tiistai 9. maaliskuuta 2010

VÄSYTYSTÄ JA SITÄ KAIKKEA SAMAA



Ja tavallisesti maanantait ovat Varastolla sellaisia vähän luppoisampia päiviä – ei sitten eilinen. Kas kun Upo oli itse koulutuksessa loppuviikosta, oli asioita kertynyt niputtain. Ja kukas niitä sitten setvimään kuin moniosaaja Welhotar. Tämä termi moniosaaja on nyt lanseerattu sitten kaikille, jotka ovat saaneet vakiviran tai pienehkön palkankorotuksen – se siitä hyvästä. Eli eilen moniosaaja Polka moniosasi käyttää wanhaa kopieerauskonetta, koska iso nippu paperia ei mene monitoimiokoneesta läpi sellaisena, että sen voisi laittaa wirallisesti liikkeelle. Onhan se kiva seistä siinä ja kuunnella koneen louskutusta ja niitata 35 sivua liitteineen käsin. Tehdä osoitteet jne. Tuntee itsensä oikein tarpeelliseksi – ja totta: saa aikaan jotakin takuulla näkyvää, kun kiikuttaa koko monikiloisen pinon tilaajan pöydälle *muahhahaah*. No, tuli sitä tekaistua muutakin, mm. moniosasin neuvoa juristille lomanmääräytymiskauden ja lomakauden eron eri vuosilta *huokaus*. Normitöiden lisäksi siis... Että kyllä on eilen moniosattu ihan riittämiin, ziitosta taas tästäkin. Mutta kuten sanottu, siitä kai minulle sitten maksetaan?! 



On tämä kirjakevät kyllä kiva, siitä minä pidän. En minä tarvitse aurinkoa, en varsinkaan nyt – ikkunat  ja varsinkin parvekelasit ovat niiiiin hirveässä kunnossa, että. Eli annetaan olla sopivan hämyistä ja käydään vaan noutamassa kirjat postin itaalo-vastineesta tai odotetaan, että niput tipahtavat luukusta. Avataan paketit kuola valuen ja sännätään välittömästi sänkyyn, koivet tyynylle ja lukemaan. Muusta niin väliä. Ensimmäiset sivut luin tiskien lilluessa likoamassa. Taksomatkalla luin mainion sarjiksen. Ahhh – tästä voi nauttia näin alkuviikosta, kun ajatukset eivät jatkuvasti viivy kivuissa ja säryissä! Sain jopa kirjoitettua kohtalaisesti, näin viikolla itse asiassa aivan riittävästi – itselleni siis. 



En sitten jaksanut edes viedä reseptejä uusittavaksi, alkoi ahittaa niin pahasti koko asia. Odotan jokusen päivän, ettei taas ja jälleen tule mistään sanomista. Prle, leidi ei tuntunut tajuavan sitä, että minä en todellakaan noin vain käväise apteekissa; minulla pitäisi olla periaattessa aina n. parin viikon lääkkeet kotona varmuuden vuoksi. Mutta kun ei tajua, ei tajua... Vielä minä sille selitän. Tai sitten soitan vanhalle vihamiehelleni fyssalle, josko hän uusisi kaikki noin niinkuin konsultoinnin merkeissä. Taidankin muuten tehdä niin – olisi kaikille helpompaa. *ajattelee vielä asiaa* 



Muuten ei erityistä. Jääkaappi on melkein kuin tyhjä, vihanneksiakin on vain pariksi päiväksi ja pakkasessa vähän lisää. Eipä täällä paljon ruualla näköjään tälläkäään viikolla mässäillä. Mutta ei haita, kun on niitä kirjoja siis. Ja kaffetta! Taitaa olla pari keksiäkin vielä... 



Nukkuminen on taas yhtä heräilyä, milloin mihinkin. Välillä naapurin ääniin, välillä kissan tekosiin tai tekemättä jättämisiin. Välillä muuten vaan. Ilman heräilyä en ole nukkunut ties koska viimeksi – ehkä joskus muistamattomassa tilassa, luulisin. Ei kiva, mutta kun nukkumömelötkin kiellettiin niin ollaan sitten ilman ja kärsitään. Kärsäkauppoja alkaa olla perusteilla jo lukuisia. Minilunssakin on ikäänkuin vähän päällänsä, yskä on pahempi. Tämä on selkeästi Varaston peruja, siellä sitä sairastaa useampi. Lisäksi toinen käteni on raadeltu, koska siirsin Vinskin väärään paikkaan. 



Menenkin tässä taas troppaamaan vitamiineilla ja nikotiinilla....



---------------------------------------------------------


 



Purrrrrrrrrrrrmenta, kaiffat! No nih, toi alkaa jo uskoo taas, ett mä osaan välill olla kunnolkii. Kyll se taas kestiki, soli nii vihaskan viimeks. Nyt mä saan tulla sen viakkuu jo sillo, ku se lukee. Tavismuanaa vaa tulee, mitää muut ei oo. Tsiigasin kyll, ett donarii on skobes. Voisko hei tänää tekee donarileipää? Ai ett vois, hei juu, tehää – pliiiiiiiiiiiiiiis *pus*. Juu, hei, se lupas. Lällislää, me syädäänki tänää donarii. Toi mussuttaa sen leipäsä ja mä saan kaikki loput. Onneks sen leipä on ain nii piäni ja mun nälkä on nii hirmu suuri. Siis jos niinku fisust puhutaa. Partsill ei voi viäläkää olla pitkää, vaiks mä käyn ton kans nyt siäll aamusin ja pari kertaa illalkii. Ei siälä viäl voi olla, pylly alkaa palelee.... eikä tirppalintui näy, ku on pimeet. Nii ett, tulis ny vähä lämpösempi. Mä saisin taas olla tääll paljo vapaammi eikä ton tarttis aina olla nii hepuleissaa joka asiast. Nytki se tarkistaa kaikki aina ku se lähtee; ett mull on kaikkee, ett mä käyn laatikoll tai en käy ja sitt tarkistaa samat asiat ku tulee takasi. Hirvee son hualehtii taas, hmph. Mutt semmosii kai noi ihmiset sitt on. Ai nyt se muistuttaa, ett mun pitäis olla pahoillaa ku mä purin-raapitin sitä. Enkä oo, sai mitä tartti. Ei munt ois tarvinnu tulla siirtelee, nih kerta! *grrrrrrrrrrauh* Nyt mä alan taas goisii ja venaa tota takas himppee. Donarii, jeeeeeeeeeee! Kuva ei liity munhu sitt miteskää >o<



 



Kliffaa tirjantait!



------------------------------------------------------ 



Vincent, elämäni taakka, ehkä kevyin niistä kuitenkin ,D 



Päivän slogan: Minua väitetään keskittymiskyvyttömäksi ja muistamattomaksi... miksi? 



Päivän biisi: Alle lujaa!  



Luettua: Rami Samuel Kivisalo – Timanttisydän, alkaa lähes kelpoisana rikoskirjana, joka kallistuu uskontoon nopeammin kuin arvaammekaan. Mikään tässä ei ole vakuuttavaa; ei ympäristö, ei teot, ei edes rikollisuus tai uskonnollisuus. Ei pisteitä eikä suosituksia, tsori vaan.... Ros Wynne Jones – Sade lankeaa, todenoloinen kertomus vapaaehtoistyöntekijän lähdöstä Sudanin nälänhädän keskelle. Kokemuksista siellä, sisällissodasta ja toteamuksesta, että nälänhätä on ihmisten aiheuttama. Melkoisen rankka ja raakakin eli inhimillinen opus. Mukana toki lievästi romandhiikkaa ja dramatiikkaa, joka oikeuttaa ehkä tämän julkaisemisen laajemmalti. Tätä suosittelisin ihan jokaiselle, lukukelpoinen fiktio, jolla on vastineensa todellisuudessa. Kannattaa lukea, suositan varsinkin Afrikkaan aikoville, avustustyötä tekeville tai tehneille jne. Tässä siis eräs näkökulma asiaan – varsin perusteltu mielestäni! Hanna Arvela ja Samuli Sarén – Sanoisitko Kuskille Päivää, aivan hillitön sarjis bussikuskeista ja joukkoliikenteen käyttäjistä. Ah niin totta tämä kaikki (kaverit, juu nou!). Herätti itkuhuutopotkunaurua ja pelasti melkein päivän. Erittäin suositeltava opus jokaiselle julkisilla liikkuvalle, myös kuskeille taatusti maistuu sekä ironia että hupi mm. asiakkaiden kustannuksella sekä vapaa-ajan vietto ja muut kuskien omat vinkeet. Huippuna väliotsikoiden valokuvat sekä sini-valkoinen painatus! =D



 



NAISEN ON TEHTÄVÄ, MITÄ MONIOSAAJANAISEN ON TEHTÄVÄ!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti