Kyllä on viitsimätön olo, fyi fan. Ei huvita, ei. Ei edes töihin lähtö. Meileissäkään ei ollut mitään mukavaa. Paitsi että, joku Dimitris Drompilas lupasi jotakin hupia, suomen kielisellä otsikolla – arvatkaas avasinko ilosanoman?
Tänään olisi voinut taas nukkua pidempään, mutta kun ei niin ei. Jäi taas siihen n. 4 tuntiin ja olo on sen mukainen. Ja maanantai. Ähh, en tykkää tällaisesta. En juuri nyt taida tykätä kyllä yhtään mistään muustakaan.
Mistä te muuten tiedätte, että Polgara on Polgara? Minähän voisin olla vaikka vähän alle parikymppinen nörtti, joka haluaa olla omituinen. Pitää tällaista yli-ikäisen valitus- & väninäblogia. Ihan vaan huvikseen. Eikö se olisi ihan mahdollista? Vaikka joku Belgarionin kaveri? Ajatelkaa, mikä määrä aikaa ja vaivaa nuorella kaverilla menisi orientoitua tähän olemiseen ja postaamiseen. Mutta voisihan se olla mahdollista, silti.... Jätän teidät miettimään asiaa!
Ei, minä en todellakaan saa aikaiseksi itsekään mitään järkevää tänne tänään. Kunhan totean, että tylsää on kaikki eikä mikään huvita. Olo on ehkä vähän parempi, mutta en kuitenkaan ole ihan kunnossa (no joo, koskas minä nyt olisin). Kirjasto voisi ilmota parista opuksesta, jotka ovat tulossa eli matkalla. On käytävä hakemassa ne viikolla pois – tärkeä asia. Ne Belgarionin kurssikirjat nimittäin sekä itselle myös pari opusta.
Minä menen nyt tupakalle, en minä jaksa miettiä! Ei auttanut sekään. Onneksi ei ole kylmä – ainut hyvä puoli tässä aamussa.
------------------------------
Purrrrrrrrrrrrrrrve, kaiffat! Ai nii, mä heräti ton orja, ku mä goisin koko eilisen päivän. Niihä sekin makas, ei se kyll goisinu. Se lukitti. Mutt mä goisin. Nii ni sitt mä olin taas yälä hereill, kuka kissi sitä nyt öisin goisii. Ett semmost. Vähä se taas yritti inist jotai, ett ei ois tarviis herättää. Mä olin eri miältä. Mä tahtosin mun aamuheekut ja sainkii. Sitt sen oli pakko nousta itekkii, ei se enää sen jälkee osaa nukkuu, tsihih. Enkä oo ilkee, ku tarkotuksenmukane. Nyt mä saan goisii päivän ja ku orja tulee töist, se on taas väsy. Sitt silt voi tipahtaa taas jotai kivaa muanaa, tarttee venaa vaa. Ja venaamine o helppoo, ku goisii, syä ja hepuloi tääll yksinää. Muistais nyt vaa sen yhe jutskan... te tiijätte, joo. Ei se ottanu taaskaa fotoi, ku ei se voinu. Siis ku mä goisin. Ja se makas vaa. Lepuutti, mukamas. Höh – laiska orja se o. Ei mitää muut.
Kliffaa viiko alkuu hei kaikill kissinkoill, orjist ei nyt nii välii!
----------------------------------
Vincent, orjat käyvät kuitenkin töissä!
Päivän slogan: Minä olen kyllästynyt muiden lisäksi myös itseeni.
Päivän biisi: No More Mr. Nice Guy
Luettua: Karin Ehrnrooth – Isäni oli nuori sotilas, tyttären muistelmat kenraalista itsestään. Ei paha ollenkanas, mielenkiintoisesti toteutettu. Eli vasemmalla teksti suomeksi, oikealla ruotsiksi. Paljon ennen kertomatonta asiaa ja kuvia. Minä tavallansa pidin – suosittelen muillekin, ihan vain yleistietouden lisäämiseksi vaikka. Teksti oli välillä vähän toimittamattoman oloista, se sallittakoon. Tekijän kotikieli kuitenkin on ruotsi, vaikka suomi ja saksa taitavat olla lähes yhtä hyviä. Pieni vivahdus kuitenkin jää... ei voi mitään. Voisin jopa suositella asiasta kiinnostuneille. Tess Gerritsen – Luutarha, kuulostaa pahemmalta kuin onkaan. Eli tarina alkaa siitä, että keski-ikäinen nainen ostaa talon ja törmää puutarhaan haudattuun vanhaan luurankoon. Rinnan naisen tarinan kanssa kulkee tarina 1800-luvun lääkärikoulutuksesta ja irlantilaisesta tytöstä, joka ottaa huolehtiakseen sisarentyttärestään sisaren kuoltua synnytyksen jälkeen. Ovela, kaksikerroksinen tarina, mielenkiintoista historiaa lääkäreistä ja tuonaikaisesta koulutuksesta ja uskomuksista (tosin ainakin täällä tuttuja). Myös nykyaika näyttäytyy, mutta historian valossa eli nainen alkaa tutkia talon tarinaa, tapaa tässä vaiheessa parikin mielenkiintoista ihmistä jne. Ei kehno kirja tämäkään, mutta ei tämä nyt mitenkään erikoinenkaan ole. Ja ei, tämä ei ole varsinainen kauhutarina tai jännäri sellaisenaan, älkää siis erehtykö niin luulemaan (minä luulin...). Sellainen kertaluennan kestävä eli mielenkiinto kyllä säilyy sen verran. Kepoisten puolijännäreiden ja lääketieteen historian kavereille aivan kelpoa luettavaa. Camilla Läckberg – Saarnaaja, uudelleen luettavana tämäkin vaihteeksi. Ruotsin maaseudulla löytyy kadonnut nainen, alasti ja allaan kaksi vanhaa luurankoa. Alkaa maalaispoliisiaseman selvittely murhaajan löytämiseksi. Erittäin sotkuisia sukulaisuussuhteita joudutaan setvimään, vihaa ja rakkautta, omituisia tapahtumia, syyllisen oloisia ihmisiä löytyy useampiakin ja DNA:kin näyttää pätevän, mutta päteekö kuitenkaan. Vielä ehtii kadota saksalainenkin tyttö, ennen kuin tilanne ratkeaa ja oikea syyllinen löytyy. Aika, jos voisi sanoa, herkullista kuvausta pienestä yhteisöstä ja sen keskeisistä suhteista, mainiota henkilökuvausta ja hiukka överiksi vedetty loppuratkaisu. Silti suosittelen dekkareiden kavereille, tässä on ainesta. Jonotan leidin viimeisintä kirjaa parhaillaan...
JUU, MAANANTAITA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti