keskiviikko 28. joulukuuta 2011

MIKÄÄN NORMIARKI OLEKAAN,


 



vaikka eilen mukamas niin väitin. Varastolla ei ollut töissä kuin muutama hassu ihminen, kirjaimellisesti ;) Toisaalta, hirmuinen pino hommia oli kyllä muistettu jättää – se ei ihmisiltä unohdu. Olivat tyhjänneet pöytiä ja nyt lomailevat juuri sopivasti siiheksi asti, kun meikä aikoo jäädä lomalle. Ai miten mainio ajoitus kerrankin!



Lisäksi itsellenikin suureksi hämmästyksekseni muistin lähettää kaikki tarvittavat paperit eteenpäin, tsekata omisarviksen ajan ja muuta. Huippua – olen siis jopa tehokas, jos ei ole ihan hirmuinen kiirus. Ja sitten... tunnustan jotain, hmph, ja juuri eilen tulin kirjoittaneeksi kaikenlaisista materiaalisista asioista! Ei, en sentään sortunut alennusmyynteihin. En toki. Mutta sorruin yhteen toiseen ostokseen eli ostamaan kavereita parille astialle, jotka ovat olleet ahkerassa käytössä kotona. Puolustuksekseni on vain sanottava, että hinta oli mielestäni äärihalpa eli 50 % uusista ja noita ei näy käytetyn juuri lainkaan. Niin leidikin vakuutteli ja senhän minä kyllä uskon. Tyytyväisenä voin siis tarjota kaffetta ja pullaa jopa useammalle vieraalle yhtä aikaa :) *ihmettelee vaan, mistä niitä vieraita nyt tulisi*. Sorruin siis kuluttamaan. Toisaalta laitoin taas kierrätykseen yhtä ja toista omaanikin, joten ehkäpä tasoissa ollaan. Noin niinkuin rojujen osalta, tai taidan olla voiton puolella eli olen saanut jopa jotakin karsittua kaapeista ja hyllyistä! Jep, lisää vaan pois häiriämästä.



Ja koska vuosi lähestyy loppuaan olen antanut itselleni nootin muistuttaa myös eräästä asiasta. Lupasin tuossa syksymmällä järjestää arvonnan. Asia on työn alla ja kunnon ilmoitus asiasta tulee sellaisena päivänä, kun ei oikein jaksa muuta(kaan) postata. Eli pysykää kaistalla :) Aivan lähipäivinä tulee julki jotakin..... =D



Mitäs vielä – hah, viimeinen työpäivä tällä viikolla. Täältä Serkkuin kautta postiin ja sitten kotoon. Jippijaijei, tämä tykkää. On parikin kirjoitusta kesken, kolme kirjaa lukemisen alla jne. Lisäksi pitäisi vähän siivoskella laatikoita ja niputtaa myös papereita siinä samalla. Kun vaan olisi joku siinäkin potkimassa pärsheelle.



Ja jos joku ystävällinen sielu vielä pakottaisi minut menemään oikeaan passikuvaan – minulla EI ole passia eikä henkkaria... Käks! Olen käyttänyt vanhentunutta passia jo kohta kaksi vuotta. Kyllä minä sitten jo tuohon poliisiasemalle, mutta se kuva *ärisee järkyttyneenä*.



Tästä suivaantuneena lähdenkin aamutoimiin! Olisikohan Serkuissa jotakin kivaa joulun jäämiä vai onko kaikki vielä tuoretta...mmmm...







POLKA , JOKA HYVIN HARVOIN AJATTELEE MUUTA KUIN... no joo!




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti