keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

LOMAN AATONAATTO =b



Muahahaah – huomenna on loman aatto! Varastolla jotkut jo palailevat 5 vkon lomilta.... 6 pvää Welhottarella vastaa aina 5 vkoa taviksella, eikö? Eilen oli sitten mukava häipyä puoliltapäivin. Outoa suorastaan, melkein säädyttömän vapaata. Minä kun olen aina niin tottelevainen ja määräyksiä noudattava, että en ole paljon pitänyt vapaita. Ettäkö mitäkö tein? Taksoa odotellessa kävin Eestin Herkkusissa ostamassa kokojyväleipää, kirsikkarahkapatukoita, kuivattuja kirsikoita ja tattaria – emmeitä viikoksi. Jos vaikka tekisi mieli jotakin. Kotona haahuilin ympäriinsä enkä osannut ryhtyä mihinkään. Ylläri, ylläri, otin uuden kirjan ja jatkoin lukemista. Illemmalla väänsin tofuwokkia ja hirssiä. Lisäksi karvatakamus sai perusteellisen harjatuskäsittelyn, josta on vieläkin vähän katkero.

Josta tuli mieleen, että armoton kissamärinä alkoi heti nukahdettuani, tuossa 22.30 tienoolla. Yritin manata Vincentiä hiljaiseksi – ei auttanut, oli pakko nousta tarkistamaan, mikä hätänä. Ruokaa oli, kaikkea plaatua, samoin raikasta vettä. Mutta voi kauhistus, kakkislaatikkoon oli tehty tuoreena molemmat tuotokset. No, putsasin sen ja laitoin uutta purua tilalle. Jolina vaan jatkui. Sitten tuli pieni tauko ja: Yäks! Pienenpieni karvaoksu suoraan jalkoihini. Putsasin senkin. Odotin, onko vielä jotakin. Ei ilmeisesti, kissi tyytyi tulemaan sänkyyn viereeni nukkumaan. Siis tarvittiinko minua oksun kummiksi vaiko tyhjentämään laatikko välittömästi? Asia ei ole vieläkään selvinnyt, mutta kiire ja hätäavun tarvis oli kova.

Kaffenkeittimen korjaukseenkin löytyi vempele, ehkä. Minun käsieni vääntö ei riitä, pitää odottaa Belgarionin tuloa. Ehkä huomenna hän pääsee kokeilemaan asiaa. Jos ei toimi, sitten Iikkean reissu odottaa (kuten oli jo muutenkin mielessä), pressopannua on nimittäin suunniteltu jo aikaisemminkin hankittavaksi. Eli asia järjestynee tuotapikaa! Aina minä kaffet saan, sain tänäänkin ja ison kupillisen. Toisen divaan vielä ennen lähtöä. Toteutus vain vaatii hiukka tarkkuutta, ei siinä muuta ole. Kyllä Welhotar keinot keksii, älkää olko huolissanne (sillä olettehan te, olettehan?)! Ja vielä, miksi minä haluan korjata sen keittimen? Siksi, että inhoan kertakäyttökulttuuria. Sitä, että tavaroita ei edes yritetä korjata, vaan heitetään mieluummin pois ja ostetaan uusi. Siksi tämä marmatus asiasta!

Ns. lomasta vielä, Varastolla kaverit kyselevät, miksen ottanut palkatonta virkavapaata lisäksi. No – juuri siksi, että se olisi ollut palkatonta, höh, tyhmiä kysymyksiä. Lisäksi epäilen, että jossakin vaiheessa joutuu kuitenkin jostakin syystä sairaslomalle. Niin että turha järkyttää normaalia päiväjärjestystä millään ylimääräisellä. Minä vaan teeskentelen töitä ja valtio on maksavinaan minulle palkkaa. Ei vaiskaan, kyllä minä oikeasti teen töitä. Saan minä ihan oikeasti palkkaakin. Toinenkin entinen työkaveri Herjaamosta soitteli – olen oudon suosittu. Hänellä oli ihan oikeaa asiaakin sentään, vaikka lomalta ottikin yhteyttä eikä kälätellyt turhia.

Tänään täytyy ruokiksella poiketa Varaston lähikirjastossa ja palauttaa kassillinen kirjoja sekä mahdollisesti lainata vähän lisää. Varaukset toimivat näköjään kesällä aika huonosti, no vähän kirjoista riippuen toki. Jos kävisi kuitenkin varoiksi lainaamassa jokusen vanhemman dekkarin taas. Niitä tuolla on melko hyvä varasto. Minen kestä, jos kirjat eivät riitä viikon ajaksi. Huomenna pitää käväistä roudausretkellä ja Malmin kirjastossa. Kai niistä saa sopivan määrän luettavaa kasaan. Normivapaapäivänä pystyy lukemaan 2 – 4 kirjaa, kirjoista riippuen. Mutta kun on näitä suunniteltuja retkipäiviäkin ihan... hui, oikein jännittää! Ulkomaailma – here I come!  Poliisi, palokunta jne. olkaa valmiustilassa.

Ei, minulla ei edelleenkään ole mitään jännittävää tahi yllättävää kerrottavaa – eikö olekin harvinaista. Tämä lokihan on muuten ollut aina täynnä tapahtumia, kansalaistsjuurnalismia, pätevää argumentointia ja mahtavaa kirjallista antia! Ai, että eikö...

-----------------------------------

Purrrrrmenta, kavrut! Nonnih, nyt toi mami on taas käyny jossai kaupass eikä taaskaa mulle mitää. Pelkkää kissimuanaa vaa tuputetaa. Ja sitt, tiätteks te mitä toi teki? Siis se kävi käsiks. Kävi käsiks piänee kissiraukkaa ja haajas ja tunputti väkisi nii, ett melkee kaikki kaavat lähti! Mä suutuin ja purin-raapitin, mutt hampulit ei menny sen tunpun läpi. Vähäks on alaston olo. Sitt toi meinas viälä, ett tänää lisää. Epist, se syättää samall mull napikoit, ku se haajattaa. Ei niinku voi hyäkkii täpöll. Toisaalt, ja tätä ette sitte kerro tolle, sen haajaamise jälkee on paljo keposempi olo... Vitsi, ett niit kaavoi tuliki! Mami sano, ett joku vois kutoo sill vaiks villapaida niist. En usko, tarttis olla monta kissii, ku mami on nii iso. Mutt vois ne johku töppösii riittääki >o< Eikä sitt saanu sitä donariikaa. Sain pussimuanaa kuiteski, parempi seki ku ei mitää. Ja jotai horinaa fisusafkast, en vaa tiädä taas mikä päivä. Toi mami ku puhelee itteksee – tai siis niinku mulle – kaikkee mahdollist. En mä jaksa aina kuunnella sen horinoit, jossei ne koske just jotai safkaa tai muut järkevää. Jotai fisust ja fisupiffeist, ett niit vois tekee itte =O No tekis ny, eikä puhuis! Ostaaki vaa jotai ihme jyvei ja syä niit. Ei kissit semmosii syä. Sitä rahkaa mä kyll syän, siis vähä maistan niinku. Sen mä kyll hiffasi, ett meill on loma. Mull kans. En mä kyll tiädä, mitä se sitt tarkottaa. Ett voinks mä jättää niinku tän torpa vahtimise ja mull tulee joku sijane tai sillee. Ja pääsenks mä kans retkill. Vai saanks mä heekkui iha vaiks joka päivä. Outo juttu, toi loma, siis niinku. Mami saa selittää tarkemmi viälä! Täss taas yks foto, en oo vissii oikee eduksee tässäkää. Ei taaskaa oo parempaa, mami on laiska.


Kliffaa päivää hei kaikill ja huamisee!

-------------------------------------

Vincent, vuosilomalaki ei taida koskea kissoja, mutta asia voidaan tarkistaa ,D

Päivän slogan: Vaikka olisit päättänytkin, epäile silti, ihan varmuuden vuoksi!

Päivän biisi: Tonnin stiflat

Luettua: Varaston lähikirjastosta ongittuna nämä, jotka kyllä olen joskus uutuutena lukenutkin...
Jussi Adler-Olsen - ... ja hän kiitti jumalia sekä Aakkostalo. Eivät paashkempia jännäreitä, eivät nyt mitään lukuelämyksiäkään kyllä. Ensimmäinen on vähän sotkuinen jännäri, jossa terävä Nicky järjestää kähmivän liikemiehen asiat lopulta oikealle tolalle, ehkä vähäsen laittomin keinoin. Sotkuisuus tulee siitä, että mukaan sekoitetaan myös terrorismia, vehkeilyä joka puolella mm. yrityksissä, perheongelmia jne. Eli vähän rajoittamista olisi kaivannut. Aakkostalo puolestaan kertoo englantilaisista sotavangeista saksaisten huomassa, jotka teeskentelevät saksalaisia, sodassa mieleltään järkkyneitä ja hoidossa olevia upseereja. Aika tiivis jännäri suht. rajatulla alueella. Tämä ei ole paha ollenkanas, vaikka en näistä sotakirjoista niin välitäkään. Eli kesälukemiseksi jälleen ok, en mitenkään suosittele – vain lukufriikeille.

Edelleen odotan syksyn kirjasadetta – ahh, mitä kaikkea onkaan tulossa. Eksyin jälleen syksyllä julkaistavien uutuuksien sivustoille! Lisää tilaa vaatii kirjastoni, ehkä Iikkea voisi auttaa tässäkin ,D

                                        

                                         KESKINKERTAISTA KESKIVIIKKOA!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti