torstai 7. helmikuuta 2013

Teleportaatio olisi ihan kiva!

Heheh - näköjään jokainen blögialustani menee remonttiin :o

Ehtoolla viimeksi, kun nökötti taas täpöllä, haaveilin teleportaatiomahdollisuudesta koko tälle aamupäivälle. Tulee taas rankka reissu, tiedän sen. Ei muuten, mutta istuminen pitkään ottaa selkään ja seisominen myös, lisäksi pitää vielä kävellä ja kanniskella. Onneksi heti aamun kruunaa se ihana asia; treffit hammaslääkärin kanssa! Voi ilo.

Ei pitäisi olla siis ihmeempää ja toivottavasti ei. Vähän pelottaa tuo keli, miten taksot ovat ajoissa ja kuinka selviän Döölöstä kylille takaisin. Kun lisäksi olen ottanut hoitaakseni kaikki hommat tänään, ahittaa vähäsen jo nyt. Minulla on kaksi kassia tavaraa jo lähtiessä pakattuna eli lähtevä posti -> juustoa leivän päälle eli Huutis-lähetykset. Lisäksi kasa kirjoja palautukseen. Onneksi ei ole niinkään noudettavaa, ei postia ja vain pari opusta.

Toisaalta apteekissa olisi ihan pakko käydä eli rahan tuhlaamista ei voi estää. Samoin kun en ole viikkoon käynyt kaupoissa, on kauppalistakin melko laaja ja kattava. Voi huokaus! Eniten pelottaa taas se, että kädet tai selkä eivät kestä. Toinen juttu on sitten se, alkaisiko panikoida keskellä toria. Niinkin on joskus käynyt... kun on ollut oikein kehno keli ja rutosti hommia hoidettavana. Käyttäkääs sen verran peukkuja ylhäällä, että jaksaisin selvitä tästä aamusta ja aamupäivästä sekä kotiutuisin iltapäivän koitteessa kaikkien kamojeni kanssa kunnolla takaisin residenssiin. Lappuja on mukana monesta asiasta ;D Muista sitä ja tätä, älä unohda tätä ja tuota. Tarkista mennessäsi vielä yksi asia jne.

Eilinenkin meni taas hoidellessa kaikkea kirjoitushommaa sekä pyyhkien vähän keittiön kaappien sokkeleita (ne olivat aivan hemmetin saastaiset). Sen verran oli kivaa, että luukusta tipahti opus sopivasti saladoaikaan. Aloitinkin sen samantien ja koska se ei ollut juurikaan vaikea arvioida, laaditsin siitä jo kirjoituksenkin framille. Ettenkö sanoisi kaikki tuo noin neljän tunnin sisällä. Meillä ei lukeminen ehdi kauaa vanheta! Muu kirjoittaminen olikin enempi taas vastauksia kavereille sekä asia-asiaa muille tahoille. En kyllä tajua, miten minä saan päivän kulumaan ihan tuosta vaan. Hiukan jopa hävettää.

En anna sen kuitenkaan nyt tuhota tätä aamunautintoa. Harva voi kehua sillä, että ensimmäiset aamutreffit ovat hammaslääkärin kanssa ihan privana. Mainitsen nyt tietysti kursorisesti ne vaffat aamukaffet ja mömelöt, vaikka tiedän lekurin inhoavan niitä. Kas ne värjäymät sun muut. Mutta siitä huolimatta kaffetta kehiin ja reippaasti matkaan! *leikkii ihan älyttömän reipasta nukuttuaan vajaat kaksi tuntia*




POLKA - TÄNÄÄN HÄN PÄIVITTÄÄ MALTILLISESTI!

11 kommenttia:

  1. Näyttää siltä, että blogit vaan sinkoilee kun Polga pyörähtää ympäri;) Ole nyt varovainen täällä bloggerin maailmassa, tämä ei kestä yhtään sivuaskelta, olen huomannut;)

    Toivottavasti jaksua riitti reissuusi.

    VastaaPoista
  2. Olin jo huolissani kun tulin aamupäivästä asioilta eikä silloinkaan näkynyt mitään. Onko WP:n puoli nyt sitten kokonaan nurin? Vai eikö sieltä saa ulos mitään? Tulen jokatapauksessa käymään täällä vielä tänäänjoten jos jotain infoa laitat niin daa. Laitan tämän nyt Luostarin seinälle vanhan osoitteen lisäksi, ja voinpa editoida tekstiäkin lisäämällä perään tämän muuton vai onko se liian aikaista? ILmoittele, venaan sen tekstin kanssa jonkin aikaa.

    Niin, ja hyvä että säilyit ehjänä reissusta, siitä nuoresta hammaslääkäristä huolimatta ;) Ilmeisesti kuulemme hänestä huomenna lisää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja olisin kovin kiitollinen jos tuon captha-sydeemin saisi pois vai onko sille perusteet?

      Poista
  3. Tämä on nyt hetken täällä. Blogit-sivuston serveriä vaihdetaan. Minä saan näköjään kaikki sekaisin; ensin Vuodatus, nyt Blogit... *huokaus*.

    Ai tätä pitäis säätää, väitti joku?! En mä osaa, mä oon vaan tyhmä käyttäjä :D

    VastaaPoista
  4. Laitoin linkin Luostarin seinälle ja tän päivän tekstiin myös. Silloin viime keväänä oli siellä foorumin puolella puhetta (ylläpidon puolesta) että ne muuttaa sen alustan mainoksia sallivaksi eli kukin voi halunsa mukaan laittaa niitä. Kävin katsomassa sen ilmoituksen ja siinä puhuttiin vaan uudelle palvelimelle siirtymisestä. No, mistä näistä tietää.

    Kävin myös lukemassa sun kootut käännökset ja nauroin itteni tärviölle vaikka olenkin niitä chatboxista seuraillut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt ei tartte enää tihrustaa..

      Poista
  5. Jep, ylläri oli vaan se, ettei siitä infottu mitenkään yleisesti pääsivulla tai ilmoitettu blögittäjille muutoin! Ja tuo ilmoitus, joka tulee näkyviin on melkoisen kökkö myös eli siihenkin olisi voinut laittaa sen vähän kivemmin näkyviin.

    Mutta hätäkös tässä, jos joku alusta pelaa.

    On mulla jemmassa vielä yksi keskeneräinen oikea vars. WP:n pohjakin :) Ette te minusta eroon pääse, vaikka yritättekin kaikin mahdollisin keinoin! :D

    VastaaPoista
  6. :D Ei hemmetti sun kanssa..;D

    VastaaPoista
  7. Jätettyäni Vuodatuksen on tuo Blogger mulla toistaiseksi skulannut. Hyvä, että löysin tännekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta, kun Polga on täällä niin voipi olla kohta remontissa Bloggerikin :D

      Poista
  8. Tsompi, tätä minä juuri tarkoitin! Kannattaa ottaa varmuuskopsut :)

    VastaaPoista