii sitä savukalaa. Njam, tosi njam. Eikä yhtää sualaakaa, mamiki sano siit, ett kerranki oikeen makust fisuu. Oli niinku namii, joo. Ja sitt noi söi sitä jädee, mäki oisin voinu vähä nualast. Mami lupaski, mutt mä goisin taas =O Poikaki sano, ett yhtäkkii mä aloin kuarsaa... Terve kissi nukkuu sillo ku se haluu,ett ei voi mitää. Poika lupas, ett jos sill ei oo mitää tärkeet, se voi käydä viälä uudestaa. Sill on kans lomaa koko päästäine. Tulis ny, mä nii tykkään! Ja saatais jotai heekkuu taas. Mami kyll puhu jotai vihanneksist, en tajuu. Onkis nyt niit tipui ja jauhist tualt kylmäst, hei. Siälä niit on, mä tiän. Oon nähny, kun niit on tunkettu sinne! Eikä oo kaikkii otettu pois, ei varpisti oo. Mä olin ihan kilti eile, oikeestaa tosi kilti. Nii mä meinaa yrittää ollakki, vaiks on nyt kyll levoton olo. Äskenki livahdi partsill nii omelast, ett mami ei ees huamannu. Olin sitt siälä lukkojen takana vähän aikaa, onneks toi kuuli, ku mä kalisutin noit dörtsin sälekaihtimii. En nimittäi viittiny jolista tähä aikaa. Kolisuti vaa ja mami tuli heti avaa. Vähäks se ihmetteli, ett kuin mää jo siälä olin.... nopeus on valttii, hei! Varsinki ku me ollaa biletetty koko yä tuala Kyäpiksess muide kaa. Ai nii, siit ei saanu kai puhuu. No juu, mami otti tommose foto. Toi on mein kylppäri yläpualell, tommone kissi. Se on niinku leikattu jostai vanerist ja sitt maalattu. Muill on kylppäri ovess lukee veesee, ei meill vaa. Ku siäll kerta on mun valtakunta, siin pitää olla tommone kliffempi merkkiki.
Eiks ookki magee? Toi foto on mami miälest vähä huano, ku se ei yletä ottaa tualt noi ylhäält kuvei ja sitt siin ei oo kunnol niinku valoo tai jotai. Semmost se selittää, mut hei, tehä tajuutte mun ideon ny kummiski. Ett niinku kissin mesta eikä mikää veesee. Höh. Mutt kliffaa löördaagii, kai te tiäsitte, ett ruakakaupat on auki, ett häätäkää orjat hakee heekkui! Huamisee...
--------------------------------
Vincent, älä huolehdi muiden ruokakauppa-asioista. Katsotaan kohta, mitä tänään syödään. Kesäkurmitsa-tomaatti-sipuli...jotakin. Kissille pussihärkää?
Päivän slogan: Jos et voi voittaa, tyydy olemaan pronssilla – hopea hävitään aina!
Päivän biisi: Taxman
Luettua: Pertti Kultalahti – Lumikki, aha, taas tätä. Idea on hyvä, mutta toteutus jotenkin latistuu. Toimittaja selvittelee päiväkirjan tapahtumia ja kirjoittaa siitä romaania. Mukana mm. hullua nuoruutta, DDR:n hormoniskandaalia, kokeita lääkkeillä, vammaisia lapsia, traagisia tapahdumia, dharmatiikkaa. Rinnalla kulkee toimittajan tarina työskentelystä ilmaisjakelulehdessä ja sen tapahtumista. Ei ihan hirveän paha. Aineksia olisi ollut parempaankin tarinaan, tämä heittää nyt överiksi. Liian paljon tavaraa samoissa kansissa. Vähän karsimalla tulos olisi ollut parempi. Eli kyllä tämän väkisin lukee, mutta ei toista kertaa taatusti. En suosittele. Tässäkin, btw, oikoluku ja kielen tarkistus olisi ollut tarpeen ihan lopputöinä. Misha Defonseca – Susilapsi, (muka) omaelämänkerrallinen tarina juutalaislapsesta joka vaelsi vuosia yksinään metsissä läpi Euroopan aina Venäjälle asti. Teki tuttavuutta ja eli susien kanssa ym. rajua. Hassua, kirjan välistä löytyi lehtileike, jossa kirjailija myöhemmin on tunnustanut kaiken olleen keksittyä – eikä hän edes ole juutalainen. Tarina sinänsä on kuitenkin kohtuullisen hyvä. Totta ovat kuitenkin holocaustin aikainen lapsien tuhoaminen ja raa’at murhat ja raiskaukset, joista kirjassa myös kerrotaan lapsen silmin. Kyllä tämänkin lukea voi, ei mitenkään hirveän kiinnostavaa, kun tuo lehtileike löytyi heti kirjan alkusivuilta. Mutta jos ei ole natsien vainoista vielä saanut tarpeekseen, tässä siis eräs kertomus lapsen silmin. Olen kyllä lukenut parempaakin, joten en ihmeemmin suosittele. Korkeintaan asiasta erityisesti kiinnostuneille.
LUNKIA LAUVANTAITA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti