keskiviikko 31. toukokuuta 2006

Kuormakameleita, kissoja, Polgaraa....


Ah - Aamu saa, minä en. Mikä kummassa siinä Aamussa on sitten niin pleen viehättävää?


Tänään olisi tarkoitus jälleen käyttää lapsityövoimaa hyväksi, eli saada nörttipoikani Belgarion lähtemään liikkeelle aikaisin (lue klo 10 tienoilla) roudaamaan avuksi  kirjoja ja ruokaa tänne sairashuoneelle. Koulu on loppumassa, tenttiviikko menossa, lapseni ei enää muista/tiedä onko tenttejä, mutta väittää että keskiviikko on tääääysin vapaa. Tosin asiaan saattaa vaikuttaa se, että lupasin tehdä kunnollisen herkkulounaan. Poikani asustaa nykyään isänsä kanssa, koska "sitä näkee niin harvoin, mutta jääkaapissa on yleensä syötävää". Isänsä ei vain osaa laittaa ruokaa ja poika ei ehdi, kun on niin paljon luettavaa ja konetettavaa. Isänsä ei siis ole häiriöksi, kuten minä mahdollisesti olisin esim. jatkuvalla kälätykselläni ja konevuorojen kärttämisellä.  Lisäksi asunto on isompi, omaan huoneeseen mahtuu kunnon PC vempeleineen, jota tämä armas Belgarion on viritellyt niin, että meikäläistä jo hirvittää.


Mutta omapa on vikani. Ostin töistä poistetun 286:n pilkkahintaan kotiin, kun poika ei ollut vielä  edes koulussa. Samalla tuli opetettua pojalle DOSin käyttöä siinä sivussa. Ja sen ikäinenhän oppii äärimmäisen nopeasti. Näin voin syyttää vain itseäni - huoh! Sen jälkeen koneita vaihdeltiin tiuhaan tahtiin, nykyisin hän onkin jo koonnut itse oman koneensa tarpeidensa mukaan.


Samoin kävi fantasiakirjojen kanssa. Luin eräänä kesänä pojalle ääneen Taru sormusten  herrasta - ja se oli sitten menoa. Nyt olemme molemmat (poika toki enemmän) koukussa hyvään fantasiakirjallisuuteen. Blogin lukijoiden olisi siis hyvä tutustua Polgaraan ja Belgarioniin aivan yleissivistyksen nimissä,> Näin siis hyvin, hyvin varo-varo-varovasti...aluksi.


Jaaha - taidanpa keitellä ne aamukaffet, niin aamupirteä Vincent päästetään kehiin tässä välissä.


_______________


No nyt se  mamma vasta antoi mulle konevuoron, vaikka jo illalla yritin selittää, että minä tahdon blogata. Se vaan laittoi muonaa esille ja meni köllöttämään ja märisi jotain kipeistä tassuista. Minä menin vähän lohduttamaan sitä, kiipesin mamman päälle ja vähän puskin päälläni sen poskipäitä. On se jo oppinut kunnolla rapsuttamaan. Sitten minä lötkähdin siposiistin leveäksi ja pitkäksi kissaksi siihen mamman läskien päälle. Se on hurjan kivaa, kun se on niin pehmoinen ja vähän leviää tuossa sängyssä, että kissa mahtuu hyvin köllöttämään siinä. En minä kamalan kauan uskaltanut siinä olla, kun se alkoi selittää jotain minun tassujeni tökkimisestä. Minä vaan tepastelin siinä päällä ja etsin hyvää paikkaa. Eivätkä ihkavarmasti minun pehmotassuni ketään satuta, eikä äärimmäisen joustava, gepardinnotkea kehoni, eihän????


Sitten minä herätin tuo mamman tasan klo 24 purisemalla oikein kunnolla. Olin nukkunut vähäsen liikaa päivällä, kun tuolla partsilla oli niin lämpöistä. Minä kaipasin kissaleikkiä ja kivaa! Ei tuo mamma suuttunut. Se vaan vängersi silmät harittaen keittiöön, haki naruhiiren ja sitten me juostiin (tai siis minä juoksin) ympäri ja minä sain jo ihan kunnon kissahepulit. Sitten me mentiin taas jatkamaan nukkumista.


Taas se keittelee sitä kaffetta. Ottaisi sekin vähän raksuja, ne maistuu hyvältä ja mammakin vois hoikistua. Toisaalta silloin minun hyvä makuupaikkani olisi mennyttä.....parempi, että mamma juo kaffetta ja syö niitä mustia leipiään!


Minä pyysin mammaa taas laittamaan minun kuvani tuohon, kun minä kertakaikkiaan olen niin valokuvauksellinen. Mamma ei luvannut, kun osa kuvista ei kuulema kelpaa ja loput on vielä purkamatta. Mutta se lupasi katsoa jonkun kissikuvan, jolle minäkin saan sitten purr-naureskella!


Kunnon kissaterkut Elman kolleille, Jimbolle ja Reetille! Tassut on vähän arat sen yöllisen kissatappelun jälkeen, lopetan siis pikaraporttini tänään tähän.



Tämä punatiikeriherra muistuttaa entistä kissaamme Sir Enfieldiä niin paljon, että ei ole tottakaan. Valitettavasti vain kuukkeloitu kuva.


Taas on upea aamu. Miten kesäaamut voivat olla tällaisia, ihanoita. Vincent painui uudelleen nukkumaan ja kuorsaa tuossa toimiston vieressä sängyllä oikein söpöllä vienolla äänellä.


Sairauskertomus: Tilanne edelleen hyvä, jos vaan lepuutan, otan mömmöni enkä innostu vauhdikkaisiin suorituksiin. Eilen kaupassa käytyäni jäin lepuuttamaan torille ja kun lähdin siitä liikkelle, iskikin sukkapuikkofiilis eli pleenmoinen kipu vas. jalkaan. Melkein huuusin ääneen.  Jotenkin pääsin kotio, mömmöt ja lepuutus auttoivat muutaman tunnin päästä. Turvotus on kuitenkin jäljellä, eli jalkaani mahtuvat vain ikuvanhat sportti(!)sandaalit, joita voi säätää joka puolelta! Odotan perstaita, piikitys auttaisi edes vähäksi aikaa, tiedän! Eihän se mikään ratkaisu ole, mutta jotain apua tähän on nyt tosissaan pakko saada.


Kesken oleva kirja: Robin Hobb: Kuninkaan salamurhaaja (Näkijän taru 2.)


Päivän tehtävä: Testaa kissasi tai koirasi älykkyys, hän saattaa olla fiksumpi kuin luuletkaan!


Lääkärin moka: Potilaalla vas. jalka kipsissä, tämän takia sairaslomalla parhaimmillaan. (Taitaa olla outo tyyppi, jos on koipi kipsissä ja silti parhaimmillaan, tai ehkäpä juuri siksi!)


Päivän biisi:  Mother's Little Helper (jostain syystä tuolla sivustolla on sanat sekaantuneet eli sanat on oikeat, nimi väärin!), omistettuna Elma-tädille ja itselleni. Ja jos joku ihmettelee, miksi on vain sanat, myllyssäni ei ole edes äänikorttia ja päässä soi kuitenkin ,>


Lähden lepuuttamaan, palajan kun aika on!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti