lauantai 3. syyskuuta 2011

VÄTYSTELYÄ JA VELTTOILUA


sekä haahuilua ja uusiounia. Näin se loma alkaa ja tod.näk. myös jatkuu. Ainakin tänään on oikeasti mitääntekemätön päivä. Pesen pyykit ja teen katkiswokkia ja muuta herkkuva lounaalle. Belga on tulossa syömään sekä avittamaan parissa asiassa.


Kuten arvelin, eilen tuli taas hemmetinmoinen kiirus Varastolla. Heti kun tajusivat, että olen jäämässä lomalle, alkoi töitä kasaantua. Töitä vuorotta klo 6.45 lähtien... Hätinään ehti appeensa lapioimaan ja kerran hakemaan kaffetta, tuolloinkin tein duunia toisella kädellä. Kyllä se vaan on niin, että sitä on taas ihan arvossaan, kun viikon päästä palajaa. Ikävä kyllä, sitä ei kestä kuin sen hetken *katkero wirn*.


Ei, minulla ei ole mitään suunnitelmia täksi viikoksi. Teen juuri sitä, mikä sattuu huvituttamaan itseäni. Tosin pakko-hoidettavaakin olisi, mutta mitä siitä. Ehtiihän tuon ja jos ei ehdi, sitten ei ehdi. Sitten annetaan asioiden vain maata! Minä en itseäni enää viitsi stressata kuin postin kirjapakettien sekä kirjaston kirjojen noutamisen osalta - ne on haettava kun aika on eli kahden viikon sisällä ;D Muuten asiat saavat maata miten huvittaa.


Nukuin äärihuonosti tuhdista lääkityksestä huolimatta. Eilinen kauppareissu ja kävely saivat selän erinomaisen kehnoon jamaan ja koivetkin olivat taas kuni ranskikset kera HK-blöön. Kipu siis sen mukaista eli heräsin omaan uikutukseeni. Vedin aamulla vahvemman kipulääkityksen, mutta ei se retardina oikein tehoa kuin hiipien... jos tehoaa. Sekin saisi olla vahvempaa. No, boostaan tehoa päivän aika muilla mömelöillä, jospa se siittä. Sain kuitenkin nukuttua katkonaiset uusiounet ja vähän lueskeltuakin.


Mukavaa oli eilen saada kiitoksenomaista palautetta jopa kahdelta taholta, siitä Welhotar on iloisa. Ei, ei tietenkään palkkatyöstä vaan ihan muualta. Jospa siis jatkan samaan malliin, kohtuudella tietysti. Ja nyt lastaamaan pyykkiä pyörimään sekä katsastamaan, mitä vihanneksia tämänpäiväiseen wokkiin mahtaisikaan tulla :o Vihannestsioskiin upposi eilen 4.30 juuroa ja sain kassillisen tavaraa - ei huono! Eli hommiin, oi Welhotar...



POLKA - HÄN JOKA PITÄÄ VELTTOILUSTA JA SYÖMISESTÄ!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti