sunnuntai 25. maaliskuuta 2007

KARMEITA TARINOITA, ERINÄISIÄ SATTUMUKSIA JA MUUTA MUKAVAA


Karmeita tarinoita, kyllä vaan! Varsinkin heti tässä, ennenkuin ehdin unohtaa: näin eilen Exäni eli Belgarionin isän. Fyi fan, vilken fasan! Siitä miehestä on tullut ÄIJÄ, siis aito äijä. Jäks! Karmeat äijävaatteet ja puolikalju, jurrissa kuin kuuluisa Äimän Käki. Vaikutti ikäistään vähintään 10 v. vanhemmalta! Eli - olen tehnyt ainoan oikean ratkaisun, kun erosin hänestä riittävän ajoissa. Toki Belgarion on kertonut, että mies saattaa olla näkymättömissä parikin vkoa, onneksi käy sentään töissä. Mutta oikeasti - karmea yllätys, jopa welhottarelle. Ja silloin eron yhteydessä MINUA syytettiin kaikesta omituisesta.... Tulen kyllä infoamaan jossain vaiheessa molempia mummoja asiasta. Nimittäin, eron syyhän oli tuolloin tietysti Minun, Exä oli enkuliini ja kaikkea. Näin ainakin kaikkien muiden mielestä, minä tiesin totuuden. Hrrrrrrrrr - varmaan en tuonkaan asian takia taaskaan saanut nukuttua. Hirveän karmeaa! Eli valvottu on hyvin taas tämäkin yö...


Hurjista sattumuksista: no, eiväthän ne oikeastaan sattumuksia ole, mutta eilen selvisi sekin, että Belgarion, Kiven kantaja, Taistelija, on menossa inttiin heinäkuussa Upinniemeen! Periaatteessa kannatan aina siviilipalvelusta, mutta se tunku sinne ja pitkä palvelusaika... Ja toisaalta, pieni kiero mieleni sanoo, että jokaisen on osattava henkilökohtaisesti käyttää asetta. Tarvittaessa. Minä ainakin osaan ja olen jopa ylpeä siitä! Joten ei kun onneva Pojalle, hän on ihan itse tehnyt ratkaisunsa ja siihen on oltava siis tyytyväinen. Lisäksi hän on saanut alustavan tiedon siitä, että pitkästä matikasta olisi tulossa lavi, eli oli juuri laittamassa papereita Polille pyrkimistä varten liikkeelle. Toivottavasti pääsee sitten sinne minne haluaakin eli tietokonepuolelle. Ainakin prosenttiosuus näyttää hyvältä... siis sinne päässeiden määrä suhteutettuna hakeneisiin! Lisäksi keskustelimme lakkiaisista yms. muusta pakkopullasta, johon emme kumpikaan ole viehtyneitä. Sovimme, että mummot  järjestelkööt mitä haluavat. Minä ja Belgarion katsastamme sen vaadittavan pipan ja kohtuullisen vaatehdinnan. Lisäksi minä ja Kummisetä lähdemme lakkiaisiin! Enkä voi jättää mainitsematta, että Belgarion olisi kiinnostunut tulemaan töihin Herjaamoon tai Päätaloon näiksi muutamiksi kuukausiksi.... soitan huomenna asiasta hyvin perillä oleville tahoille. Olisihan se hyvä saada rahaa ja työkokemusta, nimenomaan tässä järjestyksessä *virn*.  Oikein hauskaa huomata, että Poika on tullut äitiinsä eli ei paljon puhu suunnitelmistaan vaan mieluummin toteuttaa ne, mikäli mahdollista!


Ja mitäpäs rapottavaa vielä olisi? No juu, matkapalvelut ovatkin yllättäen toimineet taas suht. hyvin. Saa nähdä kuinka kauan, ennen kuin joudun taas valittelemaan. Viimeiset reissut ovat olleet koppimallisia kimppakyytejä, oikein viihdyttäviä ja mukavia. Täytyisikin vielä käydä sairiksen aikana kertaalleen Hakiksessa pakko-ostoksilla...


Ai niin, kukkia en jaksanut eilen alkaa hoidella. Oli sen verran hömelön kipeä olo. Joten ei muuta kuin pyyntö Belgarionille, joka tulee keksiviikkona auttamaan tässäkin puuhassa! Jee - saan senkin asian hoidettua pois alta kuleksimasta.


Ja sitten vähän kiputilarapoilua: koivet ovat taas sietämättömän kipeät, vain eilinen kävely ja jo riitti, voihan plettuna! Lisäksi kaktus on edelleen kurkussa. Olo on vähän kipeä, ihan riittävästi siis. Onneksi tänäänkään ei ole mitään ihan pakko tehdä -asiaa, paitsi nyt ehkä tuo pölynimurin esittely keskilattialla. En kyllä muuhun pystykään. Kipeä raasu minä *nyyh*! (Vaipuu itsesääliin - lähes nyyhkyttää!)


-------------------------------------------------



Purrrrrrrrve, kavrut! No nyt alko hommat taas toimii, ku Poika ja sen Ihana Reppu oli mamiskan kaa liikkeellä. Yesh! Mä sain eilen kunnon jauhista, sitte pakkasee meni ainaski roipentelii. Sitte hei mä sain tavallist kissinmuanaa ja sitt just semmosen paketin ku mä olinki toivonu, eli se lajitelma Opticattia. On se sitten kiva ku on mukavaa! Mä söinki ihan hirveesti eilen. Ja sitt ku oli niin upee päivä ja partsin oviki oli auki melkee koko ajan, nii ni mä vedin oikee komeet kollihepulit ja joikasut, ett Poikaki näki. Sitä nauratti tosi hirveesti. Höh, mitää nauramist oo, mä olin vaa nii hyvä ja mun ääni kaikuu nii upeesti täältä ylhäältä! Mä vedin välillä sitt sellasen käheen räähkäsyn, ku seki kuulosti aikastas hyvältä *virn*. Korkeelta ja kovaa eiks? Ett oli tosi kliffa päivä taas meill kaikill. Ja mull on nyt muanaa koko viikoks. Ja jos mamiska viäl menee käymää siälä Hakiksess, ni se tua mulle munuaisii pakkasee... Hyvä juttu! Hyvin koulutettu orja ja sen apulainen tuovat iloa koko kissaresidenssiin!



Vähäks munki tekis miäli välill tulla goisii toho, ku mami vaa nakuttaa ja nakuttaa. Mutt nyt mä kyll meen tonne sänkyn pualelle, siäll on enempi tilaa. Kunnon aamupäikkärit on aina paikallaa - orja mukaa, hei, nyt just! Ja kliffaa söndaagii vaa kaikill - tassutellaa taas huamena!


----------------------------------------


Ei orja nyt juuri ehdi nukkumaan, kohtapian sitten ,D


Päivän slogan: Puillakin oli syksyllä niin tylsää, ettei niillä ollut muuta tekemistä kuin pudottaa lehtiänsä!


Päivän biisi: Crocodile Rock =D  Samalla Welhotar onnittelee Sir Elton Johnia tämän 60-vuotispäivänä!


Luettua: Marina Lewycka - Traktorien lyhyt historia ukrainaksi. Suosittelen ehdottomasti, ihan kaikille ja tahtoo tämän kirjan itselle. Mahtavaa, upeeta! Ja sitten, onneksi kirjasta on otettu uusintapainos, kaameaa, mutta totta ja pelottavaa, siksi myös tämä oli ehdottomasti luettava Rudolf Höss - Auschwitzin komendantti. Nyt lähden etsimään uutta luettavaa...


                           


                         SIEVÄÄ SUNNUNTAITA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti