perjantai 11. toukokuuta 2007

MIKÄ EILEN TULI TAAS TODISTETTUA!


Eli eilen oli taas lähiopetuspäivä. Todistettua tuli, että siitä EI seuraa kipuja (mitä nyt jaloissa vähäsen). Mistä tuleekin päätelmä, että Herjaamo ei ole oikea paikka Welhottarelle. Ei lainkaan... Mutta, oli mukavaa taas olla opiskelijana. Oikein mukavaa! Porukka on suht. siedettävää, kouluttaja antaa riittävästi meille aikaa puhua. Tehtäviä on sopivasti. Hyvä!


Taksorapoa: Haku sujui oikein mainiosti, ystävällinen herrahenkilö kiikutti vielä kirjeen puolestani postilaatikkoon, kun pyysin pysähtymään postin kohdalla. Mutta paluu, ziis. Joko minä tai Iisalami oli muuttanut -polun -kujaksi. Arvasin soittaa, kun taksoa ei kuulu. Niin, ja ihan ensin, opetus loppui n. 14.25, kyyti oli tulossa klo 15. Soitin Iisalameen, josko joku menisi siitä ohi, että kimppakyytiin nyt olisi tilaus. Nimittäin, sillä seudulla koppitaksoja kulkee tosi paljon, lähellä on palvelutaloja, Kustaankartano jne. Mutta ei, ei mitenkään sovi. Jollei sitten laiteta pikatilauksena, joka kestää vähintään 15 min. tai kauemmin, että eikö ole paras odotella siellä missä olet. No, kaunis päivä, tuttuja kavereita. Sanoin, että unohtaisi koko jutun. Mieluummin odotan. Mutta siis koska odottaenkaan ei taksoa tullut, päähäni pälkähti tarkistaa kuskilta osoite. Ja väärähän se oli. Ei kun neuvomaan taksoa, oudossa kaupunginosassa. Pari kertaa ajoi ohi, kunnes  onnistui oikeaan paikkaan eli kohtasimme toisemme. Ei ollut takson vika, siis. Ja tätsy, joka oli kyydissä, ei ollut myöskään kiireinen - eli ei hätiä mitiä! Mutta leidi, joka ajoi, oli kovasti myös raivoissaan Iisalameen päin. Ensi kuun alussa jälleen kuulema tapahtuu. Jotenkin ymmärsin niin (voin olla väärässä, selitys oli vähän oudohko), että 1.6.07 lähtien taksot (eli siis sopimuksen piirissä olevat) joutuvat ottamaan vastaan joka ikisen tarjotun keikan, riippumatta siitä, mitä ajolistassa jo on vahvistettuna etukäteen. Eli tämä saattaa tuottaa takson varanneelle pahimmillaan odotusta 1 - 2 h. Tätä on nyt kokeiltu, kertoi leidi, jo 2 autolla eivätkä kokemukset ajajien mukaan ole olleet parhaimmasta päästä. Eli ymmärsin asian niin, että jos taksolle on merkitty esim. minun hakemiseni Herjaamolta klo 15 jo aikaisemmin, hänelle voidaan tarjota vapaata keikkaa klo 14.15 jostain muualta jonnekin muualle, joka hänen siis olisi otettava vastaan. Jolloin tuskin ehtisi noutamaan minua klo 15. Ei hemmetti, jokin järki tuossa on oltava! Jokin varoaika tai jotain? Kerroin muuten leidille tästä adressipuuhasta, hän myös tsemppasi kovasti - kuljettajien puolesta! Olin vähän yllättynyt, mutta kyllä tuli niin selvää tekstiä HMPK:n toiminnasta, että.... Siis paremminkin ei-toiminnasta ;D Meillä on siis kuljettajatkin puolellamme!


Ja kuten alussa jo totesin, ei kovinkaan paljon kipuja eilen. Vain jaloissa ja sekin johtui rappujen hankalasta kävelemisestä. Kävelin ne kertaalleen, liikunnan vuoksi *virn*. Loppupäivän käytin hissiä, en kehdannut riskeerata. Meinasin vetää rapuissa turvalleni, kun toinen koipi ei oikein totellut. Mutta illalla olin taas repopoikki, en kipeä, mutta väsynyt. Nukahdin hetkeksi ennen uutisia. Söin piparin ja katsoin kuvalaatikkoa vähän aikaa ja kömmin takaisin sänkyyn. Unta 5.5 h, melkein hyvin. Aamulla kyllä oli kankeamista päästä kylppäriin, jalat eivät oikein halunneet seurata muuta minua!


Eilisestä postauksesta todettakoon sen verran, että olen perusnegatiivinen ihminen. En edes halua ajatella positiivisesti. Enkä yleensä pidä ihmisistä, jotka pyrkivät kääntämään kaiken parhain päin jne. Sillä, pessimisti yllättyy aina iloisesti - optimisti ei koskaan. Juu, asiat voisivat olla huonomminkin, voisihan sitä olla imatralainen poliisi (ziitos, Freukkarit). Eli ei kannatakaan toivoa mitään erinomaisen hyvää, vaikka yrittäisi kuinka. Ei sieltä mitään tipahda. Perkele. Ole tipahtanut ennenkään, muuta kuin paskaa niskaan!


---------------------------------------



Huamenta, kavrut! Juu, mami oli eilen pois. Vähän aikaa, ei niin pitkää kun se on duunis. Ja kun se tuli, mä luulin ett se duunais sit jääfisua. Nou vei, mitää fisuu tullu. Jotain broiskujämii se söi, mä sain kyll maistiaisii. Ja eväkseks jotai toisii jämii se etti. Kuin se kehtaa! No, mä oisin vaan halunnu heekkuu... no vähäks mä sitt mökötin ja lojuinki partsill koko illan. Ja mourusin, ku mami pakotti sisälle. Se vaa väitti, ett tulee viälä yällä galsa, jos on kaikki ovet ja akkunat levällää. Höh - orja makaa täkin alla, toinen peitto viäress. Mitää kylmä tuu. Joku tekosyy taas. Mä oonki vähä ärtsyll pääll ollu tänää. Vaiks mä sain taas ihan kaikee mitä pyysin. Mä en tiädä, mitä mä halusin, mutt mä menin taas istuu mamin paikall pummii siihen sen tualill. No, se tuli silittää mua ihan nätisti ja sano, ett ei oo mitää, kun napikatki mä jo sain. Ett illall ehkä sitt taas. Mä tiädä taas, mikä mua kävi nyppii. Se mamin silitys vissii... tiättekste, iskin vaihteeks taas mun raateluhampaat ja etukäpälät sen oikeesee handuu. Ihan vaa hetkeks! Sitt se sano kyll taas /¤#!/#T/!&%¤%¤. Ja mä painuin baseen pakoon. No, yritin mä tulla sitt takas, mutt se kehtas vaa näyttää sitä handuusa ja sano viäläki rumei sanoi.... aika ikävä, jos ei orjaa saa ees purettaa! Eikä ees veeta tullu, ei melkee yhtää.... no ihan vähä!



Täss mä makoilen tsögen lattiall. Eihä kukaa voi olla vihaskana näin södelle kissille, eihä? Mamiiiiiiiiiiiiiih, eihä? Ja fisuuuuuu, hei... Tsorry, ett mä sillee *nolo virn*. Se on sitt viikendii vaa kaikill kavruit Lokistaniass, lisää taas huamenna!


-----------------------------------------


Vincent, orja ei ole enää vihainen, ei. Odottelen taas kaffettimen valtiattaren tuloa.


Päivän slogan: Are you blind or just stupid?


Päivän biisi: Rainy Day Women #12 and 35  =D *kikattelee itseksensä*


Luettua: Kirottua, kirjaston kirjat taas loppu. Oli pakko siirtyä King-kokelman pariin ja jatkaa Tukikohdasta, jota luin jo viime vkolla. Varauksia on Helmetin mukaan ainakin 5, pitäisi olla enemmän *hermoilee*. Täytyy käydä tarkistamassa...


                            


                      PERHANANMOISTA PERJANTAITA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti