No niin, rakkaat höpönassulukijani siellä! Polga-täti on taas nukkunut kipujen ja särkyjen kourissa vain vähän ja päättikin alkaa päivityshässäkän joutessaan (?).
Eli todellakin perjantaina selvisi, miten The Virka joutui minulle ja miksi sitä juhlittiin juuri osastolla koko porukan voimin melkoisen iloisana. Asiahan lähti siitä, että itse luulin virkamääräyksen olevan vain vahvistus oman virkani virallisestamisesta eli siitä, missä jo olen. Koska mitään kutsua haastatteluun tms. ei ollut tullut. Viattomasti siis kuittasin sen vain iloisana yllärinä. Totuus on hieman monimutkaisempi, valtion tapaan ,D
The Virka oli ollut jo jonkin aikaa täyttämättä. Kun se sitten julistettiin haettavaksi hyvin lyhyellä varoitusajalla, kaikki konkarit tietävät, että paikka täytetään silloin tavallisesti talon sisältä. Meitä sisäisiä hakijoita oli 5 – 6, en nyt nimittäin muista kaikkia. Ulkoakin tuli nivaska hakemuksia, joista kuuleman mukaan valkattiin haastatteluun ihmisiä tarkoituksena käyttää heitä hyväksi mahdollisissa muissa olevissa ja tulevissa sijaisuuksissa eikä suinkaan The Viran täyttämisessä. The Virka oli päätetty täyttää sisäisen haun kautta tulleista hakemuksista.
Ensin oli katsottu koulutuskortit ja nimikirjat, eli jokaisen eritasoinen koulutus ja CV näin suomennettuna tavalliselle rupusakille *ehheehheh*. Sen jälkeen oli arvotettu henkilön työhistoriaa Varastolla, monialaista osaamista, suhtautumista sijaistuksiin ja yleensäkin työntekoon. Siinä vaiheessa kuulema Welhotar oli rankattu välittömästi ykköseksi. Jäljellä oli vain lausuntojen pyytäminen asiasta ja tietojen mukaan kaikki muutkin tahot olivat samaa mieltä. Siksi siis minut valittiin... ei mitään paljastavaa tai kammottavaa; vain raakaa ja rujoa työntekoa, kohtuullisen huolellisesti, tietyt perusasiat hyvin tuntien eikä mitään eteen tulevaa vältellen tai peräti työstä kieltäytyen!
Ai mistäkö minä tiedän tämän kaiken? No, alkaa olla hyviä ystävätuttuja jo – siis ei ihan ystävän tasoisia, mutta parempia kuin tuttavat. Kaffepöydän tietotoimisto oli jo varma, että leidi M. valitaan. Hän on mainostanut kovasti itseään mm. koulutuksen osalta ja ollut kohtuupitkään talossa...
Valinnan teki siis henkilöstöpuoli ja se, että se osui minuun ja meidän osastollemme, tarkoitti tietysti meriittiä ja juhlimista myös osastolla. Osastolla on taas uusi vakivirka! Upokin lienee hyvin, hyvin tyytyväinen sekä itseensä että alaisiinsa. Siksi siis sellaiset pienimuotoiset juhlat! Siksi sain tosi vinkeän kukkapuketin, tarjolle kasan suklaaleivareita, keksejä ja muuta kivaa ,D Sen takia lähes kaikki kävivät jutustamassa ja kyselemässä tai kertomassa omasta vakinaistamisestaan. Vakinaistaminen kun nykyisin ei ole mikään pikku juttu, näemmä. Jotkut odottavat sitä kymmenkunta vuotta, jopa pidempäänkin! Oli siis oikein mukavaa olla suosion kohteena, juttusin monen kanssa pitkät pätkät ”vanhoista hyvistä ajoista”, jolloin minäkin aloitin valtiolla jne. Eli tällainen tarina tämä! Oletteko nyt pahoillanne, kun ei tämän suurempia paljastuksia tullutkaan *virnuaa*?
Welhotar siis teki työnsä, kiroili ja meuhkasi ääneen työhuoneessaan, kompuroi ja laahusti käytävillä myös välillä kiroillen, haisi tupakalta ja raahasi isoja viherkasveja huoneeseensa, pungersi joka päivä taksolla manaillen perille mukanaan iso kassi, jossa kummallisen hajuista kasvismuonaa, kirja sekä muuta viihdykettä vaikka puolijoukkuetarpeisiin. Sillä sen viran näköjään sitten saa =D Se, että olen näinkin ilokas, johtuu eräästä asiasta. Tässä iässä oleva naisihminen, tällä koulutuksella ja ulkonäöllä sekä sairauksilla koristeltuna ei ole taatusti työmarkkinoiden halutuinta kastia! Muutoinhan tämä osoittaa taas Varaston puolelta melkoista ennakkoluulottomuutta, mikä on vain hyväksi maineelle.
Ja sitten sänkyasiaan! Olen jo vuoden haikaillut vuodetta – ensimmäistä omaa kunnon sänkyä ja päätin jo aikanaan käyttää veronpalautusrahat siihen. Fibrolle ja selkäongelmaiselle sänky nyt vaan on aika tärkeä asia! No, en löytänyt sopivaa eikä aikaakaan tuossa aikaisemmin ollut (HUOM! EI myöskään joutilaita vapaa-ajan matkoja!!!), otin hiljallensa netin kautta selvää, mistä löytyisi se mitä haluan: runkopatja jalkoineen ja petareineen, kotiin kuljetettuna ja kasattuna sekä vanha pois vietynä roskineen (ei tarkoita kolleja!). Minulla kun ei ole ystäviä, jotka avittaisivat tällaisissa asioissa. Ja Sotkaan sitä sitten tuli päädyttyä, kuten aikaisemmin postasinkin jo eli asiakaspalvelu oli iso osa valintaprosessia.
Toveritar lupautui kaveriksi pullakaffepalkalla, laadin hienon aikataulun sille kaameimmalle lumimyräkkäpäivälle ja sitten sukelsimme reissuun. Ette muuten usko – taksojen aikataulutus piti ja oli jopa edellä aikaansa ihan kotoon asti. Eli ensin suuntasimme Lanternan Sotkaan. Katsaus patjoihin, Toveritar toimi koipina ja etsi myyjän. Kerroin haluavani joko-tai-sängyn, että katsoisin niitä. Hän esitteli ja kerroin jo katsoneeni tarkemmat tiedot netistä, että tämä ja vain tämä on nyt sitten oikea. Nopea valinta ja koeistunta vielä – jesh. Ja ei kun laatimaan papereita sekä maksamaan. Viissa vingahti, paperia kului ja sänky luvattiin tiistaiksi viimeistään klo 22.00 (heillä kuljetukset hoitaa ulkopuolinen taho klo 16.00 – 22.00, edellisenä päivänä tulee ilmo tekstarina tarkemmasta ajasta). Ja hah – olin tosi fiksu ja filmaattinen; olin laatinut pihakartan ympäröivästä alueesta eli miten tänne oikeasti saa ja pystyy ajamaan isommalla autolla eli ei pihaan vaan pysäköintialueelle jne. Tämän paperin henkilötietoineni luovutin vielä eteenpäin ;D Kaveri oli kovin tyytyväinen, olin ilmeisen aktiivisen omatoiminen asiakas, toki pohjana oli se aikaisempi tarkka soitto ja kysely. Eli nyt vain odotan toimitusta. Mies vielä mainitsi, että taatusti tiistaina ennen klo 22.00 nukun jo uudessa sängyssäni ;D Kerroin, että Sotka on nyt Blogistaniassa noteerattu ja mikäli tuote ei ole hintansa arvoinen tahi toimitus tms. kusee, minä rapotan siitä välittömästi. Enkö olekin kiva ihminen ja aasiakas?
Tähän Täydellisen Sängyn Metsästykseen kului siis noin 12 minuuttia! Loppuajaksi menimme pullakaffelle ja kälättelemään joutavia, jos myös asiaakin.
Vielä jatkoimme Toverittaren kanssa Itikseen ja Yrjölle. Minulla oli vakaa aikomus hakea vain kosteusvoidetta sekä samalla antaa vähän negapalautetta toiminnasta. Mutta sitten kävi niinkuin kävi. Sain kaksi jömma(taas!)shampoota, kaksi isoa ja kaksi pientä kosteusvoidetta, huulirasvaa, ripsaria sekä kaffemukiparin – ja maksoin koko hoidosta noin 10 monikansallista. Lisäksi minua palveli itämaisperäinen leidi, joka todella palveli ja oli erinomaisen osaava. En minä voinut olla hänelle vihainen, hänhän ei ole minulle mitään tehnyt. Edellinen visiitti vain oli katastrofi kehnon palvelun osalta... Joten jouduin poistumaan tyytyväisenä sieltäkin, hmph. Tässä vaiheessa Toveritarta taisi jo naurattaa – arvelen!
Vielä käväisin vihannestsioskilla noutamassa vähän apetta ja ei kun odottamaan taksoa, aikaa oli runsaasti. Menimme ulos, sytytin tupakan ja kas, taksohärra vähän kauempaa tulee kysymään, olenko mahdollisesti Welhotar menossa kotoon=O Äimän käki siinä sitten hilautui taksoon ja pääsi sen hirveän keliahijonomonionnettomuuksien ohitse nopeasti ja varmasti.
Eli kaikki sujui paremmin kuin hyvin! Uskon tämän johtuneen siitä, että mukana oli tuo onnea tuova Toveritar. Yksin olisin luultavasti ollut hyvinkin kuusessa pikaisesti – ettekö tekin usko? Eli ziitosta vaan, lisäpalkkiota joskus toiste ;D
Ainoa ongelma onkin se, että tuli käveltyä sen verran, että koivet olivat jo lauvantai-aamuna äärikipeät ja vähän turvokkeessa. Ja sitten piti vielä Belgarionin kanssa roudausreissulle. Asiasta seurasi se, että nyt olen taas kävelykelvoton, kohta heitän särkylääkkeet kitusiini – odottelen vielä jonkin aikaa!
Koska tästä postauksesta tuli nyt näinkin runsas, normipostaus palaa kehiin joko tänään myöhemmin (aika epätodennäköistä), mutta viimeistään huomisaamuna Vincent-kuvineen kaikkineen!
POLKA LOMAILEE JA LEPUUTTAA, MAIHARIT MYÖS!
PS: Lumimyräkkä näyttää alkaneen! Onneksi minulla on nyt hyvä varmuusvarasto muonaa ja jokunen seinällinen kirjoja. Hamsteri viihtyy.... =D
