Welhottaren kiero mieli tuotti taas Lokilistalle uutuuden, jonka lanseeraan tuotapikaa – hyvissä ajoin ennen Vappendahlia kuitenkin. Lokin nimeksi tulee Salainen Pulloystävä – tarkoituksena on tuoda kaikki viinasta pitävät ihmiset yhteen ja vaihtaa pulloja keskenään. Mukaan voisi ilmoittautua vain tietty määrä ihmisiä, jotka sitten postittaisivat aina jollekin henkilölle jonkun kivan flindan, ilman nickiä tietysti, jotta pysyisi salassa. Postista tulisi vain ilmoitus, että Lea Lokinen on lähettänyt paketin ;D Ja sitten joku toisi sen Welhottarelle ja Welhotar kuvaisi pakettia edestä ja takaa ensin. Sitten avaisi sen ja kuvaisi taas sisältöä. Sieltä paljastuisi erinomaista vuosikertaa oleva Leijona-viinapullo, iso tietysti, seuralaisenaan kaksi jätepussia (oksennusta varten), jotka on koristeltu kivoilla, glitteroiduilla Juo vinaa – pidä kivaa –tarroilla ja ritsipitsoilla. Lisäksi mukana olisi myrkytystietokeskuksen puhelinnumero (se on muuten vaikka suoraan Hyyssin vaihde eli ootekologni 4711). Lisäksi mukana olisi pienet muoviset hömpsylasit, joihin olisi jo valmiiksi laitettu huulipunatahroja (Welhotar ei omista ainuttakaan huulipunaa!). Tämän kaiken levittäisin kauniisti, kuvaisin ja ihastelisin ja kiittelisin toimintaa. Sitten kaikki tässä lokissa vuorotellen ihastelisivat omia saamiaan pulloja ja lisälahjuksia – ai kun meillä kaikilla olisi niin kirotun mukavaa ,>
Jonakin kälyisenä iltana lopullisesti elämästään vieraantunut nainen sitten narauttaisi korkin *nirrrrrsk*. Ja siitä se alkaisi. Loki ei päivittyisi viikkoihin, jollei peräti kuukausiin. Taksi kulkisi ja rahaa menisi, sekä lääkäriin että Oklaan. Toki sentään sairaslomaa pitäisi hakea. Ja vähintään 2 vkoa kerrallaan. Kun on tuo pääkin tuollainen, sekä ylä- että alapää. Alapää tässä – senkin pervot luulotautiset – tarkoittaa KOIPIA!
Tällaisia omituisia mielikuvia pälähti eilisiltana tod. väsyneeseen mieleeni. Päätin mennä ns. nukkumaan. No, enhän minä nukkunut, horrostelin ensin pari tuntia, sitten nukuin ja taas horrostelin. Sen verran väsynyt tässä ollaan – kipeä myös, että vietin sängyssä melkein puoli vuorokautta. Nyt pitäisi änkeytyä roudausreissulle yksin (tai Kummisedän kanssa, jos hän on hereillä ja suht. selvänä). Pakko se kuitenkin on, kissanpurut ovat loppu, samoin ruoka ja kirjat! Ainakin kirjat on aivan pakko hakea ja kissatarpeet. Ruuan voikin jättää vähemmälle, kai pakkasessa jotakin on. Ainakin vähän siis.
Ensi viikolla pidän keksiviikkona osan iltapäivää vapaata ja yritän käydä kirjastossa ja kaupoilla. Kele, että vihaan näitä pyhiä! Niissä ei ole mitään muuta hyvää, kuin vapaat päivät... muuten pelkkää paashaa. Torstai-aamuna käväisen siellä haistattelussa, josta suoraan Varastolle töihin. Eilen oli muuten koko väen kokous. Juu, P-P ideoi ja jakoi kehityshankkeita. Muille, ei itselleen. Myönsi muuten siinä välissä, että testeissä hänelle oli sanottu jotain siitä, että hän on niin hallitseva ja tuo itseään esille, eivätkä muut ehkä saa ääntään kuuluville. Naureskeli sen perään. Että olisiko jollakin jotain sanottavaa. No, mitä sitä nyt pomolle voi sanoa?! Häh? Että olet itsekeskeinen, itseäsi esille tuova, ylempiäsi nuoleskeleva, kilpailuhaluinen kääkkä. P-P sopisi erinomaisesti jonnekin yksityiselle puolelle vastaaviin tehtäviin, mutta ei Varastolle. Varaston asiakkaat kuitenkin ovat... niin... tavallaan omanlaisiaan poikkeuksellisia, että tuollainen käytös ei pure, ei. Onneksi he eivät livenä tapaakaan P-P:tä. Meille toimistorotille kokous ei tuonut yhtään mitään, olimme vain välttämätön paha. Kuten muutenkin, teemme vain työmme. Meidät huomataaan, jos jotakin menee pieleen, ei muutoin. Argh, en tiedä mitä tekisin, jos minut nyt otettaisiin tuonne muualle töihin – en todellakaan!
---------------------------------------
Purrrrrrrrrrrrvinka, kavrut! Hei, nyt mamiska on tooooosi omituine, eilenki makas vaa sänkys vaiks ei goisinu eikä lukittanu. Mä yritin piristää nii ni ei se jaksunu mitää. Vähä rapsutti vaa ja komens mutt siihe kissin paikall, niinku masun tai polviin kohdall. Eikä se meinannu nousta nyt aamulkaa. Hirveest piti jolista ja tehä hommii, ett se nousi. Ai – ett multa puuttuu jutskii, no niin puuttuuki. Parasta ois tuada kaikki sitte, hei, napikatkii on melkeestää loppu, hei, mamiiiiiiiiiiiiih! Paa kaikki mun jutskat vaa listalle, kyll sä ne jaksat kantaa. Mami on kuiteski sen verran skrode, ett kyll se pärjää, vaiks se nyt urputtaa ja valittaa! Ei se piäntä kissii jätä ilma mitää, ei oo ikinä jättäny... eikä jätä nytkää. Muute mull on vähä semmosii kevätfiiliksii. Miäli tekee välill jolista ja hiukka joskus karvat pölisee, ei kuiteskaa ihan täpöll. Ai nii, mä just päätinki viättää ekaks aamun vähä heekkuje kans. Sitt ku mamiska tulee ja se alkaa kuiteski lukittaa sen uusii kiijoi, mä alan tsekkaa tota kiijaa, ku mami kerta on aina välill sen kimpus – ja nauraa hekottelee ja välill melkee itkee. Nii ett kai se on sitt hyvä. Mun tarttee tarkistaa tää jutska, ett mitää ei jää välist pois. Ett mäki suasittelen kaikill tota Taikkarin mäellä –kirjaa, sen on tehny toi sama leidi, ku laitto tähä pohjaa mun hei siis mun foton ja oikeestaa siis niinku teki koko tän jutskan. Nii ett se on tehny vaiks mitä, ton kirjanki! Ett voi sitt sanoo, että Vincentki suasittelee kaikill...
Täss mami otti just foton, miss mä miätin kummast mä alotan. Joo, mä alotan safkast, ku ei maha tyhjänä voi lukittaa. Ja sitt mä otan ton kirja ja meen basee, siäll on rauhallist. Nii et huamisee...
-------------------------------
Kas, Vincent, armas kirjallisuuden ystävä, hänellä on lyhyen elämänsä toinen kirja menossa. Kissalta se on jo paljon :D
Päivän slogan: Mitä enemmän pelkäät saavasi tietyn työpaikan, todennäköisesi saat juuri sen!
Päivän biisi: Secretary :)
Luettua: Caroline Salzinger – Terveisiä pahan akselilta, no joo, ruotsalainen nuori naistoimittaja raportoi. Ideana Puskan Yrjön pahan akselivalloiksi nimeämissä mm. Irakissa, Iranissa, Pohjois-Koreassa, Libyassa ja Kuubassa käyminen ja raportointi niistä. Tarkoitus olisi kai tuoda esiin ns. tavallisen kansan tuntoja ja ajatuksia, toisinajattelijoiden mielipiteitä ym. Ikävä kyllä, tämä ei ole oikein vakuuttava opus. Ensinnäkin, toki tällainen kirja saa ja sen pitääkin olla luettava, mutta tässä on jo viihtyisän matkakertomuksen tuntomerkkejä. Ei kovin dramaattista otetta. Lisäksi kirjoittajasta huomaa tuon ruotsalaisuuden mm. hänen ihmetellessään kaupantekoa Tavaratalo Numero Yhdessä – voi lapsi, olisitpa ollut Welhottaren mukana Moskovassa 70-luvun lopulla. Et ihmettelisi yhtään mitään. Eli tämä kansankodissa varttunut nuori nainen välillä kauhistelee oloja, eikä kovinkaan objektiivisesti. Hotelleista on karmaisevia kuvauksia, hmph, no joo siihenkin. Welhotar on sen verran matkaillut entisissä sosialistisissa maissa, että ei ihmettele mitään. Tuohan on täysin normaalia! Kele. Osin teksti on aivan mielenkiintoista, mutta ei tuo minulle ainakaan kuin yhden uuden tiedon, tsekatkaa itse jostakin, iranilainen rock-bändi Asphalt.... Muuten aika yhdentekevä opus, ainakin minulle. Tämähän on taas subjektiivinen arvio. Joku hyvin nuori, taustoja tuntematon lukija voi saada tästä hyvinkin erilaisen kuvan. Että näin, en siis suosittele kuin korkeintaan hupipalana vanhalle kehäraakille, joka 80- ja 90-luvuilla vietti paljon aikaansa Neuvostoliitossa (Moskovassa, Leningradissa, Hatsinassa, Tallinnassa, Pärnussa), Puolassa, DDR:ssä, Tsekkoslovakiassa, Bulgariassa... ,D
LUANNIKAST LAUVANTAIT!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti