torstai 29. kesäkuuta 2006

Tunnelmat kiristyvät


Tunnelmat todella kiristyvät. Sekä töissä että kotioloissa, yllättäen myös ympäröivässä maailmassa ,>


Työssä yksi jos toinenkin on viime aikoina ollut närppeissään. Tuntuu, että Suuren Räjähdyksen makua on ilmassa. Töitä on niin, että näköä haittaa. Tässä on vielä pakko siis todeta, että jokaisella on liikaa töitä, tämä ei koske siis yksittäisiä henkilöitä vaan meistä jokainen on ylityöllistetty! Jotkut tekevät siitä hemmetinmoisen numeron, muut taas tekevät minkä jaksavat. Itse teen sen minkä pystyn ja jaksan, en ala mouruta työn paljoudesta, koska tiedän aika hyvin muiden tilanteen. Kun vielä tähän yhdistää jo aiemmin kerrotut "huonot kemiat", tilanne on melko räjähdysaltis. Kun sääkin vielä suosii eli työskentelemme kasvihuoneolosuhteissa, on vain ajan kysymys, milloin alkaa tapahtua. Pari kertaa täällä on ollut oikein kunnon huutoriita, jossa on osapuolet ovat syytelleet toisiaan melko mielikuvituksellisistakin asioista. Uskon, että on vain päivien kysymys, milloin taas alkaa tapahtua. Minä (kumma kyllä) en ole vielä kertaakaan saanut niin tarpeekseni, että olisin alkanut huutaa, kirkua ja syytellä. Tapanani on lähinnä villuilu, ei kovinkaan hellävarainen edes, mutta niin hienostunut, että alikehittyneen herneen omaava pitsiniska ei sitä välttämättä onneksi edes ymmärrä ;D Eli jään odottamaan tilanteen purkautumista - ukkosta odotellaan sekä fyysisessä että psyykkisessä ilmastossa. Tulkoon se pian ja puhdistakoon ilmaa kaikkialla!


Myös kaikki omat suunnitelmani tuntuvat menevän aivan perheelleen. Kun olen sopinut jotain jostakin, asia tyssää johonkin ulkopuoliseen sählinkiin. Olen valmistautunut siis tänään menemään koeastuntaan ja valitsemaan ne uudet stiflat, jospa niistä olisi edes vähän apua. Mutta - Sylikummisetä ei ole muistanut kalenterin olemassaoloa ja olikin sopinut keikan samaan aikaan, kun lupasi heittää minut autolla ao. toimipisteeseen. Eihän se mitään, rahan tarve on aina etusijalla. Mutta kun - minä en työpäivän jälkeen kertakaikkiaan pysty kykenemään kävelemään. Nyt pitää etsiä joku kiero yhteys jotain kautta ja käyttää julkimoita, joka kestää ainakin tunnin ja edellyttää siis myös kävelyä. Tiedän, että kun illan kähmeessä pääsen - jos pääsen - kotiin, joko itken ensin ja kaadun sänkyyn tai toisessa järjestyksessä. Pelkoa ja inhoa jo etukäteen. Lisäksi  piti samalla saada kokeiluun muistikampa, josko kotikoneeseen saisi vähän ytyä - no sekin nyt sitten jää. Jää myös Belgarionin lupaus lauantaina tsekata koneesta samalla pari muuta juttua, kun sitä kampaa ei nyt tulekaan...


Muutenkin tunnelmat ovat kireällä. Bussikuskit ovat ärtsyjä - lähes kaikki. Tänä aamuna törmäsin töihin lähtiessäni lehdenjakajaan, joka näytti olevan ainakin tunnin myöhässä. Odottelin hissiä, kun jakaja käveli portaita alas. Sanoin ihan terhakasti "Huomenta", kun tämä alkoi jo selitellä, ettei ole hänen vikansa, että hän on myöhässä ja kuljetukset eivät pelaa ja kiroili siinä reippaasti. Tuota, en päässyt siinä mihinkään väliin sitten sanomaan, että minulle EI tule lehteä, enkä aio tilatakaan. Kun sitten lopulta sanoin, että asialla ei ole minulle merkitystä ja kerroin em. asiat, tyyppi hermostui siitä, että minulle ei tule lehteä ja alkoi pitää jonkinlaista markkinapuhetta. Kerroin, että en tarvitse Erkon lehteä, jonka luen töissä ja jonka taso on vuosien mittaan laskenut kuin lehmän (anteeksi Ammuja! Tämä loukkaa nyt lehmiä ,D) häntä. Kommentti ärsytti jakajaa niin, että hän alkoi kovaäänisesti paasata "oman" lehtensä puolesta...Onneksi hissi tuli. Kiitettävää lojaaliutta jakajalta, mutta vähän oudolta tuo kiihtyminen tuntui. Siinä taisi sitten olla se aamun ensimmäinen purkautuminen!


Ja sitten on tietysti Vincentin vuoro purkautua:


------------------------


Joo, täälläkin ollaan vähän kireenä! Mulla on taas ykäkuutiset eli mä ykäilen noin kerran kuussa parin päivän ajan sinne sun tänne. Mä en aina ehdi vessan siiliin, vaikka mä  hirveesti yritän. Kun unesta herää ykättämiseen, ei aina ehdi. Nyt mä oon sitte ykänny partsin matolle, sille isolle, äsken pestylle. Sitten mä ykäsin yöllä kolmeen kohtaan tolle pitkälle käytävämatolle. Ja yhden kerran mä ehdin tonne veskiin asti. Onneks mamma ei suutu niistä mulle. Se on hyvä. Se tietää, että me kissat välillä ykäillään. Mut tähän liittyy kyllä semmonen jutska, että aina kun mä ykäilen, mä oon vähän sillee muutenkin erilaisella tuulella. Oiskohan mulla semmosia PYS-oireita, niinku mamma puhu jostain semmosista. Ett tulee eri tuulelle ja sillee. Post Ykä Syndrooma. Aika hyvä, eiks ookin?


Mä en oo jaksanukaan muuta kun lötkötellä. Ja pummata mamiskalta kalkkunajutskaa. Hihhiiiiih, tänään mä sainki kaks viipaletta! Jesh! Ja sitte yks mamman kavru kävi eilen äkkii käymässä. Se oli tosi kiva tätsy, mä yritin flöittää sillä "rapsuta mun massua" -jutskalla, mutt mamma ehti kertoo siitä,  pahus. No tällä tätsyllä oli tseba, kun se käveli vähän huonommin vielä kun mamma, niin se sillä tseballa rapsutteli mua ja mä sain purra ja raapia sitä ihan innolla. Oli se sitten toooooosi mukava täti - se kehui mua hirveesti, oikeen nätiksi. Sitte se kehu mun ääntäki *nostaa ylpeänä kuonoaan*. Kyllä mä OLEN sitte aika hiano kissa kun vieraatki kehuu. Ihan oudotki vieraat!



Oiskohan Reeti tossa liikkellä? Hei, kamu, kun näät, nii vastaile mulle. Jooko?


Mä lähden nyt kissapäivystämään, nyt ku ei enää ykätä!


------------------------


Juu, ja minä lähden katselemaan, josko niitä yhteyksiä löytyisi. Jos ei muuta niin keskustan kautta sitten! Huomenna raportti tästäkin - sama apuvälinekanava...


Päivän video: Katsokaa tarkkaan, mihin sairaalaan hakeudutte - palvelu joko pelaa tahi sitten ei!


Päivän slogan: Parempi 10 siideriä jääkaapissa, kuin krapulassa töissä!


Päivän biisi: Easy livin' (juu, todella sopivaa ,D)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti