perjantai 9. helmikuuta 2007

SUOLI ON TOIMINUT, KAKKI HYVIN...


Vincentin kanssa on oltu parvekkeella, syöty kaksi ruisleipää paahdettuna sekä rahkalla, kalkkunaleikkeellä (savustettu, huom!) sekä juustolla ja kurkulla (ulkomaista) päällystettynä, juotu kaffetta (rasvatonta maitoa, ei sokeria) sekä Multiporevitamiini-juomaa. Lisäksi nautittu läjä lääkkeitä. Tänään olen nähnyt paljon koskematonta höytyväistä uutta lunta. Eli siinä siis varsinaisesti blogiturhakkeen toimet tältä aamulta.


Ja sitten viikon kipurapo: Keskiviikkoon asti päivätkin menivät jotenkuten siedettävästi. Torstaina alkoi jomotus jo aamusta. Tänään särki jo herätessä. Kipunapiskat onneksi vielä toimivat, en ole vetänyt niitä täydellä annoksella vielä kertaakaan. Pysyttelen sellaisella tasolla, jonka nippa-nappa kestän, että kipujen vielä pahentuessa voi sitä jollakin sitten hillitä. Varsinaista laskelmointia siis. Onneksi olen lähes joka yö saanut nukuttua 5 - 6 h, joka on suht. paljon. Tänään olisin voinut nukkua kyllä pidempäänkin, mutta särky herätti klo 4. Ja onneksi TT oli kyytimässä. Varokaa, tuon kauniin pehmoisen höytyvälumen alla piilee perunapeltojää...


Milläkäs sitä vielä kiusaisi lukijoitansa sekä tätä neitiä, joka itseään toimittajaksi tituleeraa. Kun suolen toimintakin on jo käsitelty. Niin, Viivi tuossa eilen jo kertoikin, että hänellä on ihan eriteltynä kategoriana Paskan jauhantaa ja suolen toimintaa, joten sieltä sitten vaan, jos tämä ei riitä. Ja lisäksi Pirunviulu eilisessä postauksessaan käsitteli Suusannea erittäin rätväkästi, sopii katsastaa...


Taidan pitäytyä Herjaamon toimintaan. Isompi Pomo on tulossa puhuttelureissulle ensi viikolla. Maanantaina, muistaakseni. Eli kaikki ne, joilla on viime vuoden aikana yli 20 sairasloma/poissaolopäivää tai yli 5 kertaa 1 - 3 pvän poissaoloja joutuvat puhutteluun. Käytännöllisesti katsoen siis kaikki ;> Kauniisti tätä kutsutaan ennaltaehkäiseväksi toiminnaksi, jotta voitaisiin puuttua esim. työergonomiaan ja työolosuhteisiin, josko niissä olisi vikaa. Sanokaa mitä sanotte, mutta kyttimistä tämä on. Ja huhujen mukaan erityistä huomiota kiinnitetään perjantain ja maanantain poissaoloihin ,D Onkohan tuossakaan muuten mitään järkeä. En minä yleensä juo viinaa sunnuntaina. Ei sitä silloin voi mistään ostaakkaan, jollei onnu ravinteliin tai lähikauppaan eli kioskille. Eikä siideriä jaksa juoda edes krapulaan asti. Eli jos otan, voin ihan yhtä hyvin ottaa viikolla. Ja tulla krapulassa töihin. Tai mieluummin otan jo etukäteen viikon lomaa ja päätän hyvissä ajoin vaikkapa juoda koko viikon - tai ainakin osan siitä. Hoidan myös juotavat ja syötävät valmiiksi, ettei tarvitse torpasta poistua kesken kaiken. Voi keskittyä olennaiseen, eli juomiseen sekä sivutuotteena matolaatikon kanssa pelehtimiseen ja puhelinkiusaamisen pidemmälle ehtineeseen kultivoituneeseen muotoon eli ns. ystäville soitteluun sekä kettuiluun. Eikö olisi mukavaa, kun soittaisin heti aamulla klo 8 - 9 aikoihin örvelökännissä ja sopertelisin epäselvästi kaikkea kivaa? Ei vai - ette sitten ymmärrä malmilaisen juopon sielunelämää.


Josta tulikin mieleen, että olipa eilen harvinaisen rauhallinen ilta. Kukaan ei käynyt eikä soittanut. Rauha maassa ja Malmilla, Laiha-Saara Golgatalla ja ihmisillä hyvä tahto! (Vanha malmilainen sananlasku!) Sain ihan rauhassa leikkiä koneella, seurustella Vincentin kanssa, katsoa kuvalaatikkoakin vähän aikaa sekä ihmetellä, mitä pitäisi tehdä parin asian suhteen. Eli kuten edelleen muistutan, vuoden alussa on hyvä aika tehdä erilaisia hakemuksia ja miettiä kaikenlaista muuta mukavaa. Lisäksi minua kiusaa erinomaisen paljon tuo kirjahyllyasia. Kirjahyllyt maksaisivat saman verran kuin welhotar-koulutus. Jos investoin molempiin, menee vähän tiukoille. Toisaalta, hyllyt on kuitenkin pakko jossain vaiheessa hankkia kuitenkin. Ja jos saan welhotar-koulutuksen loppuun ja siitä paperin, on tiedossa lähes koulutusmaksun suuruinen bonus. Mutta vasta loppuvuodesta. Tämä tällainen on kuulkaa vakava asia. Ei sitä noin vaan mennä ostelemaan mitä tahansa. Kaikki hankinnat (varsinkin uudet) ovat erittäin pitkällisen harkinnan tulosta. Paha vaan, että kirppareilla ei kunnon kirjahyllyjä ole. Lundiaa en halua, löysin jotain parempaa ,D Asia kaivelee minua suuresti ja alkaa haitata kohta jopa jokapäiväisiä toimia *miettii*.


------------------------------------------



Purrrrrrrrrrrmenta kaikille upeille leideille ja komeille kolleille - eihän muut tätä luekkaan, eihän!? Mami ihmettelee, mikä mua nyt vaivaa. Miten nii vaivaa, mä oon terveempi ku koskaa. Se vaa ihmetteli, ku mä riivon tota kissan purkkisafkaa kuulemma aika reippaasti. No, mä ajattelin, ett musta pitää kaa tulla oikee kunnon kokonen kissi eikä mikään ruippana. Ett nyt mä alan vähä kasvattaa tota massaa ja pitää itteni kunnossa. Ett jos niinku joutuu kehii jonku toisen kaa, voi heti vetää kuanoo, ainaski koirii siis. Ett mä tahon kunnon safkaa, mamiiiiiiiiiiiiiiiiih! No eilen se duunas taas donarisafkaa, että mäki sain pual purkkii kunnon donarii. Joo, ja nukuin just sen jälkee. Mami joutu rapistelee maitonappipussii sitt myähemmi vaiks kuin kauan, ett mä räpistelin tualt peiton alta pois ja sain mun iltaheekut. Mä nukun nykysin joka päivä pitkät päikkärit tuall päiväpeiton alla. Eilen mä kyll menin mamii vastaa, ku se tuli. Mull oli oikeesti tosi hirmune nälkä. Ett mä niinku söin alkupaloiks kissinruakaa ja sitte sitä donarii. Mutt oli eilenki viäl galsa, ja tänä aamunaki. Mä kävin vaa taas raapututtaa mun kynnet ja vähä joikasin. Sitt äkkii takasi sisää. Ei tuall vois kyll olla, en mä ainaskaa. Enkä mä haluu ees ajatella, ett joku joutuu tual olee. Mutt hei, varpisti on kissoi, joill ei oo himaa ja ne on tuala ulkona tai jossai jömmas piilos nytteki! Tulee vähä paha olo... =(



Täss on ainaki hirveen iso pesue - aika södejä, eiks? Huamatkaa, ett kaks on punasii, tai ainaki melkee... No nih, mä jatkan goisimist. Kliffaa viikendii taas kaikille ja huamiseen!


--------------------------------------------------


Haa, joku askelsi tänne heti minun jälkeeni. Odotan kaffettimen lorinaa....


Päivän slogan: Elämä on jonkin tekemistä unen tuloa odotellessa!


Päivän biisi: Stand By Me


Luettavana juuri nyt: Niall Williams - Niin kuin taivaassa, no niin, darmatiikkaa, rakkautta tai jotakin. Ei kuitenkaan niin tomusokeria, ettei tätä voisi lukea.


                         


                   PEEVELINMOISTA PERJANTAITA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti