keskiviikko 2. helmikuuta 2011

TÄÄ EI ENÄÄ TAHTOIS LEIKKIÄ KAIKKIEN KAA...


 


Katson olleeni eilen aivan helvetillisen tehokas töissä. Oikeasti. Katson käyttäytyneeni asianmukaisesti, mutta en siis sosiaalisesti. Minähän en aamukaffittele joukkojen mukana. Syön parin muun osaston väen kanssa. Iltapäiväkaffen jätän kokonaan väliin, koska olen jo lähdössä kotoon. Katson siis ansainneeni ne päivittäiset perkeleen tupakkatauot ulkona! Tulkoot sanomaan minulle yhtään mitään – eivätkä muuten tulleetkaan. Taitavat jo tuntea tapani.


 


Nimittäin jos joku sanoo sanankin siitä, missä minä kulutan aikaani tms. vaadin ehdottomasti, että saan leimata tupakka-ulos, tupakka-sisään –leimat. Samalla toki vaadin muitakin leimaamaan itsensä juoru-sisään, akkainlehti-sisään, Hesari-sisään, ”kokous”-sisään jne. leimoilla. Sen verran voin oikeasti nostaa nokkaani, että en tod. juoruile, en lue akkainlehtiä ja sen Höskänkin luen samalla kun apehdin niitä laputettuja eväitäni... Minut todellakin opetettiin eräässä työpaikassa olemaan tarkka ns. työajan käytöstä. Siellä kun ei oikeasti katsottu hyvällä silmällä mitään omaa puuhastelua; ruokatauot ja kaffetauot olivat jokaisen omaa aikaa – silloin saattoi tehdä mitä huvittaa *soveliaisuuden rajoissa*.


 


No juu, ei, ei tästä sen kummempaa messua olla nostamassa. Kunhan taas selvisi, että eräs organiseerausmuutos tullee koskemaan meikäläisiä rottia ja johtuu – mistäs muusta kuin siitä, että eräs henkilö on jatkuvasti poissa ja jättää työnsä muille. Tottapuhuen näitä henkilöitä mahtuu taloon 2 – 3, mutta sanotaan nyt näin ja taakataan tämä kaikki hänen niskoilleen. Eikö olekin outoa, että ao. uudistus ei kyllä muiden töitä ainakaan helpota, päinvastoin. Näiden tiettyjen henkilöiden lähityökavereita se kyllä avittaa, ainakin jossain määrin. Eli tässä se tulee: parin akan tyhmyydestä kärsii koko rottaporukka! Ei stana, en muuta sano. No, eipä se kyllä haittaakaan, mutta teettää turhaan lisähommia taas jossain vaiheessa. Ähhh. Eikä tämä todellakaan ole muutosvastarintaa, vaan sitä, että juuri kun hommat on saatu osastolla pelailemaan alkumärehdinnän jälkeen, kaikki laitetaan kohtapuoliin taas uusiksi. Leiki siinä sitten muuta kehittämistä ja pidä kivaa. Ei tahdo leikkiä enää... Hiekkalaatikko uusiks – tai ainakin puhdasta hiekkaa (ja isommat lapparit!!!!) ,D


 


 


 


 


 


 


Ei, en ole hyvällä tuulella tänäänkään. Siksi toivottelenkin kaikille erittäin viihdykästä Imbolcia ja toivon, että vietätte (tai olette jo viettäneet) sitä asiaankuuluvilla tavoilla eli kuka mitenkin. Meikä ehkäpä Noitapiiriläisten kanssa perstaina, ainakin toivon niin... Piruuttaankin vien tänään Varastolle kapallisen keksejä ja tarjoan ne juhlan kunniaksi. Etsikööt vapaasti sitten tietoa asiasta ja kauhistelkoot tykönänsä. Ai että minä olenkin ilkeä ja pahantahtoinen ihminen *wirn*. Ne ovat muuten suklaapäällyskeksejä vielä :D


 


Josta tuli taas mieleeni se, että kun olen laputtanut nyt evääni päivittäin, alkoi Rouva Tunnollinen taas kirjoitella lisälappuja keittiöön! Kerroinhan, että siellä on jo useampia lappuja eri asioista *huokaus*. Isoja ihmisiä varten... kaveri jo mainitsikin jotain harmoonien sotkuisuudesta. Ei saisi nauraa, mutta miten tämä työelämä joskus muistuttaa enempi lastentarhaa. Myös oma käytökseni, myönnetään. Mä en leiki ton kanssa, en, en, en *itkuhuutopotkuraivarit*!


 


Tämä menisi nyt keittämään tosivaffat kaffet, riipisi erittäin tymäkät mömelöt ja lähtisi leikkimään sitä työntekoa ja maksamaan myös laskuja heti aamusta. Ikävä kyllä, laskut eivät ole leikkilaskuja =(


 


 


 


 


 


POLKA – TYÖ-HARRASTE-LASTENTARHASTA, HEIPPA KAIKKI  =b


 


 


 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti