WELHOTAR ON VÄHÄN VÄSYNYT JA KEDHUUNTUNUT

Nythän on taas niin, että paashat! Pakko mennä – kirjastoon siis. Niitä kirjoja oli, sitten ne myös menivät. Ei olisi mitään asiaa Malmille muuten, mutta luettava on loppu. Kirjaimellisesti. Jouduin jo kahlaamaan omia kirjoja muovikassin lisäksi... Että reissuun, siis P.Almia! Onneksi niitä matkoja oli ja osa oli kimppakyytejä, tänään on viimeinen päivä ja pääsen matkaan. Jee *vaisu jee*. Ja näen varmaan taas kaikki hörhöt. Ihanaa.

Jospa vielä kävisi ostamassa tiskiharjan, uuden, residenssin komistukseksi. Myös hammasharja ja –tahna voisivat olla tarpeen, kun oikein mietin. Apetta on kaappi täynnä, sitä vain riittää. Eiliset jämät koskematta, täytyy syödä ne tänään. Ja perstaina on isompi roudaus vähän yli viikoksi, ähh.

Eilinen meni edelleen pyykkihommissa eli juosten laittamassa kuivuria päälle, vieden pestyä vaatetta varastoon ja lajitellen niitä. Enää on kylppäri täynnä kuivuvaa ja pari koneellista pesemättä. Hitsi, niitäkin vaan näkyy riittävän. Sitä voisi luulla, että yhden miehen vaateirtaimiston pesu- ja erittely on ihan piis ov keik, mutta ei tod. ole! Voin kertoa nimittäin, että eilinen meni siihen lähes kokonaan ja tästä päivästä varmasti iltapäivä vielä, osa huomisestakin (kuivuvat tämänpäiväiset). Mutta sitten on joillekin tuulta ja kylmää syksyä / talvea vastaan ainakin tarjolla vaatetusta, kele!

Muuten ketuttaa – ihan noin yleensä vaikka koko universumi. Joten ei tässä sen enempää. Minä menen, kohta minä taas tulen. Tai jotakin sinnepäin...

Vincentkin vain märisee tai nukkuu. Nyt taas nukkuu, märisi silloin kun minä nukuin. Joten ei tilaa.

Päivän slogan: Takso tulee jos tulee, Welhotar menee jos menee – sattuma on iso asia.

Päivän biisi: So Sad, So Lonely

Luetua: Elaine Cunningham – Velhosota (Kuninkaita ja neuvonantajia, Osa 3), juu siis Dragonlancea, vain aikaisemmat osat lukeneille. On tämä taas peruskauraa tästäkin asiasta, tsihih, siis tarkoitan vaan, että Dragonlancea ja em. hyyppää lukenut tietää jo tapahtuvan ja kuvaustavan etukäteen lukemalla takakannen tekstin ja pistämällä silmät kiinni. Hannu Vuorio – Hyvästi, Monika. On se kumma, että kaikki rikolliset ovat nykyisin virolaisia vuokradaameja tai venäläisiä mafiosoja, kukaan ei muuten mitään, hjuu. Muuten ihan ok rikoskirja, leppoisakin jopa omalla tavallaan ja pyrkii jopa vähän ymmärtämään leidin taustoja. Mutta tämä esittelypuoli taas mättää... eli ihan yhtä hyvin olisivat voineet olla suomalaisia. Sentään kaveri on vähän perehtynyt maantieteeseen Viron puolella, nimistöönkin jne. Ei tästä sen ihmeempää todellakaan. Terttu Autere – Kinkkauskivet,  lapsen muistoja sodan jälkeiseltä ajalta. Eleetöntä ja karsittua, mutta niin kovin tavanomaista. Ei herätä minussa mitään liikahduksia, korkeintaan ärsytystä, argh. Robin Cook – Merkityt, sitä tavanomaista perushuttua tältäkin kaverilta. Muita kirjoja en viitsi edes listata, käykää itse katsomassa ,D

 

... JA TAAS MENNÄÄN, KISSIKENKÄT... 

KIPEÄ WELHOTAR MÄRISEE JÄLLEEN

Aivan, lukijat hyvät! Olen äärikipeä – niin kipeä, että pystyn liikkumaan taas vain seinistä ja huonekaluista kiinni pitäen ja kiroillen. Lääkitystä on otettu, eihän se näihin kipuihin toimi! Lisäksi olin illalla aivan uppomunaväsy eli menin nukkumaan kohtuuajoissa, mömelöavustuksellakin vielä, ja kas, heräsin tunnin päästä. Kirottua! Uudestaan yrittämään unta ja herätys 4 h päästä. Ei helkkari, tässä ei ole mitään reilua enää, ei tod. Koipia särkee niin, että tekisi mieli kiljua ja kiljua. En kuitenkaan kehtaa korkata näin aikaisin aamulla. Antaas kattoo sitten päivän mittaan! Lisäksi olen niin väsy, että hädin tuskin näen kirjoittaa. 

Mutta nyt on kuulkaas pesty jättimäinen pyykki – on vaatteita mistä ottaa. Taidan evakueerata muutaman muistorikkaan (ja itse ostamani) vaatteen jömmaani. Lisäksi tuossa on jakaa Hörhölle ja muillekin kiinnostuneille. Tavaraa oli nimittäin 4 jätesäkillistä yhteensä; normivaatetta, farkkua, collegea jne. Hyväkuntoisia ja puhtaita, muut on heitetty pois. Puvut ja päällysvaatteet sekä kengät ovat erikseen jo varastossa kohtuuhyvin sijoitettuna. Tänään pitää vain (siis vain, argh!) hakea kuivaushuoneesta monta narullista varkkuja ja paitoja sekä yrittää sijoittaa ne johonkin ja pyrkiä roudaamaan ne tuonne varastoon. Lisäksi yksi koneellinen pyykkiä jäi vielä tänne pestäväksi – sellaista tavaraa, joka vaatii erilliskäsittelyä jostakin syystä. Niin ja lisäksi Belgarion roudasi ne matot pesuun ja kuivaamaan. Toivottavasti ne ovat vielä tallella viikon päästä, ainakin ne on nyt pesty. Hyvempi juttu tämäkin!

Muuten eilinen oli normipäivä, kirjastosta ei ihmeempää. Kaupoista ei sen kummempaa, kaikki normitavarat. Tein sitten tofuwokkia, joka onnistui poikkeuksellisen hyvin, njam. Jopa Belgarion kehui sitä pyytämättä, joka on harvinaista. Hänen mielestään kun hyvää ruokaa on turha kehua, pahasta sitten voi jo sanoa ,D Tiedä sitten, luulen, että salaisuus oli tällä erää tofun hyvässä ja pitkässä marinoinnissa. Eli entiset mausteet; vähän sitä ja tätä, soijaa, sitruunamehua sekä lopuksi loraus oliiviöljyä (siitä, joka jäi aurinkokuivattujen tomaattien jäljiltä purkkiin). Tämä kun muhi melkein vuorokauden, pussia käänneltiin aina jääkaapilla käydessä ja sitten käräytettiin maltilla ennen lisäämistä vihannesten sekaan – avot, hyvää kuulkaas oli! Kylkeen riisiä ja kas, Belgarion upotti kaksi isoa annosta, minä puolitoista. Jälkkäriksi oli kräämimähnäpullaa, kaffetta ja karkkia (no, nyt on se kerran viikossa herkkua –päivä) ,D Jömmaan ostin vähän piirakkaa. Piilotin kaikki pakkaseen, varmuuden vuoksi. Etten näet itse sorru ahtamaan niitä kitusiini missään välissä. Lisäksi Belgarion sai stipendin avustaan (useampi tunti hommia kuitenkin eilen), tofua, keksejä, karkkia sun muuta tarpeellista härpäkettä ja muonaa mukaansa. Sanoikin niillä ensi viikon pärjäävänsä. Seuraavat rehvit sovimme perstaiksi – poikkeuksellisesti, koska se on vielä molemmilla vapaa päivä. Sitten vielä pari päivää ja minä pääsen (ahhhhhh-arrghhhhh) töihin ja Belga lepuuttaa vielä viikon. No, tuo kesäopiskelu vielä on häirinnyt sen verran, että hänellä on tentti ensi viikollakin. 

Minä en kyllä töitä kaipaisi! Nytkin olisi kaikenlaista tehtävää, kun vain saisi alulle. Mutta ei sitä näin kipeänä jaksa eikä pysty, ei millään. Minä menen nyt lepuuttamaan ja pistän koneen hakemaan kaikki taas unohtamani päivitykset sillä aikaa *kelju virn*! No, sain unta varmaan tunnin verran, ei paha. Jospa saisi päikkäritkin? Pliiz...

--------------------------------------------

Purrrrrrrvizka, kissinkat! Huamasitteks, mäki skrivasi tollee hianost? No, kummiskii eile oli kliffaa, niinku mä jo sanosinki. Ku Poika tuli ja sill oli Reppu ja mulle muanaa ja sitt sill oli se kissin kokone läppäri mukan, ko on lämmin ja vähä hurisee. Mähä taas vahdin sitä ja sen taravoit koko aika. Eikä munt sitt harmittanu, vaiks haisut oli hyvät ja ne söikii vaa sitä höttöö. Mä sain kummiskii sitä parempaa pussimuanaa. Mami lupas mulle viikol sitt fisuu ja jotai, vissiinki. En tiijä sitt. Katotaa nyt, ku mä vähä alan kyllästyy ku se on mun kans koko aika. Mä saa tekee mitää jänskää! Yks vaklaa koko aika, tai sitt sill on silmät seläskii >o< Kaikki pitää yrittää hoitaa yälä ku se goisii ja sehä ku ei paljo goisi. En eile yälläkää ehti ku vähä syädä kilinlehtii nii ni heti kuuluu huutoo, ett mitä siälä tapahtuu?! Ett jos vois kummiskii käydä välill muual. Mä oon sitt goisinu päivät ja melskannu yät ja siitähä toi ei tiäteskää diggaa, no ei. Nyt tulee vodaa nii, ett en kyll mee partsill. Voi vaiks tuukki kastuu, ei kiva. Mä meen basee goisii, siäl saa melkee ain olla rauhas, toi ei yleensä punkee sinne. Juu eikä mitää fotoikaa must, tämmöne jostai tualt taas. Ai jaa, mami sano, ett jotkut kissitki troppaa – mä en tajuu =O

 

 

Kliffaa söndaagii kummiskii kaikill!

------------------------------------------

Vincent, äärimmäinen marisija – mikään ei ole hyvin, alat tulla emäntääsi!

Päivän slogan: Jos virukset tarttuvat varoitusten mukaan herkästi esim. meileistä, on paras aloittaa virustorjunta eli rankempi valkosipulin ym. troppaaminen ajoissa, ettei lunssa tartu!

Päivän biisi: White Room

Luettua: Jukka Behm – Matkoilla, kirjailija kirjoittaa siitä, kun kirjailijatar lähtee matkoille kirjailemaan. Ja Thaimaahan, kertoen kaiken oleellisen. Tuota, tämä ei pitänyt. En pitänyt ideasta, en tarinasta (joka muuten kökkäsi veikeästi siellä kesken kaiken) enkä muutenkaan. Ihmettelen kustantajan päätöstä edes julkaista tämä, parempaa löytyy paljonkin omakustanteena, BoD:lla jne. Joten en siis suosittele, kuten huomaatte. Ei riitä edes hömpän kavereille ja tässä on olevinaan vähän sivujuonnettakin – ei vaan kanna, ei sitten millään. Reijo Mäki – Valkovenäläinen, ja nyt on Mäki sitten sortunut kliseisiin kuten parin edellisenkin opuksen osalta. Ei hyvä, ei ollenkas. Muka-hauskoja sanakäänteitä, venäläisiä rikollisia (no tottakai!) jne. Kyllä tämän Vares-tarinana juuri ja juuri luki, mutta olisi syytä vähän nostaa rimaa ja äkkiä! Ihan vain ystävyydellä ikäänkuin. Nuo nopitut ja pihistetyt kliseet, joille pitäisi nauraa, eivät toimi. Kuvailutaito on äkkiä hävinnyt, päällekkäistarinakaan ei toimi. Melkomoinen rimanalitus nyt härralta. Onko iskenyt viidenkympin kriisi tahi villitys? Vain Vareksen kavereille, muut voivat suosiolla jättää hyllyyn. Eikä tästä missään nimessä kannata aloittaa Mäkeen tutustumista, kaveri on tehnyt paljon parempaakin tekstiä!

 

KISSIKENKÄT PYSYVÄT RUODUSSA! 

NUOKKU, TYLSÄ JA TAHDOTON WELHOTAR TILITTÄÄ

Olipas nuokku päivä, eilinen siis. Väsytti edelleen täpöllä ja sain jopa nukuttua vähän. Tosin Exä ilmestyi taas kummittelemaan uniini, argh. Eli siitä ei paljon lepoa siis tullut, ahi pikemminkin. Lisäksi näin ruokaunia, mm. hedelmäsalaatista ja pizzasta (en juuri syö kumpaakaan!), erinomaisen outoa =O Ei niitä kyllä tehnyt mieli edes herätessä, hmph. Keittelin siis kaffet ja kaveriksi ”ihan vähän suklaata, kun sitä nyt sattuu olemaan” – ettei vaan mene pilalle!

Ei siis mitään rapottavaa, ei todellakaan. Lököttelyä ja koipien lepuuttamista, kevyt kissinkarvojen imureeraus, pakkoruisku ja runsaasti luettavaa. Luettavakaan ei ollut aivan parhaasta päästä kaikki, joten sekin vähän ketutti. Siirryin muovikassille, josta taatusti löytyi luettavampaa tavaraa...

Eläkkeelle jäävä vanha työkaveri soitteli ja kiitteli kirjasta, jolla häntä lahjoin. Oli mieleinen, oli kertomansa mukaan jo selannutkin sitä kirjakaupassa. Lupasin, että voi vaihtaa, jos ei käy. Haluaa siis pitää, ei oikeasti omista sitä, joten valinta oli erittäin passeli. Lyhyesti vaihdettiin kuulumisia ja hän on muuttanut tänne suht lähelle, joten sovimme tapaamisesta joskus hamassa tulevaisudessa. Saas nähdä nyt sitten ,D Paljonhan sitä aina luvataan. Pääasia, että juttu kuitenkin hoitui kaikkien tyytyväisyydeksi.

Tänään vuorossa – taas – tämä ei ikinä lopu, lauantairoudaus kirjastoon ja kaupoille. Kirjastossa on jokunen varaus odottamassa, ei muistaakseni mitään kummastuttavaa sielläkään. Pitänee käydä hyllyillä asti pikaisesti. Josko jotakin takuuvarmaa ottaisi haltuunsa ensi viikoksi. Tosin maanantaina ehtisi vielä käyttää pari matkaa, laitan harkintaan. Juu, ja sitten taas ruokaongelmaa eli viikoksi muonaa kissille ja meikäläiselle. Kissille ei maistu edes Liiterin purkkikurmeemuona, joten pakko käydä Kittarissa (-> lue Belgarion käy) hakemassa sopivaa muonaa. Me emme todellakaan aio vaivata Rismaa enää pitkään, todella pitkään aikaan. Moni muukin näemmä boikotoi puotia – hyvä! Kunhan taas saan sopivia vihannekseja tsioskista, järjestän myös ensi viikolla jonkin kivan kasviskokeilun. Muuten normimuonaa ja jömma-apetta. Ja jotakin hyvää... tietysti.

En teekään soijapiffejä, soitin eilen Belgarionille ja hän heti sanoi tyytyvänsä tofuun. Ihmettelin, ovatko piffini niin huonoja, mutta opiskelija kertoi eläneensä jo koko viikon soijarouheella. Kiltisti siitä sitten vain pilppomaan tofua ja tänään saamme kunnon wokkia, no joo, feikkisellaista, koska wokkipannua ei ole. Mutta kuitenkin; jättimäinen läjä vihanneksia ja paljon hyvin marineerattua tofua, tattarin tai riisin kanssa. Epäilen, että on ostettava riisiä. Belgarion on jotenkin tattarivihamielinen yksilö ,D 

Ja sitten ne hommat; matonpesukone on varattu – sinne on menossa 3 isoa ja 2 keskikokoista mattoa, toki kahdessa vuorossa. Lisäksi Kummisedän kuteita varten on varattu iso ja keskikokoinen kone, kaikki vaatetus pitää kerran pyörittää ja raahata kuivattamoon samantien. Niitä on jokunen säkillinen. Lisäksi olisi imureerattava ja siivottava lieden ja jääkaapin tausta. Minä en saa niitä yksin liikkeelle tuon käteni takia, joten Belgarionin olisi paras avustaa, mikäli aikoo vastakin nauttia ruokia ja herkkuja! Nih kerta, tämä on kiristystä, tiedän. Olen kuitenkin lounaan lisäksi varannut hänelle tofua ja muuta syötävää ensi viikoksi, joten ei kannattaisi valittaa. Kunhan huomisesta selviää, voikin taas loisia sunnuntain. Ei – minä en edelleenkään aio tehdä mitään järkevää tällä ns. lomallani. Kunhan vaan saisi nukkua tarpeeksi, sitä minä eniten kaipaan. Kunnollisia unia, joista ei oikein ole ollut vieläkään tietoa! Ehkä jotakin järkevää tekemistäkin, kirjoittamisesta ei tule yhtään mitään... ei kertakaikkiaan mitään, sano.

Ulkona on muuten älyttömän lämmintä ja klo on 3.05, ne elokuun yöt – tiedättehän ,D

----------------------------------------------- 

 

Purrrrrrrrrrrve, kavrut! Siis en tod. ala. Tänää noi menee kaupoill ja ois parast tuada mulle mun omaa muanaa! Tai jotai syämäkelpost kummiskii, kyll mä raksui syän. Mutt ei oo mitää aamukalkonii eikä sitä kanaheekkuu. Mä luulin, ett mä saisin alas sitä riistaa siin purkis – eikä ku se oliki toosi pahaa, onneks siin o liäntä paljo, ett mä syänki vaa kastikkeet. Nii, ett täss sitä nökötetää. En syä sitt kaakkeikaa, ku mikää ei mee niinku pitäs. Mä oon vähä tottunu, siis mami sanoo rutineerattu (se kyll väittää ett mä rutisen!) tiättyihi asioihi. Nyt ne asiat on ihan vinksallaa. Mutt tänää tulee Poika ja sitt on taas kaikki okei, mä luatan siihe. Se järjestää, vaiks mä tiänki, ett mami kaiken hoitaa. Mutt Poika kantaa ne himaa ja mulle kerta. Nii ni sen on niinku sen vastuull kaikki. Ja muuteski mä saan taas olla sen kaa, kukaa oo käynykkää eikä mitää. Eilenki mä ryysäsin mont kertaa partsill ku kuulu semmosii äänii, ett ihmisii ja kääpiöi on tuala alhaala. Ne näkyy jännäst täält ylhäält päi >o< Juu, eikä möhkö oo taaskaa tehny mitää. Maannu vaa ja valittanu kaikkee, ei ees yht kissikuvaa oo saanu otettuu. On se niinku laiska. Loma tai ei, mutt mähä oon aina sama, nih kerta. Tämmöse oli sitt noukkinu jostai!

Kliffaa viikendii hei kaikill ja toooooooosi paljo heekkui!

---------------------------------------

Vincent, tuo märinä alkaa kohta riittää...

Päivän slogan: Ketuttaa, en tiedä mikä ketuttaa, mutta ketuttaa vaan!

Päivän biisi: Tylsää, tylsää

Luettua: Jussi Sydänmäki – Yön pojat, taattua häröilyä takavuosien betonilähiöistä nuorison vimmalla, kovis on lopulta kuitenkin herkkis ja silleensä. Varmaa luettavaa kaikille, toimii edelleen. Veikko Ennala – Veikko Ennalan parhaat, siis valikoituja pakinoita ja omaa palstaa sekä kirjeitä ja vastauksia Hymy-lehdestä 1970 – 1980 –luvuilta, ei paashkempia ollenkas ,D Minulla kun on myös härran elämänkerta, osaan arvostaa (ja toki olen itsekin lukenut aikoinansa). Aliarvostettu kansanärsyttäjä ja Suomen ensimmäinen gonzo-journalisti! Sopii lukea vieläkin, paljon olisi samoja asioita korjattavana, sanoo Welhotar kans. Raija-Liisa Mäkelä – Minä, muilutetun tytär. 30-luvulla Neuvostoliittoon muilutetun isän tytär muistelee elämäänsä lähinnä Sortavalassa ja Petroskoissa sekä karkotettuna Etelä-Venäjällä. Varsin luettava ja hyvä opus. Tämä leidi kun pyrkii elämään olosuhteiden mukaan, siten kuin on mahdollista eikä itke ja meuhkaa, kuten useat aikaisemmin vastaavista asioista kirjoittaneet. Erinomainen selviytymistarina kaikkinensa, myös henkilökohtaisella tasolla. Enempi tästä muualla – suosittelen! Serdar Özkan – Omer ja Kuoleman enkeli, lapsi-Omer ja aikuinen-Omer vaihtelevat tarinassa, jossa Omer aikoo tehdä itsemurhan. Lapsena hän näki Delfiinin, Vanhan miehen, joka puhui enkeleistä sekä Punakätisen Naisen. Nyt hän on veneessä unilääkkeet mukanaan ja taas on keskustelu käynnissä. Ilmeisesti erittäin hienovaraista filosofiaa (tai osittain niin hienoa, että tämä ei ymmärrä), minä en pitänyt enkä varsin halunnut ymmärtää. Lukekaa, jos teemat kiinnostavat, tästäkin toisaalla vähäsen, jos vain pystyn kykenemään. Owen Sheers – Vastarinta, saksalaiset valtaavat Englannin II maailmansodan aikana. Pieni kylä Walesissa jää kuitenkin lähes huomaamatta, mutta miehet ovatkin lähteneet vastarintaliikkeeseen hyvissä ajoin. Jäljelle jääneet naiset pärjäävät, mutta paikkakunnalle tuleekin saksalaisyksikkö. Muutama yksinäinen mies, jokunen yksinäinen nainen ja Walesin karu luonto – talvi tulee... Apua tarvitaan ja siinä ohessa syntyy myös suhde, minkälainen, lukija voi vain päätellä. Melko erilainen ns. sotakirja, Welhotar suosittaa. T. Lennart Yrjänä – Kuolema routarajalla, mies on päättänyt kirjoittaa näytelmän Talossa, mutta jokin hankaa vastaan. Onko se Talo, miehen psyyke tai näyt – tilanne on absurdi ja vielä oudommaksi menee. Suoraan sanoen, tämä oli niin harhainen, että ei oikein edes jaksanut lukea. Harhoistakin kun pitäisi saada jotakin tarinan aihetta esiin.. joku pitäisi, minä en.

KISSIKENKÄT TAAS LIIKKEELLE! 

KOIPISET KIPEÄNÄ UNETON TAAS VÄNISEE

Eijjumankauta! Kohta minen nuku varmaan ollenkaan. En nyt kyllä enää ymmärrä =O Eiliset vajaan tunnin päikkärit olivat niin kiven takana kuin olla ja voi. Olin kuitenkin supiväsy ja rättipoikki! Silti ei vaan irtoa, väsyttikin ihan kammosti, argh. Lisäksi koivet kyllä muistavat ulkoilleensa tai siis ainakin liikkuneensa eilittäin – heräsin tuhottoman monta kertaa ”Aijjaih-jaihhahahh-aiiiiiiiiih!”-huutooni keskellä yötä.

No, asiaan. Siis kuten sanoin, käytin matkoja nyt sitten ihan reilusti. Kävin joka paikassa, missä lupasin ja se kävi yllättävän kivuttomasti, siis se matkailuosuus. Paras juttu ehkä se, että kaikki kuskit olivat tuttuja, jopa se viimeinen räähkä, joka ei sitten millään suostu ajamaan Malmille suoraan, ei ikuna, kun navi sanoo – niin mentäköön. Kuvitteleekohan hän vierasmaalaisena, että navin käyttö on joku määräys? No ei vaiskaan, kerran vain sanoi minulle, että ei kukaan ole vänissyt hänen ajoreiteistään... no ei kai, jos eivät paremmasta tiedä! Hrh, kyllä minä sen vielä opetan, ihan varmasti, ajan kanssa...

Entisen työkaverin lahjuksen kävin vain tipauttamassa Inhvoon. Kekkerit ovat tänään ja minähän en julkisesti mene häpäisemään itseäni enkä toista. Kutsuttu siis on, mutta kieltäydyin. Ja entisellä hyvällä perusteella – hän saakoon juhlia rauhassa ilman minun aiheuttamaani mahdollista pippaloiden pilaamista tai hässäkkää Tiedän, ettei hän itsekään asiasta nauti, pakkopullaa ne juhlat, mutta pidettävähän ne on ja kun talo maksaa ,D Ehkä *toivoo salaa* saan kutsun johonkin yksityisvierailulle myöhemmin!

Kynä- ja karkkimessut olivat aika tavanomaiset – paljon kyniä ja karkkeja, uusia hyviäkin ideoita ja kivoja paikkoja sekä hyviä makupaloja tarjolla, ai niin ja pari komeaa nuorta miestä tanssikin (no oli siinä yksi akkakin kekkaloimassa...). Juu, karkkia tuli paljon, erilaista, suklaata eniten, kaffetta erilaisia, kyniä otin vain tarpeeseen 3 – 4 parasta vaihtoehtoa, hetelmiä olisi ollut (allegria ohitti ne!) eli omppoja ja mantariineja sun muuta, pientä tilpehööriä tuli muutenkin, tarpeellista jopa, lisäksi rahapuu ja puinen gerbera. En minä enää taida edes muistaa, mitä kaikkea sieltä raahasin ja jututin jopa joitakin ihmisiä ihan tosissani. Mukavia ideoita muutamalla! Mutta pakko kertoa –tarina, se nuori härrä, joka huuteli siellä jossakin sivulla, kehnommassa liikepaikassa, että ”emämunaus järjestää Meidän messut TÄMMÖISTEN messujen kanssa yhtä aikaa ja käädä-dääpä-joopa” tuskin toisen kerran saa komennusta edes tänne. Herrahenkilö oli hyvin huonolla tuulella, en ihmettele, kehno paikka, kehno satsaus itsellä kaikkeen ja tuolla asenteella myymässä liikelahjoja ,D Ei tiennyt itkeäkö vaiko nauraa, mutta ympäriltänsä väki kaikkosi kyllä! Muuten leikin mukavaa ja sosiaalista ihmistä *hämäsin siis kaikkia*. Kissinkenkät saivat kunniaa ja mainetta jopa ulkona – minulta kysyttiin mistä ne oli hankittu ja parikin leidiä jäi juttuamaan asiasta, ehheheeh!

Josta sujuvasti sujahdimme Hakikseen suoraan Vii Voanin eteen. Normiostokset eli pari kiloa tofua, inkivääriä purkissa (jömma), kookosmaitoa jauheena (toinen jömma) ja muuta normitavaraa mm. mausteita ja papuja. Kassilllinen tavaraa 12 juuroa. Puodin vieressä on vinyylikauppa, jossa myös puikahdin pikaisesti – ihan katsastamassa vain. Olisi ollut asiallista(kin) ja kohtuuhintaista levystöä tarjolla, en ostanut mitään. Hallista löysin aleleipää 50 sentillä, ohutta ja natisevan kuivaa ruisleipää, njam. Sen kun vielä puolitan ja paahdan – hyvää tulee. Katsastin myös kalat, ei erityistä eikä tehnyt mitään mieli. Joku juusto olisi houkuttanut, mutta ei sittenkään. Kyllä tuota muonaa tuossa oli ihan riittävästi ja herkkuja myös. Joten ei kun odottamaan taksoa, josta jo kommentoinkin. Vielä sen verran, että kaksi kyydeistä oli yhdistettyjä, seurakin oli ihan rattoisaa tällä kertaa. Aina ei tod. ole, esim. kärttyisä Welhotar ei ole maailman parasta seuraa, ei myöskään juovuksissa oleva rullatuolissa röheltävä vanha pappa (näitäkin on nähty), joka on hiinä-ja-hiinä joko oksentaa, pudota tai saada minulta turpiinsa.

Väsy iski vasta kotona! Kun sain syötyä vanhat ruuanjämät ja keitettyä kaffet tajusin olevani aivan repopoikkki, väsy ja koipia särki niiiiiiiiiiiiiiiiin. Kuitenkin olin suht tyytyväinen sekä itseeni että kaikkeen aikaansaamaani. Ei kun lepuuttamaan kirjan kanssa. Ai niin – kiitoksia kaikille kaikista lähetyksistä, myös kustantajalle kirjoista. Niin että yritin sitä unta, mutta ei se vaan. Kiusallisesti jäi roikkumaan siihen melkein ulottuville ja taas väsyttää! Tänään en kyllä aio tehdäkään yhtään mitään. Siis valmistaudun huomiseen eli vängerrän soijapiffejä ja tomaattipohjaisen kastikkeen. Ehkä pitäisi niitä rättejäkin katsastaa.... tai ei, en taida pystyä. No katsotaan myöhemmin. Kunhan tästä nyt ensin saan itseni jotenkin normikuosiin.

Parvekkeelle nyt kuitenkin ensin! Eilinenkin päivä oli kuin kesällä ainakin – upeampi vain *hähähähhh*.

---------------------------------------

Purrrrrrrve, kissinkat! Siis möhkö poikottii just – ei tuanu tiättekste mitää piänell kissiraukall. Jotai riistaa puukist joutuu syämää, olkoo kurmettii tai ei. Mä halusin mjunuaisii! Miks sinne sitt piti olleskaa mennä, jos ei kerta tuada toisell mitää. Eikä saa syädä kukkeleit taaskaa, en tajuu. Sitt se toi uuttaki vihreet, se ei kyll maistunu. Omituine möhkökasvi, niinku toikiii, tsihih. Semmone ko rahapuu, tiätteks, se pullistelee vaa >o< Joo, siis en ala. Mä rupeen lakkoo tai jotai. Toisaalt, mamiiiiiiih, etes aamupalaa? Mä en oo saanu viäl mitää, ku se sano, ett kalkonit on loppu ja kaakit on viäl lattiall. No nii onkii, ei maistunu eile illall. Emmä niit syä, syäköö itte. Ai ett ei tuu sitt mitää, ootas ku mäki täst reipastu ja katotaa mitä alkaa tapahtuu *uhkailee*. Ai ett pakkasess on, no joo pakkasess ja mull on nyt nälkä! Nih kerta. Jahas, tipahti sitä riistaa puukist, no katotaa ny, viittiiks syärä vai alkaaks jolisee.... Ei se ehtiny must ees fotoo ottaa. Eile soli pois toooooosi pitkää, vaiks sen muka piti olla himass. Juu ei, en tehny mitää tyhmei. En. Olin kilti, siks ois pitäny tuada tuliaisii. Mutt olkoo sitt, tän kerra. Tommose aika vinkee kuva oli löytänyt tualt.

 

Kliffaa viikendi alkuu kaikill kissinkoill!

-----------------------------------------

Vincent, sinä syöt nyt mitä sinulle annetaan – muuta ei ole!

Päivän slogan: Jos aikoo saada jotakin, on myös tehtävä ja ehkä annettavakin jotakin.

Päivän biisi: Sitähän se kaikki on

Luettua: Laura Lähteenmäki – Kaaso, yksinäinen, pätkätöitä tekevä akateeminen leidi pyydetään kolme kertaa kesän aikana kaasoksi. Ja ei, tämä ei ole kliseistä hömppää. Pääjuonteena ovat mm. perhesuhteet, naisen oma yksinäisyys sekä pätevyys ja kamppailu työpaikoista, ns. ystävistä, jotka paljastuvatkin aivan muuksi sekä tietysti kaason tehtävät ja niihin työlästyminen, polttareiden järjestäminen pikkuvipeillä ja muut hölmöt, oudot ja omituiset tehtävät. Ironista pientä virnuilua hääbisneksen kustannuksella, kliseisillä perhearvoilla sekä muulla pienellä. Minä pidin tästä, olisin lukenut lisääkin eli suositan. Tämä on näköjään vain aloitettava itsekin sillä asenteella, että odottaa jotakin täyshömppää ja saa hieman parempaa... Joe Hill – Bobby Conroe palaa kuolleista, ihan mukavia kauhunovelleja, eihän siinä mitään. Tosin kun tietää, että Hill on Stephen Kingin poika ja minä taas olen Kingini lukenut aivan liian moneen kertaan, huomaan ehkä tahtomattani tiettyjä yhtäläisyyksiä varsinkin tematiikassa. Ei siis silti paha, ei tämä mitään plagiaattia tms. ole. Hill pystyy parempaankin, tässä kokoelmassa on muutama makupala ja suosittelen kaikille kauhun kavereille – ei tämä nyt niin kauheaa kuitenkaan ole. Mutta kuten Kingilläkin, lapsillekin voi ja tapahtuukin kaikkea kamalaa... elämä on outoa ja kummallista. Eli ihan kiva kokoelma, mutta edellinen suomennettu romaani (kts. linkki) oli parempi ja odottelenkin jotakin uutta, ziitosta!

KISSIKENKILLÄ LUPA LEPUUTTAA! 

WELHOTAR MATKAILEE, TOUHOTTAA JA KOHKAA...

Jahas, touhupäivä tänään. Tai siis, kun noita matkoja olen säästellyt, päätin niitä nyt myös käyttää. Eli käväisen viemässä eläkkeelle jäävälle kaverille (jihhaa!) paketin heti aamusta, josta suuntaan kynä- & karkkimessuille hakemaan kynät ja karkit. Sieltä sitten noutamaan pääruokaa eli tofua ja mausteita sekä muuta mukavaa Vii Voaniin sekä Hakiksen halliin. Ja sitten kotoon! Epäilen olevani lievästi poikki illalla, mutta ehkä se kannattaa. Sitäpaitsi, saa lepuuttaa ainakin illalla ja huomenna – nou hätä.

Ei noista nyt mikään olisi pakko, mutta kun on vapaata ja voin käyttää aikaani kerrankin kuten itse haluan – ja nyt haluan näin. Perustarpeet eli ruokaa (ja äkkiä) ja vähän jotain makeaa. Sen verran ehkä seuraa, että käyn moikkaamassa paria tuttavaa, jotka tod.näk. ovat töissä tuolla messuilla (koulutus ja ay-liikenne). Eipä muuta, Welhotar siis matkailee oikein olan takaa, kele. Olkaatten kateellisia, eikö – ai ei vai, no ei sitten. En olisi muuten minäkään, säälin jo etukäteen koipiressukoitani ja matkapalvelukeskusta (jos se ei sattuisi toimimaan, annoin heille vapaat kädet ja sain kyllä hyvän aikataulun).

Pirulauta, nousin klo 1 aikoihin. Juu, ei olisi ollut pakko, mutta kun täällä tarjottiin valoshowta eli salamoita ilman ääniä. Ei vaan saanut sitten enää unta, ei millään. Turha sitä on maata sängyssä ja kettuuntua, joten nousin aamuyön toimiin *muahahhaah*!

Onnistuin säätämään eilen todella omituiset kasvispiffit kotona olevista aineksista: porgana-paprika-piffelit, sisälsivät tietysti myös kahta plaatua sipulia, aurinkokuivattujen tomaattien jämät sekä jokusen oviilin. Keittelin ensin porganat vähän pehmoisemmiksi, inhoan raastetta nimittäin. Surautin sohjoksi, ainekset sekaisin, egu ja vähän jauhoja, että pysyvät koossa ja sitten uuniin. Tuli vekkulin näköisiä, väri oli vinkeä. Lisäsin mausteeksi jeeraa ja tandoor masalaa (siitä se väri) sekä varovasti rakuunaa. Kivan makeanoloisia. Siksi kylkeen hapanimelä soossi soijasta, chilikastikkeesta, inkivääristä ja muusta – sellainen sekoitus siis oikeastaan, ei mikään keitetty kastike. Tämän kanssa etikkaista ja tiukkaa ukrainalaista salaattia Serkuista, taittoi kivasti makua sekä pari perunaa. Oli muuten hyvää ja jäi vielä täksikin päiväksi. Juu, tämä olisi kaivannut muitakin vihanneksia, mutta kun niitä nyt ei vaan enää ollut. Minä olen syönyt melkein koko kassillisen jo! Salaattia, tomangia jne. on jäljellä, mutta ei niitä nyt piffeihin tuhluuteta. Mutta perusidea siis on kasassa ja toimii, tiedän nyt miten voi jatkossa kehitellä asiaa.

Muuten kulutin aikaani säheltämällä erinäisten paketoimisten kanssa, kirjoittelemalla ja rinttailemalla ja sen semmoista. Ja lukemalla. Loikomalla, tietysti. Päikkärit kestivät muutaman minuutin, ei prle sitä unta vain saa riittävästi, ei sitten millään. Kohta hermostun jo. Hermostun minä muutenkin. Kaikenlaista pitäisi. Ai niin, sain pesukoneen etikoitettua ,D Juu, raikasta tuli, mutta ihan kaikki töhkä ei näyttänyt lähtevän tai täytyy ihan kunnon valolla katsastaa uudestaan, kun se on kuivunut. Etikkaa oli kyllä aika vähän... Siinäpä ne, lomalaisen puuhat *kolkkoa hekotusta*. Jälleen yritin tyhjätä pääni pelaamalla samoja typeriä pelejä pariin otteeseen todistaakseni itselleni, että muisti ja koordinaatiokyky ovat edelleen tallella. Enhän minä muuten mitään tietenkään pelaisi, enhän?!

Vinskillä on taas yrjökuutiset, etsii ja etsii kukkia ja kuivaa ruohoa ja sitten oksuttaa. Ja meikä kulkee perässä siivoamassa. Näinhän se toimii, kissin oma palvelija – kiltti ja mukava. Vinskille on ollut omaa ruohoakin useampaan kertaan, mutta se ei ole ikinä kelvannut. Mutta kaikki muu vihreä tai kuivunut kyllä – on se outoa =o

Parveke on vapaa – raitista ilmaa, oikein hyvät haisut ovatkin!

-----------------------------------

Purrrrrmenta, kavrut! Siis hei, mä en oo saanu taaskaa ko kalkonii. Jäks, en syä. Son koht jo pilall, vaiks mami sano, ettei. No, en kummiskaa syä. Mä tahon fisuliinii tai jotai. Ja jos toi möhkö taas saa ittesä sen verta ylös, ett menee kert hallii, nii ni mulle sitt uusii mjunuaisii tai jotai semmost. Eikä vaa sitä höttöö, mamiiiiiiih, mä luin jo ihan kaiken mitä sä oot skrivannu. Nih kerta! Kissei ei aleta sortaa. Ja eiks ookki ihan tavallist, ett ykättää välill. Kyll toiki sen tiätää, mull se on vaa nii hassust ain, ett tulee semmosii kausii, ett ykättää enemmä ja sitt taas ei >o< Sitt mollataa tollee, reipas piänt kollii, hmph. No, saa anteeks, jos niit heekkui tipahtaa. Voisin mä haluta jotai muutaskii, ku kert pungertaa tonne, tua sitt kaikkee samall kertaa, jookosta. Ai ett ehkä?! Mite nii ehkä? Orja toimii nyt vaa, ku kert o menoss. Sen verra muute kerran taas toimikii, ett otti must foton – eiks oo aika siistin näköne. Siis päätin venyttää oiiiiiiiiiiiikee pitkäks, pidemmäks en enää aamul jaksunu. Hyvin, eiks?

 

Kliffaa daagii hei taas kaikill, nii ja heekkui kans!

----------------------------------------

Vincent, olet toivoton tuon ruokakranttuilusi kanssa nykyisin.

Päivän slogan: Todella loistavia kirjoja on yllättävän vähän, ystäviä vielä vähemmän.

Päivän biisi: When I’m Sixty-Four

Luettua: Satu Koskimies – Hurmion tyttäret, romaani Katri Valan ja Elina Vaaran ystävystymisestä, kuviteltuja päiväkirjoja, kirjeitä ym. tarinaa ajalta, jota ei enää ole. Erittäin hyvin tavoitettu tunnelma, faktat jne. Koskimies on toki käyttänyt runsaasti lähdeaineistoa, mutta silti – tämä on hyvä! Minä pidin, suosittelen niille, jotka aiheesta ovat kiinnostuneet. Mukana tietty joukko muita Tulenkantajia ja kulttuuripärshoonia, tapaamisia ja tapahtumia, oikein viihdykästä luettavaa. Andrew Wiest (toim.) – Vietnamin sota, tuota, tuota. Melkoisen tekninen, sarja useamman kirjoittajan eri aiheista kirjoittamia artikkeleita... Eipä oikein tuonut minulle sitä suurta valaistusta Jenkkien tohinaan sielläkään, saati sitten kaikkiin muihin lieveilmiöihin. Liian kliininen, ei mitenkään hirvittävän objektiivinenkaan opus. Lukea tietysti pitää, jos aihe kiinnostaa. En kuitenkaan hankkisi tätä itselleni, välttämättä. Suoraan sanoen, odotin enemmän tältä opukselta! Heli Laaksonen – Pursu, tarina- ja marinakirja. Hihityttävän hauskoja ja myös asiapitoisia pakinoita sekä kolumneja koottuna yksiin kansiin. En ole lukenut alkuperäisiä, joten minulle uusia. Monesta asiasta olen kovin samaa mieltä ,D Mää suasittele iha jokasel! Juha Siro – Marilynin hiuspinni, miehen pitäisi kirjoittaa kirja, mutta jokin hankaa vastaan. Miehen mieli alkaa muuttua, vai maailmako? Ainakin vaimon mielestä miehen käytös on omituista ja mies itse kokee outoja oireita. Kuitenkin, jotakin on pielessä... Ei kovin innostavaa tekstiä, joku voi pitääkin. Luin kuitenkin, eipä antanut juuri mitään. Ei meikäläisen tyylilajia, valitettavasti.

 

KISSIKENKILLÄ LIIKENTEESEEN! 

TYLSÄÄKIN TYLSEMPÄÄ LOMAVÄNINÄÄ

Ähh, ketuille meni toinenkin lomapäivä. En saanut kunnolla uusiounia aamulla enkä päiväunia päivällä – erittäin epistä. Siksihän minä lomalle halusin, kele. Tänään sain sentään uinuttua yli klo 4, kissi tosin rääkyi koko aamuyön. No, jospa tänään päikkärit edes. Huomiseksi suunnittelin pientä retkeä ympäri kaupunkia, olisi monta asiaa. Jospa ne saisi kaikki hoidettua yhdellä rundilla? Se on hiinä-ja-hiinä... täytyy vielä miettiä vähän aikataulutusta, voisi jopa onnistua. Ei tarvitsisi lähteä moneen kertaan liikkeelle ja käyttää joka kerta kaksi matkaa, tuossa selviäisi ehkä vain kolmella, jos hyvin käy. Ja vielä jäisikin, olen säästellyt näitä reissuja tähän loman aikaan. Turhaan, kyllä, tiedän. Mutta olisi käytävä tofukaupassa ja mausteita hakemassa, ei tuore fisukaan olisi yhtään pahasta tai häkään tapettu sellainen. Just, kasvissyöjä saa sen verran tinkaista periaatteistaan, että syö silloin tällöin fisua, jos mieli tekee!

Eilinen siis kului unta odotellessa, ei tullut. Lueskellessa, eikä sekään oikein maistunut. Sitten pelasin paria äärettömän typerää peliä nollatakseni aivoni – ei onnistunut sekään. Taisin syödä liikaa. Kesäkurmitsakeitosta tuli hyvää, söin päivän aikana kaiken! Ei sitä nyt älyttömästi ollut... eipähän tarvinnut muuta ruokaa ajatellakaan. Kissi tosin oli vähän katkero ,D

Eli ei mitään rapottavaa tahi kerrottavaa lukijakunnalle. Tällaista se on meikäläisen lomailu. En viitsi edes aloitella mitään siivoukseen liittyviä projekteja, koska niistä ei kuitenkaan tule mitään. Kunhan nyt vain jaksaisi maata. Ja jos edes joskus saisi kunnolla nukuttua. Sitä tässä oikeastaan kaipaisi eniten. Ehkä minä kohtapuoliin vetäisen ne pikkarikännit, ne takaavat pidemmän unen ainakin. Tiedän sen jo vanhastaan. Hyvin jopa 6 h ja päikkärit päälle! Lotovoito meikäläiselle siis. *käy tarkistamassa varaston* Juu, on siellä kaikkea tarpeellista! Koivet ovat taas vähän paremmat, kun päivän jaksaa lepuuttaa, viheliäistä on tämäkin. Päivä aktiviteetteja vaatii ainakin päivän, mieluummin kaksi, kunnon lepuuttelua koivet tyynyllä. Ei kiva, eikä varsin mukavakaan.

Ai niin, pitää varmaan opetella olemaan vettuilematta ja kettuilematta, ettei käy näin ;D  Tosin se on sille ihan oikein! Prle, nih kerta.

No nyt muistin yhden jutun, jonka mietin tekeväni lomalla. Pyykkikone on siivottava eli ajeltava tyhjänä ja etikalla maustettuna 90 asteessa puhtaaksi – se on se ainakin kerran vuodessa –homma! Sen voisi toteuttaa tänään. Ja valmistautua vaikka huomiseen, juu nou; vaatteet, pakkoruisku jne. Argh.

Mitäkähän tänään ruuaksi – Welhottaren koettelukeittiö arvailee taas. Soijarouhepiffit teen perstaina, jotta Belgarion saa niitä lauvantaina. Eli ei siis niitä, hmph. Jospa vaihteeksi porganasta ja jostakin muusta lisukkeesta kasvispiffejä – uunissa siis, että pysyvät koossa. Ne olisivat kyllä aika hyvejä, hmmm. Jos siis jaksaa, on oikeasti äärimmäisen vetämätön olo. Tähän ei auta troppaus ei mikään, väsyttää vaan. Unet ovat jääneet samoihin kuin työpäivinäkin, yleensä saan kyllä vedeltyä päikkäreitä. Nyt ei sitten niitäkään. Ai niin tuo ruoka, hjuu. Jospa sitten siitä lähdettäisiin, ainakin ajatuksesta. Toteutuksesta ei osaa sanoa vielä kukaan. Kissa saa kissinmuonaa, olkoon tyytyväinen edes siihen!

Täytyy parvekkeelle tästä...

---------------------------------------

Purrrrrrrrrviska, kattiskat! Juuhei, ei tuu taas heekkui. Siis mä kyll oletin, ett mami duunaa mull joka päivä omaa heekkuu, ku se kert o himass ja lomall. Ei, ei onnaa. Ei ees donarii avannu, sano ettei joka päivä. Kyll mun miälest vois iha hyvi, tai jääfisuu tai mjunuaisii tai jotai. No, nyt mä sain mun aamusafkat, vähä kävin nualasees, tiätte kai – kastikkeet vegs. Söin vähä kalkonii ja yhe kaaki. Loput jäti toho ja aloin goisii. Tärkeint oli saada toi mein möhkö ylös. Se ois tiätteks vaa goisinu tänää. En siis tajuu. Mite se kuvittelee, ett se sitt pärjää taas sinne röihi. Ei miteskää, jos mä en pidä tost hualta, ett se herää tarpeeks ajois duunaa omat ja mun safkat ja ittes kondiksee. Ois kiitolline, ett mä pidän hualta kaikest tarpeellisest täss huushollis, mutku ei. Märisee vaa, ett antais nukkuu. Höh, goisii se sitt joskus kuiteskii. Tai siis melkee aina, eile ei. Eile se vaa manaili ja haahuili tääl ympäriisä. Viittiny kattella semmost, goisin sitt itte. Arvatkaas harmittiks sitä vähä? >o< Joo, eikä taaskaa mun fotoi, tommose jostai löytäny. Aha, juu, täält.

 

Joohei, siis kliffaa keskimäist viiko päivää taas!

------------------------------------

Vincent, aina yhtä ajattelevainen =E 

Päivän slogan: Lomapäiväni ovat aivan yhtä tylsiä kuin työpäivät...

Päivän biisi: Tell Me, Are You Tired

Luettua: Alastair Reynolds – Prefekti, vain scifin kavereille ja mieluusti aikaisemmin tähän kirjailijaan tutustuneille. Vinksusta kaikkea paremmin lisää, turha minun on selittää. Erinomaisen kelpoista scifiä kuitenkin kaikkinensa, vaikka vähän töitä teettikin vaihteeksi. Tiiliskivi nääs, vaikka pokkari onkin. Kesken on parikin opusta, joista huomenna lisää...

 

KISSIKENKILLE HOMMIA HUOMISEKSI? 

HAMPAAT EIVÄT OLE TÄRKEIN ASIA - EIVÄTHÄN?

Eheeheh, ns. valtakunnan päälehti taas yllätti, OMG. No, nyt tiedetään todellakin, mistä on Jusalassa kyse ,D Jos Dylaniakaan eivät poijjaat tunnista... pitänee alkaa hoilata, ettei tolla Tylanillakaan ole helppoo!

Hjuu, tehtiin sitten vanhasta hampaasta uusi. Iso reikä täytetty, pieni päältä (kuten minä) suorastaan silkkoa sisältä eli monttu (kuten myös minä), vähän oli reunoja jäljellä (edelleen kuni minä). Eli paikattu on, toivottavasti kestää eikä tarvii muuta. Omituinen kynnys eli trappu siihen kuitenkin jäi =O Minä en nimittäin tahdo muuta tai sitten saapi kaveri repiä koko hoidon pois! Minua EI rassata kipeäksi, ei taatusti. Lisäksi kaveri katsoi minua sillä silmällä, että olisi syytä käydä ainakin tarkastuksessa ja poistattamassa hammaskiveä – en halua enkä jaksa, en sitten millään. Minua sattuu nimittäin muutenkin jatkuvasti, taas ja jälleen kerran. Että ihan kiva kesäloman eka päivä. 

Tosin kun tulin lekurilta, kävin jokusessa rättikaupassa. Melkein jo ostinkin jotain, kunnes totesin, että aivan turhaan. Kaapista löytyy aina ylläreitä, nykyisin ainakin. Mitä suotta tuhluuttaa hyvää juomarahaa vaatteisiin! Malmin Suurhörhöt, jotka tapasin kaikki liikkeellä, olivat samaa mieltä ,D Samaa mieltä ja harvinaisen ymmärtäväisiä ihmisiä jälleen kerran. Ajatelkaa, hyvää hyvyyttään poijjaat olisivat pienistä pulloistaan ja vähistäkin juomistaan tarjonneet lohtuhuikkaa Welhottarelle – kyllä on mukavaa ja ajattelevaista väkeä! En kuitenkaan ottanut, kiittelin kyllä. Jäin sitten juttelemaan ns. huonossa seurassa kun aikaa oli, oikein mukavia ihmisiähän ne kaikki... omalla tavallaan. Jääneet vain johonkin väärään rakoseen väärässä todellisuudessa. Hörhön itsekin tapasin, vuokra oli maksettu, mutta rahat nyt loppu. Annoin avaralainaa 10 rahaa, maksun tiedän kyllä aina saavani. Hyväkuntoiseltahan hänkin näytti, piti asunnosta, vaikka se yhteisasunto onkin. Parempi kuitenkin kuin asuntola ja tuosta on hyvä jatkaa. Tsemppasin ja patistin keskiviikon ruokajonoon hakemaan evästä... Hammaslääkärille hänelläkin oli paljon asioita ja silleensä. Hörhötärtä en tavannut, mutta soittelin asiaa ja illemmalla vängersin hakemuksia, selvityksiä, suosituksia jne. Ehkä se asuntokin löytyy tai sitten vaihto toimisi. Laitoin erilaisen vaihtoilmoituksen (paremman ja fiksumman), mitä asunnosta aikaisemmin oli ollut. Nätti ja hyväkuntoinen kotihan se olisi, ei siinä mitään. Toivottavasti jotakin tapahtuu nyt senkin asian osalta, minä olen ainakin taas parhaani tehnyt ja enempää en tähän hätään voi. Fatta on luvannut maksaa 2 kk:n takuuvuokran, jos muu asunto löytyy, joten sekin puoli on kunnossa (tarkistin senkin!).

Tuota, kun aikaisemminkin noista mainoksista jupisin, nyt luvattiin Se Oikea =O Tämä ei ymmärrä, mikä oikea? Oikea koti? Oikeat vaatteet? Oikea työpaikka? Voisivatkohan ne vähän täsmentää nuita mainoksiaan, en nimittäin avannut sitäkään – lisätietoja siis tarvitaan, ziitosta vaan! Samoin luvattiin ainakin kaksi tuumaa lisää – kyllä minä sitä pituutta tarvitsisin, ei silti. Mutta kun siinäkään ei kerrottu sen tarkemmin otsikossa asiasta... olisihan se kivaa olla vähän pidempi Welhotar. Jokin kuitenkin väittää sisimmässäni, että sillä ei ehkä tarkoitettu omaa pituuttani *köh*.

Muutoin sitten vain ihmettelin ja kirjoitin, vähän, tosi vähän. Ei ole jaksuja, väsyttää. Pitäisi tässä Itikseen ja Hakikseen, lauantaina roudata kaikkea ja hoitaa jättipyykki, ähhh. Mikään ei innosta, mutta kaikki olisi vähän pakko. Ruokapuolesta sen verran, että tänään vuorossa kesäkurmitsakeitto – ilmeisesti. Tuntuu vähän siltä, että se maistuisi. Eiliset ruuatkin menivät vähän hänekseen eli kun lekuriaika oli keskellä päivää, aamulla vetäisin vain jotakin pientä. Illalla pienen salaatin ja jäi hirmuinen nälkä, joten salaatin päälle söin pari pientä perunaa – erikseen. Että ei voinut ikäänkuin kerralla ajatella taas mitään, no ei. Suunnitelmallisuus ei ihan aina kuulu hyveisiini ja joskus tuo ruokapuoli yllättää, että ihan salaatti-salaatti ei ehkä pidä nälkää kovinkaan pitkään. Eikä muutakaan tullut juuri silloin mieleen, illalla ja nälkäisenä. Hmph – siirrymme nyt taas täsmäruokiin eli normaaliin menoon. Josta tulikin mieleen, että ostin sieltä tsioskista 1 rahalla omille chileille vähän mallia, prle! Kuva tuossa alempana, lehdet ovat tippuneet, mutta niillä niin väliä. Tuo on mietoa chiliä, mutta Vinski silti hiukka yllättyi! Annoin nääs kissan vapaasti käydä käsiksi ”kukkaan” ;D Ilme oli hiukkasen erikoinen. *hirnuaa*

----------------------------------

Purrrrrrrrve, kaiffat! Siis hei, tää on tosi epist. Mami meni kaupoill, tai nii mä luuli ku se kert oli lomill eikä niinku röihinkää. Nii ni ku se tuli takas, sill olikii kaks kassii. Toisess oli mull kuivamuanaa, raksui niinku oikee iso pussi, kilti joo! Ja sitt toises oli sen kirjoi ja sitt semmone kukkiainen, mä kävinkii heti nuuskuttaas. Sillo siin oli viäl lehtii. No mä tsiigasin sitä ja haisteli, ei yhtää vaarallise olone. Noo, mamiska siin jotai duunas ja sitt pisti sen tonne partsin pöydäll. Eikä hei ees kiältäny mua skruudaast sitä, niinku yleesä. Just joo, oisha se sitt pitäny arvat. Se on tiätteks kili kans, mä hullu meni puree yht semmost. Siis onneks toi on simmone iha onneto, sano mami, etei sill oo välii, ku oli nii hassun näköne vaa ja malliks ton omill kasvustoill. Eikä se mua polttanu, ku mä en ehtiny syädä ku iskin hampulit vaa yhtee tommosee punasee liarukkaa. Ett semmost. Sen jälkee toi kyll avas iha mua varte donaripuuki, sain kaikk. Otti se lusikallise itellee. Muute tuli massu tiätteks ähkytäytee ja oli taas nii kissimäine olo, ett pitiki lähtee goisii. Ett lopultas, iha hyvä päivä ja ainaskii ilta. Toivottavast mä nyt muistan, ett en purase mein omii kilei... En mä voi unohtaa tommost jutskaa. Täss on foto, mä ehdin onneks hanee, ku möhkö on nii hidas *tsihih ja pakoon* >o<

Kliffaa daagii kaikill!

---------------------------------

Kiitos, karvatakamus, ansiokas kuvaus tapahtuneesta =D

Päivän slogan: Joskus on pakko, mutta mielellään kuitenkaan ei!

Päivän biisi: Welcome To My Nightmare

Luettua: Antero Viinikainen – Orgo, satiirinomainen, dekkariksikin kelpaava, jännärin piirteitä saava opus kirjailijasta, joka kehittelee romaanin ja samalla muutaman murhankin. Lisäksi Helsinkiä sulostuttamaan saapuu hänen sivupersoonansa Orgo, joka on kaikkea muuta kuin kirjailija itse. Hulvaton, tragikoominen opus, jossa ei tiedä itkeä vaiko nauraa. Ja todella, ei tästä dekkarin piirteitäkään puutu. Parempi kuin odotin, suosittelen jopa! Per Petterson – Hevosvarkaat. Vanha mies muuttaa takaisin kotiseutunsa maisemiin, hieman erakoksi ja erilleen muista. Hän muistelee menneitä lapsuuden kesiä, jotka olivat sodan jälkeisiä, omalla tavallaan ainutlaatuisia – tuolloin hän kasvoi mieheksi, tai ainakin melkein. Kirja on melko eleetöntä kerrontaa, mutta silti tuntemukset aistii, metsän tuoksut ja muun. Minä pidin, kovastikin ja suosittelen, jos vastaan tulee! Erittäin hyvää norjalaista nykykirjallisuutta. Jaska Filppula – Me ei oltu valtaosaa, miten nuori löytääkään musiikin, keskellä karua Pohjanmaata, sattumalta. Moniulotteinen kertomus nuoruudesta punkin ja muunkin musiikin keskellä, sitä itsekin ainakin yrittäen tehdä – tietysti voimalla ja vimmalla. Hurjia viritelmiä lakeuden keskellä lannanhajun ja viinatehtaan vierellä, kavereita, reissuja, viritelmiä ja yritelmiä. Myöhemmin lähtö kotoa sentään jonnekin ja myöhemmin Helsinkiin asti. Tarve kokea on vahva, Interrail auttaa yhtenä lääkkeenä. Filppulalta vahva annos nuorisoangstia ja asiaa(kin). Minä pidin, suosittelen muillekin.

 

EI KISSIKENKIÄ TÄNÄÄN! 

TÄNÄÄN HAMMASLÄÄKÄRI JA ASUNTOJAANAUSTA

Eih, ei tästä tule mitään! Haahuillessa meni eilinenkin päivä sekä unta odotellessa. Kunnon päikkäreitäkään en oikein saanut otettua. Jostakin syystä ajatukset pyörivät taas päässä, turhat sellaiset vieläpä. Ei siis mitään kerrottavaa, ei rapottavaa – ei oikeastaan mitään. Äärettömän tylsä päivä, kuten sunnuntait aina. Että minä inhoan niitä. Inhoan minä tätäkin päivää. En ole masokisti, joten en hirveästi kuvittele nauttivani hampaan paikkauksesta, kele. Lisäksi on vähän kehno olo, ihan fyysisesti ja oli jo eilenkin, jäks.

No, siinä hampaan paikkauksen ennen tahi jälkeen käväisen kuitenkin kirjastossa ja katselen kerrankin kaupat sillä silmällä läpi – nyt kun on aikaa eikä Belgarion ole mukana. Josko jotakin muutakin kuin ruokaa kerrankin. Toisaalta, kirjakauppakin on auki.... pelottaa!

Jospa pitäydytään vielä eiliseen postaukseen ns. sosiaalisesta asuntotuotannosta. Se on kyllä Tsadissa pärsheellään. Vuokrat ovat nimittäin melkoiset karmivat ja kaupungin asuntoihin on turha yrittää – ainakaan meikäläisen. Aikoinaan jonotin useita vuosia, milloin häätö päällä, milloin kaverin nurkissa kyhjöttäen, ei mitään! Nykyään jotkut ovat sen saaneet, helpostikin =O Outoa, mutta kummallista. Tosin kaupungin asuntojenkin vuokrat vaihtelevat erinomaisen oudosti... Tästä ei sen enempää, kadehdin vain välillä niissä asuvia. Mutta, suurimmat ns. sosiaalisten asuntojen tuottajat eli VVO ja Sato, jotka nykyään ovat yhteistyössä osittain, riipivät sellaisia vuokria osasta asuntoja, että heikkopäistä hirvittää. Eli he voivat hyvinkin julkisesti todeta, että on, kyllä asuntoja on. Kellä prkeleellä vaan on varaa maksaa näitä summia. Tässä VVO:n kaikki  ja Saton  vapaana olevat yksiöt ja kaksiot Tsadissa, katsokaa, ihmetelkää, kyseenalaistakaa! 

Aikanaan itse pääsin VVO:n kämppään hirveän jaanauksen perästä, minua avittivat ay-liikenteen yhteydet (tuolloin ammattiliitoilla oli omat kiintiönsä...), lisäksi soitin itse joka aamu suoraan asunnonjakoon ja penäsin mitä tahansa luukun tynkää. Ja minne jouduin; Espooseen.... no, ei se ihan pahinta mahdollista ollut ja osin se oli mukavaa – oli metsää sienestää ja purkutaloja tutkia ja penskan kanssa joutomaalla temmeltää, ennenkuin nekin tienoot rakennettiin. Eli vieläkin toki kannattaa hakea em. asuntoja, mutta ei ehkä nuita vapaana olevia. Niitä halvempiakin on ja tulee vapaaksi, ne eivät vain yleensä ehdi edes listoille asti... Espoossa sain päähäni hakea aivan ensimmäisiä asumisoikeusasuntoja ja pääsin muuttamaan takaisin tänne, siis lähelle, missä Exä nyt asuu. Silloin se tuntui loddovoidolta – ja olihan se, halvalla rakennettu talo eli omaosuus tosi pieni. Vastikekin kohtuullinen ja paikka mitä paras. Tosin nyt talot ovat katkenneet (!) ja pohditaan, mitä niille pitäisi tehdä. Huolimaton rakennuttaja kun ei tiennyt (tai välittänyt), että Malmilla talot paalutetaan erittäin syvälle, täällä on tiivis savipohja! Sen jälkeen olen luuhannut asumisoikeusasunnosta toiseen ja nyt kolmanteen – välillä ehdimme asua W:n kanssa Saton kämpässä. Oikein mukava asunto, mutta alkuperäiskunnossa eli ei remppaa tehty. Meidän jälkeemme tehtiin remontti ja vuokra nousikin yli 100 juuroa! Vieläkin harmittaa. Jos asunto olisi ollut vähänkään halvempi ja talossa hissi, olisin jäänyt sinne ,D Tykkäsin.

No, kai tässä on asuttava, vaikka alkaa oikeasti ketuttaa tuo naapurien suhtautuminen. Tulisivat suoraan sanomaan, jos on jotakin sanomista – stana! Sen sijaan että kailotetaan muka-itsekseen parvekkeella kovaan ääneen, hyhhytellään ja läimitään ovia. Perkele, nih! Minä muuta halua kuin olla itse rauhassa. Enkä ole muuta pyytänytkään! Eikö se riitä, että olen maksanut asumisoikeusmaksuni sekä vastikkeeni joka kuukausi, olen suht hiljaa ja kiltisti? Elukkakaan ei hauku eikä aiheuta naapureille ongelmia (minulle ehkä, se on eri asia)... Antaisitte jo minun olla, jooko? En minäkään oikeasti ole puuttunut teidän mässäämäänne läskiin ja magaraan tai kovaääniseen kälätykseen sekä juhlimiseen keskellä yötä. Ei tämä kyllä ollut ainoa syy tähän postauksen aiheeseen. Aiheen antoi myös minulle soittanut Hörhötär, joka itki ääneen sitä, että sosiaalitoimisto kieltäytyy maksamasta osaa hänen vuokrastaan, koska hänellä on liian iso ja kallis asunto eikä hän saa vaihdettua sitä pienempään. Ystävällisesti sossu oli vain ilmoittanut, että hankkiipa siitä vain ihan itse vapailta markkinoilta pienen yksiön, kertonut vielä, että kyllä niitä Oikotieltä löytyy... Hörhötär kun on aivan minimituloilla hätäisesti toimeentuleva ikäiseni leidi. Että pisti vihaksi! Lupasin avittaa ihmistä, jos mahdollista ja tiedustella tuota tilannetta em. tuottajilta. Josko liian kalliista kaupungin asunnosta (!) voisi päästä halvempaan VVO:lle tai Satolle...

Siinä siis puuhaa loman ajaksi. No, voin edes kuvitella tekeväni jotakin hyödyllistä, jos uusi aika hammasta varten olisi varattava tms. Toivottavasti ei! Minä tästä menenkin taas yöparvekkeelle rauhoittumaan. Asunnot ovat arka asia meikäläiselle, joka on aina joutunut niitä metsästämään kissojen ja koirien kanssa, aina on ollut hankaluuksia, ongelmia ja vatvomista... argh.

-------------------------------------- 

Purrrrrrrrrrrmenta, kavrut! Juuhei, mult ei vissii oikeestaa mitää. Ei tullu heekkui ja eilise mä vaan goisin, tiätteks melkee koko päivä meni siin. Sitt reipastuin yäks ja rupesin leikkii ja mami väittää, ett mä herättelin sitä taas. No, vähä mä tsekkasin tota viitakkoo ja sen syätävii kasvei ja sitt mä leikin mun leikkitaravoill ja semmost. Nyt ku mä sain mun aamuheekut, mä ajattellin goisii viälä vähä lisää. Kyll toi mamikii tost tulee viäl goisii. Se näyttää vähä väsyneel >o< Eile silt oli iha veto vegs, tehny safkaakaa ku söi jotai jämii ja sano, ett on vähä paha olo. Ei mull vaa, mull on melkee aina hyvä olo. Jos on paha olo, sillo vedetää karvaoksu. Mä sanoinki siit, mutt orja väitti, etei niilt tuu karvaoksui. Ei sitt mikää ihme, jos on paha olo, ku on massu täynä oksuu! Nih kerta. Tais se onnistuu ottaa fotonkii, kerrankii, mein lötkö meinate.

 

Kliffaa viiko alkuu hei kaikill, mamilkii vaihteeks!

--------------------------------------

Kiitos Vincent, olet suorastaan ylitsevuotavaisen ystävällinen.

Päivän slogan: Tässä maassa sitä ihminen nyt vain tarvitsee katon päänsä päälle, mieluummin ihan vaan tavallisen asunnon!

Päivän biisi: Irwin ja Badding

Luettua: Leif GW Persson – Ken lohikäärmeen surmaa. Bäckström on jälleen toimissaan *huoh* ja Holt on saanut uuden työn. Myös muut edellisistä kirjoista tutut antisankarit toimivat edelleen poliisissa ja tässä revitellään aika muhkeasti ruotsinsuomalaisten poliisien(kin) toimista ja tavoista. On tapahtunut ns. tavanomainen juoppomurha tai siltä se ainakin vaikuttaa, mutta jotkut ovat näkevinään asiassa outoja piirteitä. Tutkimus etenee ja tosi on, ratkaisusta tulee merkillinen ja outojen tapahtumien jälkeen asia selviää. Välillä Bäckströmistä tulee sankari ,D Muutakin outoa ja ihmeellistä on tekeillä, toki.. Persson osaa, tämä on mainio ruotsalainen poliisiromaani, suositan. Suositan kyllä aikaisempien kirjojen lukemista, jotta hienoihin viittauksiin pääsee täpöllä mukaan. Eli poliisi- ja rikoskirjojen ystäville jälleen asiallista luettavaa! Jari Järvelä – Mistä on mustat tytöt tehty? Rööri Hämähäkki, siis oikeasti Katariina Hämäläinen on -62 syntynyt tyttö, josta isä kasvattaa nuohoojaa jo pienestä asti. Hän ei pelkää korkeita paikkoja, rakastaa kattoja ja bongaa hienoja piippuja kaupungilla. Hänellä on yksi isä, mutta useampia äitejä! Jännitystä ja ahdistustakin elämään tuo äidin murhaaja, joka aikoo tappaa hänetkin. Lisäksi Rööri elää punkkariaikoja, tappelee diinarien kanssa, käy Ruisrockissa sekä miettii kostoa murhaajalle, joka äkkiä onkin naimisissa hänen sisarensa kanssa. Lopulta ollaankin toden edessä... Myös paljon ns. oikeaa nuohoojaelämän kuvausta ennen ja nyt. Merkillinen, mutta miellyttävä lukukokemus – vaatii hieman asennoitumista tilanteisiin alkuun. Tästä myöhemmin myös siellä toisaalla. Minä pidin ja suositan, hulvatonta kerrontaa vakavien asioidenkin tiimoilta!

KISSIKENKILLÄ KESKUSTAAN - JÄKS!

HAJATUKSETONTA SUNNUNTAITA - MUKANA AINA MYÖS HAJUT

Uaah, minä on väsy! Vaihteeksi, juu, mutta nyt minä en valita. On hyvä syy, nimittäin ,D Eräs ystävä soitti iltasella ja jotenkin se meni puhelinmaratoniksi – kiitos, oli oikein tosi mukava jutella... Että siinä tuli vähän sitten valvottuakin, tavallista pidempään. En minä muuten, mutta kun Vinski herättelee aina klo 3 aikaan, joka ikinen päivä. Kissiraukka ei ole vielä oppinut kelloa *manailee*. Tai jos onkin, hän on sitä mieltä, että minun täytyy nousta ylös ainakin vähäksi aikaa. Niin pitkäksi, että otan aamumömelöt ja hän saa kalkoninsa ja hampulikarkkinsa. No, ne on nyt annettu! Kieltämättä minäkin olisin kohta noussut ottamaan kipulääkityksen, sen verran olin hereillä, koivissa ja lonkissa juili, että onhan se tarpeen. Ja tässä on se ihana tekosyy – pääsee taas uusiounille!

Eilinen haisutaistelu naapureiden kanssa päättyi edelleen ratkaisemattomana. Se alkoi todellakin jo aamupäivällä, jolloin inha kemikaalinen ”tunturien kukat very strong” -haisu tunki parvekkeelleni. Olin keittelemässä kukkakaalia, joten nokitin heti kakkakuulien kypsyttyä niiden haisulla. Illalla siellä (tai lähinaapurissa) paistettiin kuollutta elukkaa, magaran muodossa ilmeisesti. Ei sen kummempaa, kävin aivan normaalisti tupakalla. Ei tässä oikeasti ilmeisesti mitään taistelua käydä, minusta tämä vain on raivostuttavaa. Nyt tupakoija on täysin laillista riistaa – kaikkien halveksimana saapi tässä olla. Milloin karkotettuna mihinkin, seuraavaksi luultavasti keskelle pihaa. Ai, ei varmaan voikaan, siinähän on grillikatos ja lasten leikkipaikka. No, jospa tuonne torille sitten ja samalla häpeäpaaluun! Prle, etten minä muka omassa kotona saa tehdä mitä tahdon? Eikö asuntokin pysy siistimpänä ja paremmassa kuosissa, jos häippäsen parvekkeelle? Ei ole tarvis maalata tai remonteerata muutenkaan, kun tai jos minä muutan? Parvekkeen haisut näet häippäsevät, kun sen ja parvekelasit pesee kertaalleen ja tuulettaa kunnolla kaikki klasit auki! Pahempi minusta oli se, että Kummisedän kuoltua siellä rapussa haisi jo aika pian, oven edestä menivät portaat alakertaaan, portaat joita käytettiin jatkuvasti ja parin oven päässä asui talohallituksen puheenjohtaja – eikä kukaan muka huomannut mitään hajua? =O Sanon vaan, että hetihän se alakerrassa tuntui, kropan löyhkä, perkele. Olisikohan se naapureiden mielestä parempi – minä kysyn, jos minulle aletaan suoraan asiasta jotakin puhua. Mulle ei vettuilla!

Toisaalta, ASO tahkoaa melkoisesti ns. tyhjää eli ilmaista rahaa itsellensä seisottamalla asumisoikeusasuntoja tyhjillään, vaikka hakijoita on jonossa älytön määrä (arvio vaihtajineen ym. on 100 000 Tsadin alueella). Kummisedän asunto pistettiin ASOn määräyksestä täysremppaan, vaikka isännöitsijän mielestä olisi riittänyt makkarin lattian uudelleen päällystys ja ehkä pieni pintamaalaus. Tytöiltä siis laskutettiin koko remontti (johon sisältyi myös saunan remonteeraus =O), vaikka kaikki oli kunnossa, mitä nyt se ruumiin haisu. Se haisukin oli muuten häipynyt sen ensimmäisen kuukauden aikana, jolloin tytöt tyhjensivät, tuulettivat ja puunasivat erinomaisen huolekkaasti asunnon, kun heitä siihen kovasti käskytettiin ja hoputettiin. Remontin lisäksi heillä maksatettiin kolmen kuukauden vastike ja kerrrottiin, että seuraava asukas on valittu ja heti tulossa kovalla kiireellä. No, nyt on elokuu lopuillaan ja tämä tapahtui maaliskuun lopussa? Huhti-touko-kesä... luulisi, että sinne olisi viimeistään siis muutettu heinäkuun alusta. Eipä ole näkynyt ketään eikä mitään. Jos sinne nyt syyskuun ensimmäisenä joku muuttaa, hän on aivan varmasti maksanut heinä-elo-syyskuiden vuokran! Eli näin toimii sosiaalinen asunnontuottajavirma, kele! Käyttää hyväkseen toisten hädänalaista tilaa... Näinhän meillekin kävi, kun W:n kanssa muutimme – seuraava kaveri olisi heti ollut muuttamassa tilalle, mutta ei käynyt. Ei ASOlle, tekivät myös pintamaalauksen (no just ja sehän viekin 3 kk) – ja kaveri pääsi sitten muuttamaan 2 – 3 kk:n kuluttua, mutta me maksoimme 3 kk:n vastikkeet, samoin uusi asukas. Ihan kiva hei, näin sitä pitää toimia. Minä aina olen ajatellut, että asumisoikeusasunnoissa on järkeä. Olen vieläkin sitä mieltä, mutta tämä tällainen ylimääräinen 3 kk:n rahastusoikeus on vähän liikaa, kun oikeasti Tsadissakin pienasuntojen hakijoita ja asunnonvaihtajia olisi pilvin pimein. Nih kerta!

Eilen oli muutenkin kehnompi päivä. Ajatukset kiersivät taas omalla laillansa erilaisissa asioissa. Mistään ei tule edelleenkään tolkkua eikä muutakaan järkevää. Ehkä saan tänään sitten oltua jo rauhassa, puuhasteltuakin jotakin. Eilen pika-pikaa imureerasin, pesin pyykit, hoitin viitakon ja – tietysti – laitoin ruokaa ;D Kukkakaali meni siihen muhentamiseen, sen kanssa jokunen pieni ja nätti pottu, adjikaa jokunen lusikallinen, pari palasta silliä sekä irtovihanneksia. Hyvää oli, hjuu. Eikä tarvinnut syödä toista kertaa eilittäin. Eli tänään tarjolla samaa evästä, ehkä vängerrän taas kasvisspydärin, njam! Huominen ei kauheasti kiinnosta eli vuorossa se hammaslääkäri. Ymppään samaan reissuun kuitenkin käynnin kirjastossa ja ehkä kaupassakin, jos on tarpeen ja aikaa jää. Ketuttaa, oikeasti – kellään muulla ei voi käydä tällainen tuuri aina lomien kanssa! Mikäli uutta reissua hammaslääkärille ei tule, kietaisen jossain vaiheessa ne pikkarikännit näiden kahden viikon aikana – olen jo varustautunut siihen: minulla on neljä (4!) lomperoa jääkkärissä jömmassa sekä pienen pieni pullo Jekkua (ziitosta vaan, se on edelleen juomatta!).

Hmph, lähden tästä yöparvekkeelle, nyt siellä ehkä saa oleskella vielä rauhassa =I Juu, sai olla rauhassa, pimeää ja lämmintä. Taidan käväistä vähän torkahtamassa... Ei tule oikein uni, päätäkin särkee. Ihan kuin olisi krapula, vaikkei ole. tod. Ehkä sitten päikkärit ruuan jälkeen?

---------------------------------------------

Purrrrrrmenta, kissinkat! Ai, mami taas valittaa, juu, mähä vaa halusin sen ylös. Nyt mä jo goisin melkee täss, ku sain aamueväkset ja se sai sen mömelöt ja kaffet. En tajuu, miks se mulle murputti taas... hmph! Tommone... möhkö, nii. Puhuu pual yätä nii, ett piänet kissitkää saa goisittuu ja sitt ei nousta niit ees ruakkiin. Vaiks mä siis goisinki yälä, mutt silti. Välill ainaskii heräsin, varpist. Ja se eilinenki blodejutska oli iha flöittii. Emmä ku vaa nappasi vähä handuu kii, tuli pari snadii reikää. No vähä blodee siälä sun täälä, siit nyt mitää mekkalaa tarvii pitää – mun miälest. Ite se siivoski. Eikä ne nyt pahalt näytä, tavallinen kissinpurema vaa... Ett kaikest sitt tarvii pitää karmee mekkala, meinate. Yritti se ottaa must fotooki, möhkö missas senki. Ei taaskaa osunu, sano ett tärähti. Itte son tärähtäny, ainaki eile oli. No, hakittaa sitt toisen kuva ja alkaa fundeeraa, ett mitäs safkaa mulle tänää! Meinate mä tahon jotai heekkui, nyt on söndaagi ja mä tiän, ett joka paikas syädää heekkui. Mitä syä toi, jotai eilisii jättei... Mä mikää jätemylly oo, enkä syäkkää vihanneksei. Nii, ett sopii alkaa miätii, nih kerta.

 

Kliffaa söndaagii kaikill ja joka ikisell kissinkall – ihmiset voi tekee mitä lystää...

---------------------------------------

Kiitos vaan taas, Vincent, kiero, kavala ja katkero karvatakamus!

Päivän biisi: The Midnight Special

Päivän slogan: Kaikki on epäoikeudenmukaista - oikeudenmukaisuus on outo sairaus yhteiskunnassamme nykyään!

Luettua: Mikko Ylikangas – Unileipää, kuolonvettä, spiidiä, Huumeet Suomessa 1800 – 1950. Erinomaisen hyvä ja selkeä opus, jossa mm. näkyy selkeästi meitin melkoinen huimeidenkäyttö kautta aikojen ja mikäs ihme tuo... kylmää ja karua ,D No, itse asiassa, aika suuri osa oli itselle tuttua asiaa, mm. talvi- ja jatkosodan aikaiset huumeet ja niiden käyttö (faija kertoi aikanaan jo). Tässä ei sitä muistaakseni suoraan mainittu, mutta sodan jälkeen laillistettuja morfinisteja oli aivan hillitön määrä suhteessa muihin maihin. Ehdottoman luettava opus kaikille asiasta kiinnostuneille, selkeää kieltä ja perinpohjainen esitys. Welhotar suosittaa! Malin Persson Giolito – Molemmille poskille, miten kolmatta kertaa raskaana oleva juristiäiti selviää töistä ja kodinhoidosta sekä kollegan itsemurhasta ja selville saamistaan väärinkäytöksistä. Tämä hipoo hömpän rajaa eikä oikein innostanut meikäläistä, tämä oli niin kovin ruotsalainen opus kaikkinensa. Kyseessä on mm. laiton irtisanominen, nosta siitä siten juttu, jos on lakiasiaintoimistossa jne. Mutta – loppu on onnellinen. Enempi ehkä hömpän ystäville kuitenkin... Simon Beckett – Luihin kirjoitettu, kuolinsyyntutkija, oikeuslääkäri David Hunter joutuu Hebridien pienelle saarelle tutkimaan kummallista ruumiin polttoa, joka lopulta selviääkin murhaksi. Sitten saarella alkaakin tapahtua. Hyvää kuvausta ympäristöstä, erilaisista tyypeistä, saaren ongelmista jne. Loppuhuipennus on mahdottoman merkillinen – Welhotar piti ja suosittaa. Ei niin teknistä kuin monet muut asiaa sivuavat kirjailijat, tässä on enempi inhimillisyyttä ja vetoa. Suorastaan parhaasta päästä tätä laatua!

 

KISSIKENKÄT VALMIIKSI HUOMISEKSI, JÄKS! 

BLOGGAAJAN TRIFFIDIT

Jokunen aamu sitten istuin taas kirjoittamassa päivitystä blogiini. Täyttä tajunnanvirtaa jälleen, ei asiaa – tai jos, niin mahdollisimman vähän. Totesin kirjoituksessa, että viidakkoa pitäisi jälleen alkaa harventaa. Viherkasvit ovat jälleen ottamassa valtaa residenssissä.

Äkkiä jokin nipisti niskaani. Hieraisin. Oliko taas tullut laitettua päälle sellainen paita, jossa kokolappu ikävästi nipisteli? Kävin hakemassa sakset ja nipsaisin lapun pois. Miten se olikin unohtunut... Jatkoin päivityksen laatimista. Ei se aina niin helppoa ole kuin luulisi. Ihan piti miettiäkin.

Jokin nipsaisi taas niskaani. Ei helkkari, jättimäinen peikonlehtenihän se siinä. Yksi lehdistä sojotti suoraan niskaan terävällä kärjellään. Käväisin siirtämässä vähän lehtiä, yritin olla väkivallaton enkä hakenut edes sidontanarua. Jatkoin päivitykseni pähkäilyä: voiko noin sanoa vai ei, ymmärtääkö joku tämän taas tahallaan väärin. Bloggauksen ongelmia?

Nojauduin taakse ja huokasin – melkein valmista. Samalla tunsin jonkun hiljaa kiertyvän kurkkuuni. Työnsin sormeni väliin, niitä kiertyi useampia.... henki tuntui loppuvan, paine lisääntyi. Tunsin kuin jotakin elävää kiertyisi hiljaa mutta varmasti kurkun ympärille. Yritin tavoittaa puhelinta, turhaan...

****************************

Poika ei yleensä aamulla käynyt äitinsä luona. Nyt hänellä oli asiaa, hän oli unohtanut hakea kopiot yhdestä artikkelista. Oli pakko käydä, onneksi oli omat avaimet. Äitee voisi olla jopa vielä nukkumassa. Hän avasi oven varmuuden vuoksi hiljaa – aivan, hiljaista oli. Ei edes kahvin tuoksua. Äitee taisi vielä nukkua. Jotakin pientä korinaakin kuului. Poikaa hihitytti, kuorsasi vielä! Hän haki kopiot pöydältä, mutta päätti samalla kurkata makuuhuoneeseen.

Äiti istui koneella, haukkoi hädin tuskin henkeään, korisi. Poika toimi nopeasti ja katkoi keittiöveitsellä ison viherkasvin ilmajuuret Äiteen kaulan ympäriltä. Peikonlehden valkea veri vuoti ja tippui hiljalleen lattialle. Äiteenkin kasvot saivat väriä, oikeaa väriä. Hän kakisteli, köhi, yritti saada sanoja aikaiseksi. Kähisi hiljaa, josko Poika voisi keittää kahvit.

******************************

Kahvipöydässä piristyin. Kysyin, voisiko Poika jälleen kerran avustaa raskaimmissa hommissa. Tällä kertaa vain ihan pieni juttu. Halusin ehdottomasti siirtää peikonlehden parvekkeelle! Siitäs sai, sopii siellä kitua ainakin alkusyksy. Katsotaan sitten myöhemmin. Ilmajuuret tungin voimalla syvälle multaan! Poika raahasi ruukun parvekkeelle ja lähti Lipastolle. Itse jäin siirtelemään muita kasveja parempaan asentoon sekä poimimaan kuivuneita lehtiä pois. Poika muuten huomautti, että kultaköynnös näytti viime aikoina saaneen jostakin myös pontta kasvaa tavallista enemmän. Se kiemuroi jo kovin lähellä toimistotuolia. Kiersin hellävaroen köynnöksen kasvamaan ympäri tukeaan. Ei se vielä ainakaan näyttänyt pahastuneelta. Poika oli kuitenkin vakavissaan ehdottanut, että pitäisin sitä tarkemmin silmällä. Ei se minusta ainakaan mitenkään vaar......

 

POLGARA GOES HORROR... 

JAUHANTAA, LOPPUOSA VERISELLÄ LÄPPÄRILLÄ...

Se siitä, ns. taiteiden yöstä... Minä tietenkään mihinkään, ei, en edes Malmille. Ihan kotona vaan, äsken seurailin porukoiden paluuta joko normikapakoinnista tai sitten ao. yön puuhista ,D On se sitten ollut kivaa, koska lähes kaikki örvelsivät. Minä en edes örveltänyt, vaikka alkomahooliakin olisi ollut vain kädenojentaman päässä. Suunnittelin kyllä, mutta jätin sitten väliin. Ei huvituttanut, ei ollut syytä – ei hyvää eikä huonoa.

Naapuri teki eilisiltana hajutäsmävastaiskun, kääääääk! No, täytyy myöntää, että eilen iltapäivällä väkersin Belgarionille ja itselleni thai-tai-kalakeittoa, johon tuli kolmea erilaista sipulia, kappa erilaisia vihanneksia sekä neljä pientä turskafilettä ja sekalainen määrä tuhteja mausteita. Haisut olivat siis sen mukaiset. Eikä tietenkään juuri tuolloin liesituuletin päällä, itse asiassa minä en edes tiedä niitä aikoja, milloin se on päällä. Se on kuitenkin ajastettua mallia eli itse sitä ei voi säätää (erittäin älytön ajatus!). No, pakkohan sitä oli avata ovi parvekkeelle jo muutenkin, kun oli nätti päivä ja piti tuuletella. Illalla, alkuillasta lähtien, joko ylä- tahi alakerta tuhnuutti sellaista kammottavaa haisua. Ensin mietin, että joku on heittänyt salaa meille Krasnaja Moskvata – aivan kamala löyhkä, tai vanhaa partavettä, suihkutellut jotakin hirveää hiuskiinnettä tms. Lopulta päädyin siihen, että saattoi se olla jokin hirveistä hajukynttilöistäkin. Niistä jotkut todellakin haisevat, nimenomaan ne ulkokäyttöön sopivat! Yäks, se haju sai puolestaan minut pärskimään – ihan totta! Toivottavasti ovat nyt sitten tyytyväisiä...

Eilisellä oli puolensa ja puolensa. Sain mukavaa kirjapostia, ziitosta vaan. Varauksia oli tullut kymmenen ja lisäksi lainasin jokusen CD:n. Päättäväisesti erkanimme sitten ja Belgarion kävi puolestani Kittarissa hakemassa kissitavaraa ja muuta tarpeellista. Minä puolestani apteekissa hakemassa mömelöitä lisää-lisää-lisää. Vihannestsioskilta jälleen kassillinen muonaa: purjoa, kaksi isoa kukkakaalia eurolla, parsakaalia vähäsen, fenkolia, salaattia, tomangia, kesäkurmitsaa, pottujakin jokunen. Eikä muuten maksanut paljoa, koko kassillinen n. 7 rahaa. Muonaa viikoksi, no, kukkis pitää esim. syödä tänään pois, ehdottomasti. Kesäkurmitsat huomenna. Siksihän ne olivatkin niin halpiksia, että ovat vähän yliaikaisia ja heti syötäviä. Mutta minähän vängerrän toki ruokaa joka päivä, joten nou hätä. Muuten ei ihmeellisiä, Liiteristä normiruokaa eli näkkäriä ym. tavallista apetta, kaffetta ja sen semmoista. Ihmeesti tavaraa tuli, lasku oli kohtuupieni ja kaikkea löytyi, mitä itse katson tarvitsevani. Ei siis paha ollenkanas. Taksokin tuli ja meni aivan märisemättä... no ainakin niillä rajoilla!

Kotona pitikin heti väkertää se soppa lapselle, joka ei tietenkään ollut syönyt mitään. Jälkkäriksi riitti vielä õuna-kameli strideliä, hillon kanssa, se oli vähäsen kuivahkoa muuten. Ja pari kohuked. Vaffan kaffen kanssa tietysti. Kälätettiin joutavia, lueskelimme ja vaihdoimme muutaman kirjan viikoksi. Belgarionillakin sen verran menoja ja opintoja vielä, että Suuri Pyykkisessio siirtyy ensi viikon lauantaiksi. Ei optimia, mutta näin se nyt vaan menee. Jos hänelle ei sovi aikaisemmin, ei minusta ole rahtaamaan jumalattoman isoja mattoja ja jätesäkeittäin vaatteita edes tuohon naapuritaloon – sinne talopesulaan siis. Samalle päivälle siirtyy myös seuraava roudausretki. Auts, pelottaa jo etukäteen! Olin eilen jo nimittäin aivan poikki. Kun Belgarion lähti, painuin parin tunnin iltapäiväunille, tosi sikeille sellaisille vielä! Koipia jomotti armottomasti, viilteli ja puuduttikin välillä. Ei hyvä, ei kiva. Illalla en saanutkaan mitään aikaiseksi, makoilin ja lueskelin, istuskelin koneella... sellaista tavanomaista. Ei ollut kertakaikkiaan jaksuja mihinkään järkevään toimeen.

Tänään vuorossa jonkinlainen kissinkarvojen imureeraaminen, kun lääkitys toimii eli päivällä. Samoilla emmeillä ehtii laittaa ruuan ja pyykätä. Ja sitten lukemaan. Ehkäpä tänään tarjolla täällä myös Lauantaitarina, minulla on tuolla jömmassa jokunen juttu... voisin tarjota yhden sieltä – kiinnostaisikohan se? =D

Kaunis auringonnousun alkuhetki – täytyykin tästä parvekkeelle *köh*, nauttimaan maisemista ja raittiista ilmasta!

-----------------------------------------

Purrrrrrrmenta, kaiffat! Joohei, niinku mä sanoin: ku Poika tulee, tulee kans heekkui. Toi orja teki sitä fisusafkaa ja mä sain taas pualikkaa semmost jääfisuu. Tosi heekkuu, njamskista niinku. Ett mä olin tyytyväine. Sitt mä sain kaikkii kissitaravoit taas – Poika oli hakenu, mulle-mulle-mulle. Ihana Poika <3 Ja sitt sain olla Pojan viakus tosa soffall ja tsiigailla, mitä noi väsäilee kaikkee. No, emmä sitt jaksunu, painuin goisii masun viakkuu iteksii sänkyy. Ja goisin muute pitkää, mami väitti, ett mä kuarsinki iha hirveest. No, nii, no voi olla. Aatelkaa ny itte, hyvää safkaa ja seuraa ja sillee. Kyll siin uni tulee. Ja tuli mamikii sitt myähemmi goisii. Mutt niinku toi sano, oli hirvee dunkkis partsill. Mä en voinu olla siälä, mua alko aivastuttaa. Niist oli varmaa kliffaa kuunnella, ku kissi aivastelee. Mun miälest siin ei kyll ollu mitää hauskaa! Fisu haisuu paremmall, nih kerta. Ja melkee noi mami purvelitkii o parempii. Ett semmone tavalline päivä, muute meinate. Hah – mutt orja liikku sentäs sen verra, ett otti vaihteeks must foton. Son täsä, mä päivystän soffan selkämyksell! 

Kliffaa löördaagii kaikill, toivottavast tää on teill nyt heekkupäivä.

----------------------------------------

Vincent, huomaanko kerrankin, että sinäkin olet tyytyväinen?

Päivän slogan: Väitetään, että elämä ei anna toista tilaisuutta! Toisen tilaisuuden saavat ne, jotka eivät ole saaneet sitä ensimmäistäkään...

Päivän biisi: Blowin’ In The Wind

Luettua: Marko Hautala – Käärinliinat, tästä minä pidin. Vanha mies mielisairaalassa, jossa tarina muutenkin tapahtuu. Syy hänen sinne joutumiseensa on julma, selitys ehkä vielä julmempi. Myös omahoitaja, Mikael, on tärkeässä osassa tapahtumissa. Kyse onkin sitten siitä, mikä on totta ja mikä tarua. Mitä oikeasti tapahtuu, varsinkin kun johtajakin vaihtuu ja tilanteet ajautuvat omituisiin sfääreihin. Ehdottoman luettavaa tavaraa – suosittelen outojen tarinoiden, kauhun ja fantasian ystäville. Mikään kaunis tarina tämä ei kuitenkaan ole, eli ei herkkähermoisille! Juha Vuorinen – Unplogged – piuhat poikki päiväkirjaan. V. 2008 – 2009 tärkeimpiä kommentaareja eri yhteyksistä – blogista, lehdistä jne. Edelleen taattua Vuorista, PRLEEN KARVAKASA ISKI KIINNI RANNEVALTIMOIHIN! Hihityttävää, minä nauroin ääneen ainakin kahdesti eli hyvä homma. Lisäksi – kirjan tuotolla hankitaan kirjoja nuorille sairaaloihin ja laitoksiin eli ei paashempi idea, suosittelen siis. Elliot Tiber & Tom Monte – Taking Woodstock, rakkauden vallankumous. Odotin ehkä enemmän, no en minä silti pettynyt. Tämä on enempi Elliotin kertomusta itsestään, Woodstockin tulosta suurinpiirtein omalle takapihalle ja mitä siitä seurasi. Tosin ennen tätä puolet kirjasta menee hänen kertomuksiinsa perheestään, hotellitoiminnasta ja oman seksuaalisuutensa löytämisestä. Ei toki mitenkään ikävää luettavaa tämäkään. Mielenkiintoa olisi riittänyt mieluusti kahteen erilliseen kirjaan! No, mutta itse Woodstockista lähinnä kerrotaan järjestelyistä ja oloista, ei niinkään esiintyjistä tms. Taustoitusta siihen, mitä tapahtui, kun hipit vyöryvät punaniskapaikkakunnalle! Häkellyttävä omituisen hauska ja liikuttava(kin) yhtä aikaa. Suosittelen toki tätä, mutta en ainoaksi Woodstock-opukseksi vaan mieluusti muiden rinnalle. (Kirjoittelen näitä viimeisiä sanoja verisellä läppärillä...)

KISSIKENKÄT OLIVAT TAAS LIIKKEELLÄ!

PERJANTAIN PUPELLUSTA, MAINOKSISTA JA MUUSTAKIN

Kuulkaas nyt! Kaikkien minulle tulevien nettimainosten otsikoiden perusteella minun pitäisi päästä eläkkeelle; siellä tarjotaan kaikenmoista troppia (no en minä niitä troppeja tarkoita), ET-lehteä, tukisukkaa ja muuta semmoista. Mummokamaa, tarkoitan. Hei, enkä minä tietääkseni ole edes mummo. Enkä nyt ihan hirveän vanhakaan *köh*, no siis, hirveän ja hirveän... Voisikohan tuohon myös vedota, jos laatii KELAlle papereita. Että kun mainostajatkin ovat sitä mieltä. Ja pankit varsinkin haluavat minun senttiimini itsellensä talteen ja puhuvat eläkkeistä – ei, en avaa mainoksia, mutta siis otsikoissa. Prle, kun ihan kaikki roskaposti ei pysähdy ja jos pysähtyykin, kyllä ne otsikot kuitenkin näkee ,D Toisinaan kyllä huvituttaa aika karseasti.

Se siitä, vanhenemisesta. Vanhenee sitä jokainen, älkää yhtään naureskelko siellä. Minä aion tänään vanheta sillä, että roudaan kaksi säkillistä kirjoja ja taravaa tuonne Malmille ihan yksin, siis taksoon asti ainakin. Belgarion hoitaa siitä eteenpäin. On muuten läjä – huh. Ja kirjoja on odottamassa pino, hyllyssä puoli kassia lisää ja postistakin jotakin tulossa. Auts! Hyvä vaan. En minä ensi viikolla kuitenkaan taida pystyä mitään järkevää tekelehtimään. Taidan silloin hoitaa nuo pyykkäys- ja kodinhoitotoimet. Pakko ne on hoitaa ennen talven tuloa kuitenkin. Nyt on hyvää aikaa, illalla vielä valoisaa nimittäin. Pungertaa tuolla varastokomerossa, pyykkituvassa ja kuivaamoissa... Argh, ei kyllä huvittaisi, mutta on pakko.

En ole vieläkään saanut kauppalistaa ihan ajan tasalle. On elettävä vähän senkin mukaan, mitä vihannestsioski tarjoilee tänään. Parsakaalia ainakin, tahtoo taas sitä sössöä! Ja sitten kaikkea muutakin tuoretta vihannesta. Liiteristä sai parasta kesäkurmitsaa. Välillä vegetys on ihan kivaa, tähän aikaan vuodesta nimenomaan. Keksii kaikkea uutta ja omalaatuista, herkkuja jopa. Yhdistelee ja kokeilee, saa halvalla tai ainakin kohtuuhintaan melkein mitä tahansa. Lisäksi saladotkin ovat mielikuvituksekkaampia kuin keskellä talvea. Sitäpaitsi, minä en selviä aamupalasta ilman tuoretta tomangia tai kurkkua tai jotakin, nih! Eilen vetelin retikkaa leivän päällä, hyvää se oli sekin... ehkä ei kaikkien mieleen kuitenkaan. No, katsotaan, minä taas rapoan ja raivoan huomenna, jos on mennyt pieleen... Lisäksi ei ole aavistustakaan, mitä Belgarion toivoisi ruuaksi. Olen pyrkinyt siihen, että hän avituksen palkaksi saa edes kunnon lounaan tai iltapalan ja jotakin herkkua. No, on sille kaikki kyllä tähän asti kelvannut ,D

Kutsuja sinne sun tänne on sadellut nyt tiuhaan tahtiin – tarjolla olisi sitä väillä muka kaivattua sosiaalista elämää ainakin neljässä-viidessä eri tapahtumassa. En minä voi mihinkään mennä, on ollut pakko kieltäytyä. Jotkut harmittavat, toiset taas eivät niinkään. Kirottua! Ensin valittaa, että ei pääse mihinkään, sitten ei todellakaan fyysisesti pääse mihinkään. En minä halua mennä pilaamaan kenenkään pippaloita vänisemällä, jos satunkin olemaan tosi sairas – tämä kun vaihtelee melkein päivittäin. Joskus voi iskeä oikeasti tosi paha olokin, että sekin vielä. No, ei se haita. Kirjat ovat ihmisen paras kaveri – mitä useampi, sen parempi! Eivätkä ne vänise vastaan, ne voi heittää vaikka seinään (no ei sentäs!), jättää kesken ja jatkaa myöhemmin, lukea montaa yhtä aikaa. Vaihtaa toiseen jos haluaa, vaikka myy pois, jos siltä tuntuu. Vieläkö te ihmettelette, miksi kirjat ovat niin mukavia? *pus-pus-pus* Ainakin joihinkin ihmisiin verrattuna.

-------------------------------------

Purrrrrrrrmenta, kavrut! On joo toi mami aikas kilti kummiskii. Eilenkii se teki semmost jotai kummallist vihannessössöö, siin oli hei ainaskii korilline erilaisii judekoi! Nii ni sitt se silti sulatti mulle palan fisuliinii pakkasest ja söi ite vaa iha piäne biiti. Nii sitä pitää, palvelut paranee ku se on pidempää himass. Sais kyll toi aamupala joteskii vaihdella, mä alan kyllästyy kalkonii. Toi ei vaa tajuu vissii rahtaa jotai muuta, ku se ei osaa ostaa mitää. Mutt ku mä en syä magaraa, ei kyll mamikaa. Eikä kinkuu, ei mitää. Meill on onkelma nyt!!! Okei, kyll mä syän kalkonii, mutt pualikkaa biiti kerrallaa. Ja sitt pari hampulikaakkii. Hjuu. Muute mä olin eilen aika paljo partsill, oli sen verta kliffat kelit. Tsiigasin ton jotai kasvei, ne haisu pahall enkä uskaltanu purast. Ne on just sitä kilii, mitä toi tökkii jokasee safkaa jo muuteskii, jäks. Mä arvasin! Ett pitää pilaa viäl partsiki niill sitte. Nyt mä venaa, ett se koht ostais jonku syätävä kuka toho amppelii. Mä en tiädä, onks se jo hihvannu, ett nyt mä muute yletän safkaa siit, jos son syätävä kanervo tai jotai... tsihih, mä luulen, ett se ei viä tiijä. Oppiipaha sitte. Ne menee taas kaupoill ja Poika tulee, mmmm. Kliffaa – ja iha varpist saadaa heekkui! Mutt laiska toi on, mahottoma laiska. Muuta ku skrivaa ja lukee, makaa punkas ja lukee, syä ja lukee – tollast orjaa pitää sitt tsiigaa koko päivä... Eikästäs oo fotoikaa, tollane vaa tualt.

Kliffaa viikendi alkuu kaikill!

------------------------------------

Kiitos Vincent, luonnehdintasi minusta oli mielenkiintoisen täydellinen!

Päivän slogan: Kaikki raha on likaista. Jos se olisi puhdasta, kukaan ei haluaisi sitä!

Päivän biisi: Money

Luettua: Carlos Ruiz Zafón – Enkelipeli,  erikoinen jännäriksikin luokiteltu, salamyhkäinen tarina kirjailijasta, jolle alkaa tapahtua outoja asioita. Hän saa tarjouksen, josta on mahdoton kieltäytyä. Pääsee kirjoittamaan omalla nimellään, sen sijaan että kirjoittaisi tusinajännäriä lehden takasivulle. Mukaan astuu omalaatuinen kustantaja, viehättävä leidi, mainio kirjakauppias.... ja vaikka mitä. Kadonnut äiti heittää esikoisteoksen roskiin. Kuvankaunis nuori nainen ilmestyy ovelle... Tämä on siis pakko lukea itse, tästä en ainakaan minä pysty kertomaan loogisesti. Lukekaa lisää linkistä. Minä suosittelen! Tapani Bagge - Valkoinen hehku, tarina Suomesta v. 1938. Aiotaanko Kekkonen murhata? Valkoinen valta on voimissaan ja keneenkään ei voi luottaa. Melkoisen sekavaa kuvitelmaa lähihistoriasta siis. Joo, en pitänyt mitenkään erikoisemmin. Toisaalta, voisi tämän lukea parodianakin, aineksia ainakin on. Joku voipi tykätä..

 

KISSIKENKÄT ESIIN JA KAUPOILLE... 

KAKKAJUTTUJA - TAAS, SAIRAS RAPOTTAA

Sitä pienen ihmisen pieni pää ei enää kaikkea kestä. Sitä saa hillittömän hihityskohtauksen lukiessaan ns. johtavan kotomaisen sanomalehdykän nettisivuja, jossa uutisoitaan holtittomasta ulostamisesta  Yyterissä! Ou ziis, mihin Suomi onkaan menossa? Karmea lama päällänsä, ihmiset köyhiä ja kipeitä, niin ja sitten vaan paskotaan mihin sattuu – ja toiset menevät vielä uutisoimaan sen *eheheehhhheh*. Ihan totta, tämä on Absurdistan! Tämä on kesän huippu (vielä on siis kesä, minun mielestäni). Nyt minua ei saa enää kirveelläkään pois netti-HS:n sivuilta. Aina on jotakin, mille hekottaa. Siis kaikkea tod. tapahtuu ja tämä on sitten uutisoinnin arvoista, kai.... Ou-ou-ou!

Jahas, normirapon aika. Taas tuli päikkäröityä ruuan päälle ainakin pari tuntia (kuolasta päätellen), en sen tarkemmin katsonut kelliä, jotakin sitä luokkaa kuitenkin. Juu, hyvin maistui uni ja ruoka. Paitsi yöllä ei kumpikaan. Lisäksi nukuin yöunet päälle =O Kauhistus, tällaistako on normi-ihmisen elo? Se minulle nyt kertokaa? Pitäisiköhän tunnustaa, näin seksiunia, ihan kaksikin, auuuuuuuts. Tiedän, olen outo, unetkin olivat äärimmäisen outoja. Koivetkin alkavat puolestaan näyttää melko normeilta, toinen vielä vähän vihloo ikävästi. Tänään voisi jo heittää roskiskeikan ja tulla vaikka talon toista laitaa takaisin. Ikäänkuin puolimaraton.

Ja sitten se tavallinen tarina; taas minä sairastan myös oikealla lomalla, joka siis alkaa maanantaina. Hammas tuossa pari päivää on muistutellut olemassaolostaan ja tarkistelin vähän tilannetta, prle, reikähän siellä ja ilmeisesti syvä sellainen! Soittamaan luottohammaslääkärille (se nuori komea mies, joka ajaa prätkällä – pitäähän hammaslääkäristä olla jotakin iloa, edes silmäniloa näin muorille nimittäin!) ja aika irtosi maanantaiksi! Ensimmäinen lomapäivä, keskellä päivää. Kiitti vaan ihan veetusti! Ei kellään muulla VOI käydä tällainen tuuri kuin meikäläisellä. Toivottavasti se on vain ja ainoastaan yksi paikka ja yksi käynti, muuten minä alan kiljua ja kovaa.

Omisarviskin vastasi viestiini – juu hän oli palannut lomalta ja kovin ylösotettu. Haluaisi nähdä minut loman jälkeen, just joo. Ans kattoo haluanko minä. Jos edelleen kovin kipeä, haluan toki, tietty. Jospa olisi jotakin järkeviä ehdotuksia tarjolla... muutakin kuin lääkitysvaihdoksia ja vesijumppaa, prle! Jotenkin en ole kovin kiinnostunut muusta kuin mahdollisuudesta joko erittäin radikaalisti vähentää kipuja ja päästä liikkumaan tahi sitten jäämisestä pois työstä kokonaan. Ensimmäinen vaihtoehto lienee mahdoton, käytännössä. Tähtään siis toiseen. Enhän minä muuten eläkkeelle edes ehtisi. En tod. usko olevani eläkeiässä enää edes hengissä! Saati sitten kykenevä nauttimaan niistä senteistä, jotka silloin käteeni saan, jonakin taskurahana jossain laitoshoidokkina. Ei, sellainen tulevaisuudenkuva ei pahemmin houkuttele!

Tänään tarjolla: lukemista, kirjoittamista ja ruuanlaittoa – mistäs arvasitte, muuten ;D Niin ja päikkäröintiä, ehkä jopa uusiounia kohtapuoliin. En minä aio mitään radikaalia tehdä tällä ns. lomalla. Elää, tai ainakin kokeilla elää, sellaista normieloa ilman töitä. Että kannattaisiko siihen pyrkiä? Sosiaalisuuteni ei tule lisääntymään sen enempää. Tosin minun on jälleen myönnettävä, että eräs leidi käväisi kaffella eilen. Hui – pelottavaa! Täällä alkaa suorastaan ravata ihmisiä, kun Belgarionkin tulee perjantaina. Hirveä trafiikki käy ovella ja naapuritkin jo ihmettelevät: ”Kun siellä jatkuvasti käy vieraitakin!?” 

Vincent ei kuitenkaan kerro tätä, joten minun on pakko. Oletteko koskaan yrittäneet ravistaa hanttiinpistävää kissaa pois pussilakanan sisältä? Eilen armas karvatakamus oli apehtimisensa jälkeen ryöminyt pussilakanan ja peiton väliin, luulin hänen olevan vain päiväpeiton alla, kun petissä oli outo kuhmu. Noo, sieltä alkoi kuulua sen kaltaisia ääniä, että kohta on kiire laatikolle. Ja sitten Welhotar yrittämään saada karvakasaa pois sieltä sisältä. Erittäin hankaava tehtävä, jos kissa pitää kynsin kiinni sekä lakanasta että peitosta. Kun se lopulta onnistui, karvatakamus suuntasi suoraan laatikolle – onneksi ehdin siis. Muuten taas pesisin koko sänkyä ja kiroilisin. Juu, toisaalta minä ymmärrän: jos on päässyt kivaan ja mukavaan ahtaaseen tilaan, kuka sieltä jaksaa vääntäytyä kuuselle eli paashalle.... Niin että, tämmöinen paashajuttu tänään (tai siis eilen illalla)!

Taidan tästä välillä tupakalle, niin kauan kuin naapuri vielä nukkuu... Elämme vaarallisia aikoja. Nyt, kun olen kotona, ovea läimitään pitkin päivää – naapurikin siis on kotosalla. Voi ei!

------------------------------------------

Purrrrrrrrve, kissinkat! Juuei, siis ei niinku joka päivä sitt kummiskaa. Mutt omituist, meill kävi eile taas yks ihmine, semmone joll oli kans Laukku ja joku rätti. Ja tiätteks, mua kiällettii taas menemäst haisuttelee se tavaroit! En tajuu, miks aina tommottis. Siis niinku sehä on mun perusoikeus. Mami kyll o sanonu sata kertaa, ettei viaraitte tavaroihi eikä ainaskaa kasseill ja väskyill mennä... ett Poja Repull saa ja sen omill kasseill – ei muuall. Mutt ku ne on niiiiiiiiiiii miälenkiintosii, hianoi haisui ja kaikkee jänskää. Ja sitt jos niill o joku vaate, nii tottakai siihe pitäs päästä vähä kiärittelee ja jättää omii haisui. Mä en tajuu, miks ihmiset ei tajuu? Tajuutteks te? Eli sitt ei tullu muute heekkuikaa enempi, ei mitää. Tavissafkaa vaa. Ja sitt riapotettii toist iha hullulailla, toi kerto sen toss jo, mä huamasi. Ett missää ei saa olla rauhass, ku toi torpso on himass. Juu, on se kliffaaki. Emmä vaa taas muistanu, ett se kans hiffaa kaike, mitä mä meinaa tekee. Nii ett, en tiijä oonks mä tyytyväine vai en, ku se on mun kaa jatkuvast. On siin hyvät pualesa, ku se makoilee ja mä pääse viakkuu. Mutt toi muu kyyläämine...
Ei siis möhkö taaskaa jaksunu fotaa niinku mitää, ei! Piti vaa hakee tualt jostai, no tämmöne, täält.

No, kliffaa daagii kuiteskii kaikill, ainaskii kissinkoill!

---------------------------------------

Vincent, mitä ihmettä sinä teet kaiket päivät täällä yksinäsi *miettii rumia*?

Päivän slogan: Minun maailmani suuret odotukset toteutuvat vain kirjojen sivuilla.

Päivän biisi: Eilen hän kertoi

Luettua: Eräs opus, jota ei vielä ole lupa julkistaa – joten ei sitten julkisteta edes täällä! Yksi kauhuopus, joka meni jo ja joka on luettu aikaisemminkin. Kuten tiedätte, nimimuistini on olematon! Lisäksi Eila Kujala – Tuulenhalkoja, ilmeisesti ainakin osittain omaelämänkerrallinen kertomus siitä, miten hoitoalan ammattilainen löytää itsensä mielisairaalasta. Taistelusta takaisin elämään, kertomusta asiaan johtavista tilanteista lapsuusmuistoja myöten. Psykodraamasta ja muusta melko kärkevästikin asiaa – eikä tietääkseni syyttä. Koskettava, joskin hiukan sekava tarina. Käsittelee myös sos.ter.alan työpaikkojen työkulttuuria ja hierarkiaa, yhteistyötä jne. Erittäin sopivaa luettavaa olisi alan ammattilaisille – soisin siis ainakin jonkun teikä/meikäläisen alalla olleen tahi olevan tämän myös lukevan ja vaikka kommenteeraavan asiasta! Muille mielenkiintoinen ja rankka kertomus erään naisen elämästä.

 

KISSIKENKÄT OVAT JO PÖLYISET  =O