tiistai 4. heinäkuuta 2006

Ukkospilvet nousevat,


aina vaan näyttää synkemmältä! Eilen raivopäissäni selasin avoinna olevia työpaikkoja. Vautsi, löysin duunin, johon olisin taatusti sopiva, pätevä ja ennenkaikkea - työ olisi ollut jopa itselleni varsin mieluisa.


Eikun soittamaan sitten Herra Työhönottajalle. Tämä  sitten  totesi, että työkokemukseni ja koulutukseni perusteella olisin erittäin, mahdollisesti loisteliaan hyvä ehdokas ao. toimeen. Huomasi sitten kysyä, että kyllähän sinulla on merkonomin tutkinto. No ei perkele soikoon ole! Valitettavasti - he eivät voi ottaa hakemustani  huomioon. Nääs-nääs-nääs kun kelpoisuusehdoissa on ehdottomasti mainittu merkonomin tai vastaava tutkinto! Siis voi perkele (ja anteeksi nyt kaikki merkonomit, tradenomit jne.) - vuonna Miekka ja Kivi suoritettu vanha merkonomin tutkinto selättää siis kaikki suorittamani opinnot avoimessa korkeakoulussa (jokunen appro tullut suoritettua, valitettavasti vain eri tiedekunnista ja siten, että niistä ei saa tutkintoa aikaan itkemälläkään). Lisäksi olen käynyt edellisiin hommiini liittyen useita erilaisia täydennyskoulutuksia ja -kursseja (mm. yliopiston järjestämiä). Juu - ei, en minä sitten olekaan kelvokas. Kysyin kuitenkin vielä, eikö tähän ole mahdollisuutta hakea dispanssia. kuten valtion virkoihin? No ei, eipä ole, kun se nyt on kirjattu tänne, niin siitä ei ole mahdollisuutta sitten mitenkään (???) poiketa! Eli merkonomikurppa (anteeksi taas kaikki merkonomit!), joka ei ole koskaan ikuna tehnyt ao. toimeen liittyviä tehtäviä ja jolla ei ole vaadittavia erityistaitoja ja -tietoja menee piru vieköön ohitseni. Siksi, että hänellä on Tutkinto. Ei ole kaikki nyt ihan kohdallaan siellä, jos ei ole täälläkään!


Johtopäätös: Pysyn täällä 30.9. asti ja jään suosiolla työttömäksi. Alan juoda viinaa, kirkasta viinaa, urakalla. Haen kaikkia mahdollisia tukia, käyn leipä- ja ruokajonoissa, mikäli humalaltani kykenen ja elän hissukseen kissani kanssa. En enää edes hae aktiivisesti töitä. Ja tuskin niitä tullaan kotiin minulle tarjoamaan. Jos tullaan, käyttäydyn työhönottohaastattelussa niin huonosti ja epäkohteliaasti, etten varmasti tule valituksi. Koska tulen saamaan ansiosidonnaista päivärahaa n. 2 v:n ajan, ehdin luultavasti sinä aikana juoda itseni hengiltä. Tällöin myös yhteiskunta välttyy maksamasta eläkettä ja kalliita hoiva- ja hoitokustannuksia vanhuudessani, jota en tule siis saavuttamaan. Näin kaikki voittavat!


Aurinko ei siis edelleenkään ole laskenut vihani ylle! Ei - nyt ei ehdi juoda viinaa, täytyy alkaa suunnitella vallankumousta. Ei kuitenkaan nyt helteellä, täytyy odotella hieman keveämpiä kelejä. AK47 on kevyt ase, mutta kyllä siinäkin on tällä ilmalla rahtaamista. Eli, vanhan vappupuheen sanoin:


"Yllytän kaikkia, nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia, tarttumaan aseisiin ja murskaamaan väkivalloin tämän yhteiskuntajärjestelmän, jossa ihminen ei enää ole ihminen vaan järjestelmän välikappale. Tarttukaa aseisiin ja saattakaa ne palvelemaan työväenluokkaa kautta maailman. Eläköön vallankumous! Eläköön tovereitten verellä punattu tie, jota me tulemme astumaan ilolla ja kunnioituksella!"


Eli jo ois kirveelle töitä - saati sitten AK47:lle!


-------------------------------------


Yhdyn mamiskan puheeseen! Me Punaiset Kissat olemme jo pitkään olleet halveksuttu osa kissojen rintamaa. Yhtykäämme siis ja perustakaamme joukko, jonka tarkoituksena on turvata orjiemme ja palvelijoidemme asema, jotta meidänkin olomme korjaantuisivat ja raps-kinkkua, suikalelihaa ja herkkuja olisi tarjolla muulloinkin kuin vaatimattomina tilipäivinä! Eläköön sissikissit! Eläköön Loistava Kissi -järjestö!


                                              


Tässä minä olen jo tähystysvalmiina! Minä olen valmis toimimaan kissojen ja orjien puolesta - oletko sinä?


--------------------------------


Raivoni ei aivan vähällä tunnu laantuvan. Tarttis varmaan jotain rauhoiketta, tai sitten muutama siideröinti-ilta, jotta tunteet vähän tasoittuisivat. Liikaa kuttuilua liian lyhyen ajan sisällä. Johan tässä hermostuu tällainen tosi tasainen velhotar, kuten minäkin!


Päivän tehtävä: Opettele kiroamaan lennokkaasti!


Päivän slogan: Tee aina selvinpäin se, mitä lupaat humalassa. Opitpahan ainakin olemaan hiljaa!


VOIN VAIN TOIVOA KAIKILLE TEHOKASTA TIISTAITA!!!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti