perjantai 3. helmikuuta 2012

KYLMÄÄ RIITTÄÄ, SAMOIN KIPUJA


Nyt se on sitten oikeasti todistettu, että meillä on kotona kylmempää kuin kaikkien talon energiamääräysten mukaan pitäisi olla ;) Hemmo kävikin eilen aamupäivällä elektronisesti mittaamassa sen, kertoi asian ja sanoi, että he "raportoivat asiasta isännöitsijälle". Juu, ihan kiva. Kysynkin vaan, milloin isännöitsijä antaa käskyn, jolloin jotain alkaa tapahtua? Olisi tosi mukavaa, jos se vaikka tapahtuisi ennen kevättä – jopa nyt pakkasten vielä jatkuessa!


Epäilen, että tämä kylmyys myös saa aikaan näitä repiviä ja raastavia kipuja eli selkä ja nivelet ovat melkoisen pahana. Ei auta mikään, kipulääkettä kehiin. Tänäänkin on lähdettävä posti-kirjasto-kauppareissulle parin tunnin sisällä. Ei sitten niin yhtään huvittaisi, mutta on pakko.


Haa, uusi kylmetinyksikkö tuodaan tänään klo 12 – 18. Hikikantista soitettiin (talo on keskittänyt hankinnat sinne) ja ilmoitettin, sitten tuli illalla vielä muistutustekstitiviesti eli josko tuohon voisi jo luottaa ja ostaa ihan kunnon ruokaa(kin). Meikäläisellä on ollut lievästi vatsa kipeä pari päivää, epäilen aiheuttajaksi joko nahistunutta muonaa tai puoliksi sulanutta parvekemuonaa... No, minäpä passailen niitä kylmetinhemmoja sitten kaikessa rauhassa koko ehtoopuolen.


Että oikein tuntisin olonikin vammakkaaksi, fysterppa toi eilen noukkimia ja härpättimiä kokeiltavaksi erilaisia, eri mittaisia. Lisäksi sain suihkutuolin – joka ei edes ole pahan näköinen vaan oikein mukava istuakin. Ja rollaattorin, jep. Kuulun nyt siihen kerhoon, olikos se 1 % vai miten :O Ai niin, sain minä semmoisen apukorokkeenkin, että pääsen jopa toiselle ja ehkäpä kolmannellekin hyllylle laittamaan astioita ja vaatteita. Ei paha, sekin on ihan siisti eikä mitenkään omalaatuisen oloinen härpäke. Että näillä mennään ja kokeillaan, lisää saa pyytää tai toisenlaisia, jos on tarpeen. Palvelu oli ainakin ystävällistä ja mukavaa, ei siis paha sinällänsä. Kun ei vaan oikein välttämättä osaa pyytääkään kaikkea, mitä voisi käyttää...


No, rollerin kokeilut siirretään suosiolla paremmille keleille. Ei tuollaisella ilmalla ole siitä kuin haittaa. Eli lähden matkaan ihan naturellina, pakattuna usealla vaatekerroksella. Silti minua palelee jo nyt ihan hillittömästi. Käks, minä en nimittäin lämpene ollenkaan – vain kaikki vermeet päällä kahden peiton alla on vähän lämpimämpää! Ei ole kamalan kivaa tämä, ei. Vaikka ei nyt pitkään joudukaan varsinaisesti ulkona olemaan, mutta odottelemaan kuitenkin ja istuskelemaan tuulikaappimaisissa olosuhteissa. Kai siitä selviää, vielä tämän kerran. Hmph!



POLKA, JOKA HOITAA HOMMAT KUIN ELLUN KANAT!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti