Eilinen menikin enempi normien mukaan taas. Roudaus kirjastosta ei tuottanut kummoistakaan tulosta, jokunen opus, ei mainittavaa. Niistäkin yksi meni Belgarionille. Pelastuksen tuotti putken hetelmätsioski, josta ostin kassillisen hetelmiä (no niitä onemarämpylöitä 1.50 kg) ja vihannekseja (purjoa, tomangeja, salattia kaksi isoa kerää) – koko iso satsi maksoi 4 juuroa, huh, ei ainakaan kallista ja saa tuoretta tavaraa. Kaupat eivät tarjonneet mitään ihmeellistä, leipää ja jotakin leikettä alena, ei muuta. No, köyhä voi olla tyytyväinen siihenkin. Taksokin tuli ajallaan ja osasi jopa suoraan perille, ei sitäkään sovi väheksyä ,D
Kotona saatoin tarjota Belgarionille alkupalana vielä tonnikala-chili-pasteijoita (T:n tuomia oli vielä pari), pääruokana katkarapuwokkia, vähä-kreikkalaista saladoa ja riisiä. Vähä-kreikkalaista siksi, että aitoa siinä ei ollut mikään. Hyväähän tuo oli kuitenkin ja upposi kummallekin ihan kepoisasti. Belgarion sammahti suoraan uppouneen heti ruuan jälkeen – en millään raaskinnut herättää, kun oli niin väsyneen oloinen. Annoin Pojan nukkua ja luin senkin ajan sekä tiskasin hipo-hiljaa. Sitten alkoi kaffituttaa ja keittelin räväkät kaffet, johon hänkin heräsi. Vain pari keksiä ja kokottia vaarikashillon kanssa, nam. Belgarion keräsi myös kaamosvalot pois, johan tässä on kohta kevät! En sitten raaskinnut myöskään pyytää häneltä enempiä palveluksia, pitäköön nyt tämän viikonlopun vielä oikeaa vapaata. Lipastolle hänenkin tiensä käy jo huomenna ja aika raskas kevät näyttää olevan tulossa sinnekin. Kunhan nyt jaksaisi olla kiinnostunut asioistaan – ja onhan hän ollut, vaikka osa kursseista onkin turhaakin turhempaa (ei, en minä näin ajattele, tämä on lainattua tekstiä!).
En sitten saanut enää illalla mitään tehtyä. En ollut vedellyt edes päiväunia, joten vietin pienen horroksen. Sen jälkeen meninkin kunnolla nukkumaan. Taas niin paljon univajetta, että unta riitti melkein 6 h. Heräsin kissin jolinaan ja märinään – olisi pitänyt mennä katsomaan hänen tuotoksiaan kylppärissä. En mennyt! Kohta sama alkoi uudestaan, kissa tuntee kellonajat, öpaut ainakin. Oli aamuheekkujen aika, hän sai kalkonibiittinsä ja hampulikaakit. Nyt näyttää olevan hyvä, kun minä olen täpöhereillä ja hän voi vielä seurata paikallani istuen, että en varmasti mene takaisin sänkyyn. Näin se menee joka aamu. Kun olen jonkun aikaa tässä kirjoitellut, Vincent hiipii sänkyyn ja asettuu tyytyväisenä kuorsaamaan paikalleni.
Tänään pitäisi yhtä jos toistakin, jos viitsisi. Kaverinkin pitäisi käväistä, jos muistaa ja kykenee, se valitusasia nähkääs eli lupasin auttaa valituksen tekemisessä. No, eipä tässä kiireitä. Kunhan saan vetää kunnon päiväunet ja laitettua jotakin ruokaa itselleni ja evääksi. Niin ja tilattua viikon matkat HMPK:sta. Siivotakin voisi, jos huvituttaisi. Ei huvita. Pyykkiäkin pitäisi pestä, ehkä jemmailen sitäkin vielä vähän aikaa. En viitsi pestä vajaita koneita ja nyt olisi valkoista ja mustaa – ehkä en sekoittele niitä nyt keskenänsä... Ruokakin on jo mietitty, ei aiheuta ongelmia eli nopeaa ja helppoa pariksi päiväksi.
Taidan kohta painua sänkyyn lukemaan, lojututtaa niin mukavasti.
------------------------------
Purrrrrrrviska kaiffat! Hei, hei-hei, mä sain eilen jotai tosi heekkuu. Noi söi katkiksii ja mami oli kerranki kilti. Vaiks se tiätää, ett mä oksun, se laitto mulle jömmaa kaks oikee isoo katkist. Kattokaas, emmä varmaa nii vähäst oksu, seki oli miättiny. Ja ku ne oli just sulana ja tuaksu oikee herkkuhyvält, mä sain sitt ne natusteltavaks, mmmmmmmm. Ai että, ne ois kyll mun ykkösheekkuu. Mutt ku ei voi nii ni ei voi. Sain mä sitt semmost hianompaa määkäruakaa pussist, ett oli niinko vähä parempi lounas. Iha ku ihmisilkii. Ja sitt vähä jälkkärikaakkii kans. Juu oon tyytyväine. Pojall mä näytin, miten kiäritää toss isoll matoll. Sille pitkällää, ynpäri-ynpäri ja takasin, niinko vuarotelle. Ei se ollu enne nähny ja sitä nauratti hirveest. Höh – mä vaa näyti, ett kissiki osaa kaiken laist hianoo. Nimittäi pitkittiä kiärimine ei oo helppoo kuulkaas, siin voi mennä sekasi ja näyttää hölmölt. Mutt en mä, mä teen sen nätist ja näytän hyvält vaa. Nih! Ja sitt mä näytin kans, mite soffan päällise alle hyäkitää, jos leikitää, ett sinne on pyäriny jotai kaakkei. Sitäki se nauro. Sitt mä kyllästyin ja painuin goisii ku muutki kerta. Ryämin päiväpeiton alle mamin paikall. Kuulin vaa välill ku taas mulle naurettii, kuarsaus kuulu peiton läpi. Mä mitää kuarsaa – tota, korkeintaa ääntelen vähä unissaa. Väittäkää mitä huvittaa, mutt en kuarsi. En tiijä, tähän piti tulla yks mun foto, jos toi löytää. Jos ei, laitetaa joku löytöfoto sitte. Juu ei ollu mun kuvei, laitto tommose. Aika kliffa, toi kissi ja kääpiö nimittäi. Kissi on kyll parempi, ku mä en oikee diggaa noist kääpiöist niinku. Ne voi olla vähä vaarallisii...
Mutt hei, kaikill kliffaa söndaagii ja viälki vapaat päivää!
Kiitos, Vincent, vielä on vapaata, ainakin minulla.
------------------------------
Päivän biisi: Ote talonkirjasta
Luettua: Lars Saabye Christensen – Velipuoli, luin tämän aikaisemmin pikalainana ja oli pakko ottaa uudestaan luettavaksi ihan tarkoituksella. Omituinen, erilainen ja vinkeä sukutarina Norjasta. Baarnumin lapsuudesta outojen äitien (isoisoäiti, isoäiti ja äiti) seurassa sekä hänen velipuolestaan Fredistä ja tämän kohtalosta aina nykypäiviin asti. Nyt Baarnum on elokuvakäsikirjoittaja ja Fred ilmestyy takaisin... Baarnumillakaan ei mene ihan hirveän hyvin. Suosittelen, taas hyvää norjalaista proosaa. Kumma, miten näitä norjalaisia erinomaisen hyviä nykykirjailijoita on tullut esiin niin paljon? Missä niitä kasvaa – missä niitä voi tavata? Kirjaa suosittelen ihan kaikille, vähän vaatii ehkä pitkäjännitteisyyttä....
JUPINAA, JOLLOTUSTA...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti