Tämä aamu... ei kai tarvitse sanoa sen enempää! Eilinen sunnuntai... ei kai siitäkään tarvitse sanoa sen enempää. Argh ja grr. Ainut hyvä puoli, että eilen sai ottaa oikeat, kunnolliset Päikkärit isolla P:llä. Sellaiset, että nukkui oikeaa sikiunta, melkein parempaa kuin yöuni! Kun ensin ottaa kipumömelöt, sen jälkeen siivoaa, hoitaa triffidit, tiskaa ja tekee muutaman muun pikkujutun onkin kaffeaika. Kaffetta ja pieni pala pullaa. Sen jälkeen unta kaaliin! Ihanaa – tämä kovasti tykkää. Samaten siitä, että saa loikoa, pitää koipia koholla ja lukea rauhassa. Tosin olisi pitänyt kiusata Kummisetää avustamaan viikolla. No, minä teen sen tänään tai huomenna, asialla ei ole kiirettä. Voi villu, että ketuttaa tämä apujen ainainen kerjääminen, prle! Ja nyt jos Belgarionia ei näy pitkään aikaan.... Minä Itse sitten, kele! Keneenkään voi luottaa *murisee ja marisee säälittävästi*!
Toivottavasti tämä viikko on vähän kepoisampi kuin viime työviikko, P-P oli tosiaan niin tohkeissaan. Toisaalta, nyt jo odotellaan häntä takaisin ja valmistaudutaan näyttöihin ensi viikolla, että näkeepähän sitten missä mennään. No, minä olen ainoa tällä osastolla, joka näitä tiettyjä hommia tekee, joten kaikki kulkee ennemmin tai myöhemmin minun kauttani... Uhh, ensi viikolla, juu P-P vaihtoi vielä päivän, eli 22.5. on sitten osaston kokous ja sen jälkeen illanvietto. Voihan työperäinen elämän kevät! Eipä ihan hirveästi kiinnosta, mutta pakkohan se on tsekata, ihan korrektiuden takia. Ja tulla seuraavana päivänä töihin. Eräät pitävät silloin jälleen etätyöpäivän. En ole katkero, mutta vähän kuitenkin. Pari lasillista valkoviiniä, kiitos – ei ole oikein Welhotarmainen tapa käyttäytyä. Mieluummin pullo kerrallaan tai ei mitään. Mutta kyllä minä ne pari lasillista voin siinä lutkuttaa, hillitysti ja siististi keskustellen. Kunhan muistan olla innostumatta taas keskusteluista. Tiedän – minä olen muutenkin armoton jaarittelija!
Kokosin sen juhlapäivälistankin tässä teille lupauksena ja uhkauksena, katsotaanpas:
- 18.5. Vincent on tullut taloon
- 19.5. HelMet lainaushistoria alkoi (tai minä kirjoittauduin sinne tuolloin)
- 19.5. mahdollisesti ehkä sen idiootin päälääkärin vastaanotto (jos minua huvittaa, tällä kertaa)
- 22.5. no nuo osaston pippalot *muahhahaah*
- 27.5. loki täyttää vuosia
- ja jonakin näinä päivinä laskuri näyttää 50 000 (tämä laskuri siis!)
Eiköhän tästä jotakin juhlimisen aihetta voi kehittää, kun minä en kertakaikkiaan suostu juhlimaan mitään perinteistä. Olen sen verran periaatteen naisia, nääs. Että en siis juhli. Tällaisia voisi muka juhlia. Hyvä tai huono, omahan on ideani! Tervetuloa mukaan vaan, armaat lukijat =D Hyvää virtuaalitarjoilua sekä –seuraa taatusti tarjolla kunakin päivänä.
Muuten täällä ei tapahdu mitään, täällä ei ole mitään erityistä rapottavaa, vain Welhottaren väninää viikosta toiseen, päivittäin! Eikä edes hävetä. Tai jos, niin ihan vähän vaan...
---------------------------------
Purrrrrrviska, kavrut! Tääll onki ollu rauhallist, mitää tapahtunu. Mä vähä oon reippaillu eli laittanu mattoi kasaa, jolissu ja sillee. Mami sitt korjannu taravat paikallee ja ettiny mun lelui. Mä en kattokaas suastu menee ton klahvisoffan alle, son liian matala. En mee, en. Mami menee, menee ja ähkii ja punkee! Mutt menee, jos mun taravoit on siälä. Kilti mami. Sitt mä oon vaa ottanu suulist ihan hirveest tual partsill, ku on ollu nii lämmint. Illall ku mä tuun sisäll, tarttee loikoo aika pitkää toss viileell lattiall, ett vähä tasottuu. Ja sitt jaksaaki taas goisii, mami viäres tiätty. Mutt eile siinäki oli liika kuuma, tääll on illall sisälki aika lämmint. Nii mä sitt nukuin toss sänky toisell pualell enkä ihan siin mamis kiini. Muute ois tullu hiki molemmill. Kävin mä jokuse kerran kuiteski paijattavan. Ruakan on ollut vaa kissinmuanaa ja sitt vähä semmost lihaa. Iha pikkuse vaa. Ku sitä oliki vähä. Mä tajuu, mite toi orja nyt täll kertaa se lihanki taas pilas. Se otti snadisti lihaa, sitt jotai siänii ja juustoo ja piilotti ne sen lihan sisää. Nii, ett lihaa oli tooosi vähä ja sitt siälä piilos niit muit rojui. Sitä se sitt mätti, vähä. Ja sitt sill oli sitä kesäkurmitsaa, ei se ollukkaa lintuu – pyh ja jotai purjoo. Ja semmost. Eli ei mitää mulle sopivaa. Sitt se vääns kaht kissinmuanaa mulle sekasi, ett en tiädä mitä mä söin. Hyvää oli. Koht kyll on taas nälkä, ett vois niinku vääntää ittesä siit konee viärest tänne laittaa safkaa, hei! Juu, se lähtee taas duunii tianaa meill raksurahaa. Onneks, mä saan olla yksi ja tehdä kaikkee... melkee kaikkee. Toivottavast en taas töpeksi. Kliffempaa ku ei olla vihaskana kumpikaa. Toss oikeestaa meinattii ensi laittaa mun foto partsilt, mutt ku ne on nii saman näkösii kaikki >o< Laitettii sitten tommosii kukkei, jos jollai ei vaiks oo. Ei mamilkaa ollu, mutt joku toi niit tualt pusikost, tsihih.
Ett kliffaa viiko alkuu kaikill. Huamisee!
--------------------------------------
Vincent, miten jaloa, lahjoittaa oman kuvansa tila muille tarjottavalle kukkakuvalle ,D
Päivän slogan: Totuus löytyy Elovenasta, kun vaan tietäisi mistä paketista!
Päivän biisi: Hey Joe
Luettua: Qiu Xiaolong – Kahden kaupungin tarina. Runoutta rakastava shanghailainen ylikomisario Chen Cao ratkaisee jälleen. Erilaista dekkaria, ainakin ympäristöltään. Tällä kertaa juttuun kuuluu myös matka kirjailijadelegaation johtajana Jenkkilään. Rikoksen lisäksi mainiota kerrontaa muuttuvasta kulttuuriympäristöstä ja toimista Kiinassa, paljon runolainauksia vanhoilta kiinalaisilta taitajilta sekä erilaista pohdintaa, käytösmalleja ja muuta erikoisempaa. Suosittelen erilaisen dekkarin kavereille, Welhotar piti tästä. Tuomas Kilpi – Kummallisten kuolemien kirja, 113 omituista ja erilaista tapaa päästä hengestään. En suosittele, ainakaan toteuttamaan. Outoja tilastotietoja. Morbideille bloggaajille sopivaa luettavaa. Roddy Doyle - Voiton puolella, lähes viisikymppinen leidi on lopettanut juomisen ja sinnittelee pimeissä siivoustöissä ylpeänä ja retkahtamatta. Welhotar piti tästä kovasti. Siistiä tarinaa siitä, miten nainen juo ja mistä ei huolehdi tai huolehtii. Mitä tapahtuu dokaamisen lopettamisen jälkeen? Ystävistä, entisistä ystävistä sekä lähes aikuisista lapsista. Suosittelen kaikille dokuille, dokaamisen lopettaneille tai muuten vaan lukijoille. Erinomainen opus, suostuttelen asumaan joskus meillekin, mikäli ei hirveästi ala dunkkaamaan. Niall Griffiths – Lampaanköyrijä, Ianton tarina, katkeraan loppuun asti. Walesilaismaisemissa tapahtuu, Ianto ei enää jaksa vaan vaatii maatansa takaisin, maata, josta jo isoisoisovanhemmat elivät. Kavereidensa kanssa hän vannoo kostoa, samalla nautiskellen (tai ei) huimeista, kaikesta mikä sekoittaa tajuntaa sekä kunnon kotipolttoisesta. Ianto ei ole tyhmä, mutta... Lopulta tilanteet kärjistyvät liian monimutkaisiksi Ianton parhaan kaverin kuoltua ja varsinainen alamäki vasta alkaa. Pahempi kuin Trainspotting, kovempi kuin kivi! Tämä täytyy itse lukea, paskaa, huumeita, viinaa, verta ja kuolemaa. Ansiokas suomennos Moog Konttisen. Tämä on saatava myös itselle kotiin. Lue, jos pystyt tai yrjöä!
VIIKON ALKUA!
Ai niin, kiitos renikasta - hieno! En jaa sitä kellekään, koska se näyttää jo kaikilla olevan ,D Tästä ottakoon ja korjatkoon joku ilman tätä jäänyt lukija pois - olkaa hyvä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti