Wau – taas maanantai, huomenna vapaata. Sen jälkeen ei sitten vapaata näykään missään. Pitkä ja kälyinen kevät tulossa ilman lomia. Päästäinenkin on aika myöhään. Ähh, vasta muka lomat pidetty ja nyt haikailen lisää. Enhän minä lomalla mitään tee, en. Mutta en minä nyt töissäkään mitenkään rakasta olla. Jos työnteko olisi jotenkin herkkua, kyllä herrat sen itsellensä olisivat haalineet jo ajat sitten!
Ei, en ole saanut aikaiseksi mitään muutakaan. Lukenut ja kirjoittanut, arvosteluja enimmäkseen. En siis mitään järjellistä, tarkoitan siis itsellistä, edes. Tätä blogia ei lasketa, eihän tämä ole järjellistä. Tämä on vain päivitystä ,D Minä päivitän itseäni, nähkääs. Uusi versio Welhottaresta 5.0 käyttiksenä, ohjelmina mm. Vincent 7.5, Mourunta (erittäin kehittynyt versio) 1.5 ja Herätys & Kerjäys 2.4. Näillä sitä on hyvä toimia tässäkin ympäristössä.
Hrrr – ulkona on edelleen kylmä. Edes karvatakamusta ei huvita olla siellä hetkeä pidempää. Minäkään en tykkää. Särkee ja pitää taas odotella taksoja, jotka ehkä tulevat, ehkä ei. Siinä sitä on taas jännitystä kerrakseen. Päivän stressi- ja jännityskiintiö täyttyy kummasti Iisalamen toilailuja odotellessa ja rauhoikkeillekin löytyy käyttöä. Kerroinhan, että ilmoittelu autojen tulosta ym. tekstiviesteinä on vielä ulkoistettu muualle eli tässä on välissä yksi (yleensä) puuttuva rengas. Argh. Toivottavasti tilanne paranee kesän tienoolla... Tosin Tsadin tuntien hässäkkä tulee olemaan mittava! Siis muistamattomille tiedoksi, Palmia ottaa hoitaakseen koko välitystoiminnan, eheeheeh. Ans kattoo taas.
Ei, täältä ei tänäänkään kannata etsiä suuria totuuksia, maailmoja syleileviä innokkaita vuodatuksia, terävää yhteiskuntakritiikkiä tai mitään muutakaan. Menkää muualle etsimään jotakin sellaista. Täällä on vain raikasta Welhottaren normiväninää ja arkista asiaa. Uskokaa nyt!
Minusta olisi niin mukava jäädä kotoon ja puuhastella omia. Nukkua tuossa myöhemmin lisää, lukea ja käydä kirjastossa, ehkä parissa kaupassakin. Miksi juuri tänään? No, on vain sellainen olo. Toisaalta, voihan tämän päivän lusia töissäkin ja käydä Serkuissa ostamassa jotakin pientä kivaa syötävää huomiseksi. Tosin suunnittelin jonkinmoisen piirakan laatimista ja Belgarionin pyytämistä syömään, saisi taas lämmintä ruokaa. Täytyy katsoa, jos viitsin ja jos Belgarion viitsii. Olisi sen verran teetettävääkin, että hän voisi käydä tuossa viikolla kirjastossa. Sain äärivähän kirjoja mukaani ja jo nyt pula alkaa kolkutella ovelle. Ei nyt vielä tänä iltana, mutta ehkä hyvinkin jo huomenna. Lisäksi häiritsee se, että ei ole niitä tavisvitamiineja, olenkin litkinyt Serkkujen mehuja.
Juu, tällaista on taas elo täällä – eli juuri ja juuri toimintoja havaittavissa.
------------------------------------
Purrrrrrrrmenta, kavrut! Ai ett just ja just toimii. Ihan hyvin se heräs taas ku mä jaksoin ponppii täss sen konee päälä. Kumma juttu, siit se on sitt tarkka. Ällö emo tommone. Enemmä pakastaa konetta ku mua. Mutt kyll se ensi antaa mulle heekut ja ruakaa ja sitt vast alkaa skrivailee. Ett kai mä sitt oon kumminki vähä etusijall. Liikaa se kyll istuu tossa konee viäress. Nakuttaa tai sitt lukee ja naureskelee tai nakuttaa lisää. Tai sitte se lukee kirjaa, mutt siihe mä mahdun hyvi väliin. Niinku mamin ja kirjan välii. Ei se siitäkää tykkää, mutt antaa mun yleensä olla kummiskii. Mä peitän ain kirjan ja pyydän rapsutus-paijatust. Ei se kehtaa olla paijattamatt sillo. Ainaki ku mä näytän oikee surkeelt. Sitt mä ettin hyvän asennon siin ja lötkähdän siihe, laittakoo sitt kirjasa iha mihi huvittaa. Ei oo paljo heekkui näkyny, kalkonii vaa nyt aamull. Eilenkii taas tyrkytti sitä valkost, en syä, uskois jo. Vaiks se kuin haisuu hyväll, en syä. Nih kerta oon päättäny. Jotai uusii kissimuaniiki se taas toi, mä oon vissii joku koe-elukka taas. Ett mikä maistuu. Älkää ny kertoko tolle, mutt melkee kaikki maistuu. Mä vaan välill oon olevinaa kranttu. Sitt ku se on häipyny duunii, mä safkaan kaikki kummiskii >o< Vähä pitää orjill osottaa niitte paikka. Pitää niill sitt olla välill ihan kilttikii. Pysyy semmone tasapaino, niinku. Mustakaa en oo antanu ottaa kuvaa, nii annan mamill mun kuvatilan nyt.
Täst orja sano, ett täss on talvibloggaajan parhaat varustukset! Höh, sen ainoot lämpökenkulit ja toi kylpytakki, mist mä vähä jo oon onnistunu riipoo lankoi roikkuu... No, kliffaa maanantait kuitenki ja viiko alkuu kaikill – huamenn onkii vapaat, jee!
-----------------------------------
Vincent, minun talvibloggausasuni on huomattavan lämmin ja mukava – ulkonäöllä ei ole väliä!
Päivän slogan: Ihminen on juuri niin suuri tai pieni kuin hän todella on!
Päivän biisi: Viiden tähden helvetti
Luettua: Jussi Särkelä – Koulumurhat. Särkelän pamfletti Koulumurhat on ensimmäinen syvällisempi ja yhtenäinen selvitys Jokelan ja Kauhajoen tapahtumien yhteiskunnallisista taustoista. Kirjassa käydään läpi tapahtumat sellaisenaan sekä analysoidaan niiden jälkeistä aikaa. Erityisesti poliitikkojen reagointi on kriittisenkin tarkastelun alla. Särkelä huomauttaa terävästi, että sekä Auvinen että Saari on vasta myöhemmin ns. diagnosoitu jotenkin mieleltään järkkyneiksi. Tiettävästi kummallakaan ei todella ollut todettu mitään mielisairauteen, psykoosiin tms. viittaavaa, ei edes koulukiusaamista tai häirikön mainetta entuudestaan. Kirjan lähtökohta on esittää kysymyksiä yhteiskunnassa tapahtuneista muutoksista ja niiden mahdollisista vaikutuksista Jokelan ja Kauhajoen tapahtumiin. Särkelä puhuu murha-itsemurhista, jossa murhaajakin on uhri, hänhän surmaa myös itsensä. Nuorten ja jopa lasten väkivaltaisuus on lisääntynyt aivan viime vuosina huomattavasti. Olemme omaksuneet ja hyväksyneet elämänmallin, jossa tuloerot ovat kasvaneet ja yksilön oman edun tavoittelu on jopa suotavaa ja hyväksyttävää. Yhteisöllisyys ei ole arvossaan, kukaan ei kanna enää huolta toisista, ei edes lapsista tai nuorista saati sitten väliinputoajista, työttömistä, mielenterveysongelmaisista. Koulu- ja työpaikkakiusaamisenkin Särkelä asettaa uuteen näkökulmaan. Onko kiusattu itse ajautunut tilanteeseen olemalla erilainen ja saanut turhaan em. leiman. Ahdistuneet, pelokkaat, väsyneet ihmiset sanovat olevansa kiusattuja, koska muuta nimeä ahdingolle on vaikeaa tai jopa vaarallista antaa. Särkelä kritisoi myös kriisiterapiaa, kuten itsekin teen. Ei kriisiterapialle ole ollut tarvetta ennen, nyt kaiken psykogisointi peittää tosiasiat! Kriisiapu havahduttaa ihmiset kriisiin. Samoin masennusta tuputetaan yhä useammin diagnoosiksi peittämään väsymystä, kyllästymistä ja pettymystä. Varsinainen masennus on toki sairaus, mutta nykyisin kaikki elämän kilpapyörästä poikkeaminen on helppo nimetä masennukseksi. Kirjoittaja esittää myös keinoja, joilla em. tapahtumien jatkuminen voitaisiin välttää, mm. koulujen luokkakokojen pienentäminen, pienkoulujen pitäminen edelleen pystyssä, oikean tiedon tarjoaminen oikeaan aikaan opetuksessa, palaaminen yhteisölliseen koulumaailmaan ja paljon muuta. Kirja kannattaa ehdottomasti lukea, jo yleissivistyksen vuoksi. Särkelällä on paljon ja painavaa sanottavaa, joka ei aivan hetkessä avaudu. Juhani Gröhn – Murha mielissä, kirkkovenesoutua harrastavan kirjailijan kesän kohokohta, Karelia-soutu on alkamassa. Kirjailija laittaa nauhurin kiertämään veneen miehistön jäsenille tallentaakseen tunnelmia ja niitähän alkaa tulla. Kaunis nuori nainen katoaa soutuporukasta ja aletaan epäillä jopa murhaa. Selin selin ja etsin etsin eli toimiin aletaan asian selvittämiseksi, mutta tilanne ratkeaa nopeasti. Melko mitäänsanomaton yhdeltä istumalta (tai makoomalta) luettava läystäke, jota en kehtaa edes haukkua. Koska tämä ei ollut mitään, ei yhtään mitään, anteeksi nyt vaan kirjoittajalle. Kuin olisi lukenut pakkoainetta koulussa. En suosittele kenellekään, korkeintaan vessalukemiseksi (ja siihen kelpaa mainosaineistokin, jos on tarpeen). Raija Oranen – Fanny, taas kirja, josta on puhuttu paljon ja minä ihmettelen miksi. No, onhan tässä aineksia, toki, ja Oranen on tutkinut taustoja riittävästi eli kirja on jopa uskottava ja hyvin kirjoitettu. Sinebrychoffin sukusaaga, ainakin olevinansa. Henkilökohtaisesti tämä ei nyt vain oikein ollut meikäläisen mieleen, liikaa hömppäainesta. Hienoa sellaista kuitenkin eli emme sijoita normaaliin hömppäosastoon vaan puolifiktiiviseen hömppään. Suositellaan kuitenkin historiallisen hömpän ystäville. Ei kirjassa siis ihmeellistä vikaa ole, se nyt on vain niin... naisen näkökulmaa historian havinaan *hihittelee*. En minä voinut ottaa tätä oikein vakavastikaan, anteeksi vaan.
RYÖ, RYÖ, VAIHTEEKSI!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti