torstai 27. heinäkuuta 2006

KAMMOTTAVA TODELLISUUS PALJASTUI,


eli herätessäni olin aivan varma, että on perjantai. Vielä venytellessäni aivan valveilla sängyn reunalla olin varma, että on perjantai. Mutta sitten jostakin ns. aivojen takaosasta kuului ääni: "Torstai, törppö - nyt on torstai!" (Kyllä, niin ääni sanoi ja minä uskoin sitä.) Miksi minua näin rangaistaan! Ja muutenkin, siis rangaistaan.


Heitettiin eilen Belgarionin kanssa tuo roudauskeikka ja se menikin sitten tosi kipeästi. Eilisaamuna olin astunut vähän vinksalleen jossakin vaiheessa ja oikea koipi sai päivänmittaisen heavy pain -kohtauksen. Eli kävely oli silkkaa perkelettä. Onneksi Malmilla kukaan ei katso pitkään, kun kuljeskelee ympäriinsä ja kiroilee ääneen. Lähinnä saa osakseen erittäin myötätuntoisia katseita kanssaihmisiltä ja yleisöltä. Kotiin päästyä nilkat olivat siis oudon muhkuraiset, jälleen kerran. Belgarionin poistuttua ja vähän nettailtuani ajattelin mennä ajoissa nukkumaan, kirja mukana tietty. Kiipesin ihanaan omaan sänkyyni ja ehdin lukea pari sivua. Puhelin alkoi soida, 10 min. välein. Hörhö ja Hörhötär yrittivät tavoittaa toisiaan minun kauttani, mutta koska lankapuhelimessani ei ole numeronäyttöä eikä kumpikaan muista ulkoa kännynumeroani, tilanne muistutti surkeaa komediaa. Yritin tingata kummaltakin, mistä numerosta he soittavat, mutta kumpikaan ei ollut aivan varma. Tilanne on edelleenkin ratkaisematta. Ensimmäinen soitto asian osalta tuli aamulla klo 4.45, jolloin Hörhö halusi uudestaan tietää Hörhöttären numeron, viikonpäivän sekä sen, onko aamu vai ilta. Mielenkiintoista.


No - tarina jatkuu. Eli pääsin taas jatkamaan kirjaani, kun Kummisedältä tuli kilari. Hänen kilarinsa tarkoittaa aina vierailua 5 min. sisällä. Huokaisin jo valmiiksi, mutta jäin piruuttaan makaamaan sänkyyn. Kummisetä tuli ja pahoitteli, että olenko jo menossa nukkumaan, mutta hän vain lyhyesti haluaa kertoa Ateneumin näyttelystä. Lyhyesti kesti vähän yli tunnin. Olin jo sammahtamassa ja sanoinkin sen suoraan, jolloin hän suostui poistumaan. Lopultakin sänky oli taatusti omani...ah uni, ihana uni...Mutta vielä - tuossa klo 2 tiimoilla hirveä pesukonefiilis eli vatsa alkoi kiertää ja raivoisaa ravaamista eriöön tunnin ajan. Muistin, piru soikoon, juoneeni maidon loput näkkärin kanssa illalla. Eli liikaa maitoa. Juon nykyisin niin vähän maitoa, että normit ylittävä osuus kostautuu lähitunteina. Grauh! Heräsin 3.30 siihen, että joku nuoripari riiteli sormuksista parvekkeen alla - olivat ilmeisesti palaamasta ravintelista. Ensin tehtiin eroa, sitten sovittiin, sitten tehtiin taas eroa...Pakko oli nousta ja alkaa puuhastella kaffetta ja lukea, ei niitä henkilökohtaisuuksien selvittelyä jaksanut kuunnella. Hitsi, eivätkö ihmiset tajua, että aamuyöllä on todellakin niin hiljaista, että kännikailotus varmasti kuuluu sisälle asti sanasta sanaan?


Ai niin, illalla soitti vielä kaverini, joka on tulossa mökiltään stadiin ensi viikolla. Kyse on nyt tästä kaverista, joka kutsui minut sinne mökilleen lomani aikana. Tarkoitus olisi nyt suunnitella asiaa eli milloin ja mitä, toimintaa vaiko eikö, vieraita ja vierailuja vai silkkaa lojumista jne. Eli sovittiin, että tavataan sitten ensi viikon lopulla asian tiimoilta. Hmph - minä ja mökki, me emme oikein koskaan ole kohdanneet toisiamme!


-----------------------------------


Purrrrrrrrrrrrrrrrrrve! Hähää, mulla oli taas eile kliffaa, kun Poika oli täällä. Se ihan oikeesti varoo ja vähän pelkää mua! Grrrrrrrrrrrrauh! Se on mukava kaveri. Mä pummasin siltä ruokia ja se anto. Sitte mä sain taas nuolasta sen keksiä, ihan vähän vaan. Mutt sitte se sano jotakin mun pölinästä - mä vaan vienosti huomautin, että ne on vaan noita aluskaavoja! Mutt muute se oli hyvää seuraa - ja erittäin anteliasta, parempaa ku noi muut. Mä sitte kyllä näytin sille mun uusii kuvei siit kaamerast ja pyysin, ett joss se ottais ne pois ja laittais tänne. Jihhuu - se lupas, heti kun se ehtii. Et saatte sitte kohta taas nähdä mua ihan itteeni *nostaa kuonoaan*!



Tsiigatkaa, hei! Noill on takuulla bileet tuolla...joteski tuntuu siltä, tai sitten hiiruloita tosi paljo, tai jotain! Mutt aikastas magee foto. Mä pyysin taas mamiskaa hakee sellase foton, jos olis punatikruja. Tän mä sitte hyväksyin - täss on vähä niinku meikäläise fiiliksii - yesh! Toimekasta torjantaita kaikille Lokistanian kissoille - purrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr!


-------------------------------------------


Huvittavaa, miten Vincent todella osaa "käyttäytyä", kun Belgarion tai Kummisetä poikkeavat! Sitä ollaan niin kilttiä, fiksua ja hyvinkasvatettua kissaa - ainakin välillä. Ja nätisti purrataan ja kerjätään, ei ollenkaan samalla tavalla kuin minulta. No, minä olenkin Se Ihmisen Joka Tuo Ruuat ,D


Toivottavasti kukaan ei nyt oikeasti loukkaantunut eilisestä listauksesta, eli millaisia henkilöitä inhoan. Lista oli hyvin karkeaa yleistystä, mikä tässä virallisesti todettakoon. Jäimme miettimään täällä töissä parin kaverin kanssa sitä, miten helppoa se onkaan keksiä inhottavia ihmisiä ja inhottavia ihmisryhmiä, mutta todella vaikeaa keksiä jotain hyvää vaikka itsestään. Itsensä kehuminen on suomalaisille kovin vaikeaa, useille jopa mahdotonta. Ja jos jostakin syystä kertoo olevansa hyvä jossakin tms. saa äkkiä ylpeilijän maineen, tyyliin "tuokin luulee olevansa jotakin". Eikö kuitenkin ole tärkeää se, että ensin pitää itsestään ja kehittää edes jonkinlaisen itsetunnon, jotta voisi pitää muista? 


Päivän slogan: The Wheel of Time turns, and Ages come and pass, leaving memories that become myth, and even myth is long forgotten when the Age that it birth comes again. In one Age, called the third age by some, an age yet to come, an age long past, a wind rose in the Mountains Of Mist. The wind was not the beginning. There are neither beginnings or endings to the turning of The Wheel Of Time. But it was a beginning.


Ja se, joka tunnistaa ensimmäisenä em. lainauksen saa henkilökohtaisena suosionosoituksena vaikkapa papukaijamerkin...


Päivän biisi: Legalize it! 


TORSTAIN PITÄISI OLLA TOIVOA TÄYNNÄ - MISSÄ TOIVO ON??? JA ONKO SE TÄYNNÄ?  JOS EI OLE, VOITTE ANTAA PUHELINNUMERON TAI SIVUN OSOITTEEN, ETTÄ VOISI ILMOITTAUTUA MINULLE!


 


Edit klo 14.35: Eikö kukaan tosiaankaan aio tunnistaa tuota tekstinpätkää? Olen suorastaan hämmästynyt, kummissani jne. ;>



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti