tiistai 30. toukokuuta 2006

Vincent bloggaa taas ja Polgara jorisee omiaan!


No tuo mamma tuossa on taas aamukaffella ja antaa minunkin välillä käyttää konetta. Muuten se itse näyttää roikkuvan tässä jatkuvasti, välillä se nauraa kikattaa, välillä taas takoo hurjan nopeasti noita kirjaimia ja murisee. Kyllä se kirjoittaa kamalan paljon nopeammin kuin minä kaksitassujärjestelmällä. Minä olen huomannut, että täällä netissä ja eri blogeissa on tosi paljon muitakin upeita kissoja kuin minä. Ei kuitenkaan ehkä aivan näin upeita. Eli jatkan tässä tarinaa sillä aikaa kun mamma kahvittelee.


Niin, viimeksi kerroin siitä, kun tulin tänne uuteen kotiin. Olen minä kotiutunut jo ihan kunnolla. Täällä on tosi kivaa. Mamma pitää ihan kaikki ovet auki, minä pääsen siis joka paikkaan eikä tarvitse joikua ovea auki. Mamma sanoi, että kissalle on lähes kaikki sallittua, kiellettyjä asioita on vain ihan pari juttua, mutta ne on sitten tosi jyrkkiä kieltoja. Ensimmäinen on se, että minä  e n  saa syödä viherkasveja, minua varten on oma kissanruohopurkki. Toinen on se, että minä en saa mennä lötköttämään kirjahyllyille kirjojen päälle. Sitä minä vähän ihmettelin, kun nehän on aivan sitä varten tehtyjä. Mamma vaan sanoi, että se on mun oman turvallisuuden vuoksi. Nuo hyllyt kun ovat semmoisia isoja varastohyllyjä ja niissä on ihan hurjan paljon kirjoja. Ne on kuitenkin vähän heppoiset ja ne on kiinnitetty toisiinsa ihan hyvin nippusiteillä. Silti tuo mamiska pelkää, että jos minä otan sieltä kunnon kissaspurtit, voin jäädä hyllyjen ja kirjojen alle. Hmm - en minä halua plittanaksi kissaksi, en. Joten päätin vain joskus hiukkasen hipsiä varovasti hyllyillä.


Olen jo alkanut kouluttaa tuota mammaa. Joka aamu se keittää sitä kaffetta, se tuoksuu aika hyvälle. Minä käyn välillä tuoksuttelemassa sitä purluttavaa keitintä, mutta en minä sitä juoda halua. Sitten mamma paahtaa tummaa leipää. Kun minä kuulen, että se aukaisee jääkaapin, tulen heti paikalle. Ei, minä en kerjää. Minä veeeenytän itseäni  niin, että yletyn kurkistamaan, mitä se ottaa jääkaapista. Aina se ottaa juustoa, siitä minä en pidä. Sitten sillä on semmoista lihajutskaa, josta se sanoo, että se on lähes rasvatonta ja aika halpaa ja vielä maistuukin hyvältä. Se on semmoista voileipäkinkkua, joka on rapsahtavassa rasiassa. Kun minä kuulenkin sen äänen, minä sanon mammalle ihan nätisti purrrrr, vähän kovemmin vielä purrrrrrrr-purrrrrrrrrrrrrr. Mamma antaa minulle sitten palasen siitä viipaleesta, joskus koko viipaleen. Minä voisin syödä ihan taatusti enemmänkin, mutta se on kuulema liian suolaista enkä minä sitten saa siitä kuin makupalat. Toinen hyvänmakuinen jutska on maksamakkara. En minä sitäkään saa kuin pienen nokareen. Muuten minulla on omia naksuja, semmoinen aika nanna naksusekoitus, iso kippo raikasta vettä ja vähän pehmoruokaa tarjolla aina. Minä saan sitten syödä, milloin huvittaa. Aina unien välillä.


Hitsi, minä olen kokonaan unohtanut kertoa, että minulla on myös Kummisetä. Siis minun sylikummien, Tädin ja Sedän, joiden kanssa mamma haki minut - siis lisäksi vielä oikea Kummmisetä. Se asuu tuossa naapuritalossa ja käy meillä lähes joka päivä. Sekin on aika kiva, vaikka minä aluksi vähän epäilin sitä, kun se on aika iso mies, sillä on parta ja tukkapehko ja välillä se puhuu aika kovalla äänellä. Mutta se toi minulle kummilahjaksi kaksi upouutta hienoa, isoa ruokakippoa ja sitten se oli mukana minun ristiäisissä. Minä päätin siten hyväksyä senkin kaverikseni ja hyppäsin sen syliin. Kummisetä oli ihan ihmeissään, kun sekin oli kuullut, että minä en kuulema ole mikään seurallinen kissa. Se osaa myös leikkiä kissatappelua minun kanssa ja sekin on kivaa.


Minä pyydän nyt mammaa laittamaan tuohon alle minusta toisen kuvan. Joku oli sanonut tuosta edellisestä kuvasta, että aito vanGogh, siltä puuttuu jalat. Minä vähän närkästyin tuosta. Kaikkihan nyt ymmärtävät, että minä medition tuossa kuvassa. Tässä näette, että minulla on jalat ja kaikki ihan paikallansa (no, tuota *hämillinen kissavirn*, ei ihan kaikki, kun minut on sillee leikattu). Minä en taaskaan jaksa tassuttaa enempää tällä kertaa. Minä jatkan taas toiste....



No niin, Vincent pääsi taas vähän tarinoimaan. Sillä on vielä hirveästi asioita kuulema kertomatta, mutta kun tassut eivät oudokseltaan kestä.


Onpa taas upea aamu! Minä olen aina nukkunut tosi vähän. Äitiäni harmitti joskus, kun minä jo alakouluaikaan nousin viiden tienoilla ja laitoin itselleni aamupalaa ja aloin lukea (en tietty mitään läksyjä, vaan jotain muuta). Äiti oli silloin kolmivuorotyössä ja varmaan se kävi vähän hermoille pienissä tiloissa, kun likka änkesi ylös aamuaikaisin kuhkimaan omiaan. Eli aamut ovat kivoja. Sitten voi toki mennä uudestaan vielä ottamaan pienet tirsat, jos siltä tuntuu. Muuten todella pärjään yleensä 5 h yöunilla ihan hyvin ja kerran viikossa sitten tasoittelen eli sunnuntaisin nukun päikkäreitä useaan kertaan.


Eli olen nyt sairiksella ja se tuntuu ihan oikeasti hyvältä. Käyköön duunin miten käy, saisi nyt nää nilkat kuntoon - se on nyt tärkeintä. Eli tänäänkin on siis ohjelmassa runsasta lepuutusta, kaupassakäynti, vielä runsaampaa lepuutusta, läppäröintiä ja lukemista siinä lepuutusten välillä. Toivottavasti tämä tästä. Aivan totta puhuen, tämä vaiva on suurelta osin työperäinen, eli jos olisin stadin elinkautisia, minulle järjestettäisiin automaattisesti lääkärin suosituksesta toisen tyyppinen työ. Kun olen määräaikainen, tämä ei ole mahdollista. Ja kun nyt sairastelen, voipi hyvinkin olla, että määräaikaisuus on katkolla elokuussa jolloin nykyinen työsopimus päättyy. Epäreilua, toki. Muutenkin stadin henkilöstöpolitiikassa on paljon mätää. Stadilla voi olla määräaikaisena vaikka toistakymmentä vuotta, ketjussa. Tämä ketjutushan on työsopimuslaissa kielletty, mutta se ei tunnu koskevan stadia eikä valtiota. Siirretään vain palkka maksettavaksi eri kustannuspaikalta ja taas ollaan niin laillisillla teillä että. Tulen jatkamaan tästäkin teemasta, en halua pilata upeaa aamua saamalla itseäni taas raivostumaan ja kuttuuntumaan!


Malmi - ah Malmi - kaupunki kaupungissa. Oleskelin täällä ensimmäisiä kertoja 9-v. serkkujeni luona, jotka asuivat tuolloin stadin viimeisissä puutaloissa Turkhaudantiellä. Taloissa oli vielä ulkovessat ja niin kylmää talvella, että nurkat vetivät huuruun. Mutta olipa kuitenkin turvallinen stadin kämppä, tuohon  aikaan niitä oli vieläkin hankalampaa saada kuin nyt. Muistan vielä vanhan Pyörö-Eltsun eli Elannon, josta haettiin toiselta puolelta leivät ja maidot, toiselta puolelta muut tavarat. Yläkerrassa myytiin aikoinaan vaatteita ja on siellä ollut ravintelikin. Minua ei saa täältä enää muuttamaan mihinkään.  Täällä on kaikki mitä tarvitsen, 300 m päässä ovat kaikki tarpeelliset palvelut. Ja sanokaapas yksikään toinen kaupunginosa Helsingissä, jossa on oma lentokenttä, hautausmaa ja sairaala *virn*?!


No, tuntuupa menevän taas varsinaiseksi tajunnanvirtajorinaksi, Panacod alkaa pelittää...


Päivän slogan: Happamia, sanoi vihreä kettu rauhoittavista!


Päivän lääkärimoka (nämä kaikki ovat siis ihka-aitoja itse luettuja tai kirjoitettuja, ei mistään kopioituja juttuja, jos kohdassa on sulut, ne ovat omia tai kirjoittajan kommentteja - eli näin on tapahtunut todella):


Potilas tulee lääkäriin peräsuoli- ja ulostevaivojen takia, esitiedoissa lukee seuraavasti: Potilas vaivaa ulosteen konsistenssia. (Siis kirjaimellisesti iskee kätensä paskaan??? Ilmeisesti pitäisi olla: Potilasta vaivaa ulosteen koostumus...)


Päivän biisi: Alabama song


Nyt siirryn lukemaan muiden blogeja, ja yllättäen, kommentoimaan ,>


Kliffaa päivän jatkoa!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti