OUTOA, MUTTA KOVIN KUMMALLISTA,

sillä nukuin eilenkin. Siis päivällä. Ja illalla. Ja virkistyin taas alkuillasta, ei hyvät heilu. Nimittäin jos näin viettää nämä ns. vapaapäivänsä. No, eipä tule tehtyä pahojaan eikä syötyä, jos nukkuu. Se hyvä puoli asiassa on. Omituista se kuitenkin on, perinjuurin omituista. Omituisuutta lisää vielä se, että aamuhorteessa olin kuulevinani ovikellon soivan. Ehkä soi, ehkä ei. Ei soinut toista kertaa. Mietin olisiko Hörhö yrittänyt pyrkiä sisään. Se ei olisi häneltä mitenkään omituista. En kyllä keksi ketään muutakaan, jolla olisi ollut asiaa meikäläiselle lehdenjakajan jakoaikaan eli aikaisin :O

Tästäkään päivästä ei ole mitään sanottavaa. Belga on tulossa pizzalle, lupasin laatia. Ei sen kummempaa. Mutta kerrottava tietysti on, että taloyhtiö tarkastaa lämpöpattereiden asennukset ja säädöt – lopultakin, huhti-toukokuun vaihteessa! Sehän se toki onkin oikea aika ne tarkastaa, ei suinkaan talvi, jolloin täällä on paleltu aivan simona. Nyt palellaan vain normisti eli nukutaan vieläkin pari paitaa ja täkkiä päällä! Hmph, omituista tuokin. Ehkä se on edullisempaa näin keväällä, mutta onko se yhtä luotettavaa? Minä tahtoisin kovasti tietää.

Lisäksi nuoriso, tosi nuori nuoriso, on pistänyt hulinaksi pesutuvassa useampaan kertaan eli laskenut vettä lainehtimaan, sotkenut ja särkenyt paikkoja jne. Nyt tuli jo aika raaka paimenkirje, jossa ilmoitettiin, että kannattaa muistaa, että tekijän voi ottaa kiinni (mutta ei pahoinpidellä) ja soittaa poliisit. Jälki on kuuleman mukaan ollut aika rajua ja kaikki tämähän menee talojen piikkiin, tässä tapauksessa 4 eri taloyhtiön, mutta silti. Isot pyykit ja matot on ollut hyvä pestä siellä! Nyt ei varmaan uskalla jättää edes mattoja sinne kuivumaan... Voihan mähnä, sanon minä. Pojat on nähty kyllä, mutta väliin ei ilm. ole uskallettu mennä. Kyseessä useita 12 – 14-vuotiaita, lienee sama porukka, joka poltti tuon toisen roskakatoksen ja pyörävaraston taannoin. Helkkari, että joiltakin joko uupuu kotikasvatus tai sitten joukon tyhmyys tiivistyy aivan käsittämättömästi.

Juu, eipä täältä ole kummaakaan kerrottavaa. Kohta alkaa taas ahitus työn alkamisesta. Tympeä päästäinenkin on tulossa ja sotkee kaiken järjestelmällisyyden. Työaikaakin pitäisi jotenkin lyhentää, mutta Upo ei yksin uskalla antaa ohjeita, joten joudun odottamaan siitäkin tietoja. Varastolla ei kukaan uskalla enää päättää mistään, koska perään tulee heti erilaisia ohjeistuksia. Hitot, ihan hyvin voisin tehdä ns. normipäivät, mutta en tahdo antaa tuntiakaan tuolle talolle lahjaksi. Sen verran tietyt asiat ottavat päähän! Murr...

POLKA, JOKA TAITAA MENNÄ LUESKELEMAAN LISÄÄ!

 

EILINEN OHITETTIIN KEPOISASTI

nukkumalla! Voi hyväinen aika, niinhän siinä taas kävi. Päivitettyäni tämän typerän blögin menin keittämään kattilallisen kalakeittoa. Sitä tuli juuri sen verran, että oli pakko syödä vain tarpeeksi. Siis että jäisi täksikin päiväksi. Jos olisi syönyt enemmän, olisi tullut ähky – jos vähemmän, olisi jäänyt karmiva nälkä. No, tämän jälkeen sitten ahmaisin Päivän Päärynän. Hmmph, väärä lajike, ei niin hyvä kuin Se Ainoa Oikea, mutta menettelee eli tätä voi syödä. Oli pieni, joten päälle iso rivi sukulaatia. Vähän lötköttelyä ja astioiden tiskaus. Sitten kunnon kaffet ja pallo jädeä marjojen kanssa. Ja sitten iski ensiksi älytön ähky. En ole tottunut syömään tuollaisia annoksia. Sen jälkeen iski niiiiiiin hirveä väsy, että hätinään ehdin sänkyyn, kun iskettiin unihalolla päähän. Nukuin pari tuntia ja heräsin siihen, että tsuppari toi kirjapaketin. Kupillinen kaffetta ja kuvittelin piristyväni, hah, mitä vielä. Taas alkoi silmiä lupsuttaa -> petiin ja lisää unta.

Kun lopulta sain itseni kunnolla kangettua ylös eikä enää niin väsyttänyt oli jo ehtoo aika lähellä eli kelli melkein 18, meikäläiselle suht myöhäistä. Lisää kaffetta taas kehiin, vähän lääkitystä sekä selailemaan viestejä sun muuta tärkeää. Sain sentään pari juttua kirjoitettua. Itse asiassa toisen niistä jo eilen, mutta vähän korjasin vielä sanamuotoja ja kirotusvihreitä. Niitä jäi, kun kirjoittelin sitä aika myöhään. Selvä pyi ja hyvä, että sain tuonkin aikaiseksi. Lisäksi kävin hieman rätväkkää keskustelua erään sivuston toiminnan moraalisesta puolesta... siihen ei varsinaisesti otettu muuta kantaa kuin että he voivat seurata joidenkin henkilöiden toimia. Mielestäni tietyt pelisäännöt olisivat kuitenkin paikallaan, vaikka vaan suosituksina.

Loppuillan kulutin edelleen kuunnellen mm. Freukkareita ja muuta mukavaa sekä lueskellen turhanpäiväistä opusta. Ei oikein jaksanut syventyä muuhunkaan. Edelleen oli vähän väsy. On se kumma miten nämä torstait ovat menneet siihen, että minä nukun kuin iso sika melkein koko päivän! Ei sitä nyt niin hirveästi voi univelkaakaan olla? Vai olenko vaan stressanut tuolla Varaston muutolla ja siihen liittyvillä asioilla itseäni turhaan? No, mitä välii – pääasia, että sain unta. On se tosi kivaa, kun saa nukkua eikä tarvitse välittää siitä, että joku herättäisi pakosti tekemään jotakin! :D

Tänään siis obligatorinen perjantaireissu; postista kirjoja, kirjastosta lisää kirjoja sekä kaupoista vähän muonaa. Tuo vähän on tietysti suhteellinen käsite, katsastetaan kuitenkin puuttuvat ainekset sekä jotakin pitäisi huomiseksi saada lounaaksi. Josko pizzaa? Voisi olla vaihteeksi hyvää. Jos vielä ostaisi rucolaa ja tunkisi sitä siihen päälle... Liiterissä sekään ei maksa mahdottomia. Jep, niin taidan tehdäkin. Varastolle normiappeet ja siinä se taas taitaa ollakin, en minä mitään ihmeitä tarvitse enkä halaja. Lisää päärynöitä kyllä ja lisäksi ajattelin aloittaa siedätyshoidon ostamalla alkuun vaikka yhden appelsiinin katseltavaksi ja haisteltavaksi! Voihan sen sitten syöttää Belgalle, jollei itse pysty. Omenoita en uskalla vielä edes katsoa sillä silmällä ja banaaneista olen saanut tarpeekseni jo vuosia sitten – ne eivät vaan mene alas ja ovat aivan liian täyttäviä. On tämä kyllä hullua, kun ei pysty edes syömään kaikkia vihanneksia eikä hedelmiä... *huokaus*. Harvemmin minä siitä kyllä valitan, nytkin vain tuli mieleen kertoa teillekin tiedoksi osa Welhottaren salamyhkäistä elämää ;)

No, eipä täällä tänäänkään mitään ihmeellistä, liikkeelle siis jälleen. Olisi kyllä taas voinut ottaa jokusen uusiounen. Mutta kun ei niin ei – hmph!

POLKA – LEIKKII KULIA!

 

PALAUTUMISPÄIVÄ – EIVÄTKÖ KAIKKI URHEILIJAT

pidä sellaisia? Meikäläiselle se on ainakin tarpeen, olen taas aivan puhki. Väsytti älyttömästi, mutta en saanut nukuttua kuin sen tavallisen 2.5 – 3 h, sen jälkeen pyörin petissä ja nousin keittelemään kaffet. Ja yrittämään uudestaan, sain sentään vähän uusiounta. Loistokasta, ettenkö sanoisi ruhtinaallista. Ei tarpeeksi, mutta voin nukkua päikkäreitä lisää. Jos tällä pääsisi alkuun korjaamaan tätä päivän tilannetta sekä tekelehtimäänkin kaikkea tarpeellista (ja varsinkin sitä tarpeetonta...). Siitä huolimatta joka paikkaa juilii, särkee jne. Lisäksi jäykkyys on suorastaan legendaarista: en taivu taaskaan mihinkään päin ja koivet lenksottavat ihan miten niitä sattuu huvittamaan. Koko alkuviikko meni muuttoa purkaessa ja siinä sivussa töitä tehden. Tuplahommat nääs, lisäksi piti raahailla itseään läpi todella piiiiitkien käytäviä löytääkseen oikeat ihmiset. Asensin sen väliaikaisen tulostimen itselleni, juu - sekin on ihan kamalan lähellä, vain muutaman huoneen päässä. Niille siis, joilla on terveet koivet, lonkat ja selkä. Meikäläinen joutuu ontumaan sinne vähän väliä, eikä se enää ole kivaa!

Toki aavistelin, ettei mikään alussa suju, mutta tilanne on aika paashamainen. Kaikki kuvittelevat, että taksot noutavat pääoven kyselemättä – hah, turha luulo. Sitä ei löydy navista, koska osoite kulkee kiinteistö oy:n nimellä ja se on taas toinen osoite jne. Minen jaksa enää edes selittää. Esihenkilöt olivat puolestani suorastaan riemuissaan:"Eikö olekin helppoa?" Yritin varovasti selittää, mutta ei mennyt perille. Luulevat kai, että en ole selittänyt jo riittävästi *huokaus*. Minä olen näköjään syntipukki kaikkeen. Ei haittaa, voin minä ilmoittautuakin. Jos siitä saa tarpeeksi liksaa eikä tarvitsisi liikuskella ympäriinsä. Eikö jumankauta kukaan nyt voi tajuta, että joka saatanan askel sattuu kuin kävelisi veitsen terillä, siis kärkipuolella! Alan kohta hermostua... menenkin hetkeksi rauhoittumaan.

Menin ja palasin, tarkoitukseni ei ole äkäillä teille. Hitsi, minä niin kaipaisin jonkinlaista kuumemittariin verrattavaa kipumittaria, joka näyttäisi kohta kohdalta kivun jollakin asteikolla. Olisi paljon helpompi selittää, millaista olo ja elo välillä todella on. Tänään on levon paikka, tiedän tilanteen helpottuvan tuossa alkuillasta. Silloin olen ehtinyt troppailla ja lepäillä riittävästi. Siihen asti teen kaiken puoliväkisin. Onneksi en enää suunnittelekaan torstaille mitään. Kunhan saan itselleni ja mupsukalle ruokaa, eikä oman muonan tarvitse olla kummoistakaan. Kaffetta jokusen mukin sekä jotain pientä hyvää (marjoja & pallon jädelöä?). Tiedän, että tästä kyllä jossain vaiheessa tokeentuu himppasen.

Huomenna on kuitenkin pystyttävä kirjastoon ja kaupoille, siinäpä se taas vaihteeksi. Aamupäivä menee ketterästi niissä hommissa, iltapäivä pyykätessä ja muussa mukavassa. Jotkut oikealla osa-aikaeläkkeellä (siis ei sairauden takia) ovat kammoittavan eloisia ja iloisia näistä pitkistä vapaista. He touhuavat ja järjestelevät kaikenlaista, matkaavat vieraisiin maihin patikkaretkille, Jusalaan tuttavan synttäreille ja sen semmoista. Meikäläinen yrittää saada invataksin viemään itsensä kylille ja takaisin ilman että sen kummemmin sattuisi. Reitti on suunniteltava myös huolella etukäteen, että pääsee tarvittaessa lepuuttamaan koipia ja selkää. Aikataulutus on myös mietittävä, ettei taksoa tarvitse odottaa 40 min, se on nimittäin se normituloaika, jos tilaat takson puhelimella vasta vaikka ostokset tehtyäsi! Hmph.

No, eiköhän tämä märinä riitä. Joku kiva, nuori tsuppari poikkeaa tänään torpassa. Lisäksi odottelen postista jotakin kivaa. Jospa lähtisin nyt ensin inventoimaan jääkaapin sisältöä lounaan merkeissä sekä laatimaan jo alustavaa puutelistaa huomiseksi. Lisäkaffet eivät olisi pahitteeksi.

POLKA – HÄN, JOLLA ON AIKATAULUT LÄHES JOKA TILANTEESEEN!

PS: Onko joku menossa viikonloppuna näille OmaKoti-, Sisustus- yms. messuille? Meikäläisellä olisi kaksi yhden hinnalla (vain perjantaina) kuponkeja! Ne tulostetaan suoraan eräästä linkistä, joten jos sellaista kaipaat, lähetä viestiä tai ilmoa asiasta kommenttilootassa! Lähetän sitten ilmoittamaasi sähköpostiin ao. linkin... Laitetaan kiertämään, kun en itse pääse eikä nyt oikeastaan mitenkään suuresti kiinnostakaan ;)

 

MINÄ OLEN VÄSYNYT

 

Väsynyt riitelemään taksojen kanssa oikeasta osoitteesta ja ohjaamaan niitä aamun pimennossa kärrypolkua pitkin taiv... ei kun siis Varaston "työntekijäovelle". Eihän se ole suotavaa, että käytettäisiin pääovea tai muita ovia. On Vain Yksi Ovi (ohjeistus!). Minä olen myös melkoisen väsynyt erilaisiin ohjeistuksiin (siis lisää ohjeistuksia), joilla ei ole käytännön merkitystä, koska mikään ei toimi. Hyvänä esimerkkinä Ohjeistus työajanhallintalaitteiden käytöstä (-> kellokortti!), joka tuli taannoin. Muuten selkeä(kin), mutta laitteisto näyttää vuotta 2009 sekä on kellotettu muutenkin väärin ;) Melkein naurattaisi, jollei kaiken muun kanssa olisi samoin.

Omalla osastolla ei ole kaffehuoneessa pöytiä eikä tuoleja, sen sijaan tuossa meitin huonetta vastapäätä oli ylimääräisinä kumpiakin. Joku ehti roudata pöydät pois, mutta vihjaisin tuoleista ja ne haettiin välittömästi. Viikolla 14 – joskus siis sen aikana – saapuvat kaappien (vaate- ja mappikaapit, alakaapit, muut asiakirjojen säilytys- ja tavarakaapit) ovet... Osalla väestä ei ole vieläkään oikeita tuoleja, ne seilaavat jossain. Tätä voidaan kutsua vaikkapa pieniksi käynnistysvaikeuksiksi. Meillä kahdella työntekijällä on kohtuukokoisessa huoneessa omat vaatekaapit sekä yksi (lue -> 1 kpl) mappihylly kummallekin. Sekä tstotarvikelaatikosto. Ei mitään muuta tilaa säilyttää papereita tms. :O Melkoisen hankaavaa, kun yksin huoneessa istuvilla on samankokoinen seinä täynnä mappihyllyä ja tavishyllyä. Tasokin olisi tarpeen – ei ole. Mielenkiintoisia viritelmiä tässä yksi jos toinenkin on jo ehtinyt laatia. Joku kävi jo vanhassa Varastossa hakemassa lomakelaatikoston itsellensä ;)

Ei tämä mitään, minulla on tuoli ja suurimmalla osalla on tuoli. Kone toimii, ainakin kohtuullisesti. Mutta ulostus ei tietenkään toimi omalta ulostimelta, ei oman osaston ulostimelta (molemmat monimahdollisuuskoneet katkisärki). Sen sijaan ainoa toimiva on sillä käytävällä, jossa minä kyllä istun, mutta aikamoisen kaukana. Yritin tänään kaverin ollessa tekemässä muita hommia rintata hänen henkilökohtaisellaan tärkeimmät, oli pakko. Kävi se niinkin, mutta hidasta kuin mikä ja jälki suorastaan surkeaa... Tänä aamuna on pakko kokeilla tuota toista, että saisi yhden pinon liikahtamaan ennen lähtöä eläkepäiville. Ei tästä muuten tule mitään.

Neiti Z. viettää ilmeisen tarkoituksellisesti työpäivänsä täysin eri rytmissä ja aikatauluttaa sen toisin kuin minä. Se varmaan helpottaa häntä. Minua taas ei haittaa mikään, minä istun leveä pärshe päin ovea. Jos joku kuikuilee, yritän vielä levitä enemmän, mikäli mahdollista. Töitä siis on tehty kuitenkin greippaasti, eli ne ovat valmiina, kunhan joku vaikka itse ulostaa ne henk.koht. ulostimeltaan. Jälki ei ole sellaista, jota laittaisin itse ulos, mutta nuo ovatkin ns. korjauslukukappaleita lähinnä. Joten niiden voipi antaa vielä tänään olla... Väsyttää, väsyttää niiiiiiiiiin. Ja särkee, tietysti. Koivet ovat ottaneet tämän ruljanssin oikein pahakseen ja iltasärky on todella lamauttavaa, nukun äärihuonosti pari-kolme tuntia ja aamulääkityksellä pärjäilen jotenkin puoleen päivään. Sen jälkeen alkaa melkoinen helvetti taas.

Tänään töistä vihannespuodin ja Liiterin kautta kotoon, kirjoittamaan yksi juttu (anteeksi, Toveritar, en millään jaksanut kirjoittaa sitä eilen – horrostin koko illan eivätkä ajatukseni toimineet!) sekä kaffetta ja vaikkapa päärynöitä tai jäätelöä. Minä tarvitsen jotakin. Oikeasti tarvitsisin toimivan kipulääkityksen, mutta sitähän minä en saa.

Nyt väsyttää entistäkin enemmän. Menen keittämään susivaffat kaffet, riivin kapallisen mömelöitä sekä vitamiineja ja iskeydyn jonkun taksolta näyttävän kapineen kyytiin. Tänään minä haluaisin vain palata nopeasti kotiin takaisin!

POLKA – IKÄVÄ KOTOON JO LÄHTIESSÄ!

 

ON SE RANKKAA...

yrittää saada takso noutamaan hemmetin ison, tunnistettavan talon pääovelta, jossa lukee nimikin OIKEIN ISOLLA. Oikeasta ja ainoasta osoitteesta. Ja kyseessä oli normitaksi, jonka navi näytti osoitetta jonnekin lähettyvillä olevalle sisäpihalle *huoh*. Aloitan näillä käytännön asioilla, se ei pelästytä ketään, tämä on niin tavanomaista. Mennessä oli supi-ihanaa, Kiva-Takso vei minut ihan oikean oven eteen ja katsoi vielä, että todella löysin oikean paikan. Poju on aarre, sanon minä! Onneksi on kovinkin paljon nuorempi, vakaasti onnellisessa aviossa jne. No, en minä silti. On vaan niin mukavaa, kun edes jokin joskus toimii.

Itse torpassa ei oikein mikään ollutkaan ihan niinkuin piti. Rintteri ei ulostanut, koska se ei ollut verkossa, vaikka väitti niin. Armas Neiti Z, joksi ajattelin huonetoveriani (?!) kutsua, haluaa olla älyn jättiläinen, erittäin edistynyt teknologian haltija(tar) jne. Hän alkoi tomerasti kaivaa erilaisia piuhoja laatikostani ilman mitään lupia ja jäkätti usb:n perään. Sanoin, ettei siinä mitään usbia ennenkään ole ollut, tulostin verkkoraportin ja sanoin vain, että tämähän ei nyt minulle kuulu. Aloitin hommat ja tein mitä tein, tulostamatta tietenkään mitään. Siellä ne ovat, tehtyinä. Viestin jätin oikealle mikropönkälle, josko hän kiireiltään ehtisi hoitaa asian. Ei siinä kauaa mene, kun rätkäisen ne ulos.

Mielenkiintoinen, todella, tämä Neiti Z. Hän on ilmeisen sosiaalinen, integroitunut erinomaisesti omaan ryhmäänsä ja osastoonsa. Toki jo sukunsa kautta, jonka kolmantena edustajana hän on tuolla haltioimassa erästä tointa. Ilmeisesti myös sen perusteella hän kuvittelee tuntevansa ja tietävänsä kaiken sekä olevansa myös atk-guru. Hmmm. Minä en välitä, onneksi osaan nonseleerata koko asian ja tehdä ilman mitään välisermiä tms. töitä ihan itsekseni. Riemua aiheutti mm. hirvittävän vanhanaikainen radioni (1970-luvun loppuvuosilta). Suorastaan räävitöntä kääkätystä leidiltä, jolla oli itsellä ämppäri ja kuulokeraario. Yritin siinä kertoa, että ao. yksilössä on mm. kaistanlevitin ja kaikkea muuta kivaa, mutta eihän sellaisesta kukaan enää ymmärrä eikä piittaa mitään. Leidi ilmeisesti totesi minut kevyeksi. Siis vastapeluriksi. Taisi erehtyä, osataan sitä täälläkin. Mutta minä annan asian olla. Haluan ensin haista rauhassa, saada muun ympäristön raivosta kankeaksi jne. Vaikea oli hänenkin muuten ymmärtää, että kävelyni todella tekee tenää. Melkein kirjoitin Tenaa, noh, ehkä jo kohta sitäkin! Voisihan sitä alkaa vaihteeksi kusta housuihinsa, koska sain uuden työtuolin... Sitä en olekaan vielä koskaan töissä harrastanut - harkintaan!

Muuten olen kaukana kaikista, vaikka lähellä on paljon ihmisiä. Muu osasto (paitsi aivan läheisimmät työkaverit) ovat kauuuuukana monien hankaloiden ovien takana. Olemme todella sijoitettuna Alaskan perukoille, sellaiseen omaan pieneen lokoseen. Ilmeisen tarkoituksellisesti. En pidä asiasta. En siitäkään, että joudun jotenkin heidän armostaan apehtimaan ja hakemaan kaffeni Heidän Kaffehuoneestaan. Miten naurettavaa. Minä juon kahvini koneen ääressä, säilytän kupillisen vihannesmössöä jääkaapissa n. 3.5 h sekä lämmitän sitä mikrossa n. 3 minuuttia. Syömiseen käytän tuolia ja pöytää (vanhoja) korkeintaan n. 20 min, jona aikana myös luen kursorisesti Höskää. Ainakin eilen vielä onneksi yksin :) Minä kovasti pidän yksinäisyydestä työpaikalla, se on niin rauhoittavaa!

Muutoin tilanne on erittäin keskeneräinen joka puolella. Huonekaluja sekä niiden osia puuttuu joka paikasta. Kaikkea oikeastaan puuttuu eikä juuri mikään toimi. Niin kyllä arvelinkin, joten en juuri odottanut tältä viikolta yhtään mitään. Onneksi Toveritar poikkesi eilen ja toi jotakin painotuoretta luettavaa, josta myöhemmin lisää. Luin sen jo illan aikana! Tämä tykkäsi :D *härn*.

No, minun on taas yritettävä tehdä itsestäni näkymätön täksikin päiväksi *muahhahaaaah*. Toivon vain hänen olevan hieman varovaisempi, sillä teistä jotkut ehkä tietävät, millainen minä olen vihaisena ja / tai kipeänä. Nyt kaffelle, riipimään kipulääkitys sun muut moninaiset piltsut. Valitettavasti niihin ei sisälly mitään kärsivällisyyttä lisäävää, rauhoittavia onneksi kuitenkin on ja niitä tarvitaan.

POLKA, JOKA AIKOO JOSKUS NÄYTTÄÄ NÄRHEN....

 

PIKKU-POLKA EKSYKSISSÄ

Kuvitelkaapa: on synkkä ja myrsk... ei kun siis pimeä aamu, edes koi ei ole vielä liikkeellä, koska niitä viisareita siirrettiin. Polka on jostain kumman syystä saanut takson ja vieläpä melkein oikeaan aikaan. Mikäli kyseessä ei ole se Maailman MukavinTakso, olen lirissä ja pississä kaulaani myöten. Etsin ja soisin löytäväni. Haahuilen hoiperrellen sekä vankkumattomasti manaillen ympäri itäistä helvetillistä sekobetonista monikantista Pazilaa tietäen toki tarkkaan mihin olen menossa, mutta en kuitenkaan millä tavalla? Tämä varmasti tuntuu jotenkin järjettömältä, mutta se ei ole sitä. Jep, jos olisin fiksu, lähtisin täältä joskus klo 11 tienoolla valmiille. Mutta milloin minä muka olen ollut fiksu? Milloin olen muka ajatellut, että kaikki menisi helpoimmalla mahdollisella tavalla? Ehei, kyllä meikäläisen pitää lähteä etsimään kustannuspaikkaansa, että olisi taas mistä nostaa hirveä mekkala ja haloo! Että olisi taas jotakin valitettavaa ja märistävää, eikö?

Minulla on kyllä mukana kaikenlaista tarvittavaa -> luettavaa, eväät, kaffemuki ja toiset kengät. Niillä minä ajattelin pärjätä. Niin ja 1. krs.n huonekartta, josta ei selviä kyllä yhtään mitään. Ei muuten yllättäen selvinnyt Kuukkelistakaan, mutta siihen minä sentään tiedän syyn... Tästä päivästä tulee kuulkaas vielä äärimmäisen jännittävä, minä takaan ja alleviivaan. Jos vain konettimet ja yhteydet toimivat, pikarapotusta seuraa. Jos ei, päivitystä huomenna. Mikäli siis olen päässyt takaisin kotoon! Periaatteessa taksojen pitäisi varsin hyvin tietää tuo osoite, mutta niinhän niiden olisi pitänyt tietää tämä edellinenkin. Normitaksot tietävät taatusti, mutta kun meikäläiselle niin harvoin osuu normitakso työmatkoille. Voi kun olisi se kivamukava tai normitakso *peukuttaa*. Muuten olen varautunut vain purkamaan tavaroita ja mikäli koneet on kytketty ja yhteydet toimivat, tekemään toki kiireiset hommatkin pois alta. Purkamiseen on varattu kuitenkin jokunen päivä. Jännitys tihenee – kohta se laukeaa...

Jospa tähän väliin ihan eilisestä sen verran, että en minä tiedä, mitä minä tein. Päivä oli vain ihan täpösen täynnä kaikenlaista hommaa! Ihan hemmetikseen tuli tehtyä kaikkea; siivoskeltua, laitettua muonaakin sekä syötyäkin muistaessani joskus iltapäivällä, kirjoitettua jokunenkin juttu, vähän luettua ja tarkistettua pakollisia asioita. Siinä se päivä meni kuin huomaamatta. En ehtinyt edes päikkäreille enkä juurikaan makoilemaan – no, sen ajan lojuin, että tiskit likosivat ja narskutin hissukseen jälkkäriksi Päivän Päärynän. Muuten oli koko ajan jotakin pientä puuhasteltavaa ja vielä jäi yhtä ja toista tekemättäkin. Oli tietysti osansa asiaan silläkin, että harvemmin söndaagina iskee päälle semmoinen pieni "teen tämänkin nyt tästä pois"-fiilis. Yleensä sellainen kannattaa käyttää heti hyödyksi, koska sellaista ilmenee todella harvoin. Ja huomatkaa, että tässä ei ole lääkityksellä tms. mitään osuutta asiaan!

Päivän biisi: Tällä tiellä

Päivän slogan: Hulluuttakin hullumpaa on hulluus, jonka tietää ja tunnustaa hulluudeksi, mutta ei välitä siitä ;)

Luettua: Johan Bargum – Syyspurjehdus, erittäin omela pienoisromaani, jossa hiukkasen trillerin makua toki eli tykkäsin ja suositan. György Spiró – Kevätnäyttely, mitä voi tapahtua, jos on väärään aikaan väärässä paikassa ja nimi on väärin kirjoitettu. Satiiri Unkarista, tai mikä satiiri, tällaistahan tapahtuu parhaillaankin, vaikkapa täällä kotomaassa... Venla Hiidensalo – Mediahuora. Miten friikku toimittaja joutuu huoramaan Lehdelle epämääräisillä toimeksiannoilla tehden töitä yötä-päivää. Alku vähän tökki, kunnes ajauduin sisään tähänkin maailmaan. Tämä voisi olla totta, oikeastaan onkin. Kuulutan perään keskustelua friikkujen asemasta ja median vallasta. Lisää toisaalla! Suositan ehdottomasti. Heike B. Görtemaker – Eva Braun, Elämä Hitlerin kanssa. Tämä ei lopulta niinkään kerro varsinaisesti Eva Braunista henkilönä vaan Hitlerin lähipiiristä sekä heidän suhteistaan ja näiden kertomuksista Eva Braunista. Tutkijan näkemys, erittäin luettava kuitenkin eli asiasta kiinnostuneille varmaan paikallansa. Itse törmäsin pariinkin uuteen, mielenkiintoisaan yhteyteen. Jussi Adler-Olsen – Vanki. Miten Q-osasto tullaan perustaneeksi ja ensimmäinen juttu tulee käsittelyyn. Kuinka eräs poliitikko katosi, todennäköisesti teki itsemurhan Saksan lautalla. Mutta miksi pikkuveli, joka vammautui kolarissa, reagoi oudosti eräisiin asioihin? Uusi vinkeä tutkijapari Carl Morck ja Hafez el-Assad näyttävät kyntensä jutussa, joka päättyy onnellisesti! Sen verran kiero ja kriittinen monessakin suhteessa, että minä pidin tästä. Erityisesti omalaatuisten poliisiromaanien kavereille! Harlan Coben – Ruma totuus, miten facebook-häirikkö saa aikaan ruman tilanteen entisen tennistähden ja hänen rokkarimiehensä välillä. Asiaa selvittelevä agentti Myron joutuu melkoisen ikäviin tilanteisiin, näkemään paljon kulissientakaista rumaa peliä. Ei ehkä Cobenia parhaimmillaan, mutta hyvin ruodittua pashaa eli suositan. Anne Holt – Kuoleman kasvot, taas yhteisnide, jossa Sokea jumalatar ja Vereen piirretty samoissa kansissa. Perustanee paikkansa sillä, että julkaisemisesta toki on jkv aikaa. Ja näissä kahdessa ensimmäisessä Hanne Wilhelmsen -dekkarissa leidi ja hänen mielipiteensä, elämänsä ja taustansa tulevat esitellyksi, samoin kuin asuinkumppani Cecilie ja paras poliisikaveri Billy T. Dekkarit sinänsäkin ovat toki ok, en minä sillä. Ihmettelen vain tätä intoa nyt yhteisniteisiin... mieluummin erillisinä pokkareina, ziitos ;) Raija Oranen – Voitto kotiin ja muita diplomaattisia selkkauksia. Koiratarinoita kaikista leidin elämän koirista, joita tod.näk. on jo tätä luettaessa yksi lisää. Mukavia, ikäviä, itkettäviä...osa seuraa melko selkeästi myös tekijän elämänvaiheita ja kirjoittamista. Suositan – lisää toisaalla! Nais Mason – Toivo, Nais kasvoi isovanhempiensa luona, vanhemmat opiskelivat USA:ssa, jonne hänkin muutti nuorena. Äkkiä vanhemmat erosivat ja hän joutui palaamaan Keniaan. Edessä koulua, avioliitto – ja miehen AIDS-tartunta. Lapsia kaksi, miehen kuolema sekä työ eri vapaaehtoisjärjestöissä AIDS- ja HIV-positiivisten puolesta. Lisää toisaalla, suositan – melkoinen suoritus muuten tältä leidiltä! Belinda Bauer – Tappajan katse, vanharouva murhataan vuoteeseensa ja syylliseksi epäillään tämän poikaa. Kyläpoliisi on ihmeissään, kylässähän tunnetaan kaikki ja talven tullen vieraita ei juuri näy. Hän alkaa partioida aktiivisemmin ja on erityisen huolissaan vaimostaan, jolla on MS-taudin ilmeinen pahenemisvaihe. Kun toinen murha tapahtuu juuri öykkärimäisen ulkopuolisen murharyhmän saavuttua, tilanteet tiivistyvät – ja lisää tätä jännääville siellä toisaalla! Tämä oli muuten aika hyvä, vaikka tottunut lukija kyllä tajuaa jotakin aika varhaisessa vaiheessa. Hyytävää sekä sisällä että ulkona, mutta myös murhaajan katseessa! Suositan ;) Pekka Laiho - Poika ja kapakkasaatana. Olisi kyllä toivonut selvitystä, onko tämä toimitettu, jos toimittajan nimi on etusivulla vai onko toimittaja vain esilukenut tämän, no tämä on sivuseikka. Pekka Laihon elämä niinkuin hän sen muistaa, hiukan epäjärjestelmällisesti, hiukan ehkä sieltä-täältä kaunisteltunakin... Mutta elävänä, räväkkänä, itsepäisenä penteleenä kuitenkin ;) Omat hyvät puolensa tässä on, toki. Ja mieskin lienee nyt hiukan vanhennuttuaan rauhoittunut, mutta ei tästä Eliten aikaista Laihoa juuri tunnista. Lisää tästäkin toisaalla. Marja Björk – Prole, ei olisi pitänyt syntyä tyttönä. Hänen syytänsä kaikki, vanhempien erokin. Muutto Pankakoskelle tehtaan varjoon, josta hän pelastautui Ruotsiin. Tarina kulkee tädin ja tytön kertomana mallikkaasti. Tykkäsin, kovastikin! Ehkä tuo aikakausi on meikäläiselle niin tuttua, samoin tuo ruotsalaistuminen ja työskentely siellä. Suositan kaikille 70-lukulaisille, jotka itse tai joiden sukua lähti Ruotsiin pakoon työttömyyttä tai vain etsimään elintasoa. Asiaa myös heille, jotka joutuivat kestämään vanhempiensa alkoholinkäytön ja ns. hauskanpidon (joka toki saattoi olla muutakin) jälkeensä jättämistä arvista, huonompiosaisuudesta muiden keskellä. Siitä, ettei koskaan kuulunut joukkoon. Lisää toisaalla. Jep, ja lisää toisaalla paljon muustakin, jota en ole nyt muistanut kirjailla tähän ylös – ei sitä joka hetki jaksa eikä muista. Lukemattomia pinoja siellä, lukemattomia täällä, luettuja tuossa :D Pääasia, että on lukemista -se on ainoa pelastukseni elämälle!

POLKA, JONKA SIJAINTIA JUURI NYT VOITTE VAIN ARVAILLA...

 

ETTEHÄN KÄÄNTÄNEET KELLOJA?

Ettehän? Täällä Malmilla sanalla kääntäminen tarkoitetaan jotakin aivan muuta ja se on rikollista toimintaa, josta saattaapi saada jopa milizein peräänsä. Kääntäminen on siis varkaus tai toisen ryöstäminen irrallisista arvoesineistä, hänen lompakkonsa vapauttaminen tms. Ihan vaan tiedoksi. Eli jo vuosia tässä residenssissä on kellojen viisareita siirretty jo edellisenä päivänä. Kuka kumma sitä nyt klo 3 alkaisi mitään kääntämäänkään :o (Hirveää puujalkavääntöä...)

Ja kuten kesäajan alkamisesta voikin arvata, ulkona on satanut lumiräntää ja maa on valkeata sohjoa täynnänsä. Hmph ja ihan kiva. No, eipä tarvitse kaivella vielä kissikenkiä edes näkyviin, hyvin riittää vielä villasukkaintegraatio – uusia punaisia maihareitani en tuolla kelillä aio pilata! Seuraavaksi siirrytään muutamaksi viikoksi poikain mustiin (käsintehtyihin englantilaisiin, iiPei pelasti jo kauan sitten) kävelykenkiin ja sitten, sitten on vuorossa kissikenkäkausi, joka kestää aina todella pitkään :)

En nyt murehdi ollenkaan sitä, missä se kestää. Nimittäin ei ole vieläkään harmainta aavistusta eli suunnitelmaakaan, miten rantautua Varaston uuteen sijaintipaikkaan ilman apuja. Niin paljon apujahan ei invataksolta saa. Yhtä kushemmettiä sano. Taidan siirtää menoa 1.5 tunnilla, jospa siellä silloin jo olisi kaffenjanoisia työkavereita. Tai sitten menen kylmän rauhallisesti normiaikaan ja tapaan jämerän vahtimiehen, joka saa tutkia minut :) Etten ole siis luvattomasti liikkeellä jne. Kuulin, että torpassa olisi nimittäin turvatarkastus, ainakin siellä oli aikaisemmin... Tästä saattaa löytyä vielä varsin runsaasti hupia. Koko asiasta saattaa löytyä runsaasti hupia, joten lääkitysarsenaali on tarkistettava ja otettava myös mukaan. Minä nimittäin pahaa pelkään, ettei siellä ole kaikkea ja kaikki ei toimi. Saahan sitä ainakin epäillä ja jos näin on, on oltava lääkettä mukana.

Eilinen meni rajujen ja ankarien pätkäunien parissa – ne olivat ikävän ahdistavia. Onneksi Belga tuli lounaalle. Mies on varsin mukavaa seuraa, varsinkin kun molemmat olimme herjanheittotuulella. Eiväthän tuonikäiset enää tiedä esim. Seutulan lentokenttätyömaasta yhtään mitään eli raatiota kuunnellessa kerroin muutamia tarinoita, varsinaista knoppitietoa. Sellaista, jolla nyt välttämättä ei ole isoa merkitystä, mutta täällä päin Tsadia asuvalle se on jonkinlaista automatiikkaa siirtää näitä Malmin erikoisuuksia ym. eteenpäin ;) Söimme hyvin eli lohisuikuloista väkerrettyä wokkia (oli muuten tosi njamia) sekä vähän riisiä kylkeen. Salaattia ei kumpikaan kaivannut, koska iso wokkipannu oli täynnä eriplaatuista rapsakkaa vihannesta. Minusta salaatti olisi enempi kärsinyt siinä vieressä! Jälkkäriksi pala piirakkaa sekä tavisjätskiä (joo, sitä halvinta mahdollista jädelöä Liiteristä, sopii hyvin tarkoitukseensa) sekä hilloa ja / tai lakritsikastiketta. Kaffetta myös, hyvää ja vaffaa. Täydellinen lauantailounas, kummankin mielestä. Se lienee myös kummallekin viikon ainoa ns. parempi muona. Toki omat muonat tehdään ja syödään päivittäin, mutta lauvantaisin yritän laatia jotain parempaa...

Lisäksi täydensin Belgan keittiövarustelua vekkulilla tavalla. Keksiviikkona Varaston keittiötiloista piti häivyttää kaikki astiat yms. härpäkkeet eli ne, joita ei tuoda uusiin tiloihin, heitettäisiin roskiin ke-iltana :O Aapuva, pöytä täynnä kaikenlaista, joista jokainen poimi omiaan. Jäljelle jääneistä kysyin, että oikeastiko ne todella roskiin? Kun näin sanottiin todellakin olevan ja taukotiloihin tulevan kunnon varustelun (joo, näkis vaan...), minulle suorastaan tyrkytettiin tavaraa. Kun sanoin, että ottaisin jokusen lautasen sekä lusikoita, haarukoita ym. Belgalle, joka sai juuri uuden asunnon, alkoi varsinainen hässäkkä. Porukka keräsi ehjimmät, siisteimmät ja kauneimmat lautaset, uusimmat ruokailuvälineet sekä jokusen kipon siihen kasaan ja ilmoitti, että ne ovat The Pojalle. Mitäpä minä siihen muuta kuin kiittelemään! Eli raahasin ison kassillisen tavaraa kotiin ja tarkastin sekä pesin kaiken. Aivan käyttökelpoista hyvää tavaraa, enkä edes vetänyt välistä (vaikka vähän mieli teki, meikäläisellä on näitä taatusti loppuiäkseen). Eli nyt on keittiö lähes täysin varusteltu, jo aikoinaan hänen muuttaessaan opiskeluasuntoon annoin mukaan tarpeellisia patoja ja pannuja, ruuanlaittoon tarkoitettuja kippoja, kauhoja, vispilöitä ym. Eli kaikkea on, mukavaa! Erityisesti ilahduin itse siitä, että hän huomasi saman kuin mitä. Näytin yhtä nättiä sini-valkoista lautasta ja sanoin, että vaikka tämä on vähän hassun mallinen, tämä on aitoa Staffordshiren posliinia ja lisäksi tässä voisi pitää vaikka jotain hetelmiä tarjolla, esim. mandariineja. Belga alkoi nauraa ja sanoi näkevänsä saman kuvan mielessään. Kyllä hän varmaankin on äitinsä poika :D

Että näin meillä. Tänään vuorossa pakolliset sunnuntaipuuhat, joista ei voi välttyä. Imureerauksen lisäksi jossakin odottaa kissan salaoksu! Minä heräsin yöllä kissan kakomiseen ja oksureaktioon, mutta en ole vielä törmännyt tuotokseen livenä. Se voi olla saunassa, jolloin riittäisi moppi ja huuhtelu... Toivokaamme näin, en jaksanut yöllä lähteä tarkistamaan asiaa. Muuten muonaa kolmeksi päiväksi eväkseksi, tämän päivän ruokana ovat eiliset jäysteet. Lisäksi pakkoruisku ja jotain vaatetustakin pitäisi kaivaa esille. Sellaista, joka ei laatikoita purkaessa pahemmin rähjäänny eli ei ainakaan puhdasta mustaa! Olisikohan se harmaankirjava viritys taas paikallansa, siinä kun pölyä ei huomaakaan. Kätevää.

Minä taidan mennä nyt keräämään kuivanneita pyykkejä narulta sekä tekemään muuta pikkuhommaa. Pakko tässä on alkaa toimia, ei söndaagi ole tarkoitettu lepopäiväksi!

POLKA – TUO USKOTON, USKOMATON AGNOSTIKKO

 

VÄHÄN OTTAA KOVILLE VIELÄKIN...

sentään sain eilen käytyä hoitamassa ne asiat, jotka pitikin eli vain pakolliset. Sen jälkeen olinkin taas supirätti. Pyykit koneeseen, keittoa tulelle ja apehtimisen, pyykin ripustamisen ja tiskaamisen jälkeen kunnolliset päikkärit. Unet ovat olleet kateissa pitkään eli uni olikin äärimmäisen syvää. Sen jälkeen tietty oli taas aika tokkurainen olo. Kaffetta ja ns. pienen kivan harrastuksen pariin ;)

Eli eipä sitä ole taaskaan saanut mitään järkevää aikaiseksi. Maanantainenkin jo alkaa taas vähän huolettaa, mutta toisaalta: mitä välii. Kurkku on kipeä, ähhh. Ei kiva, menenkin tästä peiton alle. Vetelin aamukaffet ja lääkityksen, joten tehoja odotellessa jätänkin tämän seisoskelemaan hetkeksi. Paleltaakin, argh!

Huh, olipahan taas kanmoittavan eläväisiä uneja... voi kun olisikin niin vilkas sekä fyysisesti että muutoin yhtä hupikasta. Tuo duunikin, jota unissani tein, kelpaisi siinä sivussa. Ainut fittimäinen juttu oli taas se, että nukkuessa kädet puutuivat enkä saanut niitä mitenkään liikkeelle herätäkseni ja herätessäni. Tuntui kun olisi ollut sidottuna kiinni, se ei ollut siis mukavaa vaan ahdistavaa. Lisäksi söin hirmuisen hyvää sukulaatia siinä, eipä ole semmoista torpassa :( Onneksi unessa on sentään jonkinlaista elämää, yleensä hyvinkin vilkasta!

Jäänkin odottelemaan Belgaa lounaalle, tarjolla fisusuikuloita wokissa erinäisten sopivien vihanneksojen kanssa. Kelvannee hänellekin, minä ainakin olen jo nyt nälkäinen, vaikka vetäisin vaihteeksi yhden puolikypsän päärynänkin hätääni. Taidan keittää vielä toiset kaffetkin, jos sillä saisi ajatuksensa järjestykseen. Vaikka väliäpä näillä ajatuksilla, ovat taas niin lennokkaita toisinaan, että itseäkin oikein hävettää ;)

Mutta saa kai sitä edes ajatella, kuvitella ja nähdä unia, jos ja kun elämä on muutoin sen verran tylsää ja ahikasta – kirjat tosin lievittävät, mutta unet ovat vielä parempia. Silloin kun unta sattuu saamaan ja juuri nämä pienet pätkät ovat meikäläisen erikoisuus.

Palanneemme astialle!

POLKA – HÄN JOKA MIELUUSTI UNEHTISI JA UNEKSISI ENEMMÄNKIN!

 

PIKALYHYTPÄIVITYS

eli taas täytyy lähteä kylille. Hakemaan viikon kirjat ja appeet, pakko jaksaa. Auts, miten inhan aurinkoinen päivä näyttäisi olevankaan tulossa :(

Toveri Varastolta ilmosi, ettei uutta paikkaa päässyt edes katsomaan. Hänkin olisi halunnut tarkistaa tulosisäänkäynnit sun muut – hah, ei ole lupa! On kyllä hemmetin hyvin järjestettyä, sano. Odotetaanko kaikkien kulkevan pääsisäänkäynnistä täsmälleen klo 9.00, joka tietysti olisi erinomaisesti järjestettyä toimintaa (paitsi että jossain toivottiin meikäläisten välttävän kulkemista sitä kautta :o). Pitäisikö itsekin suostua tällaiseen... ei minä olen se ainainen vastarannankiiski, joten menen piruuttaankin etsimään jo aikaisemmin. Siis oikeasti, minä olen se liikuntaesteinen ja kipeä kehäraakki. Uskotte tai ette?!

Nimittäin tuli tuossa yöllä valvoessa taas mieleen sekin, että luuleeko osa blögini lukijoista, että minä vain teeskentelen kipujen, särkyjen ja valvomisen ym. kanssa? Onhan se tietysti mahdollista, jokainen voi ajatella ihan mitä haluaa. Sopii tulla vilkaisemaan lääkekaappia, tarjoan jopa kaffet, jos kiinnostaa sekä tarjoilen päälle diagnooseja ihan paperilla Voin myös esitellä koneelta muutaman kivan kuvan (kun niitä nyt tarjottiin CD:llä mukaan), joissa näkyy jopa maallikon silmillä yhtä jos toistakin. Lisäksi on ilmaantunut uusi, ei niin hirveän kipeä, mutta kiusallinen vamma. Aikaisemmin tätä ei ole ollut; korva ruksuu leukaluuta liikuttaessa. Ei, en pureskele hampaitani yhteen. En ole tehnyt mitään, joka olisi voinut edes vammauttaa em. aluetta. Eli ihan kivaa taas, tämä ei siis ole tinnitusta, joka on tuttua muista yhteyksistä.

Tämä ei nyt tunnu jaksavan tämän enempää, ehkä myöhemmin tai huomenna viimeistään lisää. Nyt on yritettävä raapia jotakin lievittävää sisuksiina, että pääsisi liikkeelle ja saisi hilattua muonat itselleen sekä kissille kotio asti. Totean olevani edelleen pettynyt Itelliaanopostin palvelun lisäksi myös erään kuljetusliikkeen palveluihin... Blääh – ei mene hyvin, mutta sehän ei ole uutta!

NIMENI ON POLGA, POLGARA WELHOTAR – LUPA MÄRISTÄ

 

MELKEIN, MUTTEI IHAN

itkua ja hampaidenkiristelyä! Aika lähellä kylläkin. Piti sitten eilen näyttää taas luontonsa ja kasata muuttolaatikkopinot ihan itte, kun kukaan ei puhunutkaan mistään avituksesta. Ja minähän en sitten mitään pyytele, jos kerran näytän olevan kunnossa, prle. Juu, sain kaikki pakattua ja kasattua. Oli nimittäin pakko. Se kostautui jo eilisiltana, varsinkin yöllä ja vielä nytkin. Särkee niin prleesti, että ei uskalla edes vingahtaa. Silloin voisi sattua vielä enemmän! Ja kuten arvasin, kaiken pakattuani ja tehdessäni lähtöä vielä eräskin leidi tunki hommiaan meikäläiselle. Että olenko j o lähdössä :o Yritin muistutella mieliin, että teen vajaata viikkoa. Vastahan minä jonkun kuukauden sitä olen tehnyt, 3 – 4 kk, öbauttia. Että hyvin näkyy painuvan joidenkin mieleen...

Tänään en kyllä tee mitään. En pysty kunnolla edes kävelemään. Yö meni pätkittäisillä painajaisilla ja särkykertoimilla lisättynä, argh. Lisäunetusta sain sentään vähän aamusta, mutta samaa laatua eli eläviä painijaisia kaikkine kummakkeineen. Pakko oli nousta ylös, keitellä kaffet ja riipiä satsi mömelöitä. Eivätpä ne tähän auta juuri yhtään. Voi kun olisi todellakin jokin kipusärkymittari, jolla helposti voisi todentaa kaiken! Hissukseen kun liikahtamatta makoilee, särkee vain muutamaa paikkaa. Jos yrittää edes kääntyä tai lähteä liikkeelle, onkin helvetti valloillaan...

Lisäksi piti eilisen session jälkeen vielä sinne postiin. Ei muuten, mutta siellä oli Belgalle uusi keskusyksikkö. Paketti siis meikäläisen nimellä ja oli minulla muutakin postitettavaa itsellä, joten mentävä oli. Belga oli tyytyväinen ja säntäsi suoraan kotoonsa. Minä Liiterin päärynäkaupan kautta maltoin sentään poiketa. Sain päärynöitä, jotka olivat vielä eilen raakoja. Ovat nyt tuossa kypsymässä. Ja pitäisi kai jotain apehtiakin tänään, ehkä. Sekä suunnitella huomista kirjasto-kaupparetkeä. Uhh, mitenkähän tuo nyt ei jaksa innostaa niin pätkääkään.

Ensi viikon taksomatkat Uudelle Varastolle tulevat olemaan taatusti hilpeitä, samoin yrittämiseni sinne sisään. Delegoin kyllä asiaa eteenpäin niin, että jos joku kävisi siellä perstaina, meilaisi ohjeet meikäläisellekin. Eilenkin kysäistessäni asiaa, kaikki alkoivat selittää:"Ihan helppoa! Kävelet vaan tuosta ja sitten..." Kunnes piti katkaista selvitys siihen, että minähän en, ihan totta, kävele! En varsinkaan pluikkaalla ulkona ilman mitään apuvälineitä, pitkiä matkoja ja portaita ylös-alas. Ei siis onnistu, ei... Sen jälkeen väki taas oudosti hiljeni. On se sitten kummallista, että eivät ole tätä vielä kolmeassa vuodessa tajunneet, vaikka koipien ja selän kunto on koko ajan huonontunut!

No, en minä jaksa tässä enempää märistä, teillekin voi tulla paha tai veemäinen olo tai ette usko minua. Vetun väliä sillä, mutta kun jalkani puutuivat jo tunnottomiksi tätä kirjoittaessani. Eli huomenna lisää, mikäli aihetta on. Jos ei ole, keksitään!

POLKA – TUO KAUHISTUTTAVA TODELLISUUDEN ILMENTYMÄ!

 

VÄSYNYT, MUTTEI ONNELLINEN...

 

Tekisi niin mieli kommata eilistä raatio-ohjelmaa onnellisuudesta ym. Eipä paljon naurata, joku oli onnellinen, kun pääsee sairaseläkkeelle – voi hoitaa puutarhaa, käydä tanssimassa jne. Silloin meinasi taas pokka pettää, pirulauta. Pakko märistä taas siitä, että todellakaan Varastolla ei tajua kuin pari ihmistä, että minä en oikeasti pysty kävelemään ja mitä nämä hemmetin krempat todella konkreettisesti ovat. Juu, toisella on samat krempat ilman kävelyongelmia (sen sijaan hänellä on fibroon liittyvät suolisto-oireet, jotka osaavat taatusti olla yhtä epämiellyttäviä).

Eilen häiriköin useampaa varastolaista piinaamalla ohjeita, miten pääsen huoneeseeni. Oli nimittäin se söpökkäihana taksokuski, jonka kanssa aina länkytetään kaikenlaista. Töihin mennessä kerroin uudesta osoitteesta ja hänen aloitteestaan käytiin tsekkaamassa paikka. Aaaaivan, väärään mestaan olisin taas yksin mennyt. No, eihän kukaan osannut neuvoa kuin "kävelet tästä ihan kuin menisit sinne-ja-tänne ja sitten siitä..." kunnes keskeytin huomautuksella, että minähän en, btw, kävele... Osa porukasta selkeästi ärsyyntyi asiasta, eräs jopa huomattavasti. Sitten eräs tervejärkinen mies (?!) aloitti juuri oikein:"kun menet siitä-ja-tästä ovesta, olet siinä, josta sitten jne". Eli näillä ohjeilla kuvittelen jopa muutamassa tunnissa löytäväni perille. Joku kiusaantuneena ehdotti, enkö voisi tulla vaikka vasta tosi myöhään esim. 9 – 10 välillä. Ei, ihan periaatteessa en voi ;) Ja sinä Varaston salalukija: heheeheh, pihistin kerroskartan mukaani! :D

Juu, eli kamat ovat melkein kasassa, vain pakollinen enää esillä. Lupasin vielä eräälle kivemmalle ihmiselle tehdä nipun hommia heti aamusta. Kun ei ole tietoa siitä, toimiiko maanantaina kaikki. Pitäisi tietysti, mutta tilanteita seuranneena – epäilen. Kuitenkin eilisenkin jälkeen olen jo aivan repo. Kun tämän päivän vielä jaksuisi, on ihan pakko. No, otan ylimääräisiä lääkkeitä mukaan! Perskele, että tähänkin puututaan. Jo muutenkin on lääkityksen saanti äärimmäisen hankalaa eikä minulle ole edes n. 6 vuodessa löytynyt hyvää yhdistelmää. Sitten ainoat jotenkin johonkin toimivat mömelöt aiotaan vielä laittaa pahemmin kivien alle jömmaan. Missään muualla maailmassa ei löydy tällaista kipulääkityskielteisyyttä ja -politiikkaa kuin Suomessa, jos verrataan ihan vaikka vaan EU:n ja Jusalaan. Muistan myös nähneeni artikkelin Suomen erittäin huonosta kivun hoidosta sekä kroonisesta kivusta  – että sopisi hiukan miettiä, mitä tekee! Perkele, nih!!!

No, töiden jälkeen vaihteeksi postiin ja kaupan kautta kotoon. Treffit Belgan kanssa postin edessä, koska siellä on paketti minun kauttani Belgalle eli hän saa huolehtia sen suoraan kotoonsa. Se on semmoinen hyvin salamyhkäinen paketti, että kiitti vaan Sinne Jonnekin. Minä raporteeraan taas tarvittaessa. Itsellä on postitettavaa kassillinen. Kaupat – niin no jaa, arvasittehan te, päärynät ovat LOPPU! =E Kai ne kohta kieltävät päärynätkin, ainakin tuon ainoan minulle sopivan lajikkeen.

Ai niin, minäpä olin reipas ja vilmaattinen. Pyysin huonekaverikseni tulevan kottaraisen käymään eilen audienssilla tyyliin tapellaanko vai ollaanko leikisti allergisia kaikille. No, naureskeluksihan se meni, hänellä on useampaa plaatua elukoita eikä kuuleman mukaan vierasta eikä haittaa sen kummemmin asiat. Molemmat totesimme myös kiroilevamme asiattomasti sekä mahdollisesti pitävämme jopa poikakalentereista, joten ehkäpä se siitä... Etuotto-ote, nähkääs.

Mutta muutapa en todellakaan toivo kuin pääseväni aika äkkiä kotiin, petiin ja jotakin hyvää pää.. ei kun siis ruokaa sekä iltakaffet! Ja jospa vielä tarjottaisiin unta edes 4 h, jos saisi pyytää.

Jos ei saa, menen kumminkin aamukaffelle ja riipimään semmoisen lääkityksen, että pystyn toimimaan vielä tämän päivän. Hankalaa tästä tulee, mutta pakko mikä pakko.

POLKA – HÄN JOTA LYÖDÄÄN AINA KUNI PUOLITUTTUA SIKAA!

NE TEKEE MUT HULLUKS, NE SOTKEE MUN PÄÄN...

ja nyt kyseessä eivät ole tupakka, viina ja villit miehet – voi kun olisikin! Minä voin vain unelmoida sellaisesta. Olen jo melkein lopettanut unelmoinnin, kun unikin on taas niin vähissä. Tässä mennään vaihteeksi taas 2 – 3 h unilla ja loppuaika sellaisilla muutaman minuutin horrospätkillä. Ei tunnu kovin hyvältä se. Joku jo Varastollakin huomautti minun näyttävän väsyneeltä, hmmm.

Todellakin, jättimoinen määrä hommia eilen. Jatkuvalla syötöllä tuotiin lisää, että jos tämän vielä ja ihan silleensä, että ehtisi hetikohta. Että ennen The Muuttova. Juu, ymmärrän, että he haluavat rauhassa pakata ja setviä paperinsa. Kukaan ei vaan ole ottanut huomioon, että minä olen töissä tämän ja osan huomista. Minun pitäisi tehdä normihommat ja pakata oma osani konttoorista siinä sivussa. Yksi huoneellinen tavaraa siis. Itkuhan siinä eilenkin pääsi, vessassa sentään. En minä vaan jaksa, koska fysiikkakin piru vieköön vaatii taukoa. Kuvittelen tietenkin, mutta olin jo näkevinäni paheksuvia ilmeitä apehtiessani peräti 25 minuuttia... niin, ja hyväinen aika, käydessäni tupakalla kai neljä kertaa. Tosin kaikki ajoittuivat siten, että oli jotain muuta tekeillä. Joku innokas tstovarastojen inventoija oli esimerkiksi pakkinut kaikki paperit – ulostuspaperit. Meikäläisellä kuluu riisi-pari päivässä, joten oli pakko sanoa, että etsisi niitä jostain, koska minä en löytänyt enää mistään nippuakaan...

En olekaan ollut näin supipoikki pitkään aikaan. Kotoon päästyä peiton alle lämmittelemään ja horrostamaan ja yrittämään tyhjentää päätä, ettei sekoaisi kokonaan. Lisäksi kun huomaa, että henkilöasiainhoitaja on suoraan valehdellut päin näköä, myös Upo on puhut suoraan sanoen paskaa. Mikseivät ne voineet sanoa suoraan, miten hommat menevät!? Kukaan mitään kaunisteluja kaipaa, minua suunnattomasti ärsyttää tämmöinen toisten mielipiteiden ja selvitysten muka-kysely, jos niillä ei ole mitään merkitystä. Raivoni oli lähes ylitsevuotavaista sorttia, toki sanoin huomenta jne. Mutta jos hän tänään tulee kysymään tai sanomaan jotain, aion kyllä ilmoittaa, mitä mieltä minä olen tällaisesta feikkaamisesta? Voihan sitä toki sitten kirjata, että tiedustettu on – liekö kyse siitä...

Ensi viikosta ja paikasta ei edelleenkään ole minkäänlaista tietoa. Osoite on, soisin taksokuskin tietävän. Itse en tiedä, miten pääsen portaat ylös. Hinautumalla, meneehän siihen vekkulisti kyllä aikaa. Ja taatusti saa itsensä kipeäksi, se ainakin on varmaa. Jos vielä raahaisi paria isoa kassia ja kokoonkasattua rolleria? :D Voisiko tuota jo kutsua kidutukseksi, sekä fyysisesti että psyykkisesti? Ei minulle ainakaan mitään ole helpoksi tehty, apuja ei ole tarjottu tms. Jouduin ruikuttamaan yhteen asiaan pakkoapua eli en taivu kertakaikkiaan meidän pöytähärpäkejärjestelmän alle purkamaan kone-rintteri-yms. viritelmää (se on muuten todella hankalan takana pienissä huoneissa!). Sain vastauksen, että ehkä joku sitten ehtii. No, minä olen asiasta ilmoittanut ja aivan todellakin voin myös toimittaa lääkärintodistuksen siitä, että saatan minä sinne vielä päästäkin, mutta pois tai ylös ilman lanssimiehiä tai Pekka Niskaa on ehkä turha yrittää.

On ihan pakko tunnustaa, että nyt ottaa koville! Jos tuleva huonetoverineitokainen ottaa yhteyttä ja sanoo, että minä en saa haista, minä tiedän mitä minä teen. Harjaan aamulla ensiksi itseni Vinskillä! Sen jälkeen käytän kolmea vahvinta parfyymiä, jotka omistan. Sen jälkeen hinkkailen erilaisia viherkasveja vaatteisiin ja sullon jotakin vihreää vielä taskuihin. Aamupalaksi apehdin kokonaisen valkosipulin siivuina leivän päällä, runsailla haisumausteilla ryyditettynä. En pese hampaitani enkä myöskään itseni – parfyymihän on keksitty peittämään haisut ;) Kun kaikki on valmista, otan tuon korkkaamattoman Jallu-pullon kaapista mukaani ja leimatessani sisään kulautan myös huikan... Sitten taatusti haisee. Olisikohan siinä jo syytä myös fuduihin? *kolkkoa hekotusta*

Minä en kuulkaas jaksa tänään enää mitään ja aamu on vasta alussa? Minä en todellakaan tiedä, mitä minä teen...

POLKA – VAIHTEEKSI TAAS ÄIMÄNÄ KÄKENÄ!

 

MÄRINÄKSIHÄN SE MENI – JOTEN NYT ÄRSYTYKSIÄ

Entiset maanantaiset kommentit – väsyttää, ketuttaa, särkee jne. Ei siis mitään uutta, ei edes kerrottavaa. Mitä minulla? Vai kerronko, miten taas tuli pyörittyä sängyssä, mitä syötyä ja juotua? Ketään kiinnosta kuitenkaan yhtään mikään, ei itse asiassa minuakaan kiinnosta minun elämäni!

Pakkotyöhön, pakko kotiin, pakkokotityöt ja pakkonettailut, että pääsee lukemaan omiaan. Muu ei nyt vaan sattumalta kiinnosta. Ei ole mitään eikä ketään, joka voisi edes kiinnostaa. Miksi edes pitäisi olla? Minä saan olla juuri niin flegmaattinen ja antisosiaalinen kuin minä haluan. Enkä tiedä edes haluanko, on pakko... joillekin nyt vaan käy näköjään näin, toisille taas ei. Tuli aivan riittävästi märistyä jo eilen sitäkin, etten taas pysty fyysisesti siihen kaikkeen, mihin minun luullaan pystyvän; voi kilin sukupuolielimet – en vaan pysty! Tietysti sillä tavalla saa aiheutettua itselleen vielä pysyvämpiä vammoja tahi jopa saiskukeikan, mutta kun ei hirveästi haluttaisi. Lienee pakko.

Voi miten minä jaksankaan inhota eräitä söpösteleviä blögejä, joiden vakavin huolenaihe on kynsilakan oikea sävy tai tietyn sisustusaineksen löytäminen. Ehkäpä jopa vaativan kutomuskuvion aikaansaaminen tai sanasta sanaan selostettu ostoshelvettireissu. Käks, ei – tämä on sentään vakavasti otettava täyttä paskaa oleva blögi eikä edes yritä ollakaan mitään muuta! Nih kerta, hmph!

Toinen yllättävä inhoni kohde on eräät ihmiset, jotka automaattisesti olettavat, että minulla on joku prleen äly-stnan-puhelin tms. vastaava. Uskokaa jo: meikäläisen matolaatikolla puhutaan puheluja tai lähetetään tekstiviestejä (korkeintaan kaksi-kolmesanaisia!). Siinä EI ole muita toimintoja! Niin ja voisitte ihan huvin vuoksi opetella itsekin käyttämään sitä messevää nettiyhteyttä puhelimessanne: viestinne ovat täynnä kirotusvihreitä ja käsittämättömiä sanoja. Lisäksi osa on ainakin mennyt täysin väärään osoitteeseen, kuten eräänä aamuna klo 6.30 tullut viesti, jossa minua haukuttiin, että en ole vastannut viesteihin (siis sähköposteihin, joita em. henkilö oli lähettänyt, omasta mielestään). Pirulauta, minä en ollut saanut ainoatakaan viestiä! Tämä ei siis koske lukijakuntaani vaan aivan muussa yhteydessä hoidettuja asioita... Raivostuttavaa vaan noin muuten eli mieluusti hoidan asiat sähköpostilla, koska se nyt vaan on kätevää! Mutta ei silloin, jos toinen osapuoli ei osaa käyttää oikein sitä välinettä, millä ikinä ne viestinsä sitten lähettääkään =E

Päivän biisi: Täydellinen tiistai ;)

Päivän slogan: Tyytymättömyyden loppuessa loppuu edistyskin!

Luettua: Dan Fante – Aasin kaviot, ehehheh, tykkäsin, tottakai. Jos kirjassa mies juopottelee, hurviloi ja kirjoittaa, ei siitä voi olla pitämättä. Tyyli muistuttaa hiukan vaikka... ööö... hyvin, hyvin nuorta Bukowskia tai Hubert Selby Jr:a. Suosittelen, jollet kammoksu viinaa, viivaa ja muuta! William S. Burroughs – Koulutukseni – Unien kirja, jälleen puolidokkaria, otaksun. Mitä tapahtuu, kun kaveri nappailee, dokaa ja kirjoittaa. Hyvin samaa tyyliä kuin Burroughsilla muutenkin, joten suositan kaverista pitäville ja minähän pidän! Pirkko Vekkeli & Liisa Jäppinen – Tätinä taipaleella. Erilainen vaellus Santiago de Compostelaan. Siitä, mikä voi olla vaelluksen tarkoitus eli joillakin usko, toisilla taas ei – vaan jokin muu, kullakin omat motiivinsa. Eli lähteä voi vanhempanakin eikä matkaa tarvitse aloittaa alusta. Siisti tarina, myös vinksuja, minä tykkäsin. Mitenkähän tuo rollerilla sujuisi? :O Sophie Kinsella – Soitellaan, soitellaan. Juu, taas sorruin hömppään pahimpaa plaatua, mutta kyllä tuollakin puolikkaan aamuyötä sinnitteli, vähän väkisin kylläkin. Hömppäkin voisi olla laadukkaampaa, siis edes loogisempaa, jookosta. Tunput käteen siis! Maija Porma – Kuolema soittaa kelloa. Juu, tämänkin kustantajan kirjat voisivat olla laadukkaampia. Tässäkin hypitään merkillisesti 50-vuotiaan (vanhan, kirjan mukaan) yksityisetsivän pukeutumisesta ja muusta elämästä murhiin ja se elämäpuoli näyttää kiinnostavan enempi kuin murhatutkimukset, jotka vain loksahtavat kohdalleen. Keskittyisitkö, pliiz, vaikka omaan ikäkompleksiisi ja pukeutumis- sekä asuntoahdistukseesi, jotka tulevat läpi kirjassa sekä vanhoihin plagiointeihisi! Isot tunput! Magde Hovden – Saamelandia, hulvaton norjalaissatiiri, jossa suomalaisetkaan eivät säästy. Mitä syrjäkylässä Pohjois-Norjassa onkaan keksittävä, että saisi rahaa ja elämää aikaiseksi – no, kaikenlaista :) Aika hauska, sanoisin, vaikka välillä kieltämättä pikkuisen osoitteleva. Ei paha, noin hupimielessä eli kyllä tämän kerran lukee. Pia Tervo – Kokonainen, en ymmärrä tämän funktiota, tämä on jotenkin niin tarkoituksellista pashaa, ettei oikein jaksa. Liiallista tyypittelyä, ei toimi edes viihteenä saati sitten johonkin johtavana ajatuksellisesti. Kaksinkertaiset tunput, pidä vaan oma miehesi ja itsesi kurissa! J. Pekka Mäkelä – Muurahaispuu. Mies palaa kesän ajaksi lapsuudenkotiinsa, isä on joutunut Laaksoon loppuiäkseen. Hän alkaa selvitellä asunnossa lojuvaa tavaravuorta ja aina löytyy jotakin uutta, mielenkiintoista tarkistettavaa. Hän käy läpi lapsuuttaan ja omia kokemuksiaan. Samalla miettien, mitä siskolle tapahtui, millainen ns. sotasankari isoisä mahtoikaan olla. Lisänä ovat oudot, kuin muiden silmin nähdyt unet, jotka alkavat muistuttaa todellisuutta. Oman lisänsä tuo Iriksen, lapsuudenkaverin, asuminen samassa talossa ja tämän ihmissuhteet. Tästä pidin tosissani, suositan kaikille – hankintaan, ehdottomasti! Ja pakko tietysti kertoa, että kyse on muuten Kontulasta, joka nyt ei ole aivan vieras pelikenttä meikäläisellekään ;) Markku Ropponen – Kuhala ja yöjuna. Kuhala elelee edelleen mukavassa suhteessa Jolandan kanssa, kaikessa rauhassa kotona Hippu-koiran kanssa. He ovat palaamassa pohjoisesta lomalta, kun yöjuna omalaatuisesti pysähtyy... ja lähtee taas liikkeelle. Myöhemmin Kuhala kuulee, että hänenkin seisahduksen aikana tapaamansa ravintolavaunun emäntä on murhattu. Kuinka omituista, että samalla kun hän alkaa kärsiä eturauhasvaivoista, hän saa ilokseen myös toisen naissuhteen. Ja ettei kaikki kävisi liian helpoksi, hän joutuu lähtemään Hipun kanssa reissaamaan ympäri maata kahden murhan selvittelyissä. Taattua Ropposta, selkeää ja kotomaista dekkaria, josta ei surkuhupaisia piirteitä puutu. Suositan, dekkarina ainakin uskottavampaa kuin tuolla yllä mainittu soopa. Maritta Lintunen – Sydänraja. Hmph, jos nyt hyvin lyhykäisesti sanoisi, että oikeistosolu toimii kuten muunlaisetkin solut, tämä kertoo kaiken. Harhaanjohdettu (?!) Ronja, joka käy intin ja ihannoi jatkosodassa kuollutta Ottoa, sai vapaan kasvatuksen vasemmistolaisessa kodissa lähtee mukaan liikkeen toimintaan, tavoitteena... niin, kaikkea ei ehkä kerroa kaikille eikä muuten tässä teillekään. Suoraan sanoen, en näe tässä kirjassa muuta hyvää kuin sen, että tämän voisi lukea varoituksena. Merete Mazzarella – Ainoat todelliset asiat, Vuosi elämästä. Pidin kovasti taas tästä, kuten Mazzarellasta aina. Tämä siksi, että leidi uskaltaa vielä reilusti iäkkäänä pistää elämänsä uusiksi, erota ja ottaa uuden avomiehen, ostaa asunnon ja muuttaa pois lapsuudenkodistaan, muutenkin muuttaa tapojaan sekä jaksaa ja uskoo kirjoittamiseen, lukemiseen, itsensä sivistämiseen ;) Ai että, arvostan ja suositan! Aivan, muutama muukin kirja tuli luettua, mutta jääköön nyt nekin pois. Joku taas väittää, että en ole niitä lukenut tms. Katsokaa sieltä toisaalta, jookosta *härn*!

POLKA – MÄRINÄÄ JA MARINAA RIITTÄÄ!

 

UNI MENI – AHI TULI

Näinhän se aina käy eli yksi hyvin nukuttu yö ehkä puolessa vuodessa ja sitten siirrytäänkin taas normimeininkiin. Eli hyyyvin vähän unta, kissan riekkuessa edelleen yöllä useampaan otteeseen. Ahi taas on perinteistä sunnuntai-ahia, lisänä tulee muuttoahi. Eli ensi viikon normihommien osana on pakittava toimistonsa eli laatikot. Pirulauta, siitä tulee taas äärikipeäksi. Ei voi mitään, ei tod. Kukaan ei edelleenkään ota minua vakavasti, siis siinä mielessä, että sattuu-särkee-juilii-huudan ääneen kivusta. Ei todellakaan, apua ei ole tarjottu. No, silloin kerran pakolla, kun piti käymän siellä uudessa torpassa Upon ohjeistuksen mukaan ja sekin oli vähän... lievästi siis väkinäistä. Voi huokaus, kun olisi kunnossa! Tai edes kunnon lääkkeet. Vedin äsken viimeisen jömmamömmön yhtäkin laatua, jospa saisin edes söndaagin kotohommat tehtyä jotenkin kunnialla.

Niin, en minä siis mitään iloa varsinaisesti mistään muusta ole huomannutkaan kuin siitä yhden yön nukkumisesta. Muuten hupia ei elämässä varsinaisesti ole. Jos itsellä menee tasaista harmaata janaa, menee jollakin toverilla huonommin ja sitten on siitäkin aina vähän huolissansa. Omituista, mutta kummallista. Minä sentään olen lähes antisosiaalisuuden huippua. Belga tuntuu olevan hyvin lähellä sitä, tosin hän ei näytä nörtiltä, joka puolustukseksi luettakoon, vaan täysin normaalilta nuorelta mieheltä. Siis ihan tavalliselta. Mutta antisosiaalisuus nostaa sielläkin päätään aika hyvin. Eli meille kummallekaan ei taida soittaa kukaan muu kuin jompikumpi... Muutenkin ihmettelemme kovasti, jos jollakin sattuisi nyt olemaan kone päällä kotona vain esim. 6 h, jos on itse kotona. Sehän on päällä koko ajan, aamusta iltaan (no, joskus yölläkin ruksuttamassa eräitä asioita...), tietty!

Ja minä ainakin hoidan kaikki mahdolliset asiat mieluiten netin kautta. Tähän on kyllä aivan proosallisiakin syitä liikuntaesteen lisäksi -> netistä jää yleensä aina tilausfaktat esille! Taksot ainakin tykkäävät kovasti *kälmi wirn*, kun on lähettää tilaus ja tilausvahvistus, jotka ovat oikein ja HMPK:n keskus väittää kivenkovaa minun olevan väärässä. Todisteet – hyvät toverit – todisteet ovat avainasemassa. Samoin kyllä nettiostoksissa olen pärjännyt varsin pitkälle. Kaikki muu löytyy, mutta vielä ei ole paikkaa, joka myisi netin kautta itämaiset härpäkkeet kotiinkannettuna halvalla, samalla toisi käsin valitut edukkaat II luokan vihannekset ja hetelmät kotiin. Kaikki muut palvelut on – no kirjastokaan ei tuo kotiin. Tai toisi, kerran kuukaudessa keskellä päivää :O Eipä oikein ole meikäläisen heiniä semmoinen.

Jahas, päivästä näyttää tulevan epämiellyttävän aurinkoinen tai keväinen tai jopa molempia. Ainakin täällä on aivan helvatun kylmä taas vaihteeksi, joten toiset kaffet ennen huushollihommia lienevät paikallaan. Pakkoruiskuun vasta sitten, jos aurinko alkaisi vähän lämmittää torpan akkunoista. Äääh, taas huomenna pakkotöihin....

POLKA – ANTISOSIAALINEN JO SYNTYESSÄÄN!