torstai 3. heinäkuuta 2008

EI UNELMIA, MUTTA KYLLÄKIN TOIMISTOHOMMIA


Huhuu, taas kaivattaisiin Uskoa ja Toivoa – torstai on Toivoa täynnä ja silleensä. Eikä se Uskokaan varmaan olisi kaverina hullumpi... Ei ole vaan näkynyt! Samoin se unihiekkakaveri on hävinnyt jonnekin, liekö kesälomalla sekin vai peräti virkavapaalla, argh. Nukkumisten kanssa on siis vähän kehnosti. Toisaalta, yö oli rauhaisa. Ei mitään moporallia, koska täällä on tihuuttanut vettä läpi yön ja tihuuttaa harvakseltaan nytkin. Eilen olo oli kyllä kuin huonosti lämmitetyssä saunassa, lämmintä ja kosteaa *tsihih*. Nyt kaivattaisiin oikein kunnollista ukkosmyrskyä, että ilma raikastuisi ja tulisi kunnolliset kesäkelit. Mutta mitä minä oikeastaan niistä, Varaston syvyyksissä ei kelillä ole merkitystä. Kunhan takso tulee ja menee ajallansa, prle.

Josta taas itse asiaan! Prletto, eilen kivamukava takso tuli ihan ajallansa, mutta hyvin hämmentyneenä kurvasi liikkeelle aivan väärään suuntaan. Ihmetteli sitten siinä itsekin, että miten tämä on buukattu kimppakyydiksi. Tiedoksi, että työmatkoja ei ohjeiden mukaan yhdistellä – ihan sen takia, että työntekijä pääse suoraan töihinsä eikä joudu kiertämään puolta Helsinkiä hakemassa muita matkaajia. No, käytiin tuossa jonkun kilometrin päässä hakemassa vammainen nuori leidi & saattajansa, he olivat lomille lähdössä. Ja sitten takso iskikin napin lautaan eli kaasutteli tosi nopsaan Varastolle. En selitellyt mitään näille tulijoille. Olimme Varastolla 20 min. myöhässä, sekin vain kuskin rallityylisen ajon takia. Kerroin huomauttavani asiasta Iisalameen, eihän se kuskin vika ole, että hänelle tyrkätään ajolista tuollaisena. Tosin hän sanoi ihmetelleensä, olenko lomalla, mutta miksi lähtisin loma-aamuna Varastolle ennen klo 7? Eli kuittasin 4:lla (työmatka) ja painuin töihin. Siinä sitten taas väkersin valituksen HMPK:n sekä maanantaisesta mokasta että tästä kämmistä. Uskokaa pois, selityksenä tulee olemaan ”Inhimillinen virhe!”. Kelelauta. Ei minulla ole mitään työkimppakyytejä vastaan, jos minut sitten haettaisiin myös aikaisemmin ja tuloaika Varastolle säilyisi kohdallansa! Mutta kun ei.

Tämä järsi päätäni koko aamun eli ketutti. Ketutus hävisi sitten aamupäivällä, kun kävin kirjastossa, siinä Varaston kulmalla. Ei, siellä ei ollut mitään uutuuksia, mutta hyvä ja iso valikoima vanhoja tuttuja dekkareita, jotka on hyvä taas lukea uudestaan ,D Eli kannoin toistakymmentä isoa opusta kotoon tyytyväisenä. Varaukset haen huomenna Malmilta, ehkä jotakin muutakin, jos löytyy. Malmilla kun tilat ovat pienemmät, hyllyt ovat aika tyhjinä näin lomien aikaan. Shääli, shääli *taputtaa päätään*!

Varastolla on kuitenkin sen verran väkeä, että töitäkin riittää jokaiselle päivälle. Silleensä sopivasti eli aika vähän, mutta kuitenkin. Ei pääse kokonaan hyytymään. Ei, minulla ei ole kirjoja mukana töissä ,D Jos luppoaikaa jää, olen kopieerannut ja järjestellyt nyt papereita ja nettaillut suruttomasti. Jospa huomenna veisi yrttilastinsa sinne ja vähän kalustaisi. Vihreä viitakko ikkunalla on aina mukava kuitenkin. Ja raationkin voisin viedä. Sellaisen oikein vanhanaikaisen Luxorin matkaradion, joka on kulkenut mukanani n. 20 v. eri paikoissa. Tulisi kotoisa olo, jos vaikka niitä jatkoja kuitenkin tulisi.

Ruokarapoa Varaston lounastauolta. Kaksi leidiä pitävät yhteisiä kotiruokaeväitä, ihan normaalia kotiruokaa, aina yleensä jotakin lihapataa tms. Työkaverini taas on kasvissyöjä. Eilinen keskustelu koskikin sitten valmisruokia (kasvissemmoisia), lisäaineita, suolaa ja ruuan tekemiseen käytettyä aikaa. Minä kun väitän edelleen, että ruoka tulee valmiiksi kotona varsin nopsaan, jos on oikeat aineet. Wokkaukseen menee korkeintaan 20 min. kaikkinensa, jos on emmeet valmiina. Risoton tai Wanhan Kostajan vääntää valmiiksi samassa ajassa. Työkaveri ei kuulema iltaisin jaksaisi laittaa ruokaa eikä ole innostunut ruuanlaitosta. Eli aika vaikea olla täysipainoisesti kasvissyöjä, jos elää ihan kaupan valmisruuilla. Annoin tuon tofureseptini, joka on tosi nopsa ja annoksesta riittää ainakin kolmelle päivälle. Lisäksi bonuksena hän sai muffarireseptin, koska rakastaa suklaata ja kirsikoita. Lisäksi vielä innostin häntäkin käymään kaupassa vain kerran viikossa ja vähän miettimään viikon ruokia. Eli keskustelu oli varsin asiapitoista. Hmph, hän ei ole esim. koskaan kotioloissa kokeillut soijarouhetta tai –suikuloita – liikaa vaivaa, menee aikaa, no joo, tuota. Koko kälätyksemme aikana nämä toiset leidit eivät puuttuneet asiaan, heillä oli tärkeämpää keskusteltavaa kuvalaatikon ohjelmista, julkkiksista jne. Arggggggh. Ruoka on tärkeä ja kiva asia... mukava, että jokunen työkaveri on kuitenkin kiinnostunut ruuasta eikä vain julkkiksista!

Tiedoksi siis, että tänään(kin) syödään tattaria ja tofu-wokkia, njam!

--------------------------------------



Purrrrrrrvinka, kavrut! Hah, mami eile siis laittanu safkaa olleskaa, sill on joku ruokajömma itellee vaa. Onneks, siis hei onneks sill on kans se donarijömma. Se sano, ett sill on vaa piäni nälkä, nii ni sitt se avaski donaripuuki! Jeeee, mä tiäsin, mä sain ison osan siit ja se ite söi vaa vähä. Oli heekkuu, just tommose kuuman päivän safkaa kissilkii. Mä eilen nimittäi taas lojusi partsill melkee koko päivä. Suulis skriinas välill ja hiukka tuli vodaaki, mutt iha snadist. Yälä kyll sato. Mutt illall viälä mami heitteli mulle sitt napikoita sillee, ett mä sain juasta ja ettii niitä, se on kliffaa. Sitt mein piti mennä goisii kimpass, mutt ku mä sitt olin saanu paijatukset ja kaikki, enhä mä jaksunu mami viäress loikoo. Siin oli siis nii kuuma. Mä painuin takas partsill. Mamiki oli jossai vaiheess heitelly peitot pois, sillekki tuli vissii hikikii. Ett semmost tääll. Ilma ei liiku mihkää, vaiks on kaikki lävet auki. Eikä noit partsin klasei voi pitää kokonaa auki, ku mamiska pelkää, ett mä kiipeen siihe kaiteell. No joo *nolo virn*, niin mä oon pari kertaa ennen tehnykki. Sillo mami pelästy ja nyt ne klasit o vaa ihan vähä auki joka pualelt. Mä myännä, mä olin hölmö! En mä tajunnu, ett kaiteet o rautaa, ei siin kynnet pidä. Siit ois voinu luiskahtaa vaiks ales asti, hei kolmannest kerroksest! Ois tullu plittanaa kissii toho sementill... ush. Ai nii, mami sano viäll, ett on yks tosi taitolaji. Ett ku aamull herää ja kömpii ylös eikä astu yhteenkää kissioksuu, vaiks niit on ainaski kaks >o< Täss on vaihteeks taas partsifoto, ei meill nyt muit oikeestaa ookkaa...



Kliffaa melkee viikon viimest päivää kaikill ja huamisee.

---------------------------------

Vincent, joka tunnistaa donaripurkin avaamisen äänen, vaikka nukkuisi sikiunta.

Päivän slogan: Minun on turvallista liikkua Malmilla vaikka yöllä; jos joku aikoisi rakentaa kanssani seksuaalista yhteyttä, repäisisin helmani ylös ja tarjoaisin heti reippaasti parastani. Uskon, että yrittäjä pakenisi välittömästi!

Päivän biisi: Sex, Drugs And Rock’n Roll

Luettua: Taina Teerialho – Hiljainen kevät, tiivis kuvaus avioliiton sisäisestä välinpitämättömyydestä, joka lähentelee henkistä väkivaltaa sekä naisen kuulon huonontumisesta ja lopulta erosta. Vertauskuvallista tai ei, lukija voi päättää. Ihan henkilökohtaisesti en stressaisi kuulon menetystä lainkaan, tietyistä syistä. Suosittelen, ei hömppää vaan aika vakaata ja koostunutta kerrontaa. Emily Giffin – Rakkauden pudotuspeli, nonnih, tässä sitten jenkkihömppää oikein pahimmillaan. Pettämisiä, peruttu avioliitto, suunnittelematon raskaus, uuden miehen etsintää, ylimielisyyttä, shoppailua jne. Ja tottakai, onnellinen loppu! Täysin tolkutonta ällöhömppää, joku varmasti pitää näistäkin kirjoista, minä en. Oli vaikeaa lukea jo loppuun, alkoi ellottaa kaikki. Niin todellisuuspakoista kuin olla ja voi. Hömpän kavereille, siis sen pahimman luokan oikein. Muille hömppävaroitus! Ja sokerina pohjalla Juri Nummelin (toim.) – Asentoja. Eroottisia novelleja ja seksinovelleja (vai voiko niitä luokitella erikseen) Turbatorin kustantamana. Kannattaa lukea esipuhe! =D Kokoelma on erinomainen kooste eri lajityypin seksipitoisista ja eroottis-
sävyisistä novelleista kautta aikojen. Mukana mm. Hannu Salama, Jorma Ojaharju, M. A. Numminen, Kari Nenonen, Kirsti Ellilä (joka on myös postannut asiasta) sekä Petra Oinonen....usea muistakin yhteyksistä tuttu kirjoittaja. Minusta tämä oli suorastaan hihityttävän hauska, siis minä nauroin välillä. Seksi ja erotiikkahan on hauskaa. Ei, kaikki ei varmaan ole tarkoitettu hupaisaksi. Suurimassa osassa minä vain näin jotakin naurettavan mukavaa tai hassua. Ehkä sitten olen niin outo. Haluttaisi kovasti kirjoittaa tästä enemmänkin, mutta en voi – jätän siis lukemisen ja löytämisen ilon lukijoille itselleen. Tästä löytyy jokaiselle jotakin. Suosittelen kaikille. Hankin tämän itsellenikin tuotapikaa, jahka tulee taas tilausten aika! Ja hei, tämä on iso lupaus, koska minulla on krooninen tilapula kirjoille =D Sivuhuomautuksena se, että Turbator tekee erinomaista työtä kustantajana – ziitosta vaan sinnekin!


TORPSOMAISTA TORJANTAITA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti