keskiviikko 28. maaliskuuta 2007

HERJAAMON KUTSUN JO KAUKAA KUULEN!


Viimoinen sairaslomapäivä. Jäks. Huomenna siis Herjaamolle ja arki alkakoon! Fiksu lääkärini nimenomaan sanoi kirjoittavansa sairista sopivasti, jotta voin tehdä vajaan viikon, sitten onkin kai päisiäisviikko, joka tarkoittaa kahta lyhyempää työviikkoa peräjälkeen. Ei paha, ei. Onneksi emme vietä päisiäistä, kuten emme muitakaan pyhiä, joten tuolloinkin voi vain lepuuttaa ja lukea. Ainoa huono puoli on se, että kirjasto on auki (tai kiinni) omituisiin aikoihin. Minusta kirjastojen pitäisi olla auki myös sunnuntaisin sekä juhlapyhinä - silloin vasta käyttäjiä olisikin! Mutta uskooko nyt kukaan minua, welhotarta? No, eipä tietenkään. Kun muutenkin jo aukioloaikoja on supistettu, samoin kirjahankintojen määrärahoja. EI SAA koskea niihin, hyi!


Sen verran rapotettava eilisestä, että olipa hauska reissu Hakikseen mennen-tullen. Mennessä pääsin kahden veteraanin mukaan (tulivat siis Ågelin kuntoutuskeskuksesta) ja meillä oli kovasti juteltavaa, pojat olivat mielissään naisseurasta ja kovin pahoillaan, kun poistuin hieman ennen heidän määränpäätään. Kuskikin oli erittäin ajoissa ja oikeassa osoitteessa. Palatessa oli vielä mukavampaa. Kuski oli suorastaan, hmmm, tuota, sanoisinko houkuttelevaa tasoa. Mukana oleva herra kipattiin Riistavuoreen ja minä sain sitten pitkän kyydin yksikseni. Herttileijjaa, että oli hyvä juttukaveri tämä kuski. Uskokaa tai älkää, lähetin positiivisen palautteen Matkapalveluun...;D Vilpittömästi uskon, että ruusut ovat paikallaan silloin kun ne ovat paikallaan! Minä herkästi valitankin, mutta asioiden sujuessa tavallista paremmin, myös kiittelen! Koivet olivat kyllä kipeät sitten illalla, kun tuli dallattua torikivetyksellä ja hallissa. Haa - Yrjöltä sain oikein sulosöpökkäät kaffemukit ja peltipurkin (lampaita, kanoja jne.), munakupit sekä ostokset puoleen hintaan! Kävipä tuuri. Hallista imuroin roiskeita 1.5 kg:n verran, joista fläsäpuolen jaoin Kummisedälle. Vincent sai niitä munuaisia heti maistaakseen ja vielä jemmaankin. Ja ihan tässä mainintana asiasta kiinnostuneille ja Kulutusjuhlaankin linkaten: Muistakaa Hakiksen hallissa oleva Luomupuoti. Vihannesten ja hedelmien lisäksi tarjolla runsaasti erilaisia tuotteita, mm. luomusuklaata ja muita karkkeja, juomia jne. Hinnat ehdottomasti kilpailukykyiset, kivoja tuotteita, hyvä palvelu. Ilma oli upea - eli, kaikenkaikkiaan mukava iltapäivä!


Tänään Belgarion lupasi tulla vaihtamaan kukkiin multaa ja suihkuttamaan nuo isommat örväkkeet. Hmmm... pitäisiköhän samalla vaihdattaa verhot... tai jotain! Koska työnsaanti näyttää vaikealta ja Pojan pitäisi kai vähän pääsykokeisiinkin lukea, mietin tässä, ostaisinko häneltä pari isompaa palvelusta. Täytynee kysyä, josko Belgarionia kiinnostaisi kirjahyllyjen maalaus kaikkine sivuhommineen sekä ikkunoiden pesu. Tietty pientä korvausta vastaan. Molemmat ovat asioita, joihin en itse pysty ehdi kykenemään. Ja mitä kauemmin noita hyllyjä katselen, sitä pahemmalta ne alkavat näyttää. Tiedättehän, käsittelemätön mänty, joka on useita vuosia muhinut eri asunnoissa. Josko kokovalkoisella tai sitten antiikin sinisellä kuultomaalilla? Näyttäisivät vähän kevyemmiltä. Ja kirjat saisi järjestettyä samalla vaivalla uudestaan (sekä pölytettyä ilman eri toimenpiteitä, hih). Asia jääköön vielä harkintaan.


----------------------------------------



Purrrrrrrrrrrrmenta kaiffat! Mull on sitt ihana mami, tosi ihana. Se kävi eilen niill asioillaa ja muisti hei tuada mulle munuaisii. Osan se jömmas, mutt mä sain heti ison pualikkaan. Arvatkaas, oliko njamskista. Mä vetäsin sen heti masuun ja sitt mä sain viälä jotai lihaa niist pussukoist ku mamill oli! Ahhh - kyll mua sitte nukuttiki illalla. Orjaa vaa ei! Se valvo taas ja potki mua, nousi ylös välill lukemaa nii ett muaki häiri ja kaikkee. Mä en siis hei tajuu, miten noi orjat ei osaa nukkuu ja relaa kunnoll. Sais hyvin levänneelt orjalta parempaa palveluuki. Nyt se voi välill olla vähä ärtsy, jos se ei oo nukkunu. Mutt taas vähä nolo jutska, toss aamull se vahingoss taas tunki koipesa melkee mun masuu. No, kais te tiijätte. Mähä kävin se koipee kiinni ihan täpöllä. Ei, ei orja huutanu, se vaan sano rumasti #/!#%=&%#. Sill oli onneks tossukat jalass, ei tullu vammoi *nolo virn*. Jesh, mä sain taas uuden lelunki. Toi ku jua semmost vitamiinijutskaa, siit tulee aina semmone punane pyörylä ku avaa uuden purki. Sill on kliffaa leikkii, heitellä ja sillee, ku se pyärii. Se on viälä sopivan kevyt ja ku se on semmone rinkula, nii ni sitt sen kans on helppo leikkii. Nyt mä kyll taas kadotin sen johkii. Orja ettii myähemmi.



Kerranki semmone kuva, miss mä en nuku. Täss mä nimittäin vähä haastan riitaa mamill, ilmeest näkee ,D Ett nyt on sitt taas kuvei. Ja jömmaruakaa. Ett jos vaiks joku oikeesti tulis joskus kylää. Tota, mutt orja taas huamautti, ett elukkalääkäriki pitäs tilata. En taho, en. Mutt tassutellaa siit vaiks huamenna lisää, ku orjaki on taas koko päivän duunis....


--------------------------------------------------


Ja ihan vain, ettei totuus unohtuisi: Alla vielä Nallen kuva, katsokaa tuota  irstasta elämää. Nallesta rapottiin, että huostaanotto on lopullinen. Eskari-leidi, joka itsekin on huostaanotettuna on ottanut Nallen vierihoitoon (vai vieroitushoitoon?) ja Nalle pääsee myös tanssitunneille mukaan. Ei olisi kyllä ansainnut ja saisi hävetä. Mutta asiaan palataan, mikäli asiaa on!



Päivän slogan: Jos äänestämällä voisi todella vaikuttaa asioihin,  se olisi jo kielletty!


Päivän biisi: Summer wine


Luettua: Kommenttina vain, että tuo eilinen 24 - Troijan hevonen ei ollutkaan niin paha kuin luulin. Mainettaan parempi siis. Nyt vielä vähän kesken Michael Marshall - Olkimiehet, melkoisen karmivaa luettavaa, en suosittele herkkähermoisille tai paranoiaan taipuvaisille. Muutoin kyllä.


                        


                       KUMMAA KESKIVIIKKOA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti