Kuormakameleita, kissoja, Polgaraa....

Ah - Aamu saa, minä en. Mikä kummassa siinä Aamussa on sitten niin pleen viehättävää?

Tänään olisi tarkoitus jälleen käyttää lapsityövoimaa hyväksi, eli saada nörttipoikani Belgarion lähtemään liikkeelle aikaisin (lue klo 10 tienoilla) roudaamaan avuksi  kirjoja ja ruokaa tänne sairashuoneelle. Koulu on loppumassa, tenttiviikko menossa, lapseni ei enää muista/tiedä onko tenttejä, mutta väittää että keskiviikko on tääääysin vapaa. Tosin asiaan saattaa vaikuttaa se, että lupasin tehdä kunnollisen herkkulounaan. Poikani asustaa nykyään isänsä kanssa, koska "sitä näkee niin harvoin, mutta jääkaapissa on yleensä syötävää". Isänsä ei vain osaa laittaa ruokaa ja poika ei ehdi, kun on niin paljon luettavaa ja konetettavaa. Isänsä ei siis ole häiriöksi, kuten minä mahdollisesti olisin esim. jatkuvalla kälätykselläni ja konevuorojen kärttämisellä.  Lisäksi asunto on isompi, omaan huoneeseen mahtuu kunnon PC vempeleineen, jota tämä armas Belgarion on viritellyt niin, että meikäläistä jo hirvittää.

Mutta omapa on vikani. Ostin töistä poistetun 286:n pilkkahintaan kotiin, kun poika ei ollut vielä  edes koulussa. Samalla tuli opetettua pojalle DOSin käyttöä siinä sivussa. Ja sen ikäinenhän oppii äärimmäisen nopeasti. Näin voin syyttää vain itseäni - huoh! Sen jälkeen koneita vaihdeltiin tiuhaan tahtiin, nykyisin hän onkin jo koonnut itse oman koneensa tarpeidensa mukaan.

Samoin kävi fantasiakirjojen kanssa. Luin eräänä kesänä pojalle ääneen Taru sormusten  herrasta - ja se oli sitten menoa. Nyt olemme molemmat (poika toki enemmän) koukussa hyvään fantasiakirjallisuuteen. Blogin lukijoiden olisi siis hyvä tutustua Polgaraan ja Belgarioniin aivan yleissivistyksen nimissä,> Näin siis hyvin, hyvin varo-varo-varovasti...aluksi.

Jaaha - taidanpa keitellä ne aamukaffet, niin aamupirteä Vincent päästetään kehiin tässä välissä.

_______________

No nyt se  mamma vasta antoi mulle konevuoron, vaikka jo illalla yritin selittää, että minä tahdon blogata. Se vaan laittoi muonaa esille ja meni köllöttämään ja märisi jotain kipeistä tassuista. Minä menin vähän lohduttamaan sitä, kiipesin mamman päälle ja vähän puskin päälläni sen poskipäitä. On se jo oppinut kunnolla rapsuttamaan. Sitten minä lötkähdin siposiistin leveäksi ja pitkäksi kissaksi siihen mamman läskien päälle. Se on hurjan kivaa, kun se on niin pehmoinen ja vähän leviää tuossa sängyssä, että kissa mahtuu hyvin köllöttämään siinä. En minä kamalan kauan uskaltanut siinä olla, kun se alkoi selittää jotain minun tassujeni tökkimisestä. Minä vaan tepastelin siinä päällä ja etsin hyvää paikkaa. Eivätkä ihkavarmasti minun pehmotassuni ketään satuta, eikä äärimmäisen joustava, gepardinnotkea kehoni, eihän????

Sitten minä herätin tuo mamman tasan klo 24 purisemalla oikein kunnolla. Olin nukkunut vähäsen liikaa päivällä, kun tuolla partsilla oli niin lämpöistä. Minä kaipasin kissaleikkiä ja kivaa! Ei tuo mamma suuttunut. Se vaan vängersi silmät harittaen keittiöön, haki naruhiiren ja sitten me juostiin (tai siis minä juoksin) ympäri ja minä sain jo ihan kunnon kissahepulit. Sitten me mentiin taas jatkamaan nukkumista.

Taas se keittelee sitä kaffetta. Ottaisi sekin vähän raksuja, ne maistuu hyvältä ja mammakin vois hoikistua. Toisaalta silloin minun hyvä makuupaikkani olisi mennyttä.....parempi, että mamma juo kaffetta ja syö niitä mustia leipiään!

Minä pyysin mammaa taas laittamaan minun kuvani tuohon, kun minä kertakaikkiaan olen niin valokuvauksellinen. Mamma ei luvannut, kun osa kuvista ei kuulema kelpaa ja loput on vielä purkamatta. Mutta se lupasi katsoa jonkun kissikuvan, jolle minäkin saan sitten purr-naureskella!

Kunnon kissaterkut Elman kolleille, Jimbolle ja Reetille! Tassut on vähän arat sen yöllisen kissatappelun jälkeen, lopetan siis pikaraporttini tänään tähän.

Tämä punatiikeriherra muistuttaa entistä kissaamme Sir Enfieldiä niin paljon, että ei ole tottakaan. Valitettavasti vain kuukkeloitu kuva.

Taas on upea aamu. Miten kesäaamut voivat olla tällaisia, ihanoita. Vincent painui uudelleen nukkumaan ja kuorsaa tuossa toimiston vieressä sängyllä oikein söpöllä vienolla äänellä.

Sairauskertomus: Tilanne edelleen hyvä, jos vaan lepuutan, otan mömmöni enkä innostu vauhdikkaisiin suorituksiin. Eilen kaupassa käytyäni jäin lepuuttamaan torille ja kun lähdin siitä liikkelle, iskikin sukkapuikkofiilis eli pleenmoinen kipu vas. jalkaan. Melkein huuusin ääneen.  Jotenkin pääsin kotio, mömmöt ja lepuutus auttoivat muutaman tunnin päästä. Turvotus on kuitenkin jäljellä, eli jalkaani mahtuvat vain ikuvanhat sportti(!)sandaalit, joita voi säätää joka puolelta! Odotan perstaita, piikitys auttaisi edes vähäksi aikaa, tiedän! Eihän se mikään ratkaisu ole, mutta jotain apua tähän on nyt tosissaan pakko saada.

Kesken oleva kirja: Robin Hobb: Kuninkaan salamurhaaja (Näkijän taru 2.)

Päivän tehtävä: Testaa kissasi tai koirasi älykkyys, hän saattaa olla fiksumpi kuin luuletkaan!

Lääkärin moka: Potilaalla vas. jalka kipsissä, tämän takia sairaslomalla parhaimmillaan. (Taitaa olla outo tyyppi, jos on koipi kipsissä ja silti parhaimmillaan, tai ehkäpä juuri siksi!)

Päivän biisi:  Mother's Little Helper (jostain syystä tuolla sivustolla on sanat sekaantuneet eli sanat on oikeat, nimi väärin!), omistettuna Elma-tädille ja itselleni. Ja jos joku ihmettelee, miksi on vain sanat, myllyssäni ei ole edes äänikorttia ja päässä soi kuitenkin ,>

Lähden lepuuttamaan, palajan kun aika on!

Vincent bloggaa taas ja Polgara jorisee omiaan!

No tuo mamma tuossa on taas aamukaffella ja antaa minunkin välillä käyttää konetta. Muuten se itse näyttää roikkuvan tässä jatkuvasti, välillä se nauraa kikattaa, välillä taas takoo hurjan nopeasti noita kirjaimia ja murisee. Kyllä se kirjoittaa kamalan paljon nopeammin kuin minä kaksitassujärjestelmällä. Minä olen huomannut, että täällä netissä ja eri blogeissa on tosi paljon muitakin upeita kissoja kuin minä. Ei kuitenkaan ehkä aivan näin upeita. Eli jatkan tässä tarinaa sillä aikaa kun mamma kahvittelee.

Niin, viimeksi kerroin siitä, kun tulin tänne uuteen kotiin. Olen minä kotiutunut jo ihan kunnolla. Täällä on tosi kivaa. Mamma pitää ihan kaikki ovet auki, minä pääsen siis joka paikkaan eikä tarvitse joikua ovea auki. Mamma sanoi, että kissalle on lähes kaikki sallittua, kiellettyjä asioita on vain ihan pari juttua, mutta ne on sitten tosi jyrkkiä kieltoja. Ensimmäinen on se, että minä  e n  saa syödä viherkasveja, minua varten on oma kissanruohopurkki. Toinen on se, että minä en saa mennä lötköttämään kirjahyllyille kirjojen päälle. Sitä minä vähän ihmettelin, kun nehän on aivan sitä varten tehtyjä. Mamma vaan sanoi, että se on mun oman turvallisuuden vuoksi. Nuo hyllyt kun ovat semmoisia isoja varastohyllyjä ja niissä on ihan hurjan paljon kirjoja. Ne on kuitenkin vähän heppoiset ja ne on kiinnitetty toisiinsa ihan hyvin nippusiteillä. Silti tuo mamiska pelkää, että jos minä otan sieltä kunnon kissaspurtit, voin jäädä hyllyjen ja kirjojen alle. Hmm - en minä halua plittanaksi kissaksi, en. Joten päätin vain joskus hiukkasen hipsiä varovasti hyllyillä.

Olen jo alkanut kouluttaa tuota mammaa. Joka aamu se keittää sitä kaffetta, se tuoksuu aika hyvälle. Minä käyn välillä tuoksuttelemassa sitä purluttavaa keitintä, mutta en minä sitä juoda halua. Sitten mamma paahtaa tummaa leipää. Kun minä kuulen, että se aukaisee jääkaapin, tulen heti paikalle. Ei, minä en kerjää. Minä veeeenytän itseäni  niin, että yletyn kurkistamaan, mitä se ottaa jääkaapista. Aina se ottaa juustoa, siitä minä en pidä. Sitten sillä on semmoista lihajutskaa, josta se sanoo, että se on lähes rasvatonta ja aika halpaa ja vielä maistuukin hyvältä. Se on semmoista voileipäkinkkua, joka on rapsahtavassa rasiassa. Kun minä kuulenkin sen äänen, minä sanon mammalle ihan nätisti purrrrr, vähän kovemmin vielä purrrrrrrr-purrrrrrrrrrrrrr. Mamma antaa minulle sitten palasen siitä viipaleesta, joskus koko viipaleen. Minä voisin syödä ihan taatusti enemmänkin, mutta se on kuulema liian suolaista enkä minä sitten saa siitä kuin makupalat. Toinen hyvänmakuinen jutska on maksamakkara. En minä sitäkään saa kuin pienen nokareen. Muuten minulla on omia naksuja, semmoinen aika nanna naksusekoitus, iso kippo raikasta vettä ja vähän pehmoruokaa tarjolla aina. Minä saan sitten syödä, milloin huvittaa. Aina unien välillä.

Hitsi, minä olen kokonaan unohtanut kertoa, että minulla on myös Kummisetä. Siis minun sylikummien, Tädin ja Sedän, joiden kanssa mamma haki minut - siis lisäksi vielä oikea Kummmisetä. Se asuu tuossa naapuritalossa ja käy meillä lähes joka päivä. Sekin on aika kiva, vaikka minä aluksi vähän epäilin sitä, kun se on aika iso mies, sillä on parta ja tukkapehko ja välillä se puhuu aika kovalla äänellä. Mutta se toi minulle kummilahjaksi kaksi upouutta hienoa, isoa ruokakippoa ja sitten se oli mukana minun ristiäisissä. Minä päätin siten hyväksyä senkin kaverikseni ja hyppäsin sen syliin. Kummisetä oli ihan ihmeissään, kun sekin oli kuullut, että minä en kuulema ole mikään seurallinen kissa. Se osaa myös leikkiä kissatappelua minun kanssa ja sekin on kivaa.

Minä pyydän nyt mammaa laittamaan tuohon alle minusta toisen kuvan. Joku oli sanonut tuosta edellisestä kuvasta, että aito vanGogh, siltä puuttuu jalat. Minä vähän närkästyin tuosta. Kaikkihan nyt ymmärtävät, että minä medition tuossa kuvassa. Tässä näette, että minulla on jalat ja kaikki ihan paikallansa (no, tuota *hämillinen kissavirn*, ei ihan kaikki, kun minut on sillee leikattu). Minä en taaskaan jaksa tassuttaa enempää tällä kertaa. Minä jatkan taas toiste....

No niin, Vincent pääsi taas vähän tarinoimaan. Sillä on vielä hirveästi asioita kuulema kertomatta, mutta kun tassut eivät oudokseltaan kestä.

Onpa taas upea aamu! Minä olen aina nukkunut tosi vähän. Äitiäni harmitti joskus, kun minä jo alakouluaikaan nousin viiden tienoilla ja laitoin itselleni aamupalaa ja aloin lukea (en tietty mitään läksyjä, vaan jotain muuta). Äiti oli silloin kolmivuorotyössä ja varmaan se kävi vähän hermoille pienissä tiloissa, kun likka änkesi ylös aamuaikaisin kuhkimaan omiaan. Eli aamut ovat kivoja. Sitten voi toki mennä uudestaan vielä ottamaan pienet tirsat, jos siltä tuntuu. Muuten todella pärjään yleensä 5 h yöunilla ihan hyvin ja kerran viikossa sitten tasoittelen eli sunnuntaisin nukun päikkäreitä useaan kertaan.

Eli olen nyt sairiksella ja se tuntuu ihan oikeasti hyvältä. Käyköön duunin miten käy, saisi nyt nää nilkat kuntoon - se on nyt tärkeintä. Eli tänäänkin on siis ohjelmassa runsasta lepuutusta, kaupassakäynti, vielä runsaampaa lepuutusta, läppäröintiä ja lukemista siinä lepuutusten välillä. Toivottavasti tämä tästä. Aivan totta puhuen, tämä vaiva on suurelta osin työperäinen, eli jos olisin stadin elinkautisia, minulle järjestettäisiin automaattisesti lääkärin suosituksesta toisen tyyppinen työ. Kun olen määräaikainen, tämä ei ole mahdollista. Ja kun nyt sairastelen, voipi hyvinkin olla, että määräaikaisuus on katkolla elokuussa jolloin nykyinen työsopimus päättyy. Epäreilua, toki. Muutenkin stadin henkilöstöpolitiikassa on paljon mätää. Stadilla voi olla määräaikaisena vaikka toistakymmentä vuotta, ketjussa. Tämä ketjutushan on työsopimuslaissa kielletty, mutta se ei tunnu koskevan stadia eikä valtiota. Siirretään vain palkka maksettavaksi eri kustannuspaikalta ja taas ollaan niin laillisillla teillä että. Tulen jatkamaan tästäkin teemasta, en halua pilata upeaa aamua saamalla itseäni taas raivostumaan ja kuttuuntumaan!

Malmi - ah Malmi - kaupunki kaupungissa. Oleskelin täällä ensimmäisiä kertoja 9-v. serkkujeni luona, jotka asuivat tuolloin stadin viimeisissä puutaloissa Turkhaudantiellä. Taloissa oli vielä ulkovessat ja niin kylmää talvella, että nurkat vetivät huuruun. Mutta olipa kuitenkin turvallinen stadin kämppä, tuohon  aikaan niitä oli vieläkin hankalampaa saada kuin nyt. Muistan vielä vanhan Pyörö-Eltsun eli Elannon, josta haettiin toiselta puolelta leivät ja maidot, toiselta puolelta muut tavarat. Yläkerrassa myytiin aikoinaan vaatteita ja on siellä ollut ravintelikin. Minua ei saa täältä enää muuttamaan mihinkään.  Täällä on kaikki mitä tarvitsen, 300 m päässä ovat kaikki tarpeelliset palvelut. Ja sanokaapas yksikään toinen kaupunginosa Helsingissä, jossa on oma lentokenttä, hautausmaa ja sairaala *virn*?!

No, tuntuupa menevän taas varsinaiseksi tajunnanvirtajorinaksi, Panacod alkaa pelittää...

Päivän slogan: Happamia, sanoi vihreä kettu rauhoittavista!

Päivän lääkärimoka (nämä kaikki ovat siis ihka-aitoja itse luettuja tai kirjoitettuja, ei mistään kopioituja juttuja, jos kohdassa on sulut, ne ovat omia tai kirjoittajan kommentteja - eli näin on tapahtunut todella):

Potilas tulee lääkäriin peräsuoli- ja ulostevaivojen takia, esitiedoissa lukee seuraavasti: Potilas vaivaa ulosteen konsistenssia. (Siis kirjaimellisesti iskee kätensä paskaan??? Ilmeisesti pitäisi olla: Potilasta vaivaa ulosteen koostumus...)

Päivän biisi: Alabama song

Nyt siirryn lukemaan muiden blogeja, ja yllättäen, kommentoimaan ,>

Kliffaa päivän jatkoa!!!

Työ, työ, onko se jotain syötävää...jollotusta, uhkailua, villuilua!

Eli päätin kuin päätinkin lievästi lusmuilla tässä tänään. Eli teen vain aivan pakolliset työt, en yhtään enempää. Odotan lääkärin soittoa sairaslomasta, jonka hän lupasi kirjoittaa. Sihteerinsä oli vaan niin tiukkana, ettei päästänyt minua suoraan puhumaan vaan lupasi välittää viestin - hmmm. Kohta äidyn tiukaksi tätöseksi, jos ei jotain tapahdu!

Työnteossa sinänsä ei ole mitään vikaa. Se on itse asiassa suhteellisen kivaa: meillä on aika hyvä porukka, 20 leidiä, jotka toimivat keskenänsä pienemmissä tiimeissä. Toki mukaan mahtuu pitsiniskoja ja kurppiakin, mutta noin peruspiirteissään homma toimii kuitenkin. Mutta - aina on se joku vänisijä, jolla on liikaa töitä ja joka samalla kuitenkin jaksaa kytätä muiden sairauspoissaoloja, työssäoloaikoja (liukuva työaika), tupakointia, ruokatunteja, nettailua. Samainen henkilö ilmoittaa sitten, että itse asiassa hänenhän ei olisi mikään pakko käydä töissä, mutta hän haluaa, koska ei saa muuten varmaan aikaansa kulumaan. GRRR - perskutin kurppa! Pitsiniska!

Kuvassa siis kurppa! Pitsiniskasta en julkaise kuvia intimiteettisuojan vuoksi, enkä haluakaan. Kurpitelkoot itseksensä sitten kotonansa, kunhan ei tänään äidy kanssani keskustelemaan. Olen lievästi huonolla tuulella, koska mömmöt eivät vaikuta (koska niitä ei voi ottaa tarpeeksi, kun tulee töihin ja pitää olla edes jkv skarppina) ja minua särkee, kolottaa, jomottaa, juiliii jne. Kärsimystä ja sellaista. No joo, tämän jälkeen kukaan ei enää halua lukea tätä jollotusta. Anna olla sitten, ple! Lopetetaan koko homma ja tehdään malmilaiset.

Ai mitkä malmilaiset. Malmilla on kautta aikojen ollut täysin omat tapansa monen asian suhteen. Kun tuska ja kipu, henkinen tai fyysinen, käy sietämättömäksi, lähdetään asemalle tai siihen tienoille, kuitenkin radan varteen. Odotetaan Kuopion tai Oulun pikajunaa, jotka aina kiihdyttävät vauhtia tällä kohdalla. Loikataan alle. Final solution. Ystäväni vaimo teki tämän, samoin yhteinen tuttavamme sekä ainakin muutama henkilö, jotka olemme jotenkuten tunteneet. Täällä ei suicidi-tapoina käytetä hellänherkkää intoksikaatiota (overdoze), viiltelyä tms. Se on kerrasta poikki. Malmilla.

Ja jotta oikein voisi tässä kiduttaa itseään, laitan tähän entisen, nyttemmin siis kuolleen kissani Ulf Anderssonin, Uffen kuvan.

Tässä siis Uffe-vainaa nuorempana, n. 3 v. sitten. Snniiiiifffff! Tiedän, kun Vincent näkee ja lukee tämän, hän haluaa koneen välittömästi käyttöönsä ja sen hän toki saa. Kunhan nyt vain ryven itsesäälissä kaikin mahdollisin tavoin.

NO NIIN - nyt kävin hakemassa sairaslomatodistuksen perstaihin asti, jolloin seuraava lääkäriaika. Samat hoito-ohjeet, eli saan ainakin lepuuttaa ja paiskia mömmöjä kitusiin.

Päivän slogan: Nihil facimus sed id bene facimus (Emme tee mitään, mutta teemme sen hyvin).

Päivän biisi: Unelmia ja toimistohommia

Päivän uroteko: Päästä töistä kotiin vahingoittumatta itse ja vahingoittamatta ketään tai mitään.

 

Vincent vaati koneaikaa...

 

 

ja tässä hän saa nyt itse kertoa itsestään sillä aikaa, kun keitän kaffet.

"Niin, olen siis Vincent, Kissa, isolla K:lla, kuten tuo mamma aina sanoo. Tiedän, että olen noin 5-vuotias, mutta minulle on tapahtunut niin paljon ikäviä asioita, että kärsin tilapäisestä amnesiasta. Tiedän, että minulla on joskus ollut varmasti hyvä koti ja minusta on pidetty huolta, mutta sitten tapahtui jotakin. Minä en muista enää mitä, mutta minut löydettiin irtolaisena Espoon Kirstinmäestä tammikuussa -06. Joku kiltti ihminen oli ilmoittanut, että harhailen siellä yksinäni ja kotia etsien.

Sieltä minut napattiin siis kiinni, onneksi kunnon talvi ei ollut silloin vielä alkanut. Jouduin ensin Pieneläinklinikalle - siellä muuten haisi Isolle Piikille ja minä pelkäsin aika paljon...Onneksi minut sitten vietiin Kissataloon. Siellä minut laitettiin yhden typerän katin kanssa samaan koppiin. Minä en tykännyt siitä tyypistä ja me riideltiin aika paljon. Sitten sain semmoisen tosi pienen yksinäiskopin. Ja ajaltekaas nyt - oveen laitettiin lappu, jossa sanottiin, että olen epäluotettava, en sopeudu toisten kissojen kanssa ja olen epävakaa persoonallisuus (mammalla taitaa kyllä olla samanlainen lappu) *kissavirn*.

Tämä mamma haki minut Hesystä, sieltä kissatalosta 1.5 vkoa sitten. Mamman entinen kissa oli sairastunut vakavasti ja se sai  Ison Piikin. Mamma oli kuulema ollut ihan onneton eikä ollut osannut edes nukkua. Mamma tuli siis sylikummien, Tädin ja Sedän, kanssa hakemaan minut-minut-minut pois sieltä. Kyllä se henkilökunta yritti jotain selittää, että olen vaikea kissa ja semmoista. Pyh pihkaa - mamma valkkasi heti minut, vaikka diskreetisti katsasti muutkin otukset. Sitten Täti auttoi kovasti mammaa ja Setä toi meidät kaahaten tänne minun uuteen kotiini.

Minä katsastin täällä kaikki paikat, oli niin paljon tuoretta kissan tuoksua joka paikassa. En löytänyt mitään uhkaavaa, vaikka kuinka etsin. Mutta löysin ihanan ison parvekkeen, siellä oli minua varten laitettu iso korituoli, jossa voin ottaa aurinkonokosia. Ja sitten saunassa on aika kiva istua, hirveästi mammalla on viherkasveja, mutta minulle on omaa kissaruohoa ja olen jo löytänyt monta kissajemmaa....

Kyllä minä luulen, että suostun jäämään tänne. Sain mammankin jo ensimmäisenä yönä nukkumaan 4 h ja se on sille jo aika paljon. Eikä se enää ole niin surullinen. Mutta kyllä minun pitää alkaa sitten vähitellen kouluttaa sitä vähän paremmin. Palvelu ei aina oikein pelaa  toiveiden mukaan. Jatkan kertomustani toiste, tämä kaksitassujärjestelmä on vähän hermostuttavaa."

----------------------------------------------------

Joo, Vincent pökki päällään poskiani tuossa klo 4 tiimoilla ja vaati itselleen myös koneaikaa. Lupasin, että hän siis saa jatkaa myöhemmin, koska hänellä on kuulema vielä paljon kerrottavaa kaikille kissoille.

Sairaskertomus: Tilanne on suht hyvä *koputtaa puuta* kun ei liikuskele ympäriinsä. Ja ottaa riittävästi mömmöjä. Ja jatkaa lepuuttamista.

Muuten olen nukkunut kuin pieni sika. Ja aamut ovat kauniita, siksi kannattaa herätä aikaisin. Sunnuntait ovat viikon inhottavimpia päiviä. Maanantai-ahdistus nostaa jo rumaa päätään. Sunnuntaina ei voi tehdä muuta kuin pyykätä ja siivota, tietysti klo 12 jälkeen, ettei häiritse krapulaisia ja uskovaisia. Sitten pitää valmistautua huomiseen. Eli ns. "työhön". Aion kuitenkin kuluttaa huomisaamun sairasloman hankkimiseen. Sunnuntaina iskee myös kunnon villutus jossain vaiheessa. Miksi pitää lähteä johonkin? Miksi pitäisi oikeastaan tehdä yhtään mitään? Tästäkin syytä olen kateellinen kissalle!

Päivän tehtävä: Kokeile tätä Ihmisgeneraattoria, ei tarvitse kirjoittaa turhaan omaa elämänkertaansa tänne, koska tämä mahtava generaattori tekee sen puolestasi.

Päivän biisi: Stairway To Heaven

Nyt minä menen, mutta kohta minä taas tulen!

Polgara aloittaa tarinointinsa...

On se sitten kumma juttu - kun on tarpeeksi kommentoinut hyvinkin pitkillä versioilla eräitä blogeja, herää vastustamaton tarve luoda oma!

Tästä säälittävästä bloginrääpäleestä saatte vain kiittää (?) Satujatar-tätiä sekä Elma-tätiä, joiden blogeja olen lukenut silmät ristissä sekä useita muita blogeja, joita olen kommentoinut runsaasti ja pitkään. Minä tunnustan sen nyt julkisesti - olen se Ano Nyymi, mutta kaikkea ette kuitenkaan voi laittaa minun syykseni, ettehän...

Esittely lienee paikallaan: Polgara, Malmin Polgara, tapani tulette tuntemaan.

Periaatteessa tähän Helsingin hienostokaupunginosassa sijaitsevaan residenssiin mahtuvat minä ja kissa. Toisinaan toki näemme vierailevia tähtiäkin - itse asiassa useinkin. Yleensä he käyvät pyytämässä pientä aravalainaa. En ole kylläkään rahanlainaaja, koska en pyydä korkoa, mutta avitan kaveria, jos tarve on riittävän hyvin perusteltu. Minusta esim. akuutti tarve saada nauttia välittömästi alkoholia on perusteltu ja oikeuttaa 10 egen pikavippiin!

Sairaskertomuksesta: Olen jo vuoden kärsinyt akillesjänteiden tulehduksesta sekä nyttemmin myös peroneustendiniitistä molemmissa jaloissa. Tämä tarkoittaa siis jatkuvaa mömelöiden syöntiä ja lääkärissä ravaamista. Perjantaina on taas aika fysiatrille, jolloin ehkä lopultakin selviää, mitä koipeni ovat oikeasti syöneet eli odotan tulosta innolla. Tämä siksi, että viime vuodelta muistan kaksi (2!) lähes (siis  l ä h e s) kivutonta päivää. Eilisen kirjasto- ja kauppareissun jälkeen olin niin kipeä, etten pystynyt kävelemään kotona ottamatta tukea huonekaluista ja seinistä - selvänä siis!  Odotettavissa lienee kivaa piikitystä, sairaslomaa ja runsasta raportointia asiasta.

Blogin nimestä: Ehkäpä teidät perehdytetään varovasti, hyvin hyvin varovasti siihenkin puoleen ,>

Kissasta: En voi nyt kirjoittaa kissasta, koska kissa nukkuu!!!

Kesken oleva kirja: John Irving: Kunnes löydän sinut

Päivän slogan: I can only please one person a day. Today is not your day. Tomorrow isn't looking good either.

Päivän biisi: They are comin' to take me away http://www.jacquedee63.com/takemeaway.html

Palaan asiaan, varmasti, tämä oli siis uhkaus eikä mikään lupaus!