LOMAN AATTO... =b

 

 

Hyvää loma-aattoa vaan teillekin *leweähkö wirn*! Tänään meikä on kelli noin puoleen päivään asti kustannuspaikalla ja häipyy sitten asioillensa. Juu, siis sinne Hakikseen ja Itikseen. Saas nähdä, miten retkue menee – Palmia laati aikataulun.

 

Nyt ollaan nimittäin taas täysin suossa The Palvelun kanssa: eilinen nouto kotoa oli jostain aivan omituisesta osoitteesta. Oli tosi tuttu ja mukava kuski, joka jatkuvasti on kuskannut minua, jo vuosia. Kesän teki muita hommia ja nyt kun palasi, eivät ohjeet enää olleetkaan sellaiset, että olisi löytänyt minut. Palelin siis ulkona puoli tuntia.  Pakkasta – 15 ja kiva viima, että vetutti. Iltapäivällä nouto oli myöhässä vain 15 minuuttia, mutta sama tarina ja Itä-Pazilan kivat viimat päälle. Arggggggh. Itku meinasi taas päästä Varastolle tultua, kun särki niin julmetusti. Tuo pakkanen ja viima saivat oikean käteni taas tosi kipeäksi, nytkin juilii ja jomottaa. Niin että mitenkäs sitten tuo monen käynnin poikkeaminen mahtaakaan ollenkaan mennä. Juu, rapotanhan minä, tottakai.

 

Siis rapotan heti kun vaan jaksan! Olin eilen illalla taas niin supiväsy, että ryömin peiton alle lämmittelemään ja meinasin sammahtaa jopa ennen lasten nukkumaanmenoaikaa eli ennen klo 18. Väkisin kiskoin itseni sieltä pois ja vähän tekelehtimään jotakin eli viikkaamaan pyykit kaappeihin ja laittamaan syötävää itselleni. No, ei se syötävä sitten mihinkään riittänyt ja nälkäkin kurni loppuillan sisuksissa. Ei ymmärrä! Ilmeisesti Welhottaren mittavan teräksinen vatsa on tottunut iltaisin ottamaan vastaan pesofatillisen ilmavia vihanneksoja ja semmoista. Ei kupillinen keittoa ja näkkäri tuntunut missään. Outoa, noin niinkuin ajatellen mitä syö. Ei ajatella nyt tilavuutta siis ;D

 

Ehkä tänään taas rätkäisen ja vängerrän sitä pizzaa. Tekee niiiiin mieli jotakin oikein kuumaa ja rasvaista heekkua. Jotakin, joka todella jämähtää vatsaan klöntiksi ja saa ihmisen nukkumaan pitkään ja hanakasti kunnon unta. No, huomenna saapi ainakin goisia ja vaikka vähän uusiounia ja päikkäreitäkin. Kunhan teen pieniä valmisteluja perstaita ajatellen. Toverittaret hoi: ruokaa on jo varattu, käsittääkseni riittävästi ja melko montaa plaatua. Samoin jälkkäreitä *muahahaahaah*. Josko vielä jotakin olisi tarvis?

 

Torjantaina olisi tarkoitus kaupoille viikkoroudaukseen ja postiin sekä mahdollisesti harrastaa muutakin aktiviteettia. Se nyt taas vähän riippuu. Ehkä pitäisi imuroidakin eli esitellä pölkkärille muutakin kuin keskilattiaa. Toisaalta, jo The Äitee aikanaan sanoi, että ei ennen vieraita kannata siivota vaan vasta niiden käynnin jälkeen. Hän oli harvinaisen oikeassa...

 

Niin että, en minä tänäänkään puutu maailmanpolitiikkaan, en ajankohtaisiin asioihin enkä mihinkään muuhunkaan. Minä en vain jaksa, ajatukseni ovat kuin kaurapuuroa ja Varastolla on odottamassa jumalattoman isot pinot hommia. Ja ne vielä kasvavat siitä, kun Upo laittaa tiedon, että Polka jää vähäksi aikaa talviunille.

 

Jospa nyt kuitenkin reipastuisi ja keittelisi sammiollisen vaffaa kaffetta, riipisi ne kipumömelöt ja normiaamupalan, että pääsisi töihin (toisaalta hobusella olisi jo perillä!) ja yrittäisi saada itsensä kuosiin. Kuosi, mikä se on? Onko se jotakin samaa kuin kimppu? Minua alkaa huolestuttaa? Kaikenlaisia asioita, jotka ihmistä vaivaavat: kimppu, kuosi ja vaikka mikä. Hui...

 

 

 

SEKAVA POLKA MENEE – VIELÄ SEKAVAMPANA SE KYLLÄ TAAS TULEE!

 

MAANANTAI ON PÄIVISTÄ JULMIN!

 

Ei oikein käynnisty tänäänkään. Mikään ei huvita. Ei huvittanut eilenkään. Elo ja olo on tylsää, tai ei siinä oikeastaan mitään, että on tylsää. Mutta kun mikään ei huvita, ei vaan jaksa. Olisi helkkaristi tekemistä, mutta kun ei jaksut riitä. Ei ole ketään, kenen kanssa tehdä jotakin. Siis semmoista kirittäjää ikäänkuin, tiedätte varmaan mitä tarkoitan. En minä saa mitään muuten aikaiseksi, näköjään. Turha edes aloittaa.

 

En minä jaksaisi edes töihin, mutta kun on pakko. Huomennakin vielä. Jos sitten olisi sitä lomaa ja saisi jotakin irti itsestään. Nyt on vaan täysin repopoikki, vaikkei ole mitään järkevää tehnytkään. Vain pakolliset hommat ja aina välillä mussuttanut hapankorrppuja / taateleita / päärynöitä / punajuurimoita ja sama taas alusta. Tiesittekö muuten, että punajuurekas tykkää kovasti vuohenjuustosta, fetasta sekä tietty sinihomejuustosta. Kokeilin niitä kaikkia, ihan varmuuden vuoksi. Juu, hyvää siis oli,  örps.

 

Ja ei, minä en jaksa tänään muuta. Kunhan riivin tuosta aamuhuimeet nassuun ja suuntaan Varastolle. Ei minua sielläkään kaivata kuin keittelemään kaffetta, kuulin... Että näin taas matalaotsaisesti mennään. Minulla ei ole edes mielipiteitä, haluaisin jäädä kotoon peiton alle ja nauttia satsin vähän tujumpia lääkkeitä. Ei voi, ei pysty, ei kykene.

 

 

 

POLKA MENEE – KOHTA SE TAAS TULEE JA ON VIELÄ HUONOMMALLA TUULELLA!

 

 

MAAILMA VIHAA, ON KYLMÄ JA KETUTTAA!

 

Sitä pitäisi tämäkin päivä saada jotenkin käyntiin, taas. Vaihteeksi on söndaagille siirrettyjä pakkotekemisiä, kuten aina. Siivousta, evästen laittoa, ruiskuttelua – hmph. Juuei, ei huvittaisi, mutta on pakko. Kunhan tässä reipastuisi eli mömelöt alkaisivat vähän vaikuttaa. Sain kuitenkin unetettua aika reippaasti, melkein 7 h ja heräsin vain muutaman kerran. Ei paha!

 

Belgan kanssa söimme eilen vaihteeksi thai-tai-kanaa, ei olekaan tipua tullut pistettyä nassuun moneen kuukauteen. Vaihteeksi ihan maistuvaista, vaikka tipua oli tosi vähän vihanneksojen välissä. Lisukkeena tein täytettyjä herkkareita, uunissa kärvennettyinä siis. Njam ja jälkkärinä mustikkakakkua suoraan Serkuista. Joku fiba oli käynyt paakarilla; kakkua eli pohjaa oli vain pari lusikallista eri kohdissa, muuten kakku muodostui mustikkamähnästä ja tipasta smetanaa. Jo vain meni kuitenkin lahjakkaasti alas. Lisäksi teimme piparihomisnökkösiä ja lopuista tavispipareita. Jääneen taikinan ja tavispipaprit Belga sai menemään siinä sivussa, ihan huomaamatta ikäänkuin. Sitten käläteltiin harvakseltaan joutavia ja lueskeltiin. Örps, eipä tarvinnut enää syödä toista kertaa eilen...

 

Tänään pitäisi keitellä aineksia parin-kolmen päivän juuresspydäriin. Minunhan siis pitäisi olla töissä ma ja ti, jos Upo suo. Hän kun oli viime viikon itse lomalla eikä siis hyväksymässä minun poissaolojani. Eiköhän tuo suo, koska olen ne listalle kuitenkin merkinnyt hyvissä ajoin. Tiistaina pitäisi vielä päästä lähtemään vähän aikaisemmin, että ehtisi pahimmat mellakoinnin eli ruuhkan tieltä pois ja käymään Hakiksessa ihan rauhassa. No, katsomma. Ei muuten, mutta tofuvarastoa ei ole ja osa mausteistakin alkaa olla lopuillaan eli käynti ViiVoanissa on paikallaan, samoin vierailu hallissa olisi tarpeen erinäisistäkin syistä. Ja jos sieltä vielä jaksaisi suoraan Itikseen noutamaan lisää tarpeellista tavaraa, mutta tämä jää vielä harkintaan.

 

Ei, minusta ei ole kommentoimaan mitään tapahtumia, ajankohtaisia asioita tai muuta järjellistä. Minä kun itsekkäästi ajattelen vain sitä, miten jaksan ja pystyn toimimaan. Perkele! Etten pahemmin sano, mutta kun muuten mistään ei yksinkertaisesti tule mitään.

 

Otin uusiounet, horrosselaiset. Voi perkele – kun saisi vaan nukkua. Nukkua, uneksua, ei muuta.....

 

 

 

KETTUUNTUNUT POLKA TAAS SUNNUNTAIN ARMOILLA!

UUSIOUNIA JA LEPUUTUSTA

 

Uuaaah, olen ottanut jo yhdet uusiounet. Prleen Höskän jakaja, joka herätti myös minut aamulla normiaikaan, olisin voinut suoraankin jatkaa unia. Ei, minulle  ei siis tule Höskää, mutta lehden mukana oli mainos, joka jaettiin joka kotiin. Hmph! Minulla kun ei ole ”Ei mainoksia” –lappua, minä haluan tietyt mainokset. Kun ne voisikin ilmoittaa suoraan ovessa, samoin tietyt paikallislehdet. Mutta kun ei, taas on viikon aikana tullut lehtikori täyteen paashaa. Niin, siis jakaja oli niin vauhdikas ja kovaääninen, että herttileijaa. Ryskis-räiskis-kolin-kolin ja johan oli Polkakin hereillä. Onneksi myös kusetti ja kahvitutti, joten oli pieni syykin jo herätä.

 

Vetäisin ensimmäiset aamukaffet, mömelöt, leivät ja tupakat. En sentään avannut konetta, vaan tyydyin keskeneräiseen kirjaan ja muutaman sivun luettuani päätin tipahtaa uneen. Hyvin onnistui. Särkee ja juilii melkoisen rätväkästi koko viikon melkoisen rankan työputken sekä eilisen kauppareissun jälkeen. Mikä ihme saa muuten invatakson kuskit kommentoimaan ja nauramaan sille, että en jaksa nostaa kasseja ylös autoon. Kädet eivät vaan sitä kestä. Kassit ovat helkkarin painavia; onhan niissä aina toistakymmentä kirjaa sekä viikon ruuat, kissanpurut ja muut appeet. Vihannekset ym. painavat ihan kohtuullisesti myös. Melkein joka perjantai saa kuulla jotain pikkusvinduilua tai naurua, miksi minä olen rohmunnut niin paljon. Niin paljon, ettei itse jaksa kantaa! Perkele, minä käyn edelleen kaupoilla vain kerran viikossa, en edes haluaisi käydä useammin. Enkä tässä kunnossa edes pystyisi, joten kuskit voisivat nyt pitää turpansa soukalla. Eilen jo oikein hermostuin, kun kaveri vielä yritti sijoittaa kassit tyhjille istuimille. Ei onnistu, ei. Olen useamman kerran kiroillut kaatuneita kasseja, särkyneitä tavaroita ja kierimään lähteneitä pottuja tms. Jotka tietysti olen omin pienin kätösin joutunut keräämään. Kyllä se kuulkaas niin on, että te jotka kadehditte tätä ”palvelua” – tuhat kertaa mieluummin kävisin omin jaloin kaupassa ja päivittäin töissä, jos se vain olisi mahdollista! Vaikka pienillä säryilläkin kävisin, mutta kun ei niin ei! Ei ole herkkua tuo taksonkaan käyttö eikä varsin Palmian ja kuskien (no, vain osan) käyttäytyminen...

 

Eilen takso oli Varastolla myöhässä yli 10 min. Se kertautuu tuohon aikaan aina kahdella, kun mennään kotoon päin eli torilla oltiin myöhässä jo yli 20 min. ja kun tulin kirjastosta, myöhästyneisyyskerroin olikin jo puoli tuntia. Tosi kiiruksella sitten pakko-ostokset, sain ja löysin kaiken kuitenkin ajoissa, onneksi. Ei tarvitse hätistää Belgaa noutamaan mitään. Toisaalta, jos saan sen lomani ensi viikolla, pääsen ehkä käymään ylimääräisen kerran kaupoilla... Ja ainakin tiistaina olisi suunnitelmissa reissu Hakikseen sekä mahd. myös Itikseen. Hyvin lyhyet käynnit ja vain pakko-ostokset. Ans kattoo, tämäkin vaatii huolellista aikataulutusta ja suunnittelua.

 

Vinskin prle oli asioinut kyllä lootalla, mutta kussut taas soffalle – vaihteeksi tyynyille. Seurauksena aresti basessa pyykin pyöriessä... On se yhtä kushelvettiä kirjaimellisesti, että tuo katti ei mitään tajua eikä opi! Vituttaa, kerrassaan ottaa päähän.

 

Ai niin, joku aina kaipailee myös Hörhön kuulumisia. No, soitin hänet aamulla hereille. Oli mennyt arvaushoitolaan ja saanut sitten antilooppikuurin sekä määräyksen käydä terkkarilla 3 pvän välein puhdistuttamassa ja sidotuttamassa koipensa. Hyvä! Oli se sen verran pahan näköinen, että en kotihoitoa olisi antanutkaan. Parempi, että ammattilainen putsaa, hoitaa ja arvioi tilanteen. Että siinä mielessä. Hörhö vielä ihan itse ilmoittautui iltapäivällä ja kertoi tilanteen. Oli jopa selvänä *hah*...  Katson siis, että asia on kohdaltani hoidettu jälleen kerran.

 

Belga on puolestaan tulossa lounaalle. Tarkoitus olisi myös leipoa piparihomejuustonökkösiä sekä normipipareita... ihan vaan maun vuoksi, ei j:n takia. Lisäksi osa taikinaa syödään  taatusti suoraan. Uskallan varmaan jo kertoa, että Belga oli edellisviikolla ostanut halvennustarjouksesta piparitaikinaa, jota oli sitten syönyt leivän päällä :D Hän kun ei ole koskaan ymmärtänyt, miksi herkullinen taikina pitää pilata paistamalla.... Tällaista siis meillä tänään.

 

Ei, minulla ei ole mitään kerrottavaa. Ulkona on kylmä ja Vinskikään ei viihdy parvekkeella kovin pitkään. Minä kuitenkin aion mennä nyt tupakalle ja suunnittelemaan päivän toimia. Ehkä myös annan pienen säälinpoikasen ajatuksen työkavereille, jotka kärsivät Vuoden Kankkusesta *muahahaaaaaaaaaaaah*!

 

 

 

POLKA LEPUUTTAA – LEPUUTTAKAA TEKIN!

 

SITÄHÄN TÄÄ KAIKKI ON...

 

 

ketutusta, ketutusta vaan! Onneksi en ole lupautunut tänään j-juhlimaan Varastolla. Aika moni on myös perunut osallistumisensa, terveyssyistä. On kremppaista väkeä, moni potee melko samanlaista oloa kuin meikäläinenkin. Siinä sitten eilenkin viereisen huoneen leidin kanssa ihmettelimme, miten kumpikin meistä yleensä on jaksanut töihin. Totesimme, että lääkityksen voimalla. Pyysin häntä sitten varovasti potkaisemaan, jos huomaa minun nyykähtäneen. Jos ääntä kuuluu, saapi herättää... Hmph. Meikäläiselle kun voisi käydä näinkin, milloin tahansa. Koivet näyttävät taas puolikkailta ranskanpullilta, nilkoissa on minipatongit. Se on sitä taas, että aamulla menee kolme (-> 3) tuntia siihen, että pääsee kävelemään edes taksoon, ontuen ja voihkien. Tekemään töitä päivälääkitykseen asti kiroillen ja manaten, särkyjä ja kipuja huutaen, kirjaimellisesti. Tavan mukaan tänään on vielä vuorossa perinteinen perstairoudaus eli kirjasto ja kaupat, jee – hyvin vaisu jeee.

 

Kun pääsen kotiin, huokaisen helpotuksesta ja kaavin nassuuni jotakin hyvää! Olen sen päättänyt. Olen myös sen arvoinen. Ehkä jopa väännän pienen pizzan tai jotakin muuta yhtä terveellistä iltamuonaa. Tai sitten syön saladoa, kuten yleensä. Ans kattoo, mitä on laputettuna kaupoissa tahi muuten halvennuksella. Eilen jo tein melkoisia hankintoja Serkuissa ensi viikkoa suunnitellen. Hamstrasin vähän sitä sun tätä. Leidiä nauratti, koska eräs uutuussukulaati melkein loppui. Ostin kahden käden sormilla laskettavan, mutta kuitenkin vielä yhdellä numerolla merkattavan lastin Desirée-espresso –suklaata, njam. Lisäksi vähän veriaplarisukulaatia ja normi-Laimaa, sitä peruslät... ei kun siis -tummaa. Ajatuksena oli nimittäin jo varautua tulevaan. Serkuissa kun toimitukset vähän kangertelevat. Tänäänkin leidi joutui ottamaan jälkeeni puhelun leipomotuotteista, kaikkia tilattuja leipiä ei ollutkaan tullut. Että jos Serkuista jotakin haluaa ja sitä on tarjolla, kannattaa ostaa kerralla enemmän .D Varmuusjömmahan pitää aina olla.

 

Jömmasta tuli oudosti mieleen Hörhö. Mies soitti eilen tärisevän palelevana torilta ja anoi turvapaikkaoikeutta residenssissä hetkeksi. Myönnettiin... tarjosin vieläpä vaffat kaffet ja kapallisen kaurakeksejä. Oli viettänyt puoli päivää ulkona ja ketineet eivät olleet oikein kelin mukaiset. Lisäksi pyysi katsomaan koipeaan, jonka oli telonut. Usch, prle! En muuta sano. Todella pahasti tulehtunut ruhje, passitin väkisin lekuriin. Yritin maanitella Mariaan, ei suostunut, mutta lupasi aamulla mennä arvausasemalle. Pakkohan tuohon on antilooppeja saada. Putsasin kyllä sen, puristelin ja huolsin sekä laitoin rasvalapun päälle – se mähni niin, ettei mitään muuta oikein kotona ollut laittaa. Kas kun enää ei ole noita ensiaputarvikkeita liian kanssa tarjolla. Viimeksi, kun passitin kaverin lekurille, hän jäi sairaalaan kuukaudeksi. Kerrottakoon vielä, että vamman aiheutti väkivaltaiseksi arvaamattomasti heittäytynyt liikennemerkki, joka hyökkäsi hänen kimppuunsa keskellä ihmisjoukkoa :o Että näin meidän kulmilla tänään. Lupasin soittaa tässä aamulla ja herättää hänet varmuuden vuoksi ajoissa sinne arvaustalolle (muistiin!!!)

 

 

 

 

 

Oudon siistiä oli kotona, kun tulin töistä. Kissi painui heti baseen odottaen reaktiotani. No mitäs minä, hyvittelin ja kehuin Vinskiä ja tarjosin tekemästäni kalasaladosta fisubiittejä kiitokseksi. Loppuillan kaveri viettikin pattereiden päällä lämmitellen ja välillä apehtien muuta muonaa, jota laitoin tarjolle. Saas nähdä sitten tänään, kun olen poissa pari tuntia tavallista pidempään. Eli onko ylläreitä, taas, argh!

 

Päivän biisi: Laulu 20 perheestä

  

Päivän slogan:Välinpitämättömyyden syksy on näivettynyt tyytymättömyyden talveksi!

 

Luettua: Mikko Rimminen – Nenäpäivä, levoton Irma ajautuu oudosti Keravalle soittelemaan vieraita ovikelloja esiintyen taloustutkijana. Tästä seuraakin sitten monenlaista, outoa ja kummallista, herkkää ja kamalaa. Yksinäisten ihmisten kohtalot ja tunteet on kuvattu hyvin (vai lieneekö tämä edes ollut tarkoitus). Samoin sallivuus tai tiukkapipoisuus ja ihmisen koko kuva. Tykkäsin ja suositan! Ilkka Remes – Shokkiaalto, jahas, että tämmöistä taas. Hyvin arvattavaa remesmäistä tekstiä, onkohan kaverilla isäsuhteessa ollut ongelmia, kun teema punkeaa esiin joka kirjassa? Samoin veli venäläinen, Stasi (taas!), Supo ja muut tuttavuudet. Ainoa hyvä puoli on vakavan ydinvoimalakatastrofin kuvaus – tämä kannattaa siis ydinvoimaa puolustavien kyllä lukea! Ei minulle, ziitosta vaan. Ei jaksa kiinnostaa muilta osin, odottelukirjana ok. Ronald Rüütel – Atarma – elämäni Siperiassa. Virosta Siperiaan kyyditetyn nuoren tarina pitkiltä vuosilta eristyksissä upeissa maisemissa. Elämää, kalastusta ja heilastelua. Lopulta pako Viroon sekä uusi reissu sekä paluu jälleen takaisin. Suositan – tässä on hieman erilainen ote kuin muissa ”vankileirien saaristoista” kertovissa kirjoissa. Korostetaan enemmän myös ihmisen tahtoa ja sopeutumista, mahdollisuuksista selvitä sekä suhtautumisesta kaikkeen pakkoon, omasta ajattelutavasta, opiskelusta jne... lukekaa pois, vaikka Sohvin lätysköiden tilalla!!! Elias Koskimies – Korusähkeitä, Fredalla asuva isopäinen ja alati sairas homo kritisoi yhteiskuntaa *köh*, tapaa ”ihmisiä” (mm. Marja T:n), Sohvi ja Imbikin käyvät uhkailemassa ja päiväkirja alkaa muistuttaa melkolailla hulvatonta gonzoilua tai muuten vaan sekopäistä vimmailua. Suosittelen ei-tosikoille, ajankohtaisesta satiirista pitävälle; tässä ei säästellä ketään! James Elroy – Hillikerin kirous, Elämäni naiset, muistelmat – ehkä. Naisiin piintynyt intohimo jo lapsesta lähtien, ainakin osittain tositarinaa. Kaikesta ei voi varmaa sanoa. Mielenkiintoinen kuitenkin, hyvin kirjojensa näköinen omakuva. Pidin ja suositan. Maire Gullischsen – Sateenkaaren värejä – Tummia ävyjä, muistoja vuosilta 1907 – 1928. Hieno ajankuva ja historiikki, vaikka kovasti korostaa etuoikeutettujen asemaa ja valtaa. Onneksi hän myös tuo julki, ettei osannut tuolloin arvostaa tätä. Kuitenkin mielenkiintoista kerrontaa ja historiaa hyväosaisen silmin ao. vuosilta. Suositan, minä pidin – no, minähän rakastan tällaisia muisteluksia ja elämäkertoja. Tässä on muuten myös hieno kuvitus eli vanhoja valokuvia runsaasti ja hyvin taitettuna, kirja on myös toimitettu hienovaraisesti. Muuten kirja on turhan iso sänkykirjaksi... ainoa miinus siis. Osa kirjoista esillä myöhemmin toisaalla. Osaa en taaskaan tähän tuo, ihan kiusaksi vaan teille, te epäilijät. Tiedätte kyllä miksi!

 

 

 

POLKA MENEE KIROILLEN JA PALELEE, MYÖHÄÄN SE TULEE, KIROILEE JA PALELEE – ONNEKSI SÄILYY KUITENKIN PAHANTUULISENA KOKO AJAN!

 

 

 

VEEMÄISIÄ PÄIVIÄ, HUONOJA ÖITÄ

 

Että voikin pienellä kissalla olla pirun kova kallo! Ei, en ole antanut sille turpiin, minä nyt vähän nähtiin taas torpassa lentäviä kissoja... Ei mene mitenkään perille, että kusella käydään laatikossa. Jos toinen laatikko on käytetty, on toinen vielä ok. Ei prle, piti mennä kusemaan sitten soffalle, kun paskat olivat jo laatikossa. Ja tokihan minä sen heti huomasin, läikän stana. Ja ei kun pyykkäämään. Kissan paiskasin – oikeasti – baseen. Olkoot siellä! Hyvin vakavasti jo harkitsin, pitäisikö se sulkea sinne päiväksikin. Minä en  j a k s a  enää pyykätä joka päivä, en sitten millään! Enkä jaksa tuota helvetin haisua... Voihan veeeeeeeeeeee.

 

En aio tänäänkään kommentoida niinkin ajankohtaista juttua kuin lumisade. Miten se aina tulee arvaamatta Etelä-Suomeen ja saa liikenteen kaaokseen ja jumitukseen. Eikö täällä ole tod. opittu mitään viimeisinä kymmeninä vuosina? Ei, ilmeisesti. Minä kun muistan, että kun olin pieni (siis ainakin vähän pienempi kuin nyt) bussit kulkivat, samoin junat eikä mitään hämminkiä ollut. Pakkastakin oli eikä siitä metakkaa nostettu. Hvtti, nyt taas povaillaan pakkasta ja lisämyräköintiä ja vaikka mitä. *huokaus* Antakaa taas minun kaikki kestää – ja tehän jälleen annatte!

 

Muuten olen sitä mieltä, että Varastossa on koko toimistoväellä liikaa hommia. Yksi jos toinenkin on jo keskiviikkona puhkirepona miettimässä sairiksen hakemista, mieluusti ainakin kuukaudeksi. Ja ne jotka eivät ole, siis lusmuilevat kuten jo olenkin todennut. Jokin tässä taas mättää ja me tiedämme kyllä mikä. Kun sen saisi vaan tuonne ylimmällekin johdolle selväksi ja tiedoksi, mutta kun ei niin ei. Tämä siis tarkoittaa sitä, että kokonaistyöajalla oleva väki pitää pari etäpäivää viikossa, juoruaa tuntikausia kaffella, lounastaa tunnin-pari ja viihtyy mahdollisimman vähän aikaa työn parissa. Kun asiat ovat sitten jo hyvin hyvin myöhässä, tehdään äkkiä kälyisiä ja sottaisia papereita, jotka ovat päin pärshettä ja joita esim. meikäläinen joutuu setvimään ja korjailemaan sekä lähettelemään eteenpäin. Hävettää! Asiat seisovat, nämä makaavat, mutta palkka juoksee. Argh!

 

Ai miten niin, minäkö muka pahalla päällä? No en todellakaan, kunhan vaan kerron erinäisistä asioista. Tässä voisi mm. todeta taas sen, että Palmia mokailee taas välityksissään oikein olan takaa. Eilenkin odottelin n. 20 min. taksoa oven edessä, kun kuski oli pihalla... kirjaimellisesti. Palmia oli ihan selkeästi jopa kirjoittanut, että minut noudetaan sieltä. Ja minä kun ihan varta vasten olen sen kieltänyt! Eijjumalauta, sama kuin Vinskillä, ei mene edes vuosien mittaan perille jokin asia – ei sitten millään. Argh, taas!

 

Käynkin tässä välissä jättämässä viestin asiasta ja tilauslisäyksen täksi päiväksi eli käynnin postissa. Menisiköhän se edes oikein? En uskalla edes katsoa... kohta. Juuuh, oli pysähdys lisätty... ja vaisu pahoittelu väärästä paikasta. Laitoin siihen, että jospa sen kirjoittaja itse voisi mennä ulos seisomaan hievahtamatta paikoillansa n. 20 minuutiksi – ihan noin kokemuksen ja asiakaspalvelun nimissä.

 

Vetuttaa, väsyttää, särkee ja nälättää. Minä lopetan teidän kiusaamisenne ja alan paskarrella aamumättöä itselleni. Kaffetta, huutaa naisenne Malmilta ja jatkaa välittömästi vaatien lisää mömelöitä!

 

 

 

 

AI MITEN NIIN KEHNOJA PÄIVIÄ –POLKA!

 

AJOMIES, ÄLÄ KIIREHDI SUOTTA!

 

Taksohärrä, älä pidä siis kiirettä! Siellä ompi taas nököttänyt. Saas nähdä, tuleeko täksikin talveksi samanmoiset riippakinokset parvekkeille kuin viime vuonna. Harmi, kun en silloin ottanut kuvia – oli kuin lumilinnoja. Koristeellista, mutta ulos ei oikein enää nähnyt J

 

Taksoista vielä sen verran, että se on taas alkanut. Myöhässä aamuisin, myöhässä iltapäivisin. En tiedä, milloin olisi sitten sopiva aika mennä odottelemaan. Juuri sovittuna aikana (ja odottaa n. 20 min), vähän etukäteen (eräs takso tulee aina vähintään 10 min etuajassa) vai vähän myöhässä (jolloin takso kuittaa jullikan)? On tämä semmoista, en valita. Kunhan mietin ja ihmettelen, miten yksinkertaista asiaa ei vaan saada vieläkään toimimaan!

 

Sitten onkin todella ilo lopulta päästä ropottamaan. Varastolla on näemmä säädetty lämpöjä niin, että siellä melkein jo tarkenee. Viima viiltää enää vain nilkoissa, muuten on kohtuullisen siedettävää. Tässä vaiheessa on muuten nyt mainoskatko: BAMBUSUKAT, sanon minä! Ne pelastavat koipiseni – ne ovat ihanat! Alle ohuet puuvilla-bambu-sekoitetta olevat nilkkasukat. Niiden päälle Anittan kutomat ohuehkot bambusukat ja hyvin pyyhkii! Ei ole kylmä, koipiset ovat lämpimät, mutta eivät liian lämpimät tai hiostavat. Loistavat – kiitän vielä kerran ja suositan jokaiselle. Ehdoton, lämmin, ihana hankinta (tai idea tehdä itse). Ja kotona sitten vaatteiden vaihdon jälkeen jalkaan kotiplaattialle sopivammat Pirjon tekemät puuvillasukat tai Ä:n tossukat, avot, hyvin menee! Tämä on kovasti iloisa näistä kaikista. Edes koivilla on hyvä olla – mitä nyt särkee, juilii sekä riipoo, mutta se on kokonaan toinen juttu.

 

Niin, siis hyvä, että Varastolla on lämmintä. Se nyt vielä puuttuisi, että nakit jäässä takoisi näppistä. Takomista nimittäin riittää eli töitä on, ihan tarpeeksi, ziitosta vaan. Ei tule ongelmia, miten taukoja pitää. Mitä taukoja? Työkaveri oli myös käärmeissään ja ilmoitti kylmän rauhallisesti istuvansa tupakkahuoneessa pitkät tauot. Hän on toisella osastolla ja siellä hänen kollegansa hoitelee omia hommiaan työajalla ja jättää ns. oikeat hommat muille. Että näin meillä, aina löytyy lusmuilijoita... Ei, en minä. Oikeasti, teen minkä työajan puitteissa pystyn ja ehdin. Jäi sinne aamuksi vähän tekemistä. On niiiin mukava aloittaa tekemällä jotakin kansakunnan kannalta arvokasta ja tärkeää *kröh, yskii*.

 

Edelleenkään kukaan ei ole ääneen kommentoinut riepua, jota hameeksikin kutsun. Hupittavaa minusta! Se on lämmin, erilainen, hauskanen jne. Mutta kun eivät ymmärrä hyvän päälle. Siis sehän nimenomaan lämmittää esim. persaumusta oikein mukavasti. Toisaalta, miksi sen pitäisi lämmittää jotain, millä ei ole mitään tekoa? Muuta kuin istuminen, tarkoitan. Jep, jep-jep. Josta tulikin mieleen, että kovasti ihmettelivät, miksi en osallistu p-j-juhliin. Ilmoitin syyksi kuljetusongelmat sekä muut hankaavuudet. Hyväksyivät ilmeisesti, koska mitään kummempaa ei asiasta sitten enää udeltu. Minua ei vaan oikeasti huvita. Ei muuten huvita n. 50 %:a muistakaan, joten en ole ainut. Odotan mieluummin noitien omaa snadiyulea lähitulevaisuudessa – minä ja pari toveritarta päätimme evästää, juoda ja nauttia elämästä kälätellen joutavia, nyyttärien merkeissä ikäänkuin. Kulissina toimivat siis yule, tuparit ja muuten vaan yhteinen tapaaminen. Ehkä lisärapoa, mikäli kaikki sujuu ;D

 

Vinski on pitänyt torpan puhtaana, vaikka onkin ihmetellyt järjestelyjä. Kun tulen kotiin, katti säntää jo valmiiksi baseen. Oli sitten tehnyt jotakin tahi ei, oikein tai väärin. Olen kiitellyt kauniisti suorituksista ja jopa vähän lahjonutkin parilla fisun murenella. Jospa se tästä – ja taas pelkään, että vastassa on katastrof. Toivon kuitenkin, että tilanne rauhoittuisi ja kissillekin menisi tuonne herneaivoihin ihan vaan pari asiaa –> asiointi vain laatikoissa, molemmat asioinnit eikä mitään merkantaa muualle. Se riittäisi minulle oikein hyvin. Enhän minä paljoa pyydä, enhän?

 

Jahas, postista tuli lappu, että olisi noudettavaa. Joko se on iiPeistä ostamani tuote tai sitten kirjapaketti. Sillä ei kuitenkaan ole kiirusta, koska muutakin on tulossa. Noudan varmaan vasta torjantaina. Perstai menee taas asiointipuolelle eli kirjasto-kauppa- ym. asiat. *huokaus* Miten minä taas jaksan, kun nyt jo ottaa jopa aamuisin niin hemmetin koville? Pakko vaan yrittää, nih kerta.

 

Silmissä on jotakin vikaa, taas. Vuotavat vettä, kirvelevät ja kutisevat. Vasen silmä enemmän. Johtuu joko tuulesta ja pakkasesta sekä kuivista silmistä tai sitten on vekkuli silmätulehdus tuloillansa. En tykkää ajatuksesta yhtään. Haittaa sekä kirjoittamista että lukemista ja molemmat ovat meikäläiselle elinehtoja. Tästäkin rapoa heti, jos tilanne muuttuu pahempaan, hrrrh.

 

Kuten huomaatte jälleen, minulla ei ole mitään kerrottavaa. Eikö se olekin hyvä? Yleensä tapahtumaköyhyys tarkoittaa sitä, että ns. elämä valuu tasaisesti eteenpäin. En minä mitään ihmeitä kaipaa. Joskus olisi toki kiva tavata ihan ihmisiäkin livenä, mutta ehkä sitten ensi viikolla! Tarkoitan siis muitakin kuin työkavereita... Jonkun miespuolisen ihmisen tapaamisesta en edes näe unta (Hörhö ei kuulu tähän alalajiin!).

 

Vältän tarkoituksellisesti tänään kommentoimasta Korea-tilannetta, eräitä onnettomuuksia (mukana invatakso!) sekä muita useiden lokittamia uutisia. Katsokaas, jos minä oikeasti alkaisin niistä kirjoittaa, siinä menisi jokunen tunti sekä paljon tupakkaa ja kaffetta! Tulos olisi myös varmasti yllätys jopa teille...

 

Ei kun kaffetta pörisemään, 100 %:sta ruisleipää paahtimeen (Serkuista tietty) ja mömelöt Näyttelyapteekista kekoon – aamupala on valmis. Sitten vielä vitamiinojuomat ja tupakat sekä suunnittelemaan vaate- ja taksostrategiaa.

 

 

 

OLKAAS VAROVAISIA SIELLÄ ULKONA – ON SITÄ LUNTA NIMITTÄIN!     

 

 

 

 

JÄRJETÖN PÄHKÄILEE OLEMATTOMIA

 

Olisihan se pitänyt arvata! Varastolla ei kukaan ollut tehnyt mitään eli vastassa oli erilaisia sekavia pinoja tekemättömiä hommia. Erittäin sekavia ja paljon, hmph. Siinä se meni, koko päivä, ropottaen menemään. Että ketutti, ääneen manasin taas joidenkin idiotismia ja oppimattomuutta (tai sanonko ajattelemattomuutta ja välinpitämättömyyttä) tietyissä asioissa. Tähän kuuluu mm. suomen kielioppi, tietyt Varaston perusasiat jne. Yäks! Lisäksi eräässä miitissä oli käsittelyssä se paperi, jonka laatimiseen minäkin osallistuin. Onneksi nimeäni ei ollut laitettu siihen – se oli garmea. Sekä sisällöltään (harvinaisen epäselvä) että ulkoasultaan (kieli- ja oikeinkirjoitusvirheitä ohjeistuksessa!). *huokaus*

 

Antakaa minun kaikki kestää – ja tehän annatte. Arvatkaas, onko nyt hartiat jumissa? Jep, jep-jep. Vielä ei salapuikottaja kovasti töki, mutta hioo ja kuumentaa jo vekottimiaan. Lisäksi alaselän lihakset, ne olemattomat, iskivät totaalitilttiin. Että ihan kivat vaan tässä. Kaiken muun mukavan ohessa porukka katseli hyyyyyvin pitkään ja hitaasti sitä uutta harmaata riepuresuhamettani. Omituista, mutta niinhän minä olenkin. Ainut kommentti oli, että olen vaihtanut lyhyempään... no tuota, ei se ole lyhyempi! Sen helma on tarkoituksella prle soikoon epätasainen! *lisähuokaus*

 

Muutenkaan kukaan ei puhunut minulle mitään järkevää, tosin ei järjetöntäkään. Ihan kuin minua ei olisikaan tai en olisi ollut pois. Teinkin sitten näppärästi heti seuraavan loma-anomuksen, koska minua ei kaivata. Toisaalta minulta tivattiin, miksi jotakin oli tehty viime viikon perjantaina. Siis, minähän olin tuolloin kotona ja sairiksella, en minä voi tietää miksi! Voi pyhät pipanat sentään. Että näin työelämässä tällä viikolla. Kunhan Upo tulisi pian ja vahvistaisi lomaseni ensi viikoksi!

 

Kissa oli elänyt ihmisiksi, tosin ehkä hieman oudoksuen tilannetta. Varsinainen jööti pläsähti laatikkoon vasta oltuani kotosalla puolisen tuntia. *tärkeä tiedote* Niin sitä pitää! Jos tämän karvakasan saisi opetettua tuollaisille tavoille, ei olisi hätiä mitiä. Kun nyt kirjoitan tämän, vastassa on varmasti joku katastrof.

 

Ai että muuta – no ei todellakaan. Minua ei ihmeemmin kiinnosta kuvalaatikon tarjonta, josta sain selvityksiä oheispuheenaiheena. Ei myöskään tiettyjen virkojen täyttäminen eli kuka palkataan ja mihin. Minulle riittää tämä ns. työ, koska tähän edes jotakuinkin pystyn – ainakin toistaiseksi. Enkä sitten ole varannut mitään aikaa mihinkään terveysmiittiin kenellekään. Minua nyppii sen verran lahjakkaasti ja olen pahalla tuulella, joka varoituksena mainittakoon.

 

 

 

 

 

Päivän slogan: Meidän ei tarvitse katsoa kuin itseämme huomataksemme, että älykkäät elämänmuodot voivat kehittyä joksikin, mitä emme halua tavata!

 

Päivän biisi: Levanterin laulu

  

Luettua: Tarja Leinonen – Rakkaat pojat, merkillisen veljessarjan kohtalot täyttyvät samoihin aikoihin eräänä kesänä ja rötösteltyä tulee jokaisen. Ei kun pakosalle ja mami matkaan. Kunnes selviää, että ehkä äidilläkin on kontollaan jotakin menneisyydessä. Aika omela tarina, suositan, vaikka kerronta ei oikein aina toimi... Roslund & Hellström -  Tyttö katujen alta. Omalaatuisen erilainen tarina katujen alla asuvista ruotsalaisista syrjäytyneistä sekä dumpatuista Romanian katulapsista, jätteistä. Lukemisen arvoinen ja mietityttäväkin, sosiaalisia kysymyksiä, eriarvoisuutta mm. tarjolla. Poliisiromaani parhaasta päästä! Mario Reading – Norstradamuksen aikakirjat. Voi huokaus, taas tavinskikoorin kopiointia. Ei jaksa, ei huvita, menee korkeintaan odottelukirjana ja silloinkin vain väkisin. Tämä aihepiiri on nyt jo kaluttu hei loppuun! Cecelia Ahern – Mitä huominen tuo tullessaan, kestohönppää ja moraliteetteja nuorille ja vanhemmillekin. Sitä ahernmaista samaa kuin ennenkin. Kuka pitää, minä oikein en jaksa tällaista. Tapani Ruokanen – Hauki salkussa. Suomen Kuvalehden päätoimittajan päiväkirjasta, jep. Muuten ok, mutta syökö tai juoko mies koskaan yksin, koska aina tarjotaan? Dropping names jatkuvasti sekä liikaa Hyvä Veli –järjestelmän asiaa. Tästä jos mistä huomaa, miten virat ja valta jaetaan, kuka saa ja mitä jne. Hassua, että kaveri kuitenkin mollaa mm. Eeroa. No, sujuvaa muistelusta, mutta ei – ei vakuuta! Rahaa vailla koko kaveri ja pisti kirjan tulemaan ulos! Pthyh. Heli Roiha & Fatbardhe Hetemaj – Matkalaukullinen aurinkoa. Kosovon albaaniperheen tarina Suomessa pakolaisina. Hyvin kirjoitettu, perhe on menestystarina kaikista pakolaisista jne. Eli kaikki meni vähän turhankin hienosti – ei silti, iloinenhan minä heidän puolestaan olen. Paitsi tyttären puoluevalinnasta, hrrh! Pakolaisasioista kiinnostuneille, kulttuuri- ym. asioita pohtiville mukavan raikas vaihtoehto. Ikävä vaan, että tämä selkeästi viittaa jo tuleviin vaaleihin, hmmm. Että silleensä. Ja mainitsematta jääpi tavan mukaan jokunen opus, ihan vaan kiusatakseni eräitä luonnottomia henkilöitä!

 

 

 

 

POLKA LUKEE, VAIKKA MUITA KUINKA KETUTTAISI!

 

EI UNELMIA, MUTTA TOIMISTOHOMMIA....

 

Työn raskaan raataja suuntaa Varastolle. Kuvaa ei ole, mutta voitte kuvitella erilaisiin vällyihin kietoutuneen Welhottaren punaiset (kirkkaan punaiset!) maiharit jalassa odottamassa taksoa hyytävässä kylmyydessä, synkässä pimeydessä, kelmeiden katulamppujen loisteessa. Pientä välkettä luovat heijastimet: haamu sekä jättimäinen pölypunkki kassissa, väskyssä taas katti. Kassissa on kirja (tietysti), eväät (aina) ja jotakin muuta aina tarpeellista. Päässä ei ole mitään muuta kuin tyhjyyttä, jonka katkaisevat lähinnä rumat ajatukset.

 

Lähinnä pelottaa taas se, mitä on edessä. Kuinka iso pino tekemättömiä töitä on kertynyt? Onko lomitettu vaiko eikö? Jos ei, miten taas selviän? Kuunteleeko kukaan minua, kun eivät edes lekurit viitsi? Ähh, mitäs tässä pähkimään, prle. Menoksi ja jos ei jaksa, nyykähdän käytävälle ja otan itkupotkuraivarit! Sitten tulevat ne kivat valkotakkiset miehet, jolla on mukana ihan minua varten sellainen jännä paita (pitkät hihat ja kiinnitys tiukka, takaa siis). Ja ne vievät minut Funny Farmille...

 

Eilinen meni siinä, puuhastellessa pikkuhiljaa. Normipäivä siis, kaikitenkin. Katille tästä ei tule normipäivää – tänään makuuhuone on suljettu ja myös tästä eteenpäin! En jaksa enää pyykätä sänkyvaatteita monta kertaa viikossa. Nyt siis riitti. Kaksi laatikkoa, toinen kylppärissä ja toinen olkkarissa saavat luvan riittää. Jumaliste, jos ei ala torppa pysyä siistinä. Sitten on jo aivan oikeasti harkittava muita vaihtoehtoja. Minulla menee hermo sekä tuohon järjettömään pyykkäämiseen että kaikkien keinojen keksimiseen ja ketutukseen. Nyt on keinot käytetty, ihan joka ikinen! Tämä on enää ainut, mitä minä keksin. En sentään raatsi lukita kissaa kylppäriin päiväksi, vaikka se onkin jättimäinen ja sisältää saunan, pesutilat jne. Silti, ei lukkojen takana ole kellään hyvä, ei. Kokeillaan nyt tätä sitten, kun ei enää muuta voi. Ikävää, mutta totta. Niin huono kissaihminen minä olen, vain kymmeniä vuosia ja useita kissoja takana ja tässä ollaan :O Lisärapoa ehkä huomenna.

 

Jumi niskassa on vähän helpottunut, mutta ei kokonaan poissa. Sen huomasi, kun eilen tuli tehtyä vähän liikaa tekstiä sekä roilattua kaikenlaisilla sivustoilla etsimässä yhtä jos toistakin asiaa. Ei hyvä. En kyllä tahdo fysioon, en hierontaan enkä muuten mihinkään muuhunkaan! En vain tahdo – enää. Siinäkin on kiintiö jo täysi: aina tarjotaan jotain, jota ei voi hyödyntää millään tavoin. Ja sitten minua syytetään hoitokielteisyydestä, kun mikään ei tehoa. Eli ei mitään sitten, ziitosta vaan.

 

Ja ei, en kiusaa teitä tämän pidemmälti. Menen vielä evästämään, tempaisen karkkini ja lueskelen pikkuisen. Jospa sitä jaksaisi odottamalla seuraavaa lomasta!

 

 

 

POLKA UNELMOI – JA HUOMAAKIN MENEVÄNSÄ TÖIHIN!

 

 

 

JA KAVERINA VAIN SUNNUNTAIAHI

 

 

Huono vaihteeksi taas huokaa – se on söndaagi. Ei kiva, ei mukava. Tylsää ja kaikenlaista puuhasteltavaa, sunnuntaiahia ja –angstia. Väsytystä ja juilimista, hmph. En siis tykkää. Minusta sunnuntain saisi kepoisasti poistaa kalenterista. Voisi olla vaikka kaksi lauvantaita. Tai perjantai, lauvantai ja taas perjantai, eikö?

 

No, ei voi mitään. Tässä valtiokirkon ja kirkkovaltion maassa on elettävä vaan näin. Erottakaa jo kirkko valtiosta, pliiz? Jokainen kirkkoon kuuluva voisi ihan itse maksaa sen kymmenyksensä sinne. Kirkkollahan on omaisuutta toki jo aivan riittävästi, käykääpäs vaikka vähän urkkimassa! Ja koska nytkään ei jumiksiin kysellä jäsenkorttia, voisivat alkaa jonkinlaista leimaa sitten vaikka vaatia... nih kerta.

 

Jokainen uskokoon mihin haluaa, kunhan kukaan ei väkisin tule minua käännyttämään. Siitä minä en pidä, en todellakaan. Eli se, että siivoan sunnuntaisin kirkonmeininkien aikaan, ei ole tarkoitettu kannanotoksi. Käytännön sanelema ratkaisu: kirkolliset piirit ovat jo templissään, krapulaiset ja vähäuskoiset saavatkin luvan herätä Polkan raivokkaaseen imureeraukseen ja mopitukseen. Eikö vain olekin hyvä aika? Minä vaan kysyn, täh?

 

Eilen saatiin kyllä (ai miten niin saatiin, kysyisi Belga) aikaiseksi paljon asioita. Siistin vähän parveketta eli pesty matto löysi paikkansa ja järjestys vähän muuttui. Samoin levitin sen karmean kirkkaankeltaisen liinan pöydälle – ihan vaan siksi, että jos pöydän joskus saisi restaureetattua. Ettei se mätänisi ja muhjaantuisi aivan käsiin. Lisäksi Belga asensi tiipiiseen kaamosvalot ja ihan itse vein kynttelin lyhtyyn. Lisäksi silittelin keittiöön kettuverhot ja Belga kiipesi ne ripustamaan. Hän myös nouti vihreät matot takaisin – nyt onkin lämpöisemmän oloista. Lisäksi vaihdoin liukuoveen Päärynän Aaltojen tilalle, no, Aallot ehkä sopisi kuitenkin paremmin. Mutta jostain syystä se näytti vähän kulahtaneelta, joten menkööt pyykkiin.

 

Tämän touhun jälkeen se kärtsätty lohi lisukkeineen olikin ihan äärihyvää, njam. Onneksi sitä ei jäänyt! Jälkkäriksi oli vielä jätskiä Belgalle hillon kanssa jopa, suklaamuffareita ja kaurakeksejä sekä vaffaa kaffetta. Hyvää oli ja täyteen tuli. Eipä tarvinnut hiipiä edes illalla jääkaapille, sen verran tukevaa ruokaa lounaana kuitenkin.

 

Belgan lähdettyä kävin vielä viemässä pari säkillistä roskia sekä korillisen lehtiä. Ja kas, taas yhytin kierrätystavaraa. Ihan siistin paperinarumaton, ehjän ja kantatun vieläpä. Kokonaan en sitä vielä ole levittänyt, mutta sen verran siistiltä näytti, että käy joko eteiseen tai parvekkeelle kesäksi. Tykkää! Joku oli nätisti kiinnittänyt gumminauhoilla ja laittanut roskikseen, ihan sisälle, kulmaan kylläkin. Sieltä minä sen ongin, kun katsoin, että ei ole paashaa levinnyt päälle. Ziitosta vaan, luulen tietävänikin, kenelle se kuuluu. Meillä kun talossa asuu ns. hienompaakin väkeä *tsihih*. Eräskin härra lähti eilen pukuineen ja istuvine päällystakkeineen salkku kädessä klo 17.30 ikäänkuin ”töihin”. Tuota, joo... johtajan työajat. Tai erinomaisen outo työ... ainakin malmilaiselle.

 

Hörhön prle herätti muuten minut yöllä klo 01.25. Kertoi olevansa jossakin kämpässä, jossa ei halunnut olla sekä seurassa, josta ei pitänyt. Kirosin. Sanoi haluavansa tulla tänne. Kirosin. Sanoi ottavansa takson ja minun lunastavan hänet. Kirosin vielä kerran, sanoin ehdottomasti EI PRLEESSÄ ja löin puhelimen kiinni! Hei halloo, jos ei tykkää olla jossain, voi lähteä pois. Enkä minä tiedä, missä päin maailmaa hän edes oli. Jos kyyti olisi ollut aivan lähellä, se olisi nippa-nappa ollut mahdollista. Mutta tuo oletusarvo, että voi tulla ja minä lunastan – voi äimälän pässit ja laamasen lehmät! Pirulauta! RR nousee melkoisesti, sano.

 

Rauhoitunhan minä tässä. IiPeistä tein yhden pienen ostoksen ja pari on vetämässä, ans kattoo. Paljoa en tuhluuta kuitenkaan, sen verran vaan, että vähän saan vaatevarastoa uusittua. Jospa joskus pääsisi jopa ulkoiluttamaan niitä ns. sosiaalisiin tilanteisiin *mitä ne ovat*.  Odottelen tässä veronpalautuksia ja niilläkin on jälleen oma käyttötarkoituksensa, tod.näk. vasta ensi vuoden puolella. Päältä kuitenkin jo lupasin Belgalle osan, hän sen tarpeessa eniten kuitenkin on. Onneksi Lipastolla on piiiitkä j-loma ja lapsi saa pelata ja lukea taas kerran mielensä mukaan.

 

Jahas, ei kai tässä muuta kuin hommiin: kaffetta, lukemista, siivousta, eväiden laadintaa, pyykkäystä, pakkoruisku ja muuta öklöä...

 

 

 

POLKA JA SUNNUNTAIAHI KOHTAAVAT JÄLLEEN!