keskiviikko 30. elokuuta 2006

KESKIVIIKKO - ENÄÄ KAKSI TYÖPÄIVÄÄ...


Tässä sen huomaa, mitä loma on tehnyt. Ei yhtään mitään. Keskiviikkona jo toteaa, että enää on pakko lusia ne kaksi pakollista työpäivää ennen viikonloppua. Jotenkin siis päästä töihin. Särkee, yllättäen. Hain eilen ne uudet mömmöt, mutta en uskalla kokeilla niitä ennenkuin viikonloppuna. Jos ne ovat täysin tainnuttavaa lajia, ei niitä voi työpäivinä käyttää. Tai miksei, onhan tässä jonkinlaisessa työkoomassa kuitenkin koko ajan.


Työssä on muutenkin melko mielenkiintoista. Ystävämme Pitsiniska on lomalta paluunsa jälkeen pysytellyt vain huoneessaan. Ei käy kaffella eikä syömässä - ei ainakaan yhdessä muiden kanssa. Emme ole huomanneet hänen käyvän vessassakaan. Hän ei tervehdi ketään, jos hänet näkee tulossa tai lähdössä. Katsoo vain ohitse sen näköisenä kuin kuristaisi toisen välittömästi. Kukaan ei uskalla edes käydä kysymässä, mikä on hätänä vai onko mikään edes hätänä. Onko vain väärä lääkitys tai ei lääkitystä lainkaan? Pelottavaa. Huhut kertovat, että Pitsiniska olisi eräässä aikaisemmassa työpaikassaan saanut jopa ns. fyysiset pultit. Ainakin raivoisia riitoja hän on täälläkin kehittänyt täysin yhdentekevistä asioista. Elämme siis todella mielenkiintoisia aikoja...


Minäkin elän mielenkiintoisia aikoja eli taas on aika miettiä sitä, hakeako kaikkia mahdollisia avoinna olevia työpaikkoja, koska sopimus on katkolla kuukauden päästä. Vai heittäytyisikö työttömäksi ja etsisi jotakin ihan muuta tai alkaisi heittää keikkaa. Vaikea tilanne! En osaa päättää. Toisaalta sen verran luterilaista työmoraalia (se prle vainoaa aina) minulla on, että töitä on saatava jostakin...


Töistä ja työttömyydestä pääseekin taas mukavasti aasinsillalla ruokaan, joka on tärkeä asia kummassakin tapauksessa! Eilen Hörhö kävi kylässä. Oli käynyt tullessaan ns. Malmin Valinnassa ja toi tuliaisiksi Oikeaa Lihaa kasoittain. Eli sikakyljyksiä ja kasslerpiffejä, palapaistia ja jonkun lehmänlihapalan. Ihan vaan, kun minä olen kuulemma autellut häntä niin usein. Kiitollisuudella otettiin tietysti vastaan. Meillä kun tuollaisia ei ole juuri varaa ostella. Kyljykset ja kasslerit menivät Kummisedälle vaihtarina siitä, että saan osan sienistä ja kaikki kesäkurmitsat ja pikkukurkut. Meillä kun tuommoinen liha ei oikein maistu. Palapaisti ja lehmä sijoittuivat pakkakseen odottelemaan, niitä ei oikein viikolla jaksa illalla muhitella. Belgarionille, kiven vartijalle, ruuan rakastajalle on siis tiedossa kunnollista vanhanaikaista palapaistia lauantaina raskaan kirjasto-kauppa-halpikset -rundin jälkeen. Kouluruuan, isänsä ostaman valmisruuan tai tämän tekemien outojen viritysten jälkeen Belgarionille maistuu kummasti omatekemä ruoka. Viimeksi Poika syönnin jälkeen kaatui suorastaan tajuttomana pikkusoffalle ja nukkui lähes 2 h. Kasvava nuori ,D


-----------------------------


Purrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr - mä en ala. Mä näin kaikki ne upeet lihabiitit, mitä Hörhö toi. Ja mä luulin, ett mami alkaa tekee niistä heti mulle jotai. Mutt ei, se laitto ne sinne kylmempään kaappiin. Ei oo reiluu, ois mulle voinu ottaa välistä biitin! No mä sitte kyllä tein taas mamiskalle iltajekun. Se teki sellasta tonnikalajutskaa ja anto mulle sitte lautasella mun osan siitä donarista, niinku me ollaan sovittu. Mutt sen keitokset oli hellalla ja se donaripurkki työpöydällä. Ja mamiska makkarissa konettamassa. Mä hyppäsin ihan hiljaa sinne tiskille ja käytin tassuja taidokkaasti ja sain hyvät biitit sieltä heitettyy lattialle, josta mä sain ne paremmin syötyy. Mä en halunnu kuonoo kipeeks purkin reunoista. Mutt sitte mamiska tuliki tsiigaa sitä sen keitosta ja huomas, ett mä söin donaria lattialta ja purkista oli vielä hävinny osa. Mä en tosiaan tienny, ett mammaki osaa niinki paljo rumii sanoja, mitä se sano! Ja mulle vielä, ett sill oliki kanttii. Mä sain kyllä taas kuulla lentävistä kissoista ja vaikka mistä, mutt en mä enää välittäny, kun oli masu tosi pullollaan donaria, njamm. Mitäs jätti sen purkin auki, enhän mä muuten...



Hei, kaikki kissigimmat,tässä mä nyt sitte oon parhaimmillani ;D Mamin mielestä tää oli aika hassu foto, mutt ei musta! Kun mä nyt vaan näytän tässä ihan kaikki, mitään salaamatta... Nii, ett nytte voitte ihailla. Mä meen taas goisiin, kun toi mamiskaki lähti. Jotain mä kyllä keksin taas siihen mennessä, kun se tulee takasin duunista! Purrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrinat kaikille!


------------------------------------------


Vincent on todella harvinaisen näppärätassuinen kissa! Mutta käydä nyt varkaissa MINUN donaripurkillani, oli kyllä aikamoinen saavutus. Ja taisin todellakin käyttää lievästi rumia sanoja ilmoittaessani, että sopimus oli jako puoliksi eikä suinkaan jako puoliksi ja sitten ylimääräiset salaa suihin. Kissat ovat älykkäitä, joka täten taas todistettiin.


Mutta yllättäen, kaffitus iskee päälle aina näihin aikoihin ja asialle on tehtävä jotakin, joten poistunkin tuota pikaa.


Päivän slogan: Aina kun asiat näyttävät menevän paremmin, olet unohtanut jotakin!


Päivän biisi: Go Insane


Päivän tehtävä - mitähän sitä pitäisikään opiskella, testaa ja hämmästy. Läheltä liippaa:







Your Learning Style: Competent and Cooperative

You have a great head for facts and figures. You can remember and use any fact you've read.

You Should Study:

Dentistry
Education
Environmental Science
Finance
Nursing
Nutrition Science
Medicine
Law


KOMEAA KESKIVIIKKOA LOKISTANIAAN - OPISKELKAA LISÄÄ!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti