perjantai 4. helmikuuta 2011

OVET TAKALUKKOON JA LAPSET TURVAAN - POLKA KOHTA VAPAANA!


Aivan, arvasin (tai siis tiesin) reporankanahan sitä taas täällä ollaan. Ei ole nämä liikunnalliset hetket meikäläistä varten. Eilen alkoi jo aamulla kramppailla olkapäätä ja lapaa, hrrr. Siinä sitten raahaat jumankauta kymmeniä kiloja kirjoja ja vähän muonaa. Ei kiva! Nyt ovat yläselän lisäksi jumissa ristiselkä (vihloo ihan hemmetisti). Koivet ovat tavanmukaan kuni ranskanpullat kera batonkin *yöks*, ei niitä kehtaa itsekään oikein katsoa.


 


Kiittää täytyy kirjoista – ziitosta! Varsinkin eräästä, josta myöhemmin lisää, mutta myös parista muusta kustantajien uutuudesta. Mielenkiintoisia kaikki, ja aivan erilaisia – tämä aiheuttaa aina sisäistä hyrinää, mmmm. Minä tiedän, mitä minä teen ensi viikolla! ,D Kirjasto ei valitettavasti tarjoa vielä tässä(kään) vaiheessa mitään erikoista, aika sattumanvaraista ovat nuo antimet. Sitten kaikki lävähtää taas kerralla, njäääääh.



 


 


 




Lupasinkin eilisissä kommenteissa kertoa, että käyttäydyin huonosti. Myönnetään, mutta miksi ihmeessä se olen aina minä? Takso soitti olevansa myöhässä sen perinteiset 10 min. Aivan, tiesin jo, se 20 min siihen meni eli meikä tuli seisoneeksi yli puoli tuntia lumivesisohjosateessa kylmissään ja koivet sekä selkä kiljuen. Argh. En jaksanut puhua yhtään mitään ja puhelimenkin suljin hyvästelemättä. Eipä autettu kassien kanssa, ei lähellekään ovea tms; laskua sen sijaan pukkasi niin paljon (oli kimppakyyti), että sillä olisi ajanut Tsadin keskustasta kotoon ja vähän ylikin... Nyt mietin, pitäisikö kämäyttää tämä takso?! Ei ihan reilua sos.virastoakaan kohtaan nimittäin, tämä oli normitakso eli täydellä hinnalla ajettu reissu.
 
Muutoin vaan odotan, että saisin lusittua tämänkin päivän pulkkaan ja äkkiä kotoon. Kotoon tekemään tipupiirasta ja saladoa muonitusta varten - yllärinä tarjolla on myös etu- ja jälkiruokaa. Ei kerrota sen tarkemmin, kurkitte kuitenkin! :D Totean vaan, että nämä asiat on hoidettu jo hyvissä ajoin kuntoon. Muistattehan, että odotan The Vieraita, Noitapiirin toverittaria kylään :O Welhottarelassa ihmisiä! Hui! Osaankohan minä taas edes leikkiä sosiaalista? Miten se tapahtuu? Mitä ihmeessä on small talk? Puhuttaisiinko ilmoista, ilmoista vai Ilmoista?
 
Eilen tuli selattua taas Plökilistaa... en tiedä, uskaltaisiko edes kommentoida. Löytyi sen verran... Juuei, en uskalla sanoa, mitä meinasin. Tulee turpiin kohta muutenkin. Eli nettailin eilen ahkerasti, tavallista normia enemmän.
 
Tuon kaiken tein muuten työaikana, ei ollutkaan yllättäen kiirusta :O Äimänä käkenä siinä sitten, no ehkä tänään railo repeää. Osa väestä ei selkeästi ole vielä tajunnut, että aion olla lomalla koko ensi viikon. Upo nimittäin käyttää nimestäni väärää lyhennettä *muahahah*! En ole suotta mennyt korjailemaan, koska toista läheskään samannimistä ei ole lähettyvillä koko torpassa.
 
Kai kaikki muistavat jo, että minä oikeasti jään lomalle *hehkutusta*. Ajattelin nukkua pari päivää ensialkuun ,D Sen jälkeen voisi juoda pari päivää ja sen jälkeen syödä myös pari päivää. Toipumiseen menisikin loppu loma-aika, joten helpolla sitä ei pääse. Loma on joidenkin kertoman mukaan yhtä suorittamista! Nyt minä sen uskon.
 
Ja valitan, minusta ei ole tänään minkään kirjoittajaksi eikä tekemään paljon muutakaan. Sen verran kipeänä tässä taas keikutaan, prle. Eikäs kun lisää tujua kaffetta ja mukavia mömelöitä - Varasto kutsuu palvelijaansa! Minä lähden ja kumartelen mennessäni, onhan se mömelöjen lisäksi saatava jostain vähän apuja myös muonan ostoon sekä kissimuonaan, Vinskin uuteen erityisheekkuun eli vitamiinomölöön (!) sekä joskus kirjoihin *köh*. Tuota, myönnän, että olen ostanut taas kirjan (no, oli niitä pari....).


 


 


 


 


 


MÄRISTEN TÄMÄ LÄHTEE – EHKÄ ILOISAMPANA KERRANKIN KOTOON PÄÄSEE?


 


 


 


 


 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti