SAIRAS ON LOMALLA =E

Welhotar haki sairaslomaa, jep! En ole rasisti, mutta... omisarvikselle ei ollut aikoja (no ei tietenkään, tällä tuurilla), joten lekuri oli Abdullah (nimi muutettu!). Ihan kiva, mutta kun sanoin sanan ”fibromyalgia”, alkoi kysely tarvitsenko lisää lääkkeitä, onko mielipidelääkkeitä kokeiltu, kaipaanko aurinkoon (???) ja hirmuinen luento vesijumpasta. Kun yritin selittää tilannetta, no reaction! Kun kyllästyneenä totesin, että hän ei joko jaksa tai halua kuunnella, pyysin tämän viikon sairaslomaa. Ei, ei käy. Hän voi määrätä vain 3 päivää. No voihan prle, minä olisin tämän kolme päivää voinut olla poissa ilman sitäkin. Mutta otin sen kuitenkin, että P-P näkee, etten ole missään joron jäljillä jne. Mutta enää en tälle lääkärille mene, en saanut siis suunvuoroa. Argh ja pthyh! Kävin sitten saman tien omisarviksen nettiplarilla varaamassa soittoajan tälle päivälle. Yritän selittää asiaa ja saada myös loppuviikon samaan syssyyn vapaaksi. Nyt nimittäin iski myös vanha tuttu varpusparvi-efekti, ei minusta ole edes taksomatkailuun pariin päivään.

Josta mieletön aasinsilta siihen taksoiluun. Häiriköin eilen Iisalamea sitten oikein työkseni. He kieltäytyivät antamasta mitään selvitystä ja äkkiä tilanne olikin niin, että sosiaalitoimisto kaipaa selvitystä? =O Mitä ja häh, olin jo eilen soittamassa sinne, mutta se lyhyt soittoaika oli jo loppunut. Arvatkaas ketä lievästi vedhutti. Yhden matkan takia siis minusta tehdään joku prleen matkojen väärinkäyttäjä tms. No, nyt jää ainakin työmatkoja vapaaksi *sarkastista hekotusta*! Arvatkaas, tekikö mieli kietaista kunnon kännit. No, puoleen päivään asti täytyy tänäänkin sinnitellä. Silloin soittaa omalekuri ja sitä ennen yritän saada fattapuolen käsiini, tämä asia ei tule jäämään tähän. Lisärapoa seuraa.

Jos jotakin hyvääkin sitten kuuluu, ei minulle varsinaisesti. Muistattehan, kun kerroin tehneeni Kummisedän puolesta valituksen KELAan. Jesh, se oli mennyt läpi lähes sellaisenaan. Eli Kummisetä saa sairauspäivärahaa kuten kuuluukin. Hän soitti eilen ja kiitteli, no en minä muuta kun tein hakemuksen ja laadin vain asianmukaiset vaatimukset ja perustelut. Tästä taas näkee, että epäoikeudenmukaisiin päätöksiin pitää aina puuttua ja niistä voi ja täytyy valittaa. Ajatelkaa, hän ei olisi saanut sentin senttiä ilman valituksia. Nyt hän saa kuukauden ajalta sairauspäivärahan laskennallisista ansiosidonnaisista päivärahoista, joka ei ole ollenkaan kehnosti. Olimme siis tyytyväisiä molemmat.

Niin juu, lukijoille kiitos vinksuista ja tsempeistä – niitä tarvitaan varmaan heti tänään. On tämä ihmeellistä, tämä kaikki... Mutta asia selvitetään asiaankuuluvalla tavalla ja palataan sitten uudestaan framille. Perin kummallista tämä kuitenkin on. Silloin kun minut on muutaman kerran jätetty tunniksi heitteille, ei kukaan ole ottanut asiasta vastuuta (muistattehan, että kerran yöaikaan odotin taksoa lähes tunnin... ja muutaman kerran muutoinkin).

No, eilen nukuin ainakin kolmet päikkärit ja siihen päälle yöunet eli nousin vasta tuossa klo 4 kieppeillä. Ainakin siis olen saanut unta, vaikka varpuset vähän häiriköivätkin. Tiedättehän: Uuni paras lääke on, häntää helli käärme! Välillä taas kirjat ovat saaneet kyytiä, Vincent rapsutuksia ja kone töitä. Vaikka nakkisormilla on hankala kirjoittaa töissä, kotiläppärillä se sujuu oikein hyvin ,D 

Minä en tänään poistu residenssistä, joten varokaa te – siellä on edelleen liukasta ja vaarallista. Taas eräs työkaveri oli venäyttänyt nivelsiteet kädestään kaatuessaan ja ottaessaan kädellä vastaan. Eli kaatukaa rennosti *tsihih, anteeksi*, ohje on, joo, käsittämättömän yksinkertainen, mutta samalla myös toteuttamiskelvoton. Rennosti voi kaatua nimittäin vain umpikännissä.

---------------------------------------

Purrrrrrmenta, kaiffat! Jesh, mami onkii mun kaa pari ylimääräst päivää. Arvatkaas, onks mun miälest kivaa. Eileskii mä koko ajan pönkin sen nassun viäree pussaa ja halittaa >o< No ku must oli niiiiiii kiva, ku se olikii jo päiväll himass. Nii ni mä sitt olin siin aina ku se vähänkää nous ja tuli taas takasi. Se sano kyll mua jo vähä häiriköks. Enkä ollu, tartti vaa olla viakus ku se on nii kivaa. Tänää se lupas avata jossai väliss donaripuukinkii, mua varte iha. Se puhu jotai varpusist, mutt ei meill oo semmosii lintui näkyny. Ei kai ne syä donarii, eihä? Ku se sano, ett se ei itte sitt vissii syä. Hei koko puukki, mulle vaa. Ei se sitä kyll kokonaa anna, mä tiän. Liika sualast, se sanoo ja mä saan vaa osan. Mutt jos vais huamenn sitt lisää. On se kliffaa ku se on toss nyt vähä ylimääräst, niinku. Mä voin näyttää mun arkipäivien temputkii sille! Ei se kaikkii varmaa oo ees hokannu... Nyt mä meen ottaa vähä relaa, toi saa ettii jonku sopiva foto tähä.

 

Mukavei päivei teilkii!

------------------------------------

Vincent, leikkii kivaa kissaa *pus*.

Päivän slogan: Minua ei kannattaisi suututtaa, koska vihaisena olen vihaisempi kuin moni muu!

Päivän biisi: Espooseen

Luettua: Åsa Larsson – Kunnes vihasi asettuu, jälleen tarinaa Tornionjokilaaksosta, kuten ennenkin. Nyt nuoripari on lähtenyt sukeltelemaan jään alle, joku laittaa oven avannon päälle ja molemmat hukkuvat. Eräs tarinan kertojista onkin tytön haamu. Paikkakunnan koviskaverit yrittävät estää poliiistutkinnan parhaiden ikävien kykyjensä mukaan, mutta eräs on lopulta halukas puhumaan. Martinson ja Mellan saavatkin kuulla oudon tarinan, jonka alku on saksalaisten sotilaiden toimet Suomen Lapissa ja eräiden paikkakuntalaisten omat puuhat heitä auttaakseen tai olemalla mukana vastarintaliikkeessä. Tarina purkautuu oudolla tavalla ja syyllinen tunnustaa, tavallaan. Tyypillinen Larssonin opus, suosittelen oikeastaan vain Larssonista pitäville, muut eivät ehkä jaksa. Tässäkin viitataan useampaan kertaan aikaisempien kirjojen tapahtumiin jne. Mutta, Larsson on taitaja lajissaan. Suzanne Collins – Nälkäpeli, trilogian aloitusjakso. Jusalaa ei sellaisenaan enää ole, luonnonkatastrofit, kuivuus, tulipalot ja lopulta käyty sota ovat nielleet suuren osan mantereesta ja lopusta on muodostunut 13. sektoriin jaettu Panem. Sen kansalaiset kapinoivat ja hallisijat rankaisivat jäljelle jääneitä – syntyi peli, Nälkäpeli. Peli on vuotuinen suuri tapahtuma ja Tosi-TV toki jatkuu ja elää omaa elämäänsä kansanjoukkojen suurena viihteenä. Sektoreilta arvotaan pelin osanottajat ja heitä pidetään kuin kukkaa kämmenellä. On vain yksi pikku juttu, pelin voittaa vain yksi henkilö – se, joka pystyy tappamaan muut. Tässä 1. osassa trilogiaa 16-v. Katniss 12. sektorilta pääsee peliin mukaan, koska heittäytyy arvalla valitun pikkusiskonsa puolesta kestämään tilanteen. Seikkailu alkaa... Viihdyttävä nuorisokirja, ei kovin nuorille tarkoitettu, tätä voisi ehkä tarkastella lähemmin muualla. Kiinnostavalta vaikuttava opus sinänsä. Lähinnä tuo kansanjoukkojen viihdyttäminen suorana lähetyksenä tappopaikoilta ja muu mukava tuo mieleen jotakin... Myös Tosi-TV:n suosio ja jaettavat palkinnon ovat vähintään arveluttavia. Suosittelen oudosta fantasiasta pitäville, väkivaltaa välttäville en tätä suosittelisi. Patricia McCormick – Viilto, Kun ahdistus piirtyy ihoon . Callie ei puhu kenellekään hoitopaikassaan, ei pitkään aikaan. Mutta hän on viillellyt itseään, syystä, ehkä. Psykologi yrittää saada kontaktia ja onnistuukin. Perimmäinen syykin löytyy, perhe ja veljen sairaus, niiden aiheuttama ahdistus. Tämä ilmeisestikin on tarkoitettu ihan vakavasti otettavaksi nuorisokirjaksi niille, joilla on tapana viillellä itseään. Kirja on kuitenkin ohut, floppi, ei paha, mutta floppi. Sellainen hieman sokerikuorrutettu hoitojakso erään nuoren elämässä. Ei se tällaista oikeasti ole. Ehkä voisi suositella jollekin, joka on utelias eikä tiedä viiltelystä (tai anoreksiasta, päihteistä jne.) mitään. Muuten tämän voi jättää omaan rauhaansa. Odotin enemmänkin ja järkevämpää opusta, paha moka taas itseltä.

 

 

SELVÄ JA VIHAINEN (toistaiseksi...)! 

MAANANTAIN HAJATELMIA JA MINIRAIVOA

En tiedä mitä tekisi – kai se olisi lekurille pungerrettava itsensä. Nyt on menneet hermot, särkyjen lisäksi. Minä en enää jaksaisi tätä showta, jota jotkut elämäksi kutsuvat. Surkuhupaisaa, josta hupaisa puoli minulta puuttuu kokonaan. Ainaista odottelua, särkyä ja juilimista, taksojen vidhuilua ja HMPK:n välinpitämättömyyttä, työntekoa ulkonaisesti iloisena. Sunnuntai on ainoa päivä, jolloin saan kunnolla levättyä. Nyt se alkaa taas, jo keskiviikkona tiedän kaatuvani sänkyyn ja jollottavani siinä – tosin hiljaa, ettei kukaan vaan kuule eikä kissa saa traumoja. Niin huolehtiva minä olen.

Lopullinen niitti oli tuo eilinen HMPK:n tempaus, että olen käyttänyt työmatkoja liikaa – että en pääsisi kotiin enää perjantaina. He armollisesti siirtävät yhden käyttämättömistä vapaa-ajan matkoistani sille iltapäivälle. Eikö vain ole jaloa? Mikä prlettä? Joku vetää välistä, mutta kuka? Minä haluan selvityksen asiasta, välittömästi. Jätin jo kaksi vaatimusta eri tahoille. Mikäli tänään asiasta ei kuulu mitään, pyydän oikeudellista apua työkavereilta. Minulle riitti! En minä ole idiootti, en koira. Ja kiitos tarjouksesta, eläinsuojeluapukin voisi olla tarpeen – jos muualta apua ei kerran saa. Sorry, ei naurata!

Eilinen menikin siinä raivotessa ja ajatellessa. Miksi minä olen yleensä työssä? Käyn tänään kysymässä sitä omisarvikselta. Onko pakko, jos minua ei kerran HMPK halua työhön edes kuskata? Arvatkaa huviksenne, mättääkö vieläkin. Käyn näyttämässä koipia ja sormia, olkapäitä... josko irtoaisi sen verran sairista, että uskaltaisi rauhassa raivota kotona eikä torilla ja kylillä. Jos joku keksii, mitä tehdä, vinkit otetaan vastaan. Minä en nimittäin enää jaksa tuota touhua. Valittaisinko sos.toimistoon? Mutta eipä sekään taida auttaa. Soitan sinne kuitenkin tänään. Ties kuinka monta kusetuslaskua hekin maksavat, joissa laskutetaan olemattomista matkoista ”vahingossa”. Eikö siis olisi asianmukaista infota myös heitä?

Ei, minä en näköjään pääse tästä yli. Minä kun en hyväksy aiheettomia syytöksiä. En.

Ehkä jotakin rauhoittavampaa. Eilen käytin osan vihanneksista tekemällä ison kattilallisen sosekeittoa porganoista, kasvisliemikuutioista, jättisipulista sekä kolmesta kesäkurmitsasta ja tomaattimurskasta. Valkosipulia ja mausteita mukaan, jo vot, herkullista soppaahan siitä tuli. Keittelin hiljallensa emmeet muhjuksi ja sössäsin sauvasekoittimella melko karkeaksi, ei siposileäksi. Parin päivän ruoka siinä ainakin on. On se kyllä vähän epämääräisen näköistä ,D No, on työkavereilla taas udeltavaa, mitä ihmettä minä syön. Se on jo tullut tavaksi, he ovat tutustuneet moniin ruokiin vuoden aikana. Sellaisiin, joita eivät itse ole maistaneet eivätkä edes halua maistaa. No jaa, ihmettelen. Minä laitan kuitenkin aika hyvää muonaa.

Koska tuoretta kalaa ei lähikaupassa ollut, siis niin tuoretta, että minä siitä olisin maltaita maksanut, ostin pakastekalaa ja pinattia. Jonakin päivänä teen kala-pinaattivuokaa, se on muuten hyvää... Ja sitten jää vielä pari päivää tonnikalalle ja feikki-krekusaladolle. Viikon ruokalista on siis valmis. Kun vaan jaksaisi edes pilppoa ja pieniä. Sormia särkee taas, haittaa jo ruuanlaittoakin.

Ei, minä en nyt jaksa ajatella mitään järkevää. Ajatukset pyörivät vain omiaan. Käväistään ulkona tuossa kissin kanssa... hetki vaan! Leutoa, raa’an vilpoista ja pluikasta, varo-varovaista matkaa kaikille!

---------------------------------

 

Purrrrrrrrmenta, kissikavrut! Höh, mitä toi rapoo kaikist sen jutuist. Pysyis himass, mull ois seuraa kerta. Ai nii, mutt kun sen pitäis saada sitä raksurahaa, just. No, mä sain just kaikkii aamuheekkui ja uutta muanaa. Ei vaa oikee nälätä just nyt. Toi pönki taas koko yän, ei se nukkunu. Tsiigaili vaa klokuu ja manaili. Hei, onks kaikki tein ihmiset tommosii? Toll aina välill on tommosii justkei, ettei kunnon kissitkää saa sitt goisii rauhass. Eile oli taas iha kliffaa, me lojuttii ja höpötettii kaikkee. Mä sain hirveest paijatust ja sitä höpinää *punastelee*. Mä tiän, ett mä oon hiano kissi, hjuuuh. Mutt ku mami höpisee sitä mun koovii, se kuulostaa vähä epäkollimaiselt, niinku. Varsinki ku must tuntuu, ett mä näytän vähä lattiarätilt jo. Vaiks kaavalähtö ei oo kunnoll ees alkanu viälä. On vaa semmone olo. Tarttuukoha se tost orjast, hei? Mä nyt kummiski heitin lotkottaa tähä sänkyy siks aikaa, ku se skrivailee. Ei se oo ottanu must nyt fotoikaa, saa ettii jotai tähä. 

 

Oikee rauhakast viiko alkuu jokasell!

----------------------------------

Vincent, juu otetaan kaikki ihan rauhallisesti vaan... jos voidaan.

Päivän slogan: Me olemme itseemme ja itse olemme meihin sangen kyllästyneitä!

Päivän biisi: N.S.U.

Luettua: Nicolas d’Estienne d’Orves – Pahan orvot. Vuonna 1995 löydetään Saksasta eri puolilta maata neljän samanaikaisesti itsemurhan tehneen miehen ruumiit. V. 2005 toimittaja palkataan kirjoittamaan kirjaa, joka liittyy löyhästi natsien Lebensborn-ohjelmaan. Äkkiä toimittaja avustajineen joutuukin tutustumaan lähemmin vielä voimissaan oleviin salaperäisiin tahoihin kovimman kautta. Tätä opusta on mainostettu trillerinä ja ties minä. Minusta tämä on melkoisen sekava, kohtalaisen epäuskottava, mutta sen verran lukukelpoinen, että ei nyt aivan metsään mene kuitenkaan. Eli kyllä tämän lukee, mutta ei tämä nyt mikään ihmeellinen saavutus ole. Natsien kammottavuuksia nykypäivänä, se lienee sen kantavuusarvo. Eli jos kiinnostaa, lukekaa pois. Ei jää meille vetelehtimään pidemmäksi aikaa. Aino Kontula – Herra rehtori. Kontula poikkeaa vähän aikaisemmista aiheistaan eli oppilaiden sijasta nyt ovat kohteena rehtori ja opettajat. Tämä on erään rehtorin tarina peruskoulun syntyajoista lähtien, samassa koulussa eli Vaisaaressa, josta Kontula on aikaisemminkin kirjoittanut. Kirja alkaa miehen opiskeluajoilta, jolloin kaikki on erilaista ja hän jättääkin opettajaseminaarin kesken. Valmistuttuaan myöhemmin hänestä tulee oikea opettaja ja myöhemmin sitten Herra Rehtori. Mitä kaikkea rehtorin on siedettävä, järjestettävä ja hoidettava sekä mitä siitä seuraa. Ei välttämättä aina niin hauskaa tarinaa, mutta kertoo aika mielenkiintoisesti peruskoulun tulosta Suomeen ja sen jälkeisestä ajasta. Suosittelen niille, joita asia liippaa läheltä tai ovat aikaisemmat kirjat lukeneet. Ei niin paha...

 

 

KOHTALAISEN RAIVOKAS! 

 

WELHOTTARELLA ON AIHETTA RAIVOON!!!!!!!!!!!!!

EI HELVETISSÄ! Tilasin äsken netin kautta työmatkat itselleni ensi viikoksi. Yllättäen vastaus kesti taas tunnin pari. Vastauksessa minulle kerrottiin, että jäljellä ei ole tarpeeksi työmatkoja. Siis heidän mukaansa olen käyttänyt työmatkoja liikaa. Liikaa, siis minä olen aamulla mennyt töihin ja illalla palannut sieltä – en mitään muuta. Ai että nyt riipii, perkele!

Minä käyn töissä, pakosti. Helmikuu on ollu saatanallisen raskasta fyysisesti, täynnä kipua ja särkyjä. Odottelua viimassa ja pakkasessa. Ja ilmeisesti nyt joku typerä kuski on käyttänyt väärin joko uusia laitteita tai ei ole osannut koodia oikein. Itse tiedän ilmoittaneeni aina oikean koodin, siis hei, minä olen raivona!

Otin äsken yhteyttä Iisalameen ja pyysin välitöntä selvitystä asiasta. Jos joku kuvittelee, että minä raatona kotiin tultuani vielä pystyisin yleensäkään käyttämään korttia johonkin... ziiiiiiis. Minä kaadun sänkyyn itkien kipuja ja turhautuneena elämääni!

Oli pakko postata tästä – olen niin raivona, että en tiedä mitä muuta tekisin! ARGGGGGGGGGGGGGH!

 

 

ITKUPOTKURAIVOHUUTOA! 

HAJAVAISTA SUNNUNTAISEPUSTELUA

On tämä kummaa, en ole nukkunut kuin ehkä tunnin. Väsyttää, ei nukuta. Mömelöannostelu taisi mennä vähän hänekseen. Olin pirkeä ja innokas illalla, tein ns. töitä tässä koneella ja sitten alkoi vähäinen väsy. Oli pakko lopettaa ja riipiä unimömelöt, mutta kas, ei unta. Ajatukset vain alkoivat jauhaa omiaan, lisäksi parikin naapuria piti jonkinmoisia laskiaispippaloita, ehhh. *Tapahtuu tässä välissä jossain päin Malmia* Ohoh, keitin kaffet, otin kipumömelön ja painuin petiin – tunti unta, jeee!

Tulipa eilen vähän vuodatettua. Oikein paatoksella, se on joskus hyväksi – ainakin omalle itselle, toivottavasti joku asia saa muutkin ajattelemaan. Ei siis millään pahalla, minähän yleensä vain vali-vali-valitan omista asioistani. Mutta saa kai sitä kaavoistaan poiketa. Nimittäin nyt on vähän leudompaa ja pikkunivelet särkevät enää vain vähän. Kirjoittaminen siis sujuu huomattavasti sutjakammin. Muita kolotuksia en enää viitsi edes mainita, valitkaa muilta päiviltä tilanne, mikään ei ole muuttunut!

Puhuimme eilen Belgarionin kanssa rahankäytöstä, lamasta, opiskeluista yms. Siinä huomautin vain, että taidamme molemmat olla aika pihejä, tai ei oikeastaan pihejä, sanotaan mieluummin tarkkoja siitä, mistä maksaa ja paljonko. Eilenkin viikon vihannekset pelasti putken vihanneskioski, josta ammensin kolme isoa kesäkurmitsaa, ison pussin ruusukaaleja sekä sutjakan purjon – 2.15 oli käypä hinta koko satsista. Tosin näistä on tehtävä ruokaa heti tänään ja laitettava pakkaseen, säilytystä ne eivät kestä. Tuolla hinnalla näytti saavan pienen pussukan jotakin pakastewokkia kaupasta – noin vertailun vuoksi. Belgarion on myös tarkka rahoistaan. Hän oli pärjännyt itselleen uudet talvikengät ale-alen-alesta vain 15 juurolla, hyvän näköiset, tukevat talvikengät. Ei paha ollenkaan. Lisäksi molemmat satsaamme aina silloin tällöin jömmavarastoon tummaa soijarouhetta ja kuiva-aineita, ettei puute ja nälkä yllätä *virn*. Eli edelleen pyrimme siihen, että Belgarionin ei tarvitse ainakaan nyt ottaa lainaa ja pärjäilemme hyvin pääosin kasvisruualla. Välillä menee tipua, tod. harvoin. Kala on donaria tai pakasteseitä pari kertaa viikossa nyt ainakin, joko ruokana tai leivän päällä. Siinä pysyy kurissa sekä vatsa että kukkaro melkoisen hyvin. Tosin tämä on kasvissyöjälle ankeahkoa aikaa, ainakin minulle. Läheskään kaikki ei käy, on allegriaa, ei käy vatsalle muutoin jne. Mutta kyllä sitä on jotakin apetta aina eväänä ollut. 

Täytyy myöntää, että jos jostakin olen ylpeä, Belgarionista. Saanhan olla... Että hän jakselee avittaa minua kaikissa hommissa eikä tee siitä numeroa. Toisaalta minä hankin aina jotakin muonaa hänelle täydennykseksi, joten ehkä se menee tasoihin. Mitä kummallisempaa, meillä on helkkarin hauskaa keskenämme. Ihan oikeasti! Luemme osittain samoja kirjoja, puhumme niistä, heitämme aika rankkaakin herjaa. Siis, minä minun lapseni kanssa =O Myönnetään, olemme molemmat vähän outoja ja oman tien kulkijoita tavallamme. 

Nyt on sitten kevätkylvöt tehty. Ruokapöydän ikkunasivu on lastattu kasvatusalustoilla ja odotamme muovien alta pilkistelevän jotakin viimeistään parin viikon sisällä. Merkinnät tehtiin muka huolekkaasti, mutta vähän epäilen, että joudumme arvailemaan mitä on tulossa. Kylvimme siis erilaisia chilejä, kudzua, pergamottia ja teepuuta... mielenkiintoista! Sovimme vielä, että jos chilit itävät hyvin, Belgarion ottaa osan kasvatettavakseen. Hänellä olisi kyllä optimaaliset olosuhteet – paljon aurinkoa koko päivän ,D Mutta kuten lupasin, rapoa seuraa!

Outoa mutta kummallista, kun poistin tuon blogilinkkiosion tuosta sivusta, kävijämäärä on laskenut. Ei haittaa. Ne jotka haluavat, löytävät tänne kyllä. Mietin tässä vain, alkaisinko kyhätä omaa sivua seuraamilleni monille blogeille. No joo, olisihan se ehkä näppärää. Mutta olisiko siitä nyt kenellekään ihan iloa? En usko. Pikemminkin sinne olisi hankalaa klikata klikkaamisen jälkeenkin ja vielä etsiä Juuri Se Blogi. Muutakin tekemistä nimittäin olisi, ihan oikeasti. Kirjalaarikin on päivittämättä ja paljon muutakin blogimistoon liittyvää pitäisi tehdä. Antaas nyt olla vaan näin, jooko?

-------------------------------------

Purrrrrrviska, kissinkat! Mähä sanoin, ett mä saan jotai ku noi menee kaupoill. Uus pussi purui, ihan pääasia. Sitt mä sain uutta muanaa, semmost epook... ei ku ekologisempaa =O Ei siin muut ekolookist oo, ku paketti. Se o paffipaketis se muana, semmosess nelikulmasess. On helpompi kantaa ja viädä oikeesee roskii, sano mami. Ett noi puukit on ain hankalampii. No, maistu se iha hyvält, mutt ku ei oo oikee mikää nyt maullaa. Nii se käy ain sillo, ku toi tuukki alkaa lähtee.... mami sanoo, ett mä masennun. Mä mitää masennu, jos ei tee miäli jotai, nii sitt syädää jotai muut. Sitt ku tulee nälkä, ja aina se on tullu. Turhaa hualii, mami. Ai ett, eile oliki kliffaa. Ensi mä luulin, ett noi söi lihapullei, öö, ne olisi soijalipullei. Ei lihaa, vaa kasviksii taas. Sain mä maistaa, jäks, en syäny. Vaiks haisut oli kohallaa, ni maku ei. Ja sitt poika leipo ja tarjos mulle, ei käyny muffaritkaa. Mutt mä pyärin kuiteski niitte kans tsögess ku siin oli semmost puuhaa ja kaikkee. Ja sitt mami innostu skrivaa iha hirveest, se oikee puhku korviinki kautta intoo. Mä pistin lojumaa. No sitt se tuli viakkuu ja me juteltii kaikkee, se sillee, no okei, leperteli kaikkee nättii *punastuu*. Juu, tämmösell kollipojall, mutt kyll se veti vähä heekäks, kais tiijätte. Kyll se must tykkää, paijatusrapsutust tuli iha täpöll ja mä hurisin iha hulluna. Tämmöne on parast niinku vapaapäivin, ku mami on koton ja Poika käymäss. Toi otti must fotonkii iha myähää illall, mä just ootan, ett se tulis mun viakkuu. Mä oon jo valmiin sen paikall...

 

 

Kliffaa söndaagii porukoill ympäriinsä!

---------------------------------

Vincent, karvatakamusmöllikkä *pus-pus*.

Päivän slogan: Sitä voi suunnitella alkavansa elää ja juuri kun on päättänyt alkaa, ei enää olekaan elämää.

Päivän biisi: Työmiehen haudalla

Luettua: Rapoa tästä kirjasta huomenna, tiiliskivi ja pahasti kesken. Eilinen meni kirjoitellessa ja muissa puuhissa eli kirjan pääsin aloittamaan vasta myöhään...

Sorry, päivitykseni vaikuttaa jotenkin hajanaiselta. Tämä johtunee siitä, että ajatuksenikin ovat vähän hajallaan ja olen edelleen hirmuisen väsynyt.

 

 

VÄSYNYT, MUTTA TIUKKIS! 

 

POLGARA PAASAA - PITKÄN POSTAUKSEN VAROITUS!

No niin, aamuhuomenta kaikille, kerrankin. Ihan totta, minä heräsin vasta äsken eli tuossa klo 5 jälkeen. Täh? Kuulenko edes klapatusta ja hurraa-huutoja? Siis minä nukuin – ihan oikeasti nukuin ,D Tilanne vaatinee sen verran selvitystä, että tuli puhuttua puhelimessa erinäisiä asioita, ihan asia-asioitakin huomaamattani harvinaisen pitkään ja sen jälkeen jäin vielä miettimään itsekseni... kunnes tipahdin sinne unikaivoon. Näin kyllä vielä yhden painijaisen, se ei ollut mukavaa. Mutta muuten tänks vaan, kunnon yöunet ovat tarpeen välillä!

Selvityksenä eiliseen ihmettelyyni samanlaisista sisällöistä eri nimillä... Polgara The Nuuskija sai omasta mielestään asiasta sellaisen käsityksen, että kaikki suomi.fi polkkaajien päivitykset päivittyvät ikäänkuin jokainen heistä olisi polkannut samasta asiasta. Öh, olenko epäselvä. Siis eri nickien päivitykset näkyvät kaikkien omina päivityksinä Blogilistalla, hah. Kun menee tutkimaan asiaa, joutuu tuon toimijan etusivuille ja sitä kautta sitten voi vasta mennä näemmä blogiin. Minuakin tuo virma kosiskeli polkkaamaan allansa, en halunnut. Näköjään moni muu haluaa. Minä en halua, että Welhotar-blogi päivittyy esim. erilaisilla kädentaidoilla, askartelu-paskartelulla, urheilujudekoilla, patamustien porvareiden paasauksella, tsori jo etukäteen. Tästä nyt joku taatusti jo hermostuu... Mutta ymmärrätte varmaan mitä minä tarkoitan? Paremmin en osaa asiaa selittää!

Kun nyt pääsin nuuskimaan Blogistanian syövereitä ja vähän puheluunkin liittyen, Welhottarella on asiaa – painavaa asiaa. Vaikka Suomella yleisesti ottaen menee huonosti, harva siitä julkisesti kehtaa kertoa, omin sanoin, mitä kuuluu tavallisen Vilperin tai Vilpertiinan elämään. Miten toimitaan, kun toimeentulo menee jo reippaasti alle minimin. Lukekaa ihmeessä ja merkatkaa vaikka suosikiksenne, minä tein sen nimittäin heti. Erinomainen, vasta aloittanut solidaarinen bloggaaja Lenkkiä leipäjonosta kertoo, mitä kuuluu. Suosittelen lämpimästi! Minusta ainakin alku on, no ainakin itselle tuttua asiaa, mutta toivoisin muidenkin lukevan. Itse jouduin käymään leipäjonossa, kun olin aikanaan tosi pitkään sairiksella. Rahaa ei siis faktisesti ollut, sitä oli kyllä tulossa... Tiedän, olisin varmasti voinut lainata joltakulta, mutta ajattelin katsoa elämän tämänkin puolen. Ainakin Malmilla ei yhtään hävettänyt seistä jonossa, seura oli hyvää ja tapasin erittäin mielenkiintoisia ihmisiä. Kuulin myös kertomuksia siitä, miksi kukin on jonossa. Eli kyse ei todellakaan ole mistään alkon kanssa lätränneistä ja toivonsa menettäneistä. Suurin osa jonottajia oli vanhuksia, joilla oli todella pieni eläke. Seuraavaksi erottuivat perheiden äidit, jotka hakivat lapsilleen leipää. Tehän tiedätte, kasvava poika vetelee välipalakseen jo yhden leivän ja litran maitoa päälle. Jos tienestit ovat vähissä eli äiti on esim. työtön yksinhuoltaja, on tukien jälkeenkin vaikea tulla toimeen. No, mitä minä tässä, käykää siis blogissa ja lukekaa päivitettyä tilannetta!

Vielä lisää sen verran – olen näköjään vakavikko, kun olen nukkunut hyvin – muistakaa myös kaveria, jolla menee huonosti! Ottakaa yhteyttä, pitäkää huolta. Kaveria EI jätetä, eihän? Toivottavasti tämä ei kuulosta nyt oudolta, tarkoitus ei ainakaan ole. Joskus vaan on asioita, jotka ajavat oman edun ja omien valitusten edelle - jopa minulla.

Jahas, lauvantaki-aamu. Oikein mukavaa, soitin Belgarionillekin eilen ja meillä on perinteiset rehvit kirjaston aulassa. Varauksia on pilvin pimein ja hyvääkin kirjallisuutta joukossa, mmmm. Olenkin jo lukenut lähes kaikki kustantajilta tulleet opukset, niistä siellä muualla lisää, juu nou. Menossa on viimeinen kirjaston kirja. Kivaa mutta mukavaa! Minulta voi viedä melkein kaiken, viekää vaan. Kirjoja älkää viekö, silloin minä saatan suuttua ,D Kirjaston jälkeen haemme täydennystä ruokakaappiin ja jääkkäriin. Olen luvannut taas Pojalle kunnon lounaan. Hänellä on tenttiviikko alkamassa, ensimmäinen tentti maanantaina... aihe oli eriskummallinen, minä ymmärsin vain sen, että tietojärjestelmistä puhutaan. Eli hän lienee ansainnut pohjiksi edes sen lounaan ja jotakin herkkuva. 

Kävin eilen Serkuissa ja hain vähän Ukrainan salaattia (tämä on siis se nimi purkin kyljestä), joka sisältää vihreitä pikkutomaatteja viipaleina, porkkanaa, paaaljon sipulia ja valkosipulia sekä tujua paprikaa, kaikki vaffassa etikkaliemessä. On muuten hyvää sotkettuna jäävuorisalaattiin tms. Lisäksi kassiin sujahti vähän jugurttia, pari rahkaherkkua, seesamin siemeniä, valkosipulisavujuustoa ja täysjyväleipää. Olivatpa muuten sielläkin jo nostaneet hintojaan, muutaman tuotteen kohdalla 40 – 50 senttiä, jopa. Eli tauti on tarttunut sinnekin, hintoja nostellaan tuote kerrallansa hiljaa hivuttaen. Olin vähän ikävä ihminen, vaihdoin tiskillä salaatin tuohon mistä puhuin. Nimittäin juuri oman suosikkiperussalaattini hinta oli pompannut tuon 50 senttiä, samoin pieni purkki tyrnihilloa, jonka joskus ostan näkkärini päälle, oli pompsahtanut tuollaiset 15 senttiä. En tykännyt yhtään, en suostu siihen, että kauppiaat luulevat ihmisiä tyhmäksi! Ettekö minä huomaisi hintojen nousua, kas, valtionapu eli palkka ei kuitenkaan ole noussut sentin senttiä. Tästä seuraa siis se, että ostan vähemmän ja halvempaa. Onko se sitten kivaa, mitä? (Äh, taas minä paasaan, sanokaa jo, että olisin hiljaa!)

Lisäksi tänään pitäisi keskittyä kylvöhommiin, lopultakin. Kaikki on valmiina odottamassa, kunhan vain Poika tulee vähän avittamaan. Tuloksista sitten rapoa myöhemmin, kun alkaa tapahtua. Tämä on uhkaus, ei lupaus =D

Ja ei – me emme tiedä mitään mistään kilapililuista missään päin! Älkää edes kertoko, jooko.

-------------------------------

Purrrrrrrrve, kavrut! Vähäks toi mami on omituine taas. Hehkuttelee jotai asioi tollee, taas innostunu jostai. Mä nään sen, se on välill tommone. Ei sitt unohda mun muanii, juu ei, se sano, ett mä oon Tärkee! Niin oonki. Mä oon sille ainut kissi, tärkein ihmine Pojan jälkee... ei ku siis kissi niinku. Mua pitää kans muistaa, hoivata ja hoitaa. Enkä mä oikeesti nii hirvee oo, ku toi välill skrivaa. Nytki mä oon täss ihan sen viakus ja tsiigaan, ku se näpyttelee nii hitsin nopeest. Juu, mä en pystyis toho näill tassuill, en tod. Kuha se nyt muistaa tuada mulle purui ja jotai heekkuu, mä oon tyytyväine. Eilenki se viäl illall viimeks paijattirapsutti mua, ennenku alko goisii. Se on hei mun ainoo mami, aatelkaa. Jos se ei ois pelastanu mua, tiijä missä mä olisin. Mä jos alan funtsii sitä, mull tulee tosi paha olo – ja nii tulee mamilkii. Mä oon oikeest ihan kilti kissi, mitä nyt välill vähä vahinkoi sattuu. Mutt yleensä. Eikä sill oo ketää muutakaa kerta. Me ollaa tämmösii vähä niinku yksinäisii susei. Sen takii me tullaanki toimee ja mein miälest välill pitääki pistää vähä niinku kunno riita pystyy. Jos on asiat jotenki vinksallaa meinaa. Sitt korjataa tilanne. Emmä tiä, hiffaatteks te, mutt toivottavast. Ett mami tykkää must ja mä pakastan sitä, sitä ja Poikaa ja Gummititiä kans >o< Ai nii, taaskaa oo fotoo enkä suastu kuvattavaks ny, joku viä mult kaavoi.... Hei, orja löys pitsafoto, mä diggaan pitsast, oviileist ja katkiksist ja... juuu, oon hiljaa!

 

Hei, mutt kliffaa viikendii ihan kaikill mein lukijoill!

--------------------------------

Vincent, aina yhtä viehättävä karvakasa *pus*!

Päivän slogan: Yksikin mieltä kiinnittävä asia päivässä pitää Welhottaren virkeänä ja toimivana!

Päivän biisi: Yhteisrintama, valitettavasti joudutte juutuubiin, sanoja ei löydy yksistänsä. Tilalla oli ensin toinen biisi, mutta ei ujo Polka kehdannut sitä laittaakaan...

Luettua: Irmeli Castrén – Nykynaisen niksit, ensin luulin tätä uuspainokseksi tai vain päivitetyksi versioksi Äiteen jo omimasta kirjasta Nykynaisen niksikirja (50-luvulta). Kaikkea muuta, hei, tässä on asiaa! Ei hömppää. No, kirja alkaa kauneudenhoidolla, mutta fiksusti todettuna mm. oliiviöljyn käyttö ihon kosteuttajana jne. Samoin hiusongelmien ratkomista kotikonstein. Lisäksi paljon ekologista asiaa siivoustoimien vauhdittamiseen ja myrkkyjen välttämiseen. Kierrätystä on selostettu myös erinomaisen hyvin. Lisäksi mm. pienet vinkit oikeasta kattamisesta, kukkien hoidosta, matkalaukun pakkaamisesta jne. ovat ihan paikallaan. Niksit olivat muuten melko tuttuja, esim. sokeripalan käyttäminen hellan levyjen ja uunin ikkunan puhdistukseen – minä olen tehnyt niin jo monta vuotta. Mukana on myös esitetty yksi tapa solmia solmio oikein sekä miten pashminahuivi (?) sidotaan oikein ,D Kirja kannattaa ainakin lainata ja selata, toki netistäkin löytyy asiaa, mutta kirja on aina kirja. Tämä on myös opus, jonka voisi antaa mukaan kotoa pois muuttavalle nuorelle, ihan totta. Uskokaa nyt Welhotarta, minä tiedän, mistä minä puhun (no, ainakin yritän kovasti)! Plussat ekologisesta ajattelusta ja järkevistä vinkeistä! Suosittelen siis joko itselle tai sille kotoa muuttavalle neidille tahi herralle. Eppu Salminen – Lasten ristiretki. No niin, minä ihan odotin tätä... petyin aika pahasti. Herra Eppu ”Reijonpoika” Salminen yrittää kirjassaan kertoa Teatterikorkeakoulun hulluista vuosista, eikä siinä kuitenkaan oikein onnistu. Enemmänkin esille tulee hän itse, minä-minä-minä, omat hulluttelut, dokaaminen, ja hirveä sisäinen pakko päästä kouluun, jonne hän sitten toki pääseekin. Näistä ns. Turkan päivistä on tekstiä lopulta aika vähän ja mielestäni sekin on muiden kautta elettyä. Eppu tunnustaakin, että eihän hän itse ihan oikeasti ollut mukana. Turkka ei esim. kertaakaan opettanut häntä. Minua häiritsee kirjan dropping names –efekti, hän tuntee ja on tavannut kaikki ja muistaa nimetä milloin ja missä. Ei kiva. Produktiotkaan eivät hirveästi vakuuta. Kyllä tämän lukea voi, mutta itse asiasta eli Turkan vuosista ja Teatterikoulusta noina aikoina on tehty paljon parempiakin opuksia! Suosittelen lukemaan niitä muita! Tämä on vain erään näyttelijänplantun mukadokumentti (sitä se EI ole) eräistä pahoista päivistä, joita hänellekin sattui. Sikäli tästä on varmasti herännyt keskustelua, koska tämä on erittäin helppolukuinen ja nimiä vilautteleva opus. On taas ollut epämedialla kivaa... Minulla ei eli en suosittele ainakaan ystävilleni vakavissaan luettavaksi. Jos taas jo olet lukenut muut asiaa pohtineet tai siitä kertovat kirjat, tämä on hyvä tapa pudottaa itsensä maan pinnalle. Ai että, näin sen on joku voinut nähdä... minä-minä-minä.

 

 

OLLAAN VAPAALLA, MUTTA EI ILMAN AJATUKSIA! 

GOOOOOOOOOOOOD FRIIIDAAAAAY MOOOOOOORNIIIING, BLOGISTAN!

No niin, tämän päivän jo kehtaa sanoa ääneenkin ,D On, se on todellakin perstai. On ollut muuten kipeä ja pitkän pitkä viikko. Harvinaisen pitkä, väittäisin, tavallista paljon pidempi – jos sitten myös paljon tapahtumaköyhempi. Welhotar on vain mennyt töihin, tehnyt töitä, tullut töistä ja painunut melkein kohta petiin. Ei mitään aktiviteetteja. No, lukenut tietysti, se on normaalieloa. Mutta ei muuten yhtään mitään. En ole yksinkertaisesti jaksanut enkä pystynyt. Vali-vali –osuus tulikin jo siinä samassa. Sorry!

Blogistaniaa sentään olen parina päivänä ehtinyt selailla ja kas kummaa, yksi outo juttu. Tai no, outo ja outo. Kertokaa minulle, miksi joku pitää pystyssä useampaa lokia samalla sisällöllä? Raha – siis mainokset? Tarve ilmaista itseään useammalla kivalla nimimerkillä? Ymmärrän hyvin, jos pitää useaa lokia eri aiheista, eri kielillä, eri teemoilla jne. Mutta miksi postailla samaa suoltoa useampaan lokiin? Ei mene tähän pieneen päähän... Eihän se edes nosta lukijatilastoja. No, Vuodatuksen käyttötilastoja se tietysti nostaa, Tuomas, ethän sinä kuitenkaan, ethän *virn*. En minä uskokaan, sisällön perusteella, tsihih. No joo, tämä oli vain välihuomautus. Tästäkin varmasti tulee paashaa niskaan, koska joku taatusti ymmärtää tämän väärin!

Elämääni suuresti häiritsee jotkut ihme hiihdinskabat jossain Juuroopassa. Varastolla minulla on Radio Suomi päällä koko ajan, häivyttää kivasti taustaäänet ja sisältöäkin piisaa (toisin kuin muutamissa muissa ns. raatioissa). No, eilen sitten jo muutamakin herrahenkilö käväisi ovellani kyselemässä jonkun hiihdinkilapilun tuloksia. Kerroin. Sitten alkoi hätäinen soittelu pitkin taloa, missä neukkarissa on TV ja valmiiksi auki ja viritettynä, eeheheeeh. No, kun kuulin tulokset, oli pakko käydä konfirmeeraamassa näitä työkaverereita asiasta. Että olen minä kuitenkin kilti, vaikka en itse urheilusta välitä! Olenhan?

Varastolla riittää oudosti edelleen töitä ja selvisihän sekin. Ne, jotka eivät nyt ole hiihtolomalla, aikovat lomailla tässä kohtapuoliin muuten vaan talviloman nimissä. Miksi tämä ei hämmästytä minua lainkaan? Yritän sinnitellä omien lomieni kanssa – heti kun lomakausi alkaa 1.5. Welhotar ottaa viikon loman, siis heti toukokuun puolella. En toki Wappuna, se on amatöörien juhla. Mutta sopivasti sen jälkeen. Ja pari viikkoa joskus syksylle. Katsokaas kun minä olen niin outo, että minusta kesällä on kiva olla töissä ,D Silloin on aika rauhallista, kesäaamut ovat mukavia jne. Ei minua haittaa yhtään ja saavat nuo lapselliset ja perheelliset lomailla tarpeeseensa. Vincent ei välitä, mihin vuodenaikaan minä olen lomalla. Se hyvä puoli kississä on. Kunhan vain joskus olisin kotona hänen kanssaan.

Taksouutisia; muistattehan sen viikon takaisen valitukseni liiasta kuormituksesta, kahdesta keppimumelista, minusta ja Belgarionista. Sain vastauksen. Juu, jos kyydissä oli 5 henkilöä, se oli väärin. Jos kuski ei osannut jotain, jonkun olisi pitänyt kouluttaa häntä jne. Mutta – ja tämän arvasinkin, HMPK itse ei ota mitään vastuuta mistään kyydeistä, ei todellakaan! Selittelee vain... voi mursun sukupuolielimet sentään! No, olisi minun se pitänyt tietää. Tiedän myös, että valitukset tilastoidaan fattan puolella... No, se siis siitä valituksesta eli se ei poikinut mitään mihinkään päin, ei edes huomautusta autoilijalle (tai isännälle, mikäli hän ei itse ollut isäntä). Muuten aamuisin on venäläisvahvistuksemme ollut iskussa, jopa 5 min etuajassa. Minä tykkään kovasti! Jos tämä näin jatkuu, saan jossain vaiheessa hänet varmasti jopa puhumaan ;D Iltapäivisin on ollut takso, mikä sattuu paikalle. Ei ihmeemmin myöhästelyä, siis 10 min odotteluhan ei ole myöhästelyä.

Tarkoitus oli pitää tänään puoli päivää vapaata, mutta unohdin kysyä sitä P-P:ltä. Täytyy jättää vaikka maanantaiksi. Ei, minulla ei todellakaan ole mitään asiaa mihinkään. Täytyy keksiä jotakin. Tunteja vaan on taas niin paljon, että kohta leikkuri käy enkä haluaisi lahjoittaa niitäkään talolle. Eli jospa vaikka taas retki Hakaniemeen... Koskaan ei jääkaapissa voi olla liikaa hyvää tofua, kaapissa mausteita ja aina voi yhyttää jonkin tuntemattoman oudon herkun. Hallissa olisi tuoretta fisua, mmmm. Juu, täytyy tänään pohjustaa jo maanantaita sitten. Ruoka-asiatkin alkavat näin loppuviikosta olla vähän pinnalla, kun jääkaapissa on kohta vain rahkaa ja herkkareita sekä lukematon määrä erilaisia maustepurkkeja ja outoja pulloja ,D

Ulkona on jo lauhempaa, loppuisipa tämä käsisärky edes. Eilen sitä kesti aika rajuna puolille päivin, sitten vähän helpotti, hyvin vähän. Ei kiva eikä mukava. Pluikasta on edelleen, varovasti siis, toverit!

-------------------------------------

Purrrrrrrviska, kameraaden! Ei, mä en tarkota kaameroita ku kavrui, mutt must toi oli hyvä alotus. Ku mami puhuu tovereist nii mä puhun kavereist. Mull ei oo oikeit kavrui, niinku kissikavrui, olleskaa. Vaa tääll Lokistanias niinku. Tehä tiijätte, ett mä en tuu toimee muide kissien kaa, ett sen takii. Vaiks mami välill suunnitteleeki jotai, ei se vaa käy. Ois se kliffaa *haikailee*, vaiks joku upee leidi... mutt ku mult on viäty kais-tiijätte-mitä. Mutt ei se sitä tarkota, ett mä en tiätäis mitä mull on miäless! (toim. huom. näköjään maaliskuu lähestyy!) Nyt mull on kyll taas miäless safkat. Vähäks on mullaki ankeet toi safkapolitiikka. Ihan tavismuanill vaa mennää. Ei mitää oikeet kunno heekkuu. Painuis sinne hallii, ett mä saisin niit mjunuaisii, siit o koht ainaki vuas ku mä oon niit saanu (toim.huom. pari kuukautta, Vincent!). Mua pidetää melkee näläs! No ei, mutt ku puukkiruaka on puukkiruakaa ja raksut on raksui, vaiks olis kui hyvei. Saan mä joka aamu mun kalkoniviipsalee ja kaakit, mutt ei se oo sama asia. No, vois asiat olla huanomminkii. Mä hätinää muistan sen ku mä olin irtolaiskissin, sillo ei ollu sitäkää safkaa. Mä tongin roskiksii ja laihdun ihan hirveest, olin aika huanos kondikses, meinaa. Ja kyll mami kummiskii ain viikoll antaa donariiki, jos sill vaa on. Nyt ei muute oo sitäkää. Onneks se menee huamenn kaupoill. Tulee siält ainakii donarii ja jotai mullekii. Mä sitt vaa oottelen. Ja kyll se koht taas putsaa mun kipot ja mä saan sitä tavisruakaa. On seki iha ok, ku se on tuaret ja kupit on puhtait. Vähä tylsää mullaki on tääll ollu, eile olin pistäny ihan koko huusholli remppaa. Kaikki matot oli kaavastettu ja pois paikaltaa. Mami sano nätist, ett mein iso matto on ku kesänen voikukkanurtsi. Ei yht vihree, mutt iha yht paljo niit höttöpalleroit, te tiijätte. Eiks ookki rjunollisest sanottu toise kaavalähdöst? Eikä must nyt oteta fotoi, ku mä oon jo vähä koinsyämän näköne. Nii et mami valkkaa tähä jotai muut!

Kliffaa viikendi alkuu, kavrut, se on perjantai!!!

--------------------------------

Vincent, kyllä sinä saat jotakin herkkuruokaa, lupaan!

Päivän slogan: Urea jacta est!

Päivän biisi: Tahdotko mut tosiaan

Luettua: Risto Laaksonen – Suomen mies 10 – 91, miehen tarina, pohjalaisen miehen tarina kaikessa karuudessaan. Toisaalta, tämä voisi olla kenen tahansa sen ikäisen köyhistä oloista lähteneen miehen, esim. Faijani tarina (tosin hän oli himppasen nuorempi). Ei hirveästi kirjallisia ansioita, tarinaa ja melko tavallista sellaista. Miehen elämää, kovaa työtä, sota ja sen vaikutukset elämään, vähän viinaa ja naisia sekä pikkuisen kämmejä. En nyt sano tästä sen kummempaa, mutta minä en lue toista kertaa. En oikein osaa suositellakaan kenellekään – no, ehkä nuoremmille sukupolville kuitenkin. Jari Olavi Rantala – Varasuunnitelma, käsikirjoittaja näyttää kyntensä novellistina eikä kehnosti ollenkaan. Toisaalta, tarinat toistavat hiukka itseään. Eli pojan ja nuorten miesnäkökulmaa, pieniä seikkailuja ja sekoilua, törttöilyjä kioskin kulmilla. Välillä ihan hauskoja koukkuja joissakin tarinoissa. Vähän epätasaista vielä, mutta uskoisin kaverin olevan parempi kirjoittaja kuin käsikirjoittaja. Että siinä mielessä, lukekaa pois. Suosittelen ainakin tutustumaan, tämä on kepoisa kirja, pieni ja tarinat lyhyitä. Tutustu siis miehen toiseen puoleen! Jari Enckell – Lötjönen, Lötjönen on saanut paperit putkimieskurssilta ja aikoo yrittäjäksi, myöhemmin työhön. Kaikki kuitenkin kaatuu jo ensimmäisenä päivän omituisiin yhteensattumiin. Tämän varmaan pitäisi olla hauska ja tiettyyn pisteeseen asti tämä onkin. Sitten kirja floppaa. Eli en suosittele, jos et halua lukea samoja jorinoita moneen kertaan. Ei vakavikoille, ehkä sellaiselle, joka ei juuri lue. Tai ei sittenkään....

 

 

PERJANTAI, IIIKKK! 

NAINEN POTKI KISSAA MALMILLA!

Niin, tietysti vahingossa yöllä, kun kävin kylppärissä. Mutta toisiko tämä lisää lukijoita, kuten kunnon lööpit aina? Juu ei, Vincentiä ei sattunut. Kunhan saan taas tässä itseni hereille ja vuodattamaan. Hitsi, minä herätessäni (siis ensimmäisellä kerralla) luulin, että olisi jo perjantai =( Oikei, siis ei, ei sitten! Mennään töihin ja kärsitään...

Varastolla on edelleen jatkunut työpitoinen viikko, vaikka noin puolet väestä on hiihtolomalla. Voi elämän kevät, hiihtoloma! Mikä se on ja miten sitä vietetään? En muista enää sellaisesta yhtään mitään. No, se takaa töissä sen, että paikalla olevat suoltavat töitä hullun lailla, nääs kuukauden loppu jo häämöttää ja ne tilastot. Mitä järkeä – tilastot oikeasti tsekataan vuoden lopussa ja jos jotakin huomauttamista on, sen kuulee sitten. Nyt osa henkilökuntaa jakaa sen mielessään kuukausille, laskee lomat pois jne. Ja saa aikaiseksi hemmetinmoisen hässäkän. Just joo ja ihan kivaa, työkaveri on poissa ja muutenkin on piisannut ihan oikeita töitä. Että sellaista, ei ehdi edes riittävästi nettailemaan. Varsinkin kun tietohallinnon pääpaikkamme, joka ei siis ole Helsingissä vaan hajasijoitettu muualle, ajoi eilen aamulla viruspäivitystä. Ei vaan viitsinyt ilmoittaa siitä käyttäjille. Minä kiroilin, kun kone hituroi niin maan prleesti, että mikään ei oikein pelannut. Sammutinkin jo myllyn kertaalleen ja ajoin uudestaan ylös. No, puolilta päivin tuli sitten ilmoitus, että Heh, kavrut, hitaus johtui siitä ja nyt kaikki toimii normaalisti! Argh, olisivat kertoneet aikaisemmin. Minä kun olen kiireinen sekä nopea, alkoi ketuttaa melkoisen pahasti.

Taksotkin ovat kulkeneet, venäläisvahvistus aamuisin ja hajataksot iltapäivisin. Aamulla just ajallaan, tämä on tyytyväinen, vaikka yrmy kuski ehkä sitten ei ole. Iltapäivät ovat sekoisemmat, takso tulee milloin huvittaa ja mikä takso tahansa, ei mitään tietoa koskaan. Kotiin olen kuitenkin päässyt ja se tässä on tärkeintä.

Postin italovastine suorastaan ylitti itsensä eilen. Kustantaja muisti kahdella kirjalla, ziitosta vaan! Lisäksi tuli erinomaisen mielenkiintoisia chilin siemeniä, kiitos jälleen sinne kauas ,D Lainaten kortin sanoja ”...lehdessä on kesällä uutinen, jossa kerrostalo Malmilla on peittynyt kudzuun ja talossa asuu tultasyöksevä lohikäärme...”. Just *virn*, kunhan saan nyt siemenet multaan. Se tapahtuu viikonloppuna, tarvitsen vähän avitusta ja Belgarion on myös kasvatellut chilejä aikaisemmin. Joten hän taitaa saada itsellensä myös pienen määrän siemeniä. Jännäksi menee, saas nähdä, nouseeko mitään ylös vai ei. Rapoa kuitenkin seuraa, kun on jotakin rapottavaa!

Muuten tässä on vaan yritetty elellä, mahdollisimman hiljaa ja hitaasti sekä huomaamatta. Edelleen käsiä särkee eli lämpimästä ei tietoakaan. Koivetkin elävät omaa vekkulia elämäänsä. Ei kyllä mitenkään naurata. Mömelöiden voimalla mennään, muuta ei voi sanoa. Ja ketuttaa, tietty. Menen kuitenkin heittämään pienet vitamiinit ja nikotiinit eli tarkistamaan säätilan Malmilla tänä aamuna. Öh, ei mitään sanottavaa. Edelleen on pluikasta ja vilpoista, varokaa siis!

---------------------------------

Purrrrrrrrviska, kaiffat! Sori – mä taidan just oksuu... en sittekää. Vähä köhityttää, ku noi kaavat alkaa lähtee ja mä siivoilen itteeni ankarast. Vaiks mami väittää, ett karvahaituloit on joka mestas. No kai niit on, mutt ku ne näkyy noill matoill vaa vähä turha hyvin. Ei niist muute haitta ois, mutt nyt ne vaa hiffaa helpommi. Ett ei oo mun vika, mä vaan pölisen naturel! Höh, ei tullu sitt donarii eileskää, vähäks oon pettyny. Mutt sitt siält postist tuli semmone raksukirje, tsihih. Uusi raksui pussukka. Juu on hyvei, mutt semmosii, ett toi ei kummiskaa osta. Jotai hianoi muka. Ihan taviksen näkösii ja piänei. Ei ne oikeest mitää erikoisii oo, ei. Parempii toss isos pussis on. Sitt tuli vaa kissimuanaa ja nyt aamull mun kalkonit ja mun kaakit. Viäl mä ootan vähän aikaa, nii orja laittaa mulle päiväruuat ja vaihtaa vodat. Sitt on hyvä. Vaiks sitt se kyll duunaa tän sänkynkii ja laittaa sitä haisujutskaa joihinki mestoihi. Siit mä en edelleenkää oikee diggaa. Mutt ei se mua estä, siis niinku tekemäst jotai, jos mua oikee ottaa päähä joku jutska. Mä oon vähä ittepäine kans – nii on kyll mamikii. Must ei vissii oo omaa fotoo, mutt jos se jotai löytäis tähä >o<

Vinkeet melkee viikon loppumist jo!

-----------------------------------

Vincent, yltiöpositiivista puhua tässä vaiheessa viikonlopusta...

Päivän slogan: Jos minä olen kehno, olen silti parempi kuin suurin osa niistä, joita arvostelen!

Päivän biisi: Kolme cowboyta

Luettua: Arne Dahl – Juhannusyön uni, A-ryhmä toimii taas. Tosi-TV on aiheuttanut hurjaa kritiikkiä ja pahin kriitikko on tarttunut aseeseen. Tapaus näyttää täysin selvältä. Kuten myös kunniamurhan estäminen. Ja pari muutakin asiaa. Tilanne ajautuu kuitenkin omituiseen pisteeseen, kun A-ryhmän uusi vahvistus, homopoliisi, matkustaa Puolaan ja häntä puukotetaan. Tiedot näyttävät olevan kotoisin sisäpiiristä ja alkaa armoton pähkäily. Ei kehnoa Dahlia, mutta alkaa vähän toistaa itseään. Kekseliästäkin kekseliäämpi loppuratkaisu, vaikka tätäkin on jo käytetty muualla. Suosittelen Dahlin kavereille ja pohjoismaisen dekkarin ystäville. Arja Sihvola – Jälkeen Kasperin, äidin muistiinpanoja Kasperin, 23 v., itsemurhan jälkeen. Tuntoja, muistikuvia, ahdistusta ja itsesyytöksiä. Paranemista ja kestämistä. Sanoisin että palaan tähän myöhemmin. Vertaistukea kirjan kautta, jos joku tuntee asian omakseen. Lyhyt ja helppo lukea pätkissä, ellei kestä pitkää tekstiä. Niels Fredrik Dahl – Matkalla ystävän luo, tähänkin palaan myöhemmin toisaalla. Tsekatkaa mieluummin linkki, jossa hyvä arvostelu asiasta. Minä pidin tästä, kovastikin. Luin uudestaan oikestaan neiti Kiven suosituksesta tuolla aikaisemmin kommenteissa. Että nyt on luettu ja perästä kuuluu ,D

 

VÄSYNYT JA ANKEA! 

 

PAHOJA PÄIVIÄ, PAHOJA ÖITÄ

Uh, olipa eilen paha päivä. Oikein paha. Nyt sormet tuntuvat sentään toimivan vähän paremmin, vaikka nukkumisesta ei voi juuri puhua. Kele, meninhän minä töihin, en mennyt työarvaukseen. Ei sieltä olisi mitään apua saanut. Ehkä vähän sairista, mutta ei tähän särkyyn mitään avittavaa kuitenkaan. Joten annoin olla, ainakin tällä kertaa. Kyllä minä sitten, jos tämä ihan mahdottomaksi käy. Jotenkin tuo kylmä ei nyt vaan oikein sovi, ei sitten yhtään! Harkitsin jo, voisiko joku tehdä minulle sellaiset ohuet kynsikkäät, kalamummon hanskat, joita voisi pitää kirjoittaessa? =D Että miten niin osoittelevaa? Varastolla on muuten joissakin huoneissa aivan oikeasti tosi kylmää. Taloa ei ole remontoitu valmistumisen jälkeen ja silloin oli tapana, että ikkunat ovat isot. Minunkin työhuoneessani siis yksi seinä on ikkunaa. Sieltä hohkaa kivasti viileyttä, varsinkin viikonlopun jälkeen. Joillakin on lisälämmittimiä, mutta minä en ilmeisesti kuulu vielä etuoikeutettuihin – olenhan vain määräaikainen rotta.

Varastolla oli vielä eilen normihommien lisäksi sellaisia hommia, jotka eivät ole kivoja. Eli kanniskelin mappeja välivarastoon, juu, kyllähän minä jaksan. Mutta tuo olka ja sormet olivat vähän kovilla. Siinä muutama mappi sitten teki kivan lennon laattialle. Onni että eivät auenneet, 150 monisivuisen asiakirjan lajittelu oikeaan järjestykseen ihan vain huvikseen ei olísi ollut minusta maailman paras ajatus. Kun ei käsi kestä, se ei taas kestä. Hitsi. Eikä sille voi tehdä muuta kuin varoa ja odottaa, kyllä se siitä sitten taas. Onneksi (ja nyt sormia ristiin) meno- ja tulotaksot olivat ajoissa! Enkä nyt viitsi ottaa pulttia siitä, että näköjään vakkariaamutakso on ynseä venäläisvahvistuksemme, joka ei halua ajaa oikeaa kautta Varastolle. Hän käyttää pitkää reittiä ja täällä päässä ajelee mieluusti jalkakäytävillä. En ole edes viitsinyt puuttua asiaan. Kunhan vain pääsen töihin ilman selkkauksia, olen ihan tyytyväinen. Ynseä – en tiedä, eikö hän halua puhua vai onko perusluonne sellainen. Hän ei halunnut maanantaina ymmärtää miksi haluan juuri tiettyyn kohtaan (-> pakko käyttää takaovea siihen aikaan aamusta). Osoite on kuitenkin ihan oikea, mutta aivan Varaston nurkalla. Ilmeisesti tässä laitetaan taas minun viakseni asioita, hmph. No, laitettakoon. Minun kohtolleni on laitettu jo muutenkin niin paljon juttuja, että kai ne kestää.

En ole oikein jaksanut laitella kunnon ruokia. Yksi päivä meni vain donarisaladolla eli kaikkia emmeitä silputtuna purkkiin, jäks. Oli ruman näköistä eikä kovin hyvääkään. Eilen sentään sain jo hellan päälle ja keitettyä porganoita ja parsakaalia. Kylkeen soijarouhechilimuhennosta, hyvää, mutta epämääräisen näköistä sekin. Lisäksi porgana ja tuo kaali yhdessä keitettyinä ja eväspurkkiin ahdettuna saavat tosi oudon värin, heh. Mutta maku on hyvä ja vatsansa saa täyteen, se kai siinä on pääasia. Minä vastaan sentään itse eväistäni. En syö pilaantunutta lihakeittoa, kuten joku eilen teki. Tahallaan ”Kyllä tää vähän haiskahtaa, mutt kai tän syädä voi?”. Huh.

Olen siis pari päivää suoraan töistä tultua painunut peiton alle lämmittelemään, napannut ylimääräisen mömelön ja sen avulla yrittänyt suoriutua illasta. No, ainakin olen saanut luettua.

Parvekkeelta arvioiden tänään on ehkä vähän vähemmän pakkasta kuin eilen, mutta pluikasta edelleen. Voimme siis rauhassa jatkaa pingviinikävelyn harrastamista tänäänkin.

-----------------------------------

Purrrrrrrrviska, kaiffat! Jee, mä sainkii donarii, oli heekkuu. Ja kissinmuanaa ja kaakkei ja kalkonii ja sitt must otettii kuveikii. Ja oon ollu melkee kilti, yks pikku vahinko sattunu tänää yälä. Ku kerta orja ei heränny putsimaa lodjuu kakeist, mä pissin kylppäri matoll. Vedin kuiteskii ensi orjan pyyhkee siihe. Ett olis niinku siistimpi, ei sitä ihan lattiall voi. Orja ei tiänny mitä sanoo. Haukkuisko vai kiitteliks, ett ainaskii on helpompi pestä ku koko sänky. Mutt enhä mä hei siis voi mennä pissill, joss kerra laatikoss jo on isot pökäleet, hei. Ai, ett ei tarvii kertoo kakkajuttui? Hei, jos mä saisin kert... ai et en >o< Se yrittää lahjoo mua, hei kavrut, ett mä en kertois sen juttui täälä. No en kerro, en! Mutt mä haluun tänäänki illall sitt jotai heekkuu, nih kerta. Muute mull on ollu ihan tavallisii päivii eli mä oon goisinu ja pannu kämppää järjestyksee. Syäny ja semmost ja odottanu mamii himaa. On se aina tullu. Mutt on se ollu vissii vähä kipee. Vollaski tosa yks ilta, sano vaa, ett sattuu. Mä sitt menin antaa kissihoitoo, se rauhottu kyll... mä oon aika hyvä siin hommas, meinaa. Toss fotos mä vähä siivoon itteeni...

Kliffaa viikon keskimmäist päivää, hei!

----------------------------------

Kiitos, Vincent, senkin rontti...

Päivän slogan: Minä saattaisin jopa mahtua seisomaan pöydän alle. En ole varma, mahtuisinko sentään makaamaan sinne!

Päivän biisi: Amalia

Luettua: Neil Gaiman – Unohdetut jumalat, uudelleen luennassa. Tuli sellainen Gaiman-sessio, pakko lukea kaikki peräkkäin ,D Ja kyllä, toimii edelleen erittäin hyvin. Linkistä lisää, olen tästä ainakin muistaakseni kirjoittanut, en jaksa tarkistaa. Jos en ole, lukekaa itse eli suosittelen! Henry Aho – Rundilla, neljä hauskaksi tarkoitettua novellia. No juu, oikeastaan minusta tämä oli aika tavanomaista keitosta. Ensiksi kuolemanjälkeistä elämää taivaassa, jossa nyt tietty tapahtui kaikenmoista, mm. sota saatanan ja jumalan välillä. Sitten elämää suurempi kilpailu.... Parhaat olivat sitten ne kaksi lyhyempää novellia, joissa Ensio, metsuri, keittää ponua ja juo sitä metsätöissä. Ja kamaliahan siinä tapahtuu. Ehdottomasti paras on kokoelman viimeinen, Rakkauden rautakanki. Ei, tässä ei ole yhtään sheksiä. Pertti on puhevammainen, vähän jälkeenjäänyt poika, jolla käy huono tuuri. Isältään hän ei saakaan lahjaksi kunnon mopoa vaan Barbien kuvilla koristellun vaaleanpunaisen skootterin, mutta Pilkko ei tästä huoli vaan on silti Peltin kaveli. Niimpä Peltti meneekin Pilkon synttäreille ja tapaa siellä Pilkon poikaystävän. Lahjana Peltillä on antaa rautakanki, jossa on vaaleanpunainen rusetti. Tälle poikaystävä hekottaa, mutta seuraavana aamuna Pilkolla on aihetta nauraa ,D Tämä aiheutti itkunaurua ja pelasti kokoelman maineen eli en haukukaan sitä...

 

ÄRTSY JA ILKEÄ! 

MINIPÄIVITYS, sairas vai ei?

Minusta kuulkaas tuntuu, että minä en jaksa enkä pysty tekemään normipäivitystä. Käsiä ja koipia särkee täpöllä, päätä (ylä-) juilii ja olo on kuin karusellissa. Lisäksi täällä on hvtin kylmä, kissa hyppii nenälle ja taksot eivät löydä minua eivätkä kotoani – eivät neuvojeni mukaan edes Varastoa!

En näe mitään syytä, miksi en taas tänä aamuna tekisi mömelöinventaariota tai jotakin muuta rakentavaa päivityksen sijaan. En minä viitsi raivota täällä hiekkalaatikolla, joku voi vaikka loukkaantua tai muuten vaan... Ehkä menen lekurille, ehkä en. Siitä ehkä myöhemmin. Iso ehkä!

Eläkää te muut ihmisiksi kuitenkin ja tehkää kuten minä sanon!

 

 

 

ERITTÄIN WELHOTAR! 

SE PÄIVÄ, JONKA NIMEÄ EI KANNATA MAINITA

Oli varmaan vuoden rauhallisin sunnuntai (ja näitä tulee lisää, hah!). Ei mitään, ei kerrassaan mitään. En edes tehnyt mitään kummoisempaa. Luin, makoilin ja nautin vähäisestä kipujen lievittymisestä. Ei, ne eivät koskaan – siis todellakaan koskaan ikinä – häivy kokonaan, mutta näiden huimemömelöiden avulla ne lientyvät hieman, jos ei joudu puuhastelemaan mitään. Siispä sain kirjoiteltua melkoisen määrän juttua sekä tehtyä taas Welhottaren koekeittiöpuuhia. Kyllä minulla ihan yksinkin on joskus kivaa.

Mikäli joku muuten hämmästelee, että yksi laatikko eli nuo linkitetyt blogit, puuttuu - kyllä, se puuttuu tarkoituksella. Se ei puutu siksi, että en kävisi kaikissa blogeissa. Se puuttuu, koska luen niin monia blogeja, jotka pitäisi saada siihen ja se taas on aivan tolkutonta. Joten saattaa olla, että rakennan ne uudelleen toiselle sivulle tai teen muuta omituista. Ehkä vaihdan muualle, ehkä en. Mutta tämä ei siis osoita mitään epäluottamusta, v-mäisyyttä tms. Tämä on vain käytännön toimenpide eli kaikki samat pysyvät edelleen Blogilistalla suosikkeinani. Älkää siis ihmetelkö! Jooko? Halusin enemmän tilaa ja väljyyttä. Ehkä se uusi sivu olisi sitten paikallansa. Mutta sekin vie aikansa, joten...

Welhottaren koekeittiö toimi eilen kuumeisesti. Mieltä on himoittanut jo pitkään ihan tavalliset soijarouhepiffit, siis lihapullat ikäänkuin. No, eilen toteutin ne kunnianhimoisin periaattein ja niistä tuli muuten jumalaisen hyviä. Maku oli kuin Äiteen tekemissä sienipiffeissä (johtui varmaan mausteista). Harmi, että tein vain koe-erän, riitti eilen ruuaksi ja tänään evääksi. Olisi pitänyt tehdä isompi satsi, mutta en ollut ihan varma, mitä kaikkea saan siihen upotettua ja mitkä ovat suht oikeat määrät. Mutta viimeistään ensi lauantaina tarjoan näitä myös Belgarionille sekä annan tarkemmat ohjeet. Hiukan siinä on vaivaa turvotella taikinaa pariin otteeseen, mutta sillä aikaa ehtii vaikka lukea viestinsä ,D Eli ruokana oli soijapullia, keitettyjä porganoita ja iso kasa ruusukaaleja sekä eilisen saladon loput, njammmm. Ai niin, ja jugurttikastikkeen loppu vielä siinä päällä. Maistui kyllä aivan erinomaisen hyvälle. Kiitän itseäni, kukapa muu sen tekisi. Kissalle ei vielä kelvannut, vaikka häärikin koko ajan uteliaana vieressä. Mutta jospa kissakin myöhemmin, niinhän Belgarioninkin kävi...

Jahas, tänään kivatakso ei enää tule aamuajoon. Saa nähdä, tuleeko kukaan vai ei. Että tämä on rasittavaa. Seisoa ja odottaa, kele. Jos joku teistä luulee, että tämä on ihanaa ja kivaa aina ajella taksolla, luovutan mielelläni oman korttini vaikka joskus sairasloman ajaksi jonkun käyttöön. Yleensä näissä matkoissa ei ole nimittäin mitään mieltä eikä järkeä, vrt. eilinen postaukseni. Jos nyt jonakin aamuna sattuisi olemaan vähän hyväntuulisempi, se kaikkoaa viimeistään siinä odotellessa autoa!

Hrrr, taas on viileä aamu, minen tykkää. Tahtoo kevään alkavaksi ja tiet kuiviksi, muuten ei väliä.

-----------------------------------

Purrrrrve, kamut! Ei se sitt eile enää antanukkaa mitää ihmisheekkui toi mami. Nyt taas tulee vaa tavisheekkuu. Epist, mä luulin, ett se tekee pihapullei, nii ni ei se tehnykkää ku jotai niist rouheist. Jäks, en tykkää. Enkä tykkää siit valkosest jutskast. Enkä syä vihanneksei. Mull ei oo mitää hyvää muanaa. Nytki se on sotkottanu mun raksui, siin on sekasi varmaa kaht plaatuu. En syä, käyn nuuskiis vaa. Ja sitt määkäruaka on sitä samaa, ku aina. Se on ekaks iha syätävää, mutt miks mä en muka voi saada lihaa, oikeet lihaa? Ai ett ei, no ei sitt. Järkätää sitt jotai yllärii, jos ei muanahualtokaa toimi. Ei kaupastkaa tullu ku puukkimuanaa ja kisunkaakkei. Se vaa väitti, ett ei osta muavisii mjunuaisii, no joo, voi olla, ett mä en niit söiskää. Mutt ois tuanu jotai ees.... Mä oon nyt vähä loukkaanunu niinku. Kisseill pitäis olla kerta joka päivä heekkui. Tota, jos se ees illall avais donaripuuki, ois hyvä. Ai, ett se voi harkita, juu – mä yritän olla kilti! Voin goisii koko päivän, ku kerta viäl ei voi parsilkaa olla. Siäl on galsa, äske just kävin. Takamust alkaa paleltaa! Täss mä taas leikin hiirulol, muute...

 

Kliffaa viiko alkuu hei kaikill!

-----------------------------------

Vincent, yritä olla kiltisti sillä aikaa, kun olen Varastolla?!

Päivän slogan: Maanantai-aamu on kuin huonosti pesty tiskirätti, nahkea ja haiskahtaa jollekin oudolle!

Päivän biisi: Nainen, poliisi ja taksi

Luettua: Liza Marklund – Paikka auringossa, Bengtzon tutkii jälleen. Tällä kertaa Espanjan Aurinkorannikolla on murhattu varakas ruotsalainen ja hänen perheensä ns. kaasuryöstön yhteydessä. Annika pääseekin joillekin jäljille, mutta kielitaito ei riitä ja asia jää kollegan hoidettavaksi Espanjassa. Myöhemmin hän palaa kerätäkseen aineistoa huumerikollisuudesta ja rahanpesusta. Hiukkasen seksiä ja avioliittotarinaa. Juttukin ratkeaa ja mukana pyörii myös vanhoja tuttuja nimiä. Tuota, Marklund ei enää oikein tässä ole vakuuttavimmillaan. Bengtzonin toimet ovat sekavia, samoin tarina sinänsä. Minä en oikein jaksanut enää tätä lukea, siis luin – tottakai – mutta en ihmeemmin pitänyt. Tätä samaa nyt on tullut vähän liian kanssa. Vain Marklundin ykkösfaneille *virn*. Neil Gaiman – Coraline varjojen talossa, muori taas nuorison kauhukirjan parissa. Tästä pidin kovasti, fantasiaa ja kauhua sopivasti sekoitettuna. Simppeli tarina ahdistavasti kerrottuna. Sopii myös vanhemmille kauhun ja fantasian kavereille. Perusidea on, että Coralinen vanhemmat ovat vaihtuneet ja oikeat vanhemmat lopulta kadonneet, kun hän on käynyt ovet toisella puolella, sen erään oven. Nämä toiset vanhemmat ovat selvästi pahantahtoisia, mutta sillä puolella kissa ja muut eläimet osaavat puhua. Coraline pelastaa myös muiden vangittujen lasten sielut, löytää vanhempansa lumisadepallosta ja palaa entiselleen, ehkä ,D Oikein nautittavaa ja selkeää minikauhua vanhemmallekin iälle, suosittelen!

 

TYLSÄÄ PÄIVÄÄ!

 

 

SÖNDAAGIN TAVANOMAISTA JUPINAA

Muaaah, särkee ja väsyttää. Minun ei annettu nukkua kuin pätkittäin, ei kiva. Otin jo eilen vähän räväkämmän piltsun, mutta ei se ehtinyt vaikuttaa. Otin äsken toisen. Pakko, en pysty kunnolla kävelemään ja tiputtelen tavaroita kädestä. Vekkulia, mutta astioille tuhoisaa pidemmän päälle...

Niin, kai ymmärsitte eilisestä P-P-postauksesta, että siinä esimies vain käyttää taitojaan hyväkseen. Kyllä minä sen tiedän. Toisaalta tiedän, että olen hyvä näissä tietyissä asioissa. Minun tilalleni kelpaisi kuitenkin kuka tahansa nuorempi, vähän atk- ja toimistohommia hallitseva leidi. Että se siitä! Huomenna taas Varastolle, onneksi P-P on pari päivää lomalla ja sitten jossakin muualla vielä melkein koko päivän. On se kuitenkin mukavampaa, kun hän ei intoa puhkuen säntäile käytävillä.

Mmmm, sain eilen aika hyvän valikoiman opuksia kirjastosta, 12 luettavaa kirjaa, joista yksi meni taas Belgarionille välipalalukemiseksi. Hänelläkin alkaa kohta tenttiviikko, joten ei liene paljon aikaa vilkuilla muita kirjoja. Koodaushommakin on valmis, vain kirjallinen osio vähän kesken. Hyvä, hän saikin ansaitsemansa herkkuruuan kaikkinensa. Kaupoissa on siirrytty laputuksessa 30 %:n aleihin, kele. Eivät edes köyhälle suo puoleen hintaan taravoitansa. Paheksun syvästi moista – jo saavutettua etua ei saisi menettää! Putken vihanneskioski kuitenkin toimi jälleen oikein rehvakkaasti; ostin pari isoa pussukkaa ruusukaalia, purjon, ison salaatinkerän, pari iso parsakaalia. Maksoivat alle 5 juuroa, ei ollenkas paha. Eli vihanneksia on tiedossa viikolla. Muuten ei alella ostettu kuin tipun tisuja,  normiruoka sitten normihinnalla.

Tipun tisut päätyivät täytettäväksi vihreällä pestolla, erittäin maukasta, herkkua suorastaan. Siis leikkasin pienen kolon sivulta paksuimpaan kohtaan, levittelin sitä sisäpuolelta ja tungin sisään muutaman pikkulusikallisen pestoa. Kiinnitin cocktailtikuilla ja paistelin kypsäksi. Ja huom. tipuja ei maustettu edes suolalla. Syystä että mausteet olisivat tarttuneet pannuun ja suolaa ei muutenkaan kaivata. Sen sijaan kylkiäisenä oli yrttiriisiä, jugurttikastiketta, sekomaista salaattia ja adjikaa. Kun kaiken tämän lappoi lautaselle, ei tipu päälleen muuta kaivannutkaan. Oli muuten hyvää ja annos oli nätti – kuin ravintelissa. Belgarionkin piti ja söi kaksi annosta ,D Jälkkäriksi kaffetta ja peruskeksejä Serkuista sekä sukulaatia. Sukulaateista oma tarinansa. Ne on jömmattu erinäisistä tarjoomuksista Varastolta, en ole viitsinyt ahmia niitä töissä, vaan kantanut taskussa kotoon. No – nyt ne kyllä saivat kyytiä. Alla todiste, tällaiselta se näytti. Suklaalevy pölyttyy edelleen tuossa. Se on sen salajömma. Kotona nimittäin pitää aina olla viinaa ja suklaata, jos nimittäin tulee hillitön hinku, voi toteuttaa toiveensa välittömästi – ei tarvitse odotella kauppojen aukeamisia tms. Ja kaikki pidetään vielä selkeästi näkyvillä, että ei tarvitse edes harkita, tarttuuko kiusaukseen vaiko eikö ,D

 

 

Nyt on mentävä pitkällensä. Ette usko, mutta jo tämän kirjoittaminen saa koivet juilimaan ja käden särkemään melko villisti. Odottelen, että mömelö alkaa vaikuttaa... Torkahdin hetkeksi kissin viereen, särky on hiukan vähentynyt, tosi vähän.

Ai niin, eilinen taksoasia taas mätti, jopa Belgarion ihmetteli. Edestämme vilahti aivan tyhjä koppitakso muualle. Meille tuli vartin myöhässä pikkunormitakso. Ei siinä mitään, mutta kuulimme, että mukaan tulee kaksi mamulia. Just joo, eikä sekään vielä mitään. Tämä oli sellainen pikkuauto, jossa on iso maavara (kuten useissa uusissa malleissa), johon koipivammaisen on äärihankala kiivetä. No, siinä sitten kiivettiin, minä hätinään pääsin ja mamulit olivat tosi pinteessä. Belgarion sitten meni avittamaan. Oli kyllä pirullista, kotona olimme puoli tuntia myöhässä. Kuski ei osannut tietä eikä käyttää uutta maksukorttilaitetta. Ziis ja just, taitaa taas olla valin paikka. Miksi hitossa ne lähettivät pikkuauton juuri nyt, kun yleensä minullekin yksikään tulee koppiauto? Ja mamuleilla oli kummallakin kepit ja toisella lisäksi rollaattori, takapaksissa kolmen ihmisen viikon ostokset – tiukkaa!

No, ei tässä ihan oikeasti ole asiaa. Pluikasta ja kylmää, minua paleltaa. Kissa vaatii herkkuja. Pitäisi hoitaa viidakkoa tänään ja kylvää uutta tulemaan ;D Onneksi Belgarion imureerasi eilen sekä avitti parissa muussakin asiassa. Täällä on nyt myös valot (mutta kuinka kauan...)!

-----------------------------------

Purrrrrrrrmenta, kaiffat! No nii, hei mä sainki eile tipuu. Oli heekkuu, mami leikko mulle piänii biittei, ku se duunas sitä. Emmä hirveest saanu, mutt maistiaiset. Ja sitt ku noi söi, mä kävin vähä pummii. Mä olin taas nälkäse ja surkeen näköne, nii mami anto omast tipustaa mulle piänii biittei, taas oikee mikrobiittei >o< Mutt saimpas kummiskii, on seki aika kilti välill. Se sano, ett pitäähä piäne saada, ku muutki kerta syä, nih! Mä oon se piäni! Poika nauro ja mä sitt tein taas vähä temppui enneko menin ruakaunkoill. Mä en oo oikee viihtyny nyt ton pojan viakus soffall, ku siin on aina semmone hässäkkä ja kauhee määrä taravaa. Mami duunaa safkaa ja heittelee astioit ja poika välill avittaa ja sitt siin on kirjoi ja semmone toisellaine kone ja vaiks mitä. Mä en oikee enää mahru siihe. Nii ett mä vaan pyärin toss ja tsiikaan aina, jos jotai miälenkiintost on niinku meneillää. Ainaha mä sitt oon mukan. Ja pomona olin, ku poika vaihto lamppuu. Ja sitt ku se imureeras mun kaavoi, mä kävin tsekkaas, oliks homma tehty kunnon ja vähä kiäriskelin. Juu – oli tehty iha hyvi. Nyt voi taas leikkii kunnoll. Ja se tais löytää pari mun leluuki, jos ei, mami lupas tänää taas hakittaa ne. Mä annoin mamill nyt luvan laittaa toho foton, ku must ei oikee taas oo mitää siistii judekaa. Nii ett voitte tsiigaa noit suklait. Mäki oo joskus saanu maistaa, vaiks ne sanoo, ett kissill ei saa antaa. Maistoin kummiskii!

Kliffaa söndaagii hei kaikill, pitäkää ittenne kunnon kissein!

-----------------------------

Vincent, kunhan sinä olet vain kilti, ei muuta huolta!

Päivän slogan: Minä niin pidän työstä – voisin aivan hyvin jättää sen väliinkin ja vain katsella!

Päivän biisi: Work

Luettua: Juha Vuorinen – Kristian siviilipalvelusmiehenä, huutopotkunaurua ja muuta, Juoppiksen tapaan aivan kamalan hirveän sekstistiä paashatekstiä, jolle saa hihitellä hiljallensa koko päivän. Suosittelen muillekin kieroituneille. Ei kaipaa edes arvosteluja, Vuorisen tuntevat tuntevat Vuorisen ;D Stefan Merrill Block – Unohdettujen tarinoiden kirja. Puolifiktiivinen kertomus eräästä suvusta, jossa varhainen Alzheimerin tauti tekee tuhojaan. Nuori Seth alkaa selvittää geenin perimää ja sairautta, kun hänen äitinsä on sairastunut. Geeni itsessään on tunnettu jo 23. sukupolven ajan ja se on pystytty jäljittämäänkin, parannuskeinoa ei kuitenkaan ole. Voi vain katsoa, miten läheinen hiljalleen vaipuu muistamattomuuteen ja kuolema tulee usein helpotuksena, aivot eivät enää osaa käskeä sydäntä lyömään ja hengitystä toimimaan. Kirjassa Sethin tarinan rinnalla kulkee Abelin tarina, Abel osoittautuu lopulta Sethin äidin isäksi. Hän menetti Alzheimerille kaksoisveljensä. Romaanin sisään on kätketty myös sadunomainen tarina Isidorasta, paikasta, jossa muistia ei ole ja ihmiset kommunikoivat koskettamalla toisiaan. Kokonaisuudessaan mielenkiintoinen esitys sairaudesta faktoina sekä ihmisistä, joita yhden henkilön sairaus koskettaa kokonaisuutena. Kirjan sanoin, kuolema voi olla helpotus jälkeenjääville, sillä sairauden katsominen ja sen tuhojen näkeminen läheltä on kammottava elämys. Suosittelen kaikille Alzheimerin kanssa tutuksi tulleille. Tämä ei siis ole silkkaa faktaa, vaan romaani, johon tunnetut faktat varhaisesta Alzheimerista on istutettu erinomaisen hyvin.

 

 

MURIJUPINAA! 

 

VÄHÄNKÖ ON WELHOTAR LEUHKA

Welhotar teki vaikutuksen, tai siltä ainakin tuntui. Eli keskustelu P-P:n kanssa meni oikein hyvin, suorastaan lennokkaasti. Toisaalta, olen varma, että hän osaa käyttää tiettyjä kykyjään saadakseen työntekijän, sen maan matosen, tuntemaan itsensä hyväksi, melkein korvaamattomaksi ja silleensä. Psykologista sodankäyntiä ja uusia esimieskikkoja, juuh. Sain kiitoksia – jopa oma-aloitteisuudesta ja parista hyvästä ideasta. Tosin minusta ne olivat itsestään selviä asioita... Jatkojakin hän lupaili ja mahdollista vakivirkaa. Hän oli sitä mieltä, että ne emmeet tulevat muuta kautta. Minä taas tiedän, että jos P-P jotakin asiaa alkaa tosissaan ajamaan, hän saa haluamansa. Mutta töitä siis on tiedossa jatkossakin, mikäli en möhli liikaa ;D Ja kyllä, huomautin siitä eräästä asiasta. Siitä ”lukeminen on hyvä harrastus”-sanonnasta, jonka minä näen koko ajan kuvana, jossa leidi käpertyy illan kähmeessä soffan nurkkaan jokin naisten lukemisto (vrt. Harlekiini) kädessään, kissa sylissä ja konvehtirasia vieressä. Lukee pari sivua ja on tyytyväinen. Argh, mikä kuva Welhottaresta eli oli ihan pakko sanoa, että ihan oikeasti kirjoitan itsekin ja luen vähän muuta kirjallisuutta. Hah, P-P iski takaisin, kertoi itsekin lukevansa. Tosin hän ilmaisi asian vähän hämäräperäisesti, mutta käsittääkseni englanniksi ja historiaa. Mitä historiaa tms. jäi sitten auki, niin paljon hän ei koskaan antaisi itsestään ilmi. Mutta nyt se on täytetty, en suuremmin möhlinyt itse keskustelussa enkä päästänyt sammakoita suustani. Huh!

Varastolla on ollut pari päivää tosi kiirus, eilen jo veti hiukan överiksi. Oli pakko lähteä vähän aikaisemmin ja jättää osa töistä lojumaan maanantai-aamuksi. Sählääminen ei ole kivaa, porukkaa ryysi huoneeseen pyytämään joka välissä vain yhtä pientä korjausta. Ja minähän tein. Kiikuttelin sitten papereita ympäriinsä ja sain taas lisää materiaalia takaisin. No, on ainakin jotakin tekemistä, en minä sitä. Eikä nuilla nyt odottavilla papereilla ole kovin kiirusta, siksi ne uskalsinkin jättää rauhassa odottelemaan. Päivä oli pitkä, väsyttävä, särkevän kipeä ja piti vain lähteä. Ei ollut enää jaksuja, tarkkaavaisuus ja näkö (etenkin ulko-) alkoivat kärsiä. Meninkin sitten viihdyttämään itseäni Serkkuihin, josta kokosin pienen keon kaikkea kivaa itselleni ja Belgarionille. Taksokin tuli nopeasti, normitakso – niillä onkin kuljettu melkein koko viikko.

Belgarionkin kuulosti eilen jo hiukka tyytyväiseltä, vaikka väsyneeltä. Koodaushomma alkaa olla tältä erää lopuillansa ja jäljellä on vaan sepustusosuus eli miten harjoitustyö on laadittu. On hän ollut aika kovilla, pitkiä päiviä ja osin iltoja lipastolla, laskuharjoituksia ja sen jälkeen monta tuntia (joskus yli 8 h) koodausta illalla normipäivän perään on aika uuvuttavaa puuhaa. Nukkumiset ovat jääneet vähille, samoin ruuanlaitto. Eli tänään täytyy taas keksiä jotakin parempaa ruokaa ja laittaa vähän herkkuja mukaan. Täytyyhän mies pitää kunnossa koko loppukevään ajan. Kesä on sitten erikseen, en tiedä vielä hänen kesäsuunnitelmistaan. Eivätkä ne tietysti minulle kuulukaan. 

Jotakin kivaa – taas tuli yksi kirja postissa, ziitosta vaan! Tätä menoa ei lukeminen lopu, kirjastossa odottaa kymmenkunta varausta ja itsekin pitäisi jotakin saada kirjoitettua. Tänään onkin pakko käydä taas normiretkellä eli kirjastossa ja kaupoilla, mömelökaupassa myös. Siivotakin pitäisi. Josko kehtaisi pyytää Belgarionia avittamaan, oikea käsi on niin kipeä kokonaan, että siitä ei taida tulla muuten mitään. Lisäksi olen istunut viikon pimeässä, kun keittiön valolamppu teki taas tekosensa. Siis kiristän Belgarionilta nämä pari pikku hommaa vastineeksi lounaasta ja muista appeista, muahahaah. Sitä vartenhan lapset lopulta ovat!

Olen pari yötä taas nukkunut tosi kehnosti, kättä särkee ja asentoa vaihtaessa aina herään. Tosin tämä vekkuli vaiva tarjosi taas yhden loistokkaan unen. Unen, jonka aikana kirjoitin kirjan (juu ei, en muista edes nimeä tai aihetta). Heräsin siihen, että kättä särki – olin unessa kirjoittanut niin paljon omistuskirjoituksia, ehheheheheheeh! Jotakin hauskaakin saa näistä kivuista joskus aikaiseksi näköjään ,D

Mutta kelikatsaus eli partsille ja äkkiä! Varokaa edelleen, siellä näyttäisi olevan pluikasta ja vaarallista. Tuuleekin vähän, argh.. Lämmintä päälle siis riittävästi. Minä menen hetkeksi lepuuttamaan, koska tähän kellonaikaan on turha yrittää Vuodatuksen päivitystä, hmph! Lepuutus eli pätkä unta, oli pakko herätä. Näin taas sellaista ikävämpää unta, jäks. Ei kiva!

----------------------------------

Purrrrviska, kamut! Jee, tänää o vapaata ja mamin ja Pojan kauppapäivä! Arvatkaas ootanks mä vähä. Tota kissinmuanaa taas ollu tarjolla vaa pari päivää. No juu, kalkonii ja kissikaakkei, mutt ei se oo sama asia. Kunno safkaa täss tarvitaa ja sitä tääll huushollis saa vaa kerta viikos, no joskus kaks, jos tolt jää jotai jämii. Tai sitt ku se viikoll imasee donarijämät, siis ku mitä mult jää. Ett eiks vaa, teinki miälest tämmöne on vähä niinku kidutust? Eilenki oli lehres oikee semmone upee mainos, miss oli jotai hianoi yksittäisfilei kissill – kyll mulle semmosii sais tuada. Ai ett ei, siis mami sanoo, ett ei käy *möks*. Siis enks mä muka oo sen arvone.? Jaaha, ai se itte syä huanommi. Juu, ei oo kissinkat sitt vissii oikee arvossaa, jos ei kerta semmost saa. Ku seki oli kummiski kissill tarkotettuu >o< Vaiks mä oon ollu niin kilti ja makoillu mamin viakus ja sillee. Ja seki on paijattanu ja kaikkee. Ja leikkikii eile mun kaa taas sill hiiruloll pimees – se oli muute kliffaa. Mä en tiännykkää, ett jotku ihmiset osaa leikkii pimees. Vähäks mä oon ylpee, mein mami osaa! Nii no mutt kummiski, iha vaa ett noi muistais, mull kans jotakii kliffaa safkaa, hei.

 

Kliffaa viikendii Lokistanian kissiporukoill!

--------------------------------

Vincent, meillä ei kukaan osta mitään fileitä – ei edes kissalle ,>

Päivän slogan: Asiakas on aina oikeassa, prle, antakaa sille mlkulle sitä mitä se haluaa!

Päivän biisi: Kurjuuden kuningas

Luettua: Hah, olin eilen repoväsy, joten meni parin lehden lukemiseksi ja yksi kirja on kesken, josta huomenna enemmän. Siihen asti kai voitte odotella, vaikka tiedän, että jokaikinen lukee ja tsekkaa luetut ja linkkini ihan ensimmäiseksi *maanista hekotusta*!

 

 

VAPAATA! 

SE ON KESKUSTELUN PAIKKA =b

Tänään se on, Welhottaren päivä. Eksiksikin 13. päivä ja perstai, toiseksi tänään klo 13 on P-P:n kanssa se kauan märehditty kehityskeskustelu. Juu ei, minulla ei ole mitään mielessä asian osalta. Ei yhtään mitään. En edes tiedä, mitä muut ovat keskustelleet. Täällä Varastolla kun ei ole tapana puhua omista asioistaan... ei kyllä muidenkaan. Toisaalta ihan hyvä(kin). Niin, siis pitäkää nyt edes peukkuja klo 13 tienoolla, että minä en sanoisi mitään harkitsematonta...

Eli päivä käyntiin! Ihan ensiksi, olkaa varo-varo-vaisia, siellä on taas hitsin pluikasta. Ainakin luulisin. Eilen näin tuossa Malmilla oikein kunnon ilmalennon, vanhempi leidi kepin kanssa meni ketoon pahan näköisesti. Pääsi kuitenkin ylös eli toivottavasti ei pahempaa. Tämä vain taksin ikkunasta, tietty... Juu, Welhotar pääsi hakemaan pakettinsa, ihan kiva. Kirjoja! Lisää kirjoja! =D Luin jo toisen, muahahaah. Noutotakso oli vain hieman viallinen. Olenhan aikaisemminkin kertonut taksojen kehnosta kunnosta – no, tästä puuttui koko astinlauta eli oli pakko käyttää pyörätuolinostinta. Siinä minä sitten tyyliin Pekka Niska nostaa, kele, oli tosiaan vammainen olo. Tsori, te tarpeeseensa tuolia käyttävät, minä nyt en sitä oikeasti vielä ole vailla, joten se tuntui vähän kornilta. Hätävarjelun liioittelulta ikäänkuin. Toisaalta en halunnut hypätä suoraan alaskaan. Olisi ollut asiaa lekurille taatusti sen jälkeen. Koipeni, juu nou, eivät pidä hyppimisestäkään!

Muutoin elämä Varastolla on erinomaisen vilkasta. Juuri tällä hetkellä meillä on, harvinaista kyllä, täysmiehitys ja se näkyy heti työmäärässä. Osa papereista on virunut pöydillä odottelemassa allekirjoituksia tai tarkistusta ja kun ne kaikki tipahtelevat hiljalleen minulle, on töitä riittänyt melkein kiireeseen asti. Ei kuitenkaan koskaan niin kiirusta, että ei olisi työaikana työantajan koneella ehtinyt katsoa tarpeelliset asiat: lukea lehdet ja katsastaa omat meilinsä (ne monet...) sekä ihan pikkuisen vilkuilla blogeja ja eBayta sekä muutamaa kirjasivustoa. Minulle on tullut tuosta eBaysta pieni päähänpinttymä, kuten aikanaan Huutiksesta. Huutis on tosiaankin vähän hyytynyt eli en löydä sieltä enää juuri mitään, mitä olisin vailla. No, paria kirjaa kaipailen, mutta niitä on tod. vaikea löytää muutenkin. Toki seuraan asiaa, mutta silti. 

Jotakin olisi tänään varmaankin tehtävä, koska on juuri tällainen päivä. Kuin Welhottarelle tehty. En vielä tiedä, mitä, mutta jotakin voisi keksiä. Tod.näk. olen iltapäivällä jo niin poikki, että keksimiset ovat vähissä. Jospa Serkuissa ehtisi jossain välissä käydä. Vähän appeita viikonlopuksi jo Belgarioniakin ajatellen (on se hyvä, että Poikaa voi käyttää tekosyynä aika monessa asiassa, tai kissaa...). Josta tulikin mieleen, että ei – tämä EI tapahtunut meillä!!! Ei varmasti!

Vilkkaasti nukutun yön jälkeen (pyörin, heräilin, pyörin takaisin) täytyy mennä vetämään lisää kaffetta, vitamiinijuomaa ja taas käydä tupakalla. Käyn polttamassa merkkiä XXXX (heheheheh), yhden tupakan – sopiihan tämä tekstimainospala jokaiselle? Sopiihan *kiero virn*?

------------------------------------

Purrrrrrrrrrrrve, kamut! Hähähhh, sain eile taas donarii! Ei mami voinu vastustaa mun puffaust, ku mä olin oikeen surkeen ja nälkäsen näkösen toss jääkaapi viäress. Sain melkee koko puuki, loput meni alas sen kurkust. Se varmaa söi sen puukinki, nii himokkaast se veteli sen =O Muute se kehu mua, tiätty. Nii ni se kehu siit, ett mä oon ollu kilti. Tottakai mä oon kilti, jos mullekki ollaa kiltejä. Juu se tarkotti sitä hiekkisjutskaa ja kaikkee. Mä oon nyt niinku ootellu siihe asti, ett mami tulee himaa ja sitt järjestäny semmose näytökse oikee. Tehny molemmat jutskat peräkkäi ja sitt vetäny rundii ympäri kämppää, ett se taatust hiffaa. Jep, on hiffannu. Ja niinku siit sitt kiiteltii. Juu, sain kaakkei ja paijatustki, vaiks se muka yritti taas lukee. Sitt meninki aikaisemmi goisii ku mami, kerrankii. Omituist, mite mä voin goisii näin paljo >o< No, mist toi tiätää, mitä mä tääl duunaa päivisin. Tai tiätää se, eile oli yks jutska kaatunu tual piironki pääll – mähä se olin ja mami tiätää sen, mutt ei se mitää sanonu. Ja kyll mä joskus steppailen kirjahyllyskii.... mutt siin pitää jo olla varovaisempi. Ett on mull puuhaa iteksii tääl päivisin. Hei, huamenn tulee Poika taas ja saadaa se viiko ainut kunnon safka, jeeeeeee. Mä tykkään. Ja sitt ne käy kaupass ja tua mulle-mulle-mulle ihan kaikkee mitä mä haluun (liioittelua, toim.huom). *huokaus* Mä käyn tähän pitkäksee sänkyll ja oottelen, ett taas toi alkaa ne sen aamupuuhat. Aatelkaa, se siis laittaa peiton sänkyll, papereit, haisusuihkuu ja vaiks mitä aamusin. Sitt se itekki laittaa jotai haisusuihkuu ja laittaa toiset vaatteet. On noi ihmiset omituisii, en voi muut sanoo. Täss mä viäläki leikin hiirulon kaa, hiirulo on taaski piilos eikä orja osa ottaa kuvei, höh!

 

Hei, kliffaa viikendin alkuu kaikill kavruil – juu ja muillekki, vaiks ei tykkäiskää must! Mä oon lojaali, ei ku siis.... semmone laajasyrämmine kissi >o<

----------------------------------

Ohoh, vai laajasydäminen ,D

Päivän slogan: Saamattomuuteni ylittää vain viattomuuteni!

Päivän biisi: Ghost Riders In The Sky 

Luettua: Sari Mikkonen – Pääkatkaisija, ehdottoman mainioita novelleja!  Kaikkea, mitä maa päällään kantaa. Henkilöt ovat mielenkiintoisia, kaikki omalla tavallaan. Jokaisessa novellissa on omat pienet jipponsa, tämä on melkoisen koukuttava kirja. Piti lukea yhteen menoon. Onhan siellä kaikkea pientä, mm. melkoisesti murhaan viittaava juttu. Toisaalta, kun sisustaa sellinsä, on mukavampi lusia. Osa tapahtuu muualla maailmalla, Suomen maaseudulla tai vain jossakin. Novelli on ehdoton taitolaji ja Mikkonen hallitsee tämän mielettömän hyvin. Welhotar piti ja suosittaa muillekin, tässä on ainakin häivähdys sitä jotakin! Ja sen jälkeen muori tarttui nuorisokirjaan, tottakai ,D Joanna Nadin – Hanki elämä, Rachel Riley. Rachel on mitä tavallisimman perheen (ainakin omasta mielestään) tavallinen nuori, jolle ei tapahdu mitään. Elämä on traagisen tavallista ja hän päättääkin muuttaa elämäänsä, hän haluaa olla traaginen kirjallisuuspersoona. Sekin on vaikeaa, koska hän asuu pienessä englantilaisessa kylässä eikä muutosta Lontooseen yllättäen tulekaan mitään. Vanhemmat ovat niin-vanhempia ja pikkuveli hobittifani ja kiusankappale. En paljastele tässä sen enempää. Totean vain, että tämä oli ihan lukukelpoisa opus, tämän voisi ostaa teinarille, joka jo lukee. Esim. niiden kammottavien kuvalaatikkosarjoista tehtyjen kirjojen tilalle. On tässä ainakin ihan reilusti luettavaa, välillä ihan fiksuja oivalluksia ja hihityttäviä luonnehdintoja. Ahmimisikäiselle sopisi aivan varmasti. Itse asiassa, on varmaan pakko tunnustaa, että itsekin hihittelin parissa kohdassa. Eli lukijoille tämäkin tiedoksi, lisäksi tämä on aika kilttiä tavaraa eli ei mitään pahennusta herättävää ole joukkoon eksynyt – no ensimmäiset alkokokeilut, suukot jne. toki kuuluvat asiaan. Uskoisin tämän jopa ihastuttavan joitakin. Hiukan itseäni häiritsee se, että tämä tuntuu tahalliselta naispuolisen Adrian Molen kopiolta – ei ole, Adrian-kirjat ovat terävämpiä ja enempi ehkä kieroon mieleeni vetoavia. Mutta kuten sanottua, tämän voisin antaa tytölle, joka ei ole vielä valmiita lukumieltymyksiä. Hyvin kirjoitettua, mietittyä ja teinarille sopivaa meininkiä.

 

 

TÄNÄÄN!!!