keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

EI LOPU RYÖMIMÄLLÄ, EI



Ei ryö ryömimällä lopu, ei todellakaan. Hirveä sutina Varastolla. Hätinään ehdimme pitää lyhytkoulutuksen erinäisistä atk-asioista, onneksi ne olivat(kin) jo tuttuja ja niistä on erinomaisen hyvät ohjeet intrassa. Kunhan vain viitsii ja osaa lukea niitä oikein *wirn* sekä malttaa vähän perehtyä, ennenkuin alkaa korjata tilannetta. Eli koulutuksen osalta ei moitittavaa... Bonuksena saamme toisen koulutustilaisuuden eri asioista lähitulevaisuudessa eli juuri niissä, joilla meikäläiselläkin alkaa älli olla lopussa (ne prleen ohjelmat sekä siihen melko läheisesti liittyvät asiat). Varastolla kun on aivan omanlaisensa viritykset kaikessa – missään muualla ei tapaa samaa, ei tod. 



Niin – siinä siis aamupäivän parisen tuntia. Ja sen aikaa kun ehtii olla pois, jo oli kaivattu. Todella kaivattu eli loppupäivä kannettiin töitä taas pinotolkulla. En taaskaan ehtinyt edes kunnolla syödä enkä käydä kuusella. Toisaalta, työt eivät karkaa eivätkä ne lopu, mutta kun... tämä prleen luterilainen työmoraali ei vaan anna periksi, ei sitten millään. Pakko oli sitten vähän ennen takson tuloa lopettaa jo senkin takia, että niskaa alkoi sattua siihen malliin *uih-uih*. Eli tavarat kasaan ja menoksi, mutta turhaan. Takso oli taas jumissa jossakin ja kas kummaa, sama henkilö aina vaan on myöhässä. Mietinkin, missä hän aina päivystää, kun ei mitenkään pääse ajoissa paikalle. Ei siinä mitään, saipahan rauhoittua työpäivän jälkeen ja nuuskia raitista ilmaa tarpeeksensa. 



Eli siellä sitä on odottamassa vino pino erilaisia äärikivoja papereita, eräät kermapärshe-pitsiniskan itsensä tuomia. Kumma juttu, aina hänen asiansa pitäisi hoitaa ensimmäisinä ja niillä on kova kiire – hah. Minä jätän ne rauhassa kyllä odottamaan, minulla on kesken isompi juttu, jonka teen ensimmäiseksi aamulla. Kiusa se on pienikin kiusa! Minut saa tekemään melkein mitä tahansa, jos vain pyytää kauniisti tai tyylillä, mutta heittämällä kuin luun ja käskyttämällä saa unohtaa omat toiveensa... Sen verran voin kuitenkin hallita näitäkin asioita. Kätevää, eikö? Tosin lienee otettava vähän varovasti, niska muistuttelee taas oikeasti olemassaolostaan. 



Kotona oli eilen siistiä, kun tulin – palkintona oli donaria Vinskille ja kaikki meni. Seuraamme edelleen tilannetta. Minä en tod. keksi mitään ratkaisua enää, kaikki on kokeiltu. Joko päivähoito, päiväaresti (kamala ajatuskin) tai sitten sijoittaminen omakotitaloon tms. josta pääsee halutessaan retkille. Muu ei kohta enää käy. Mitään elimellistä vikaa, sairautta tms. ei ole. Ainoastaan veemäinen halu käydä pissimässä tai / ja pashalla minun kohdallani sängyssä, kun en ole kotona ja / tai laatikossa on jo kertaalleen käyty. Huom. Laatikkokin on pesty ja kuurattu jälleen kerran. Kaikki karkoteaineet, feromonit sun muut on kokeiltu eikä mikään, siis hei, ei mikään tehoa! Ehkä se olenkin vain minä? Jospa minä aloittaisin mielipidelääkityksen, ei vetuttaisi nuo paskat ollenkaan. Tyytyväisenä antaisin vain kämpän olla ja samoin petivaatteiden.  Paskakikkareiden ja kuslammikkojen keskellä sitten paijattelisin kissiä ja hyvittelisin oikein tarpeeksensa. Ehkä joku kuitenkin huomaisi Varastollakin jo jotakin... 



No, toivoisin kototilanteen jatkuvan tällaisena eli siistinä ja rauhallisena. Muuten en todellakaan tiedä mitä tehdä. Nyt kuitenkin varustautumaan ällökiireiseen työpäivään ja turhaakin turhempaan osastomiittiin.



----------------------------------------


 



Purve, kaiffat! Joo, siis enkä oo tehny mitää eilittäinkää. Ja sain donarii, soli heekkuu. Mutt toi vaa funtsii jotai, mä tiijän, joo. Se on just sen näköne. Meninkii sitt taas baseen venaa, ett laattia kuivuu, ku se oli ruiskus. Se nimittäi hiffas, ett mä oon käyny partsilkii pissimäss hankee – tota, soli vahinko! Oliha.... se vaa vänisi sitt siitäki, ett se ei oo mikää kissikasvattaja. No ei kyll ookkaa, kaikk sen entiset kissitkii on kuallu! Aatelkaa nyt, ihan kaikki – siit sen tiätää. Tiärä, vaiks solis syäny ne tai jotai... nyt alko pelottaa oikeest taas. Jos se onki kissinsyäjä, ku se väittää, ettei se syä lihaa. Mä oon kyll nähny, ett se on syäny – valhettelee joka asiast ihan aina. Kälmi möhkö son, meinate, ett älkää yhtää uskoko, mitä se skrivailee. No, tota, okei! Siis oonha mä kyllästyny, ku se kert on aina siälä röiss. Sillo mä makaan sen punkas ja jos mull tulee hätä ja mä oon jossai siälä peittoi väliss, en mä ehdi mihkää. Tai oikeestaa viitti. Juu, siis hei, mun tartteeki mennä, tuli kiirus *poistuu vikkelästi*. Nii toi foto ois niinku möhkö, jos sois katti ja kuva on täält



 



Kliffoi päivii kummiskii kaikill – viäkää hei toi ihmine vegs, eiline tarjous o viäl voimas!



----------------------------------------- 



Vincent, kyllä minä olenkin kestänyt tätä ja ilmeisesti kestän vaan. 



Päivän slogan: Sitä kummasti vaan yrittää – ihmettelen kyllä mikä on motiivini =O 



Päivän biisi: Ekumeeninen jenkka 



Luettua: Heljä Kervinen – Aikansa kutakin – Libyassa. Expatin elämää yliopistomiehen vaimona Libyassa 1980-luvun puolivälissä. Kovin on negatiivinen ote leidillä, no, ehkä siellä sellaista olikin... lopussa sitten mainitaan vähän jo muutakin. Ei kovinkaan informatiivinen, sillä suurin osa käsittelee kananmunia ja muita hyödykkeitä, mm. aaaaaauuuutoa =I No, asiallehan on selityksenä ja leidi tuntuu kovasti jusalaismyönteiseltä, joten ymmärrettäväähän asenne sitten onkin. Parempiakin opuksia Libyasta on olemassa. Erään ihmisen mielipiteitä ja kehnohkoja fotoja, tsori vaan. Suosittelen vain toiselle expatille ,D Kirsti Ellilä – Pelastusrenkaita. Matleenan tarina jatkuu eli tämä on jatkoa Pappia kyydissä–romaanille. Viihdekirjallisuutena ei ollenkaan pahimmasta päästä, ainakin ympäristö ja pappeus ym. tekevät jo kirjasta lievästi mielenkiintoisemman kuin normihömppä. Matleena lähtee mukaan avioeroa puivaan ryhmään, tutustuu uusiin ihmisiin ja siinä sivussa nuoreen Perttuun, josta kehittyy tärkeä suhde. Muuten aika vinkeää ajankohtaisuutta, mm. kirkon piirissä tapahtuneisiin asioihin sekä erinäisiin kasvikunnan tuotteisiin liittyen (joita eräs erikoisempi perhe viljelee). Kepeähkö ja hauskakin viihderomaani, vaikka linkki toisin väittää. Siis minä ainakin naureskelin ääneensä muutamille yhteensattumille enkä ivallisesti, hei... No joo, minulla on omituinen huumorintaju! Toisaalta, onhan tässä ajattelemisen aihettakin... nainen jättää lapset ja miehen, oma kutsumus, seurakuntalaisten sekä muun ympäristön ja kotoväen asettamat paineet jne. Kirja sopi hyvinkin iltalukemiseksi. Eli vakavammankin viihteen kavereille taatusti mieleen. Itseä jäi rasittamaan Matleenan ääretön päättämättömyys, käkkiminen ja jahkailu ;D Edelleen korostan, että kaikki mielipiteet ovat täysin subjektiivisia ja kirjakin lainattu omasta lähikirjastosta!



 



KEKSIVIIKKO – KEKSEJÄ EI OLE, MUTTA NIITÄ VOIPI YRITTÄÄ TÄÄLTÄ!  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti