Taksot ovat kulkeneet kohtuullisesti viikolla, ei pidempiä odotuksia. On syytä ollutkin. Noilla keleillä ei ole kiva palella ulkona. Eilen sain vielä ilmon HMPK:lle tekemästäni viime lauantaisesta valituksesta, jolloin olimme n. 40 min myöhässä – tai siis meidät noudettiin vasta sitten. Kuljettajan viaksi laittoivat, oli kaksi tilausta samaan paikkaan ja suunnitelmissa kai kimppakuljetus. Vastauksessa luki vain, että kuljettaja ei ollut huomioinut toista tilausta (huoh, siis minua – ja sananmuto on muuten vastauksesta!) ja kuljetusliike on saanut asiasta huomautuksen. No niin eli se siitä. Eipä se paljon lämmitä, onneksi Belgarion paleli kanssani eli oli ainakin seuraa. Uskon kyllä jotenkin, että tämä ei taaskaan ole kuskin vika vaan kämmi on enempi siellä Iisalamen puolella, mutta hehän eivät koskaan myönnä mitään...
Tänään on taas tavallinen roudauspäivä, soitin jo eilen Belgarionille etukäteen, työajalla tietty ;D Ajatuksena oli tietysti myös tarkistaa, josko hän on päässyt ns. normaalirytmiin – jes, oli hereillä jo iltapäivällä eli ei paha. Eikä hvtti soikoon ollut varannut aikaa ruotsin kurssille. Ei hyvä! Yritin vähän taas mäkättää asiasta, mutta vastaus oli tuo vanha, että kyllähän tuon ehtii... Juu, vanha ja kulunut yritys välttää asiaa! Uskokaa pois, täti tietää, miten siinä helposti käy! Ehkä Belgarionkin odottaa, että voisi suoritella enklantia ruotsin asemesta.
Varastolla normityöt jatkuvat. Työkaverilla on kiirettä, mutta ei suostunut antamaan minulle mitään lisäpuuhastelua. Aamulla siitä rutisinkin jo toiselle työkaverille. Siis että kun minun tietoni ovat viimeksi päivitettyjä, kai nyt normaalijärkinen ihminen pystyy yhteen sun toiseen normihommaan ilman kummempia opastuksiakin. Mutta kun ei niin ei! Pitäkää hommanne, en minä niitä hinkua. Ajattelin vain, että rasittuneen näköiselle ihmiselle apu olisi tarpeen. Jos ei käy, niin ei sitten. En minä väkisin niitä duuneja voi käydä pöydältä riipimässä! Yleinen ilmiö muuten Varastolla – omista hommista pidetään kynsin hampain kiinni, vaikka kuinka olisi kiire ja väsy iskisi. Onkohan se tätä oman työn tarpeellisuuden ja oman kiireen korostamista – vaikka sitä ei aina sitten olisikaan? Minä tyydyn ns. pitämään pöydän puhtaana eli tekemään hommani suht ajoissa ja kohtuunopeasti, ettei mikään jää pidemmäksi aikaa seisomaan. En minä sitten muuta, kun ei kerta anneta. Pitäkää vaan tunkkinne ihan rauhassa, en minä niitä hommia himoa. En edes kenenkään virkaa tai muuta vastaavaa. Olen kohta 10 v. ollut määräaikaisilla työsoppareilla tai –määräyksillä, ei tämä enää käy hermoille. Oikeasti ei käy. Vakituisessa virassa olisi omat hyvät puolensa, mutta en minä nyt siitä tappelemaan ala (enkä muuten ihan mihin tahansa menekään)!
Kävin välillä yli tunnin aamuhorteessa, en unessa, vaan sellaisessa mukavassa puolitajuttomuudessa. Sisällä on niin kylmä, että oli pakko painua peittojen alle ja vajota horrokseen, mmmm. Mukavaa. Mutta tuo saakelin karvatakamus ei taas tykännyt, hirveä märinä ja jollotus. Näytin oksumattoa, valkoista sellaista. Kissa hiljeni ja painui baseen. Ilkeä minä.
Auts, melkein unohdin! Kiitos Allyalias, voitin kirjoituskilpailun *hehehheeh*. Juu, ei kustannussopimusta eikä Viinlandia-ehdokkuutta, kysehän oli vain nukutus- ja leikkauskokemuksista. Ilmeisesti kertomukseni oli jo riittävän vakuuttava, vaikka en ihan kaikkea edes tuonut julki. Loput postasin privana. Ally-Gator, hyvä että käsi on tulossa kuntoon ja kirjoitushaluja ja –kykyjä vaan jatkossakin!
Jahas, jospa tästä sitten laatimaan taas kauppalistaa. Apteekista on haettava kuukauden kassi mömelöitä. Kirjastossakin odottaa jokunen opus noutajaansa. Enkä ole keksinyt vielä, mitä syöttäisin Pojalle lounaaksi. Onko kukaan koskaan kuullut tipuvihannesseljankasta...
-----------------------------------
Purrrrrrrrrrrviska, kaiffat! Ai ett mäki saan jotai ääntä nyt sitt kuuluvii tai siis skrivaa jotai. Joo, se käkättää, ett mä muka herättelen sitä jatkuvast. Mutku orja vaa makaa ja horisee peittoi alla. Oon mä saanu heekkui ja ruakii, mutt silti. Se on hei ihan eri asia, jos mä meen goisii ku oon saanu kaikki. Ei se sitä tarkota, ett orja menis samall tavall takasi goisii tai ees horteesee. Ja se oksujuttu nyt vaa oli ihan normioksu. Ei se siit kyll mitää mekkalaa pitäny, mutt paiskas sen maton kylppärii. Mä painuin sitt basee mököttää. Mitäs on nii herkkänahkane, ett jokasest mun äänest nousee. Ja voisin mä syädä lisää sitä heekkulihaa aamusi ja hampulikaakkei kans! Nih kerta! Ees lauantaisi tai jotai. Muute mä en oikeesti tehny tyhmei, tai ainakaa toi ei oo huamannu *tsihih*. Enkä kerro, vaiks oisinki. Ollaa oltu kamui ja nukuttu viärekkäi ja mä oon saanu eilenki fisuu. Oikeet fisuu kypsennettyn mikrottimess. Kyll oli hyvää, mutt vaa nii onnettoma piäni biitti. Nii juu, sitä se taas meinaa, ett mä siks oksuin. Nyt mä hiffasi. No mitäs antaa sitt fisuliinii, vaiks se hyvää onki. Pitää siivoo sitt kans, en mä voi pestä mitää mattoi kerta. Ei kissit pese mattoi eikä siivoo, me ollaa vaa muute hyvei! Nii ja nättei. Saiskoha tähä nyt jo sen foton, miss mä mun miälest ainaki oon aika nätti, krhmmm. Siis ainaki vähä komee *vaatimaton virn*! Kattokaa vaiks tota täydellist hännä koukkuu, hei.
Kliffaa löördaagii, heekkui ja vapaat kaikill!
---------------------------------
Päivän slogan: Kosto kieltämättä on ruokalaji, joka on nautittava kylmänä!
Päivän biisi: Turn! Turn! Turn!
Luettua: Pia Kaskelma – Jakkupukujengi. Idea on kohtuullinen eli hiukkasen lain ulkopuolella käyskentelevä leidi sotkeutuu hyvätuloisten naisten rikollisiin bisneksiin, joita peitellään mm. hyväntekeväisyydellä. Kirja tavallansa ja hupaisesti toimiikin, mutta osa tökkii. Olisin suositellut kirjoittamista uudelleen sekä hyvää kielen huoltoa ja varsinkin oikolukua. Nyt jokunen juttu pistää pahasti silmään, myös juonesssa oli pari mokaa. Muutoin ihan lukukelpoinen jäynätarina, joka päättyy onnellisesti. Hömppärikostarina? Ruth Rendell – Veden lumo, helpolla selitetty, mutta ankarasti lopulta koukerteleva juoni ja erinomaisesti kuvattuja henkilöitä. Rendell osaa, sehän tiedetään. Juonea en paljasta, mutta vesi on ja pysyy tärkeänä elementtinä. Erästä henkilöä pidetään takuusyyllisenä, mutta onko se totta vai ei selviää vasta aivan lopussa. Ennen sitä mielenkiintoista pohdintaa aikuisten lasten asumisesta äitiensä luona, psykosomaattisisista sairauksista ja ulkonäön ja tapojen erehdyttävästä vaikutuksesta. Minä pidin, vaikka juoni ja kerronta olikin tavallista kiemuraisempaa eli suosittelen Rendellin kavereille. Riitta Nelimarkka – Elisen epämuistelmat. Loistavan mukava opus, sopii kaikille ja suosittelen. Muistelmat, erilaiset, oudotkin. Kieli on jännittävää, yhtä jännittävää kuin Elisen elämä ja teokset ,D Mukana myös mahtavaa kuvitusta. Iloittelevaa kieltä ja sattumuksia. Welhotar piti kovasti ja suosittelee, ehkä hankkii itsellensäkin eli paras mahdollinen suositus. Atik Ismail – Cisse, pieni kunnianosoitus. Proosarunon tai pätkänovellien tapainen viritelmä ja muutama kehnohko valokuva Cissestä, mukana parissa kuvassa myös Siru ja Sami. Eipä tämä Cissestä mitään kuvaa anna, lähinnä ehkä siitä, että Ismail luulee tunteneensa Cissen paremmin kuin muut. Minä todistan toista, mutta se siitä. Ei anna aihetta toimenpiteisiin. Sokeri pohjalla, melkein eli Hannu Lindqvist – Unieni ulvovat sudet. Tarina siitä, miten koulukiusattu nelikymppisenä päättää lopultakin kostaa neljälle pahimmalle kiusaajalleen. Ei kovin kaunista kerrottavaa, pahoinpitely, tuhopoltto, yhden lavastaminen salakuljettajaksi ja lopulta aika yököttävä moottorisahamurha. Viestinä kaikille se, että koulukiusattu voi kostaa vielä vuosien takaa. Ei paha ollenkanas, kirjana siis. Aloin heti miettiä, voisiko tätä toteuttaa käytännössä, ehkä hiukka lievemmin vaikkapa.... Kosto elää ja se elää kauan! Minä ainakin haluaisin vieläkin kostaa muutamalle ihmiselle eräitä asioita, ai miten niin pitkävihainen... Suosittelen kaikille koulukiusatuille ja jännäreistä pitäville – älkää nyt kuitenkaan ottako tästä mallia, jooko? En ota minäkään, minä lupaan *ristii sormiaan*!
LAUVANTAITA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti